LEMPEÄÄ PUUTARHAVUOTTA

Huh, elämä on edelleen raiteillaan, kun mieli kääntyy näin tammikuussa tuttuun tapaan kohti tulevaa kevättä ja uutta kasvukautta. Mikä ilo, että vuosi vuoden jälkeen puutarha tuottaa edelleen mielihyvää. Oma puutarhasuhde muuttuu ja jalostuu iän myötä samalla, kun arvostus tasapainoa, huolettomuutta, rentoutta ja hyvinvointia kohtaan kasvaa elämän kaikilla saroilla. Nämä arvot hiipivät lähes varkain myös puutarhurin ohjenuoriksi. 

Holistisuus eli se, että kokonaisuuden summa on enemmän kuin sen osien ominaisuuksien summa on ajatus, johon mieli suuntautuu yhä halukkaammin. Ei siis tarvitse antaa liikaa painoarvoa yksittäisille puutarhan repsotuksille, vaan kiinnittää huomiota siihen, mitä puutarha on kokonaisuutena. Kaikessa epätäydellisyydessään puutarha tuo iloa, elämää ja hyvinvointia paitsi minulle, myös kaikenlaiselle eliöstölle.

Kevääseen kiteytyvä uuden alku, toiveikkuus ja kaikki se tekemisen vimma on upeaa, mutta syöksee puutarhurin helposti myös kiivaaseen suorittamiseen. Tunne, etten ehdi enkä pysy luonnon vauhdissa on ikävä. Se vie puutarhaan olennaisena liittyvät ilon ja onnen tunteet ja tilalle hiipivät turhautuminen ja pettymys. En tänäkään vuonna ehtinyt, jaksanut, onnistunut. Se, että luopuu omaa puutarhaa kohtaan asettamista mielikuvista, jotka ehkä kumpuavatkin vääristä motiiveista, tuo rauhaa ja lempeyttä. Voinkin katsoa yhdessä luonnon kanssa muovaamaani ympäristöä rakkaudella ja kiitollisuudella. Jo se, että minulla on pala maata, jossa voin kasvattaa sekä kauneutta että ravintoa sekä seurata eläimiä ja hyönteisiä, on valtava siunaus. Lempeämmällä asenteella on mahdollista venyttää aikaa, madaltaa tavoitteita ja heittäytyä tilanteiden vietäviksi. Voi katsoa, mitä tänä keväänä ehdin, mistä innostun ja mikä jää vähemmälle. 

HERÄÄMISIÄ

Talvi on ollut pitkä monella tapaa, vihdoin saapunut kevät syleilee aisteja ja saa ihmisen jälleen eloon. Totean tämän joka kevät, mutta tuntuu ihmeeltä, että saamme jälleen kerran kokea tämän. Kaksi ensimmäistä puutarhapäivää on takana ja kehossa tuntuu ihana fyysinen väsymys. Tämä tunne on kovin tervetullut kaikenlaisen muun väsymyksen rinnalle ja luulen, että että tämä kehollinen kokemus hälventää hiljalleen taas kaiken mielen raskauden. 

Kasvihuone on edelleen tärkeä paikka, jossa voi ottaa etumatkaa poukkoilevaan kevääseen. Mehikasvit ovat jo elpyneet lämmön ja valon vaikutuksesta ja kevään ensimmäiset kukkahankinnat nostattavat tunnelmaa. Tänään tein ensimmäisen kimalaishavainnon, narsissien tuoksu houkutteli jo yhden aikaisen paikalle kasvihuoneeseen. Myös nokkosperhoset ovat tänään suorastaan parveilleet puutarhassa ja olen iloinnut myös kärpäsistä. Lintuladoilla vierailee edelleen varpusia ja sinitiaisia ja paikalla viihtyvät myös mustarastaat ja sepelkyyhkyt. Nostimme uuden linnunpöntön kasvihuoneen vieressä kasvavaan vaahteraan ja jo seuraavana päivänä sinitiaispariskunta oli pesänrakennuspuuhissa. Paikka on täydellinen bongailuun; hetekalla maatessa näkee kaikki pöntön tapahtumat. 

Lumikellot ovat vihdoin alkaneet viihtyä puutarhassamme. Nämä puistolumikellot ovat alkujaan Saaripalstan Sailan in the green -lähetys ja kun vihdoin uskaltauduin jakamaan pientä mätästä osiin, on kasvu vauhdittunutkin kovasti. Edessä onkin kukinnan jälkeen uusi jakaminen, toiveissa vähitellen levittäytyvä lumikellomatto metsäpuutarhan reunalla. 

Eilinen piipahdus Multasormessa poiki puuvajan seinustalle jälleen yhden tarjouksessa olleen ötökkähotellin. Viimekesäisissä hotelleissa onkin ollut useampi varattu miniyksiö. Huomenna on luvassa jälleen täydellistä säätä ja vielä yksi ylimääräinen vapaa, joka mahdollistaa kokopäivän mittaisen puutarhaelämyksen. Viikonloppu on kulunut pensaiden hoitoleikkauksissa ja haketuksessa, huomenna olisi omenapuiden vuoro. Tuleva viikko kuivattaa varmasti niin, että pääsen siistimään perenna-alueitakin. 

Viime vuosina puutarhailo on ollut ajoittain kateissa. Juuri nyt ilo kuplii jälleen enkä halua tukahduttaa tunnetta ajatuksilla kiireestä, pakosta tai edustuskunnosta. Kaivoin toissa iltana kirjahyllystä pitkästä aikaa Johanna ja Juha Tanskin kirjan Alussa oli puutarha -  viisaus kasvaa maasta ja  ammensin itseeni ajatuksia kirjoittajia mukaillen maankamaran sydämenlyönneistä ja puutarhan salaisuuksista, aisteista, tekemisestä ja mietiskelystä. Onnellisia kevätpuutarhahetkiä jokaiselle täällä piipahtavalle ystävälle. 

 

LUOPUMISTA, TOIVEIKKUUTTA JA UUSIA ALKUJA

Huhuu, täällä ei ole tullut käytyäkään hetkeen! Enpä tiedä mitä kerrottavaa minulla nytkään on, mutta kevät on seuraava vuodenaika ja se kai minut tänne johdatti. Oli taasen kaivettava puhelimesta kuvia, vuosiin en ole saanut aikaiseksi kuvata puutarhan näkymiä kunnon kameralla ihan siitä syystä etten ole blogannutkaan. Tänä talvena olen ollut kevään odotuksen suhteen rauhallisella mielellä. Ajatus kevään saapumisesta on ihana, mutta mikä ilo on ollut oikeasta runsaslumisesta talvesta. Ajatus neljän vuodenajan menettämisestä omaleimaisine sääilmiöineen on itselleni tuskallinen ja siksi olen kiittänyt tästä vanhan ajan talvesta ja asettunut sen suomaan olotilaan. Ihan varovaisesti olen alkanut taas hakea inspiraatiota tulevaan, mutta ihan varovaisesti vain. Vuosien kiivas visuaalisten puutarhaärsykkeiden hakeminen on kääntynyt kohdallani itseään vastaan. Kuva- ja informaatiotulvan sijaan käännän katseeni mieluummin sisäänpäin ja annan omille mielikuvilleni vallan. Juuri nyt ikkunasta avautuu etupihamme metsikön jäänteet. Seitsemäntoista suurta kuusta on poissa vaalimastamme metsiköstä. Syksyn Aila-myrsky kaatoi yhden ja turvallisuus edellä kaadatimme loputkin. Nyt aluetta hallitsevat isot siirtolohkareet, joiden sopukoihin on mahdollisuus luoda aivan uudenlainen puutarhan osa.  Alue vaatii näkösuojaa erityisesti tien suuntaan, joten istutettavaksi pääsee sekä puita että pensaita. Tietenkin tarvitaan rutkasti myös perennoja ja  maanpeitekasveja. Metsäpuutarhateema jatkuu tässäkin kohtaa, mutta osa alueesta on pyhitettävä myös jonkinlaiseksi huoltoalueeksi, jonne uudelleensijoittuvat kompostit ja muut välttämättömyydet. 

Ylimpänä kuva jälleen kerran itselleni rakkaimmasta alueesta puutarhassamme. Sinällään tuossa ei ehkä kenenkään silmään ole mitään erityistä, mutta itse aistin tässä kohden jotain merkityksellistä. Ehkä se on tuo kaunismuotoinen pihlaja, joka kasvaa siirtolohkareiden lomassa ja mänty, joka vinoudessaankin tuntuu vain kuuluvan tuohon. Tämä on luonnon muovaama suojaisa soppi, joka on nykyään osa puutarhaamme. Nämä luontaiset elementit ovat olleet puutarhamme perusta, valmiina kasvaneet puut ja kivenlohkareet. Etupihan kuusikon kaataminenkaan ei siis ollut päätöksenä suoraviivainen. Kuuset ovat tuoneet suojaa ja ravintoa sekä linnuille että oraville.  Itse jään kaipaamaan eniten puiden suomaa tuulensuojaa ja huminaa, joka on kuulunut puutarhamme äänimaailmaan. Toiveikkuus on kuitenkin aina läsnä, jos sitä tahtoo vaalia. Nyt minulla on mahdollisuus istuttaa alueelle monipuolisesti eri lajeja. Sinne mahtuisi esimerkiksi pähkinäpensas, josta olen haaveillut ja joka tarjoaisikin uudenlaista ravintoa eläimille. Nyt voin lisätä myös keväällä kukkivien hedelmä- ja koristepuiden määrää ainakin muutamalla ja suoda tällä tavoin hyönteisille uusia mesipaikkoja. Ja maan voi peittää ihanilla lehtomaisilla kevätkukkijoilla ja pikkusipuleilla. Kuusikon muistoa vaalien aion istuttaa aluelle myös uusia kuusia, jotka metsäkuusen sijaan ovat kapeakasvuisia serbiankuusia. Sen verran innoissani jo olen, että tein tilauksen tänään! 

Lempeää kevään odotusta teille jokaiselle, jotka tänne vielä tienne löydätte!

 

TERVEISIÄ PUUTARHAVAJASTA

 Viime päivät ovat olleet surun täyttämiä. Samurai-kissamme matka päättyi kuudentoista yhteisen vuoden jälkeen. Lähtö tapahtui lempeästi ja suunnitellusti, mutta ikävän ja surun määrä on vyörynyt yli suurella ja hetkittäin hallitsemattomallakin voimalla. Samurai tuli elämäämme samana vuonna, kun muutimme uuteen kotiimme ja aloitimme puutarhan luomisen. Nyt, kun hän on poissa, tajuan, miten suuri osa Samurain elämää puutarha on ollut. Jokainen kolkka muistuttaa hänen olemassaolostaan ja jokaisessa näkymässä näen Sampan lempeän olemuksen, toisinaan onnellisena auringonkilossa lekotellen, lammelta vettä juoden tai ajatuksissaan kaukaisuuteen kohti peltolakeuksia katsoen. Hänellä on ollut oma elämä, josta tiesimme vain osan. Miten paljon oman reviirin ylläpito onkaan vaatinut työtä ja miten monet kesäiset auringonnousut hän on todistanut meidän ihmisväen vielä nukkuessa. Tänä keväänä suru on läsnä puutarhatöissä. Viimeinen leposija on perennapenkissä katajikon suojassa, kohdassa jossa aurinko painuu mailleen. 

 Suru ja ilo kulkevat elämässä kuitenkin aina käsi kädessä. Juuri nyt on myös aihetta iloon ja kiitollisuuteen. Uuden kasvukauden alkaessa elämään tulee niin paljon uusia virkistäviä asioita, kun  puutarhaelämä alkaa! Yksi ilostuttaja näkyy kuvissa. Kauan haaveissa ollut, viime kesänä valmistunut puutarhavaja on vihdoin pääsemässä oikeuksiinsa. Syksyn viimeisinä töinä maalasin vajan sisäpuolelta. Talveksi sinne vain nosteltiin yhtä sun toista säilöön. Kun saimme muutama viikko sitten hyllyt seinälle, oli aika aloittaa viimeistely.

Vajan päätyseinälle järjestyi luontevasti kunnon työpiste. Valkoiset säädettävät pukkijalat sekä vanha täyspuinen pöytälevy löytyivät varastosta. Pöydän alle jää reilusti säilytystilaa. Toisessa tynnyrissä, jotka ovat muuten aikoinaan palvelleet poikien lelujen säilytyksessä, on lannoitteita ja toisessa multaa. Muutoin vajan sisustus on vielä vaiheessa, mutta vähitellen myös työkalut saadaan esteettisesti ja käytännöllisesti esille. 

Se että puutarhurin tykötarpeilla on nyt paikkansa ja kaikki on esillä insipoivasti, tuottaa suurta mielihyvää. Kasvihuoneesta taas vapautui tilaa kasvatukseen ja muutenkin sen tunnelma muuttui helpommaksi hengittää, kun siellä ei tarvitse pitää esillä kaikkea tätä tavaramäärää. Samalla kaikesta turhasta oli helppo luopua, vajaani haluan nyt vain kaunista ja tarpeellista. 

Minulla on suunnitelmia myös vajan ulkopuoliselle alueelle. Kynnykseksi täytyy valaa taas yksi koristeellinen betonilaatta ja liuskekivijemmalle löytyy vihdoin käyttöä. Niistä aion latoa vajan ovesta oikealle pyöreän alueen ja muotoilla sen reunoille kaarevan istutusalueen, jonka keskipisteenä on koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Tässä muuten vinkki ihanasta inspiraatiokirjasta, jonka tilasin itselleni talvella. Selina Laken Shed Style on täynnä innoitusta niin puutarhavajaan kuin muihinkin ulkotiloihin ja -rakennuksiin. 

Loppuun vielä kuva, jonka katsominen nostaa kyyneleet silmiin. Samurai-ystävämme juuri sellaisena kuin hän oli, lempeänä ja ystävällisenä, ikuisesti muistoissamme.

KADONNEEN PUUTARHAHENGEN OIREYHTYMÄ

Viinikärhö Purpurea Plena Elegans

Tunnistaako kukaan itsessään toisinaan katoavan puutarhahengen oireyhtymää? Minä olen kärsinyt vaivasta parin viimeisen vuoden ajan. Tunnusomaisimpana oireena nimeäisin palavan intohimon katoamisen; tunteen siitä, että kaikki on jo nähty ja koettu moneen kertaan. Rakkauden pohjavire on edelleen olemassa, mutta roihu on kadonnut. Kiihkeyden, luomisen, innostumisen ja löytämisen sijaan on astunut sitoutuminen ja pysähtyneisyys, tietty tympeyskin. Tunne, joka ei ruoki puutarhasielua. Syiden etsiminen vaatii itsetutkiskelua ja kuten jo monena aikaisempanakin vuonna, joululoma on antanut siihen taas mahdollisuuden. Vuoden lähestyessä loppua katse kääntyy luonnostaan kohta uutta. Itselläni se tarkoittaa sitä, että ajatukset suuntautuvat uuteen kasvukauteen, kevään tuloon ja virkistäviin ajatuksiin. Sielu kaipaa valoa, aistit herättelyä. Juuri nyt voisin maksaa hetkestä, jossa yhdistyy auringon lämpö, linnunlaulu sekä maan ja uuden kasvun tuoksu. 

Mutta syihin palatakseni, ehkä konkreettisimpana nimeäisin luontoa kurittaneet kuivat kesät kahden viimeisen vuoden aikana. En ole luonut puutarhaa alkuunkaan kuivuuden näkökulmasta ja jo kesäkuussa varjoisassa, yleensä kosteutta pidättävässä maassa kuivuneet kotkansiipisaniaiset ovat tehneet minut hyvin surulliseksi, ihan vain esimerkin antaakseni. Kesän edetessä puutarhassa puuhailu on muuttunut kasvien eloonjäämistaistelun seuraamiseksi ja siinä sivussa myös puutarhuri on 'kuivettunut'. Ehkä yhtenä syynä puutarhahengen katoamiseen on myös tietynlainen valmiiksi saaminen; intensiiviset vuodet puutarhaa luoden ovat tuottaneet tulosta ja kun alkuperäinen tavoite on alkanut saamaan puutarhassa näkyvää muotoa, on eteen tullutkin hämmentävä tunne. Tässä kohden sananparsi siitä, että päämäärää tärkeämpi on matka, on konkretisoitunut. Puutarhaelämässä kaikkein nautinnollisinta on uuden luominen, haaveiden konkretisointi käsillä tehden, koko puutarhasielunsa antaen. Ei ole suurempaa mielihyvää kuin antaa ideoille siivet ja lähteä seuraamaan, mihin lopputulos vie.

Kolmantena syynä nimeäsin tietynlaisen passivoivan mediaähkyn, joka vaivaa meitä tämän ajan ihmisiä melkein asiassa kuin asiassa. On suuri ilo ja rikkaus, miten puutarha-asioita voi jakaa samansieluisten kanssa läpi vuoden ja sitä on kyllä tullutkin tehtyä. Viimeiset vuodet Marian koti ja puutarha -blogi on ollut kuitenkin kovin hiljainen ja totta puhuakseni en kovin aktiivisesti ole seurannut, mitä muidenkaan blogeissa tapahtuu. Instagrammin nopeus ja helppous on vienyt visuaalisen inspiraatiotulvan jo lähes liian suuriin mittoihin ja sinne virtaan on tullut itsekin heittäydyttyä. Olen pannut merkille, miten tämä inspiraatiotulva kääntyykin helposti omaa luovuutta vastaan. Uudet ideat lähtevät kulovalkean tavoin liikkeelle ja kohta on joka toisella tilillä esillä samat  nopeasti kopioitavat 'hupsutukset'. Kopiomalla muita ei kuitenkaan saavuta samaa nautintoa, mikä löytyy omasta oivalluksesta tai halusta kokeilla, ehkä erehtyäkin. Virtuaalinen rinnakkaistodellisuus on myös melkoinen aikasyöppö, joka ottaa helposti yliotteen - tekee rengistä isännän - ja saa puutarhurinkin ehkä keskittymään vääriin asioihin.

Huh, siinäpä itsetutkiskelua kerrakseen! Kaikesta huolimatta tuleva puutarhakausi pitää sisällään taas valtavan määrän toiveikkuutta ja kutkuttavaa innostumista ja sitähän me ihmiset elämäämme tarvitsemme. Sääilmiöille tai vakavammin ajateltuna ilmastonmuutokselle emme omassa puutarhassamme juurikaan mitään mahda, vaikka kuinka teemme tärkeitä eettisiä valintoja. Me vain sopeudumme, samalla tavalla kuin koko luomakunta joutuu sopeutumaan. Ja onneksi sentään en ole edelleenkään saanut valmiiksi puutarhaani, jos äskeisestä sen käsityksen saitte! Mielessä on jo raivattavaa, myllättävää ja uuttakin istutusaluetta, joten työ jatkuu. Ja mitä tulee virtuaaliseen ähkyyn, se on kai itsestä ja omasta kurinalaisuudesta kiinni, miten  sen asian kanssa pärjää.

Kaikesta huolimatta, mitä ihaninta ja inspiroivinta uutta puutarhakautta teille jokaiselle, jotka tänne vielä eksytte. Yllä näkyvä kuva luo uskoa, että edessä on taas ihania hetkiä, sillä tuonkin näkymän tallensin kuivuudesta ja inspiraation puutteesta huolimatta.

HAAVEITA JA ULKONA VÄRJÖTTELEVIÄ JOULURUUSUJA

Uusi puutarhavuosi on käsillä, huolimatta talvesta, joka ei säiden puolesta ole oikein edes vielä alkanut. Sydänalassa väpättää jo keväinen liekki, joka roihuaa vallankin näin lomapäivien jatkuessa. Koska kuvatiedostoni ammottaa tyhjyyttään viime vuoden osalta, kannoin elämää ulos kuvattavaksi. Tällaiset pienet hetkelliset stailaukset voivat olla todella terapeuttisia ja innoittavia, sillä luonto ja siitä kumpuava kauneus on yhtä kuin elämä. 

Puutarha jatkaa kuivan kesän jälkeen ansaittua lepoaan, tänä vuonna toivon, että kosteutta riittäisi ja toki sitä auringonpaistetta myös. Yrttilavan kyljessä nojailee marraskuun löytö, vanha sinkkinen kylpyamme. Viime talvena löysin vähän vastaavanlaisen, tämä on hieman sirompi ja laidoiltaan korkeampi. Pohjan sauma on hieman auki, joten ilman pientä fiksausta amme ei pidä vettä, mutta katsotaan, tuleeko tämä istutusastiaksi hyötyviljelyyn. 

Oikeasti nostin nämä jouluruusut jo aamusella terassille vähän vilvoittelemaan. Vasemman puoleinen on kukkinut viileällä ikkunalla jo viikkoja, oikeanpuoleisen ostin eilisellä kauppareissulla puoleen hintaan. Tavoitteena on jälleen tänä vuonna pitää nämä elossa ja istuttaa heti maan sulamisen myötä metsäpuutarhaan. 

Lomalla olen kierrellyt lähes päivittäin puutarhassa, jotenkin se tuo iloa ja herättelee jo listaamaan asioita, mistä aloittaa kevätpuhteet heti, kun niiden aika jälleen koittaa. Linnut pitävät ihanasti elämää yllä ruokintapaikalla omenapuiden lomassa. Muutama päivä sitten haketin ison kasan loppukesän ja syksyn aikana kertyneitä risuja ja kokosin hakkeen jo valmiiksi vaiheessa olevan kuusiaitaistutuksen tuntumaan. Kuiva kesä vei lähes puolet istutetuista kuusentaimista ja keväällä aitaa on paikkailtava uusilla taimilla. Hake on ehdoton apu taimien juuriston suojaamiseen.

Muutoinkin ajatukset ovat olleet maanparannuksessa ja puutarhasta kertyvän aineksen kiertokulussa. Maaperämme on todella savista ja kaikki maatuva aines, mitä puutarha itsessään tuottaa, on kullanarvoista. Keittiöjätteen kompostointi tuo vielä oman rikkaan lisänsä maanparannukseen. Maalle on annettava se, mikä maalle kuuluu.  

Vanhaherra Samuraikin teki kanssani puutarhakierroksen, mutta vaati päästä syliin märästä lumisohjosta. Toistaiseksi aika kuluu mukavammin sisätiloissa, nytkin lämmittelemme takkatulen ääressä ja annamme ajatusten virrata kevääseen. Tässä vuodenajassa ihaninta on juurikin haaveilu. Jostain luin, että haaveilu on mielen leikkiä ja haaveilu ja siitä saatava mielihyvä kertovat terveestä psyykkeestä. Me puutarhasta ammentavat tiedämme, miten suurta iloa tuottaa uuden puutarhavuoden suunnittelu ja siihen liittyvät unelmat. Ihania haaveiluhetkiä teille jokaiselle ja oikein inspiroivaa uutta puutarhavuotta!

PUUTARHAVUODEN TAITEKOHDASSA

Vuodenvaihde kääntää taas katseen tulevaan puutarhavuoteen ja näin lomalla on aikaa palauttaa mieleen myös menneen kauden ihanat hetket omassa puutarhassa. En tiedä, otinko yhtäkään puutarhakuvaa kuluneena vuonna kameralla, en edes jaksa tarkistaa. Tämän kollaasin tein instaan ja kopsasin sieltä, kaikki siis puhelimella napattuja otoksia. Ihanalta kevät ja kesä kuitenkin näyttää näinkin...

Koen ettei minulla jostain ihmeen syystä ole nykyään aikaa kameralla kuvaamiseen, kuvien käsittelyyn eikä blogitekstien kirjoittamiseen. En tiedä mistä sen ajan aikaisemmin otin, en minä sen kiireisempi ollut vuosia sittenkään. Ehkä olen vain vanhuuttani hidastunut. Leipätyö verottaa aikaa ja voimia ja palautuminen vie aikansa, rahkeet eivät vain arjessa riitä blogin päivittämiseen vaikka se mukavaa olisikin. Omiin teksteihin ja kuviin on kiva palata vuosien päästä, siinä mielessä harmittaa, että nykyään jää niin paljon dokumentoimatta tänne. Instagram toki tarjoaa saman mahdollisuuden, mutta täällä blogissa päivitykset teksteineen ovat kuin päiväkirjan sivuja, vähän syvällisempiä.

Puutarha ja sen suomat loppumattomat ilot ovat kuitenkin se, mihin haluan keskittyä, ei se, miten näkyvästi sen teen. Olen jättäytynyt tietoisesti siitä kelkasta, missä oma puutarhaharrastus brändätään. Liputan aitoudelle, kotikutoisuudelle ja epäkaupallisuudelle. Edelleen on ilo inspiroitua ja jakaa inspiraatiota, löytää, innostua ja uudistua ja tähän kaikkeen puutarhaelämä tarjoaa loppumattomasti mahdollisuuksia. 

Näillä ajatuksilla kohti uutta puutarhavuotta 2019. Jotain haaveita ja suunnitelman tynkiä kytee jo takaraivossa. Nousisikohan tänä vuonna se haaveiden puutarhavaja, saisinkohan vihdoin aikaiseksi perenna-alueiden selkiyttämisen, entä toteutuisiko keväinen puutarhamatka?

PATOUTUNUTTA PUUTARHAPUHETTA

Maaliskuun valo ja aurinko on läpitunkevan ihanaa, mutta yhdistettynä raakaan kylmyyteen myös mieltä ja kehoa raastavaa. Puutarhurin mieli on jo melkoisen levoton, pakkautuvaa energiaa on yritettävä kohdentaa kaikkeen vähänkään kasvuun ja uuteen puutarhakauteen liittyvään. Mullan kanssa olen pelehtinyt vasta tomaatintaimikylvösten verran, mukaan voi tietenkin laskea myös tänään laitetut pääsiäisohrat; silmäniloksi ja kissojen virkistykseksi. 

Talvisin huvitan itseäni puutarha-antiikin metsästyksellä ja voin sanoa tämän talven olleen sen suhteen erittäin menestyksekäs. Saaliina jo aikaisemmin esitellyt sinkkiamme ja Singerin jalat sekä viime viikonloppuna vielä toiset Singerin jalat! Jalkoja ei siis tule puuttumaan, on mistä väsätä viehättäviä puutarhapöytiä erilaisille ruukkukasvikokoelmille ja muille kivoille puutarhasomistuksille. Myös viehkoja vanhoja lasipulloja on löytynyt, viimeisimpänä yksi uusi, iso ja pullea mamselli. 

Puutarhavajasta olen hokenut sekä täällä että kotona jo kyllästymiseen saakka, mutta vihdoin valo alkaa oikeasti näyttää vihreältä, jee! Viimeisen taiston jouduimme käymään tulevan vajan sijainnista, mutta nyt on sekin tilanne 1-0 perheen pääpuutarhurin eduksi, siis minun. Kuulostan tyrannilta, mutta oikeasti en ole kuin ainoastaan näissä puutarha-asioissa! Talven aikana olen silmäillyt erinäisiä vanhan romun hankintapaikkoja ikkunat ja ovet silmissä kiiluen. Ensin löytyivät ikkunat, kuvassa näkyvät kaksiruutuiset, jotka olivat kovaa puuta ja rakenteiltaan ehjät. Pulitin 15 euroa per kappale ja olin tyytyväinen. Ovien suhteen asetin tavoitteen melko korkealle, olisihan sellaiset vanhat pariovet nyt aivan ihanat. Vaikealta näytti, en halunnut koluta paikkoja loputtomiin enkä myöskään köyhtyä liikaa. Madalsin rimaa vanhaan yksiosaiseen peilioveen, mutta mitään madonsyömää tai rimpulaa lautakyhäelmää en suostunut ostamaan. Onneksi Pohjanmaalla riittää vielä vanhaa, jykevää ja sopuhintaista mööpeliä ja rakennusmateriaalia; nyt on ovikin löytynyt, Jurvasta hain perjantaina työpäivän jälkeen. Myyjän kanssa saimme tovin äheltää, jotta ovi saatiin auton sisään ja kotimatkalla näkyvyys tien oikealle puolelle oli melko heikko. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, jahka lumista päästään, täällä aletaan rakentamaan! Alla oleva kuva kertoo, mihin tarkoitukseen vaja osin tulee. Vuosien saatossa puutarhaan on kertynyt monenlaista tykötarvetta ja rekvisiittaa, joka talven tullen on nostettava suojaan. Tähän saakka olen nostellut tavaramäärän kasvihuoneeseen, mutta kevään tullen haasteena on kasvihuoneen käyttöönotto. Siellä kun alkaa ihan näinä hetkinä jo tarkenemaan, sisään vain ei meinaa mahtua. 

Huh, olipas minulla paljon asiaa, patoutunutta puutarhapuhetta. Eilisiltana selasin blogini tekstejä vuosien takaa, sitä tulee harvoin tehtyä. Tunsin huvittunutta ja hellyttävää lämpöä itseäni kohtaan, miten täynnä intoa sitä onkaan ollut alkuaikoina. Sitähän on keksinyt vaikka tikusta asiaa ja saanut sen kuulostamaan niin ihanalta. Kamerakin on ilmeisesti roikkunut aina kaulalla. Nykyään tuntuu, että täällä virtuaalisessa puutarhamaailmassa kaikki on jo nähty ja näytetty, moneen kertaan pureskeltu ja märehditty. Jo aikaa sitten olen saanut itseni kiinni samojen aiheiden ja kuvakulmien ääreltä; omiin juttuihinsa on jossain vaiheessa ollut totaalisen kyllästynyt. Taukojen pito on ollut terveellistä, on ikävä rasittaa itseään, saatika muita jo moneen kertaan kuulluilla tyhjänpäiväisillä löpinöillä. Se on se garden flow, joka edelleen saa kuvat ja tekstit syttymään. Silloin kun itse on innostunut  ja puutarha-asioiden ytimessä, on hyvä aika tulla tänne blogiinkin flowta jakamaan. Silloin joku muukin varmasti virkistyy kuvieni ja tekstieni äärellä. Jatkan siis samalla epätahtisella päivitystiheydellä, mutta linjoilla pysyn! Taputan itseäni myös olkapäälle ja jatkan edelleen epäkaupallisella linjalla. Minun on helppo elää ja hengittää, kun en sido itseäni markkinahenkisiin voimiin.

Ihanaa maaliskuuta ja voimallista pian alkavaa puutarhakautta jokaiselle!

PUUTARHAKIIREIDEN JALOISSA

Olen nykyään kovin kehno puutarhabloggari. Luen innolla kyllä edelleen suosikkiblogieni päivitykset ja imen itseeni innoitusta, mutta tuntuu etten malta tai ehdi viettää koneella pidempään aikaani kommentoiden tai päivittäen omaa blogianikaan. Harmittaa. Toisaalta nautin jokaisesta puutarhahetkestä ja mietin, ettei tarkoituskaan ole jakaa kaikkea, hyvä kun muilta töiltä ehtii itse aistimaan ja kokemaan. Loma on alkanut ja varastan jatkuvasti aikaa puutarhalle. Ainahan sitä on jotain askaretta, joka katkaisee puutarhapuuhat eivätkä säätkään alati ole suosiollisia, mutta joka päivä saa jotain tehtyä ja siinä on jo kylliksi. Kamerakin pakkaa unohtumaan sisälle, nytkin oli vain tämä yksi julkaisukelpoinen kuva ihan viime päiviltä. Välillä innostun tykittämään kuvia instaan, se kun on niin nopeaa ja helppoa. Palaan kuitenkin tänne blogiin, sen lupaan ja toivottavasti silloin myös runsaamman kuvakavalkadin kera! Nauttikaa jokainen omista puutarhoistanne älkääkä antako säiden tai kesän edetessä lisääntyvän kasvun holtittomuuden masentaa, aina jossain kohtaa puutarhaa näkymä on juuri kauneimmillaan. Puutarha on dynaaminen, se elää ja muuttuu alati. Kaikki on yhtä suurta kiertokulkua, ei muuta kuin heittäydytään sen vietäväksi!

ELÄMÄNTAPAMUMMON VUODATUKSET

 Olisi kauheaa jos aurinko lakkaisi näyttäytymästä ja jäisimme kylmyyden vangiksi. Perjantai oli ihana, pieni maistiainen siitä mitä on sään lempeys ja sen aikaansaama ilo. Viikonloppuna palasi kylmyys ja juuri nytkin varpaat ja nenä ovat kohmeessa vaikka takka hohkaa lämpöään. Onneksi puutarhassa on juuri nyt paljon raskaita töitä, lapiointia ja kärräämistä, sen voimalla pysyy lämpimänä. Samaistun juuri nyt lapsiin päiväkodissa, joiden jokapäiväinen kysymys on ulos mentäessä: 'Eihän tarvi kurahousuja?' Juuri nyt minäkin vihaan tätä ikuisuuden jatkunutta pukeutumista, joka kangistaa ja tekee olon puutarhatöissä epämiellyttäväksi. Eilen olisi ollut World Naked Gardening Day, minulle riittäisi että voin pukea teepaidan ja nimenomaan puutarhatöihin hankkimani lappuhaalarit!

Eilen kävin hieman fiilistelemässä läheisten puutarhamyymälöiden antia. Hiljalleen valikoima lisääntyy, vielä oltiin vähän lähtökuopissa. Minusta on tullut oikea tarjoushaukka ja vertailukierros tuotti tälläkin kertaa säästöä. Huomaan itsessäni kaikenlaisia muitakin keski-iän tuomia piirteitä, niin hyvässä kuin pahassa. En pysty keskittymään enää moneen asiaan yhtä aikaa enkä oikein viitsi yrittääkään. Asioiden turha vatulointi saa minut kärsimättömäksi. Huomaan myös kasvattaneeni itselleni isomman tilan olla ja elää enkä enää yritä tunkea itseäni muiden asettamiin muotteihin ja ahh, se tuntuukin hyvältä. Keskinkertaisuus ja epätäydellisyys ovat alkaneet tuntua kiehtovimmilta vaihtoehdoilta. Aidot ihmiset ja kohtaamiset kolahtavat ja hölynpöly väsyttää. Lisäksi käsistäni on alkanut nähdä todellisen ikäni vai johtuisiko se vain tästä loputtomasta kuopsuttamisesta ja kikkaroinnista! Olen myös alannut inhoamaan tietokoneella istumista, nytkin olen ollut tässä jo liian kauan, murrr. Eli summa summarum, tässä ehkä osasyy hiljaiseen blogiini. Katsellaan mitä etenevä kasvukausi tuo tullessaan ja saako tämä elämäntapamummo mitään tänne eetteriin... tähän loppuun vielä yksi murrr, täällä leijailee lumihiutaleita!

TAKAISIN LUONTOON, TAKAISIN VAPAUTEEN

Ihanaa, kevät on saapunut, ilmassa ja sydänalassa väreilee! Talvenajan puutarha on kuin ystävä, johon ei saa yhteyttä, mutta aivan kohta olemme taas yhdessä kaiken liikenevän ajan. Näinä hiljaisina kuukausina olen ehtinyt ikävöimään ystävääni kovasti. Erillään olo synnyttää pakahduttavaa kaipuuta.

Talven aikana ehtii ajatella ja siivota puutarhurin mielestä pois turhuuksia. Kevään alkaessa on itsekin vähän kuin uudistunut. Elämän yksinkertaisuus ja kohtuullisuus on hyvästä ja sitä haluan vaalia myös puutarhassa. Syventää luontoyhteyttä, olla harmoniassa, tyytyä, hyväksyä ja nähdä mitä luonto tekee eikä mitä minä teen.

En halua kannatella kuvitelmaa täydellisestä silmiä ruokkivasta puutarhasta. En liioin omasta osaavuudesta. Eikö meillä ihmisillä ole riittävästi paineita muutenkin? Olemme oppineet tavoittelemaan kaikessa ja koko ajan, tuskin huomaamme sitä. Eteenpäin, uutta, paremmin, lisää, minäkin haluan... 

 Muumipapan tavoin tänä keväänä huudan: 'Takaisin luontoon, takaisin vapauteen'!  

HYVÄKSI MIELELLE JA RUUMIILLE

Täällä aika on kulunut viherpeukaloita pyöritellen, en ole kylvänyt enkä koulinut, ainoastaan haaveillut. Jostain juuri luin, että parasta mitä mielelläsi voit tehdä, on haaveilu tai unelmointi eli pääkoppaa hoidellessa ovat päivät kuluneet (jos ei muuta arkista aherrusta lasketa mukaan).  Juuri nyt haaveissa voisi olla vaikka tuollainen toukokuinen ilta, hieman jo viileä ja sateen jälkeen kostea, mustarastaan laulu, kevään kukat ja vihreys...

Kyllästyttää jo taas tämä odottelu, mutta olo alkaa siirtyä päivä päivältä enemmän toiveikkuuden paremmalle puolelle. Pian ollaan jo maaliskuussa ja minäkin teen ensimmäiset kylvöni, leikkaan kuusiaidan ja teen muutamat nuorennusleikkaukset pensaille. Multasäkkejäkin pitää alkaa kohta kärkkymään, viime kevään kiireissä jäi toukokuinen varhaisretiisisato kasvihuoneessa kokonaan kokematta, tänä vuonna niin ei tule käymään. Haaveet ja unelmat ovat hyväksi mielelle, mutta puutarhapäivät ovat sitä sekä mielelle että ruumiille!

TILINPÄÄTÖSTÄ

Anu haastoi minut puutarhurin Tilinpäätös -haasteeseen, kiitos tästä kovasti. Tulin pohtineeksi samoja asioita osin jo tuossa taannoin toisen haasteen yhteydessä, mutta yritän miettiä vastauksia hieman eri näkökulmista ja koota tähän vielä jotain uutta. Kuvat eivät välttämättä liity suoraan vastauksiini, yritin vain poimia ennen julkaisemattomia otoksia.

 Mitä unelmia toteutit vuonna 2016?
Avasin puutarhani kesäkuun lopussa paikallisten maatalousnaisten pyynnöstä. Päivä oli oikein ihana ja onnistunut, iloisia vierailijoita ja hyvänmielen kohtaamisia riitti pitkin päivää. Kasveja tulin hankkineeksi vähän, mutta haaveista toteutuivat ainakin tarhamagnolia 'Leonard Messel', ranskanruusu 'Tuscany Superb', valkoinen varjolilja ja tiukukärhö 'Arabella'. Joka vuosi olemme mieheni kanssa yhteistuumin tehneet jotain uusia rakenteita puutarhaan, tänä vuonna toteutuneita olivat puuvaja, aamupalapation ruokailuryhmä sekä pyykkiteline. Ja niin, toteutin yrttitarhan kasvihuoneen kylkeen muuraamaani tiililavaan.

Mitä opit?
Kulunut puutarhavuosi oli ehkä innottomampi kuin moni aikaisempi, silti vietin puutarhassa paljon ihania hetkiä. Vuodet ovat erilaisia johtuen eri tekijöiden summista ja ehkä opin taas hieman paremmin sietämään ja hyväksymään ajoittaiset rajoitteet suhteessa puutarhanhoitoon. Taas on uuden kevään odotus alkanut ja uudet mahdollisuudet ja hetket ovat edessäpäin, se on ehkä puutarhurin ihanin tieto.

Mitä murehdit?
Minä olen yleisellä tasolla murehtimisen maailmanmestari, mutta puutarhassa murheet eivät koskaan asetu samoihin mittakaavoihin kuin elämässä yleensä. Eniten taisin käyttää aikaa murehtimalla, kuinkas muuten kuin niitä tekemättömiä puutarhatöitä. Se on vitsaus jota en tahtoisi ollenkaan myöntää, mutta valitettavasti joudun sen tekemään.

Mistä nautit?
Istuttamisesta, runsaasta puutarhan marjasadosta, kasvihuoneessa vietetyistä hetkistä huonommillakin säillä ja lempeistä pausseista puutarhatöiden lomassa.

Mitä haaveita on mielessäsi vuodelle 2017?
Suurin haaveeni on kokea ennen kaikkea nautintoa puutarhassa vietetyistä hetkistä ilman tekemisen pakkoa. Toivon olevani rohkea toteuttamaan puutarhassa tarpeen tullen uusia muutoksia niin, etten antaisi aikaisempien ratkaisujeni liikaa vaikuttaa. Tänä vuonna toivon olevani aktiivisempi lähtemään mukaan puutarhatapaamisiin ja lisäksi haaveissa siintää yksi ihana matka, johon olisi suunnitelmissa liittää useita upeita puutarhakohteita... siitä en uskalla kuitenkaan vielä lausua ääneen enempää näin julkisesti, katsotaan sitten tuonnempana kun selviää, onnistuuko suunnitelma. Ja niin, haaveilen kuvaavani puutarhassa tänä vuonna paljon enemmän kuin aikoihin, tosin ehkä tarvitsisin sen uuden kameran...

VOIMAKUVA PUUTARHAVUODELLE 2017

Kuvasin kuluneen kevään ja kesän aikana säälittävän vähän. Kamera alkaa olla vanha, sitä olen pitänyt tekosyynä. Luultavasti laiskuus on ollut heijastumaa kokonaisvaltaisemmasta väsähtämisestä, puutarhurin sisäisen palon hukkaamisesta. Selasin niitä vähäisiä kuvia ja löysin yllä olevan. Hämmästyin, viipyilin ja ilahduin. Näyttääpä ihanalta, juuri tuo hetki. Puutarhassa ihaninta ovat hetket, sellaiset pienet aherruksen lomassa koetut, jolloin vain kaikki palaset ovat asettuneena kohdilleen. Valo siivilöityy lehvästön lomasta, äänimaailmaa hallitsee tuulen suhina ja linnut, kukaan naapurustossa ei sillä hetkellä leikkaa ruohoa ja kauempana avautuu siintävä maisema sinitaivaineen ja aivan siinä silmien edessä oman puutarhan yksittäinen näkymä, joka sillä hetkellä vangitsee täydellisyydellään. Silloin on helppo elää hetkessä ja tuntea kaiken kattavaa iloa ja kiitollisuutta, nauttia. Ihmiselämä pääasiassa koostuu vaivasta ja yrittämisestä, eteenpäin pyrkimisestä ja sinnittelystä ja sitä niin helposti siirtää sen kaiken osaksi puutarhaelämääkin. Toisaalta ponnistelu ja uuden luominen on yhtä kaikki ihanaa, erityisesti puutarhassa. Aina on mahdollisuus luoda jotain ehkä vieläkin kauniinpaa, yllätyksellisempää, harmonisempaa. Paradoksia siis kaikki, puutarhassakin. Joka tapauksessa tämä on voimakuvani matkalla kohti uutta kasvukautta. 

LEVON AIKA

Tarhakeltakärhö Clematis tanguitica 'My Angel' on loppukesän ja syksyn suloinen kukkija, oikea pieni ihme. Kauempaa katsottuna kukkia ei edes huomaa.

 Olen tehnyt puutarhan välttämättömiä syystöitä pieninä palasina, innosta en voi puhua. Tänään sain tyhjennettyä jo melko hyvässä maatumisvaiheessa olevan keittiöjätekompostin, nyt on tilaa taas talven aikana kertyvälle jätteelle. Meillä on kaksi samanlaista kompostia, jota toista aina täytämme ja toisessa muhii. Talven aikana jätemassa jäätyy ja silloin tarvitaan tilaa, kylmä massa kun ei hajoa ja keko kasvaa silmissä.

 Huomenna täytyy nostella talvetettavat kasvit varastoon ja irrottaa automaattiset luukunavaajat kasvihuoneesta. Vesisaavit on tyhjennetty ja suurin osa puutarhassa pyörivästä rekvisiitasta on jo kasvihuoneen suojissa. Kitkentää ja perkaamista en ole jaksanut edes ajatella, talvi hoitakoon osansa ja minä jatkan sitten keväällä.

Luonto painuu levolle ja minä yritän seurata perässä. Tänään jo ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat.