JALOKIVISÄVYISSÄ

Kultasypressi Cupressus macrocarpa 'Goldcrest'

Blogi on uinunut hyvin pitkään ja paluu tuntuu miltei oudolta. Kuiva kesä läkähdytti puutarhan ja vei ilon ja innon puutarhassa työskentelyltä. Olenkin nauttinut kovasti syksyn tuomasta kosteudesta ja jopa hämäryydestä. Luonnolleni sopii vuodenkierrossa tämä hiljenevä ajanjakso, jolloin elämän tempo hidastuu ja luonto pelkistyy. Smaragdin vihreänä hohtava nurmi ja sammalet sekä havujen tumma vihreys luovat kiehtovasti kontrastia lakeuksien kynnetyille pelloille ja paljaille puiden rungoille. 

Tunnustan että puutarhan syystyötkin ovat vielä osin kesken, mutta leuto sää näyttää jatkuvan, joten luotan siihen, että ehdin vielä viettää aikaansaavia hetkiä ulkona ennen pysyvän pakkasjakson alkua. Pientä somistusta kuitenkin laitoin viikonloppuna etupihan terassin pöydälle. Ajatus callunoista masensi, mutta ensimmäistä kertaa ikinä huomasin ihastuvani puutarhamyymälässä noihin kultasypresseihin. Hohtavat jalokivisävyt ovat vetäneet minua muutenkin viime aikoina puoleensa ja näissä pikkuisissa havuissa sävy on mielestäni kertakaikkisen herkullinen. Ja ah, tässä sympaattisessa havussa on vielä sitruunainen tuoksu, joka tulee esiin sormenpäillä hieraistessa, täydellistä!

MUODONMUUTOS

Anun puutarhassa oli kiva kooste rippipenkin muodonmuutoksesta. Tartun haasteeseen ja esittelen metsäpuutarhamme vaiheita samaan tapaan. Metsäpuutarha sijaitsee pitkän ja kapean tonttimme pohjois-itäpäädyssä. Alkujaan se oli peltoon rajautuva ryteikköinen kuusimetsikkö, joka tuotti kovasti päänvaivaa puutarhan suunnitteluvaiheessa. Raivausta oli tehty heti rakennusvaiheessa, mutta alkuvuonna 2010 päätimme kaataa alueen keskeltä kuuset yhtä lukuun ottamatta.

 

 Naapuritonttia rajaamaan olimme pystyttäneet heinäseiväsaidan ja tontiltamme löytyneistä kivistä olin muotoillut kaarevaa reunaa kohopenkkiin. Kuusten kaadon jälkeen aloin kaivaa pohjaa kivipolulle.

 Oikella näkyy jäljelle jäänyt kuusi, jonka alusta katettiin polun tapaan suodatinkankaalla ja murskeella. Polkujen alta kaivetusta maasta muodostui suuri kohopenkki talon ja polun väliin.

 Istutusalaa tuntui olevan hurjasti ja alkuun keskityin istuttamaan metsäpuutarhaan lähinnä erilaisia kuunliljoja sekä kotkansiipisaniaisia.

 Tästä kuvasta näkee, miten suuri kuusi kasvaa melko lähellä taloa ja hallitsee metsäpuutarhan tunnelmaa.

 Vuonna 2012 aloitimme polkujen sekä männyn ja kuusen alusten kattamisen kivituhkaan upotetuilla seulanpääkivillä. 

 Puolivarjoisassa osassa puutarhaa perennat rehevöityivät nopeasti ja alkukesä näytti metsäpuutarhassa jo näin vihreltä.

 Kivityömaa venyi syksylle saakka, tässä naputtelen polun viimeisiä metrejä.

 Metsäpuutarha oli pääpiirteissään saanut muotonsa. 

 

Anoppilasta saaduista liuskekivistä olin tehnyt käytävän lähelle talon seinän vierustaa jo ennen kuin metsäpuutarha kokonaisuudessaan oli alkanut muotoutumaan.

 Kesällä 2013 rakensimme naapurin rajaa vasten aidan suojaamaan yksityisyyttä ja näin metsäpuutarhasta tuli enemmän huonemainen osa puutarhaa. Seppelvarvut ja kiveä pitkin kasvava köynnöshortensia olivat jo hyvässä kasvuvauhdissa.

Kevät 2014 näyttikin sitten erilaiselta. Talven aikana kypsyi päätös ison kuusen kaadosta ja sen alla oleva kiviympyrä muutti muotoaan istutusaluetta halkovaksi poluksi. Toisaalta jäin kaipaamaan kuusen luomaa hämyistä tunnelmaa ja sen kaunista kasvutapaa, mutta iloitsin muiden kasvien puolesta kun veden ja ravinteet tuhlannut puu oli nyt poissa.

 Vähitellen pienemmät maanpeitekasvit sekä erilaiset metsäpuutarhan tunnelmaan sopivat perennat ja sipulikukat löysivät tiensä alueelle ja niiden lisäily jatkuu edelleen. Tuoksumatara on yksi ihanimmista polun reunuskasveista ja kevään ja alkukesän metsäpuutarhaa hallitsee valkoisen, keltaisen ja vihreän sävyt.

 Särkyneetsydädämet viihtyvät metsäpuutarhassa erityisen hyvin ja kukkivat todella pitkään. Vaaleanpunainen ja keltainen ovat myös herkullinen väripari.

 Kivipolut hallitsevat näkymää ja johdattavat kulun etupihalta puutarhan takaosaan. Tämä kuva on muutaman vuoden takaa, kasvit ovat vasta kotiutumassa paikoilleen. 

Kevät on metsäpuutarhassa kaunis erityisesti kotkansiipisaniaisten vuoksi, metsäinen lehtiperenna, joka sopii melko muokatun metsäpuutarhani tunnelmaan.

 Tässä kuva elokuulta 2015. Metsäpuutarhan loppukesä on todella vihreä ja rehevä. Olen istuttanut alueelle muutamia pieniä lehtipuita, kaksi sirotuomipihlajaa, helmipihlajan sekä purppuratuomen ja toivon niiden tulevaisuudessa luovat lehvillään metsäpuutarhaan vielä kattomaista fiilistä.

LISÄÄ HAASTEITA

Ennen kuin vuosi loppuu kirin saamani haasteet valmiiksi. Romppalan Lindalta sain syksyllä kuvahaasteen puutarhan neljästä vuodenajasta. En teemoitellut kuvia millään tapaa, valitsin vain jotain kaunista kullekin vuodenajalle. Ensimmäinen kuva on tietenkin keväästä, siitähän puutarhurin vuodenkierto alkaa. Vanhan katajikon ja ison kiven itäpuoli on ihanteellinen paikka, multava, kostea, puolivarjoisa ja suojainen. Siinä kevätpikkusydämet kukkivat keväästä pitkälle kesään ja kirjopikarililjat ovat menestyneet myös. Viime vuonna sain äitienpäivälahjaksi tarhamagnolian, jonka istutin tälle alueelle niinikään. Juuri nyt tuli vain mieleeni, etten peitellyt juuristoa millään, vaikka muut arat kasvini muistinkin suojata. Täytyy hyödyntää joulukuusen haot suojaamiseen, kunhan viikonlopun jälkeen kuusi riisutaan.

Kesäkuvaksi valitsin jo niin moneen kertaan julkaisemani näkymän villiviinikaaresta ja tarha-ajuruohomatosta, joka on tässä peittänyt keskipolun liuskekivetkin alleen. Viime talvi vei ajuruohot tästä kohdin, samaten kuin osaksi toisen villiviinin. Se oli aika yllättävää ja kertoo siitä shokista, minkä kasvit joutuivat kokemaan märän maan jäätyessä rajusti ja nopeasti ilman lumen antamaa suojaa. Villiviini alkoi onneksi kesän mittaan versoa uudelleen ja tarha-ajuruohoa sain siirrettyä toisaalta. Taustalla kukkivat tornionlaksonruusut, jotka kevään mittaan leikkaan alas, jotta kasvusto pääsee uusiutumaan. 

 Syksyisiä kuvia oli tiedostoissani todella vähän, mutta tässä onkin viehättävä näkymä tonttimme alkuperäisestä pyöreälatvuksisesta pihlajasta. Huomatkaa käpytikka, joka ahkeroikin koko viime syksyn ja talven tuossa oksalla. Arvatkaa vain, kärräsin keväällä ainakin kaksi kottikärryllistä kuusenkäpyjä puun alta. Mukava juttu kuitenkin, että tikka viihtyi pihapiirissämme ja ravintoa riitti.

 Talvikuvia oli ihan yhtä vaikea löytää, tässä kivasti kuitenkin sama näkymä kuin kesällä. Tämä nurkkaus näkyy olohuoneemme ikkunasta ja päivittäin sitä tuleekin katseltua ja haaveiltua keväästä ja kesästä. Nyt meillä ei ole lunta, kuva on viime talvelta. Kiitos Linda haasteesta, syksy meni hiljaiseloa blogissa pidellen, joten sen vuoksi olen näin myöhässä. Jemmassa odotti vielä kolmas haaste, jonka olin saanut Anun puutarhasta. Tunnustukseen kuului kertoa, miten aloitin bloggaamisen ja antaa jokunen neuvo aloitteleville bloggaajille...

Puutarhablogeja on tullut vuosien saatossa runsaasti verrattuna aikaan, jolloin itse aloitin bloggaamisen. Kevättalvella 2009 kirjoitin ensimmäisen blogitekstini. Alussa aiheet pyörivät taajaan kodin ja puutarhan välimaastossa, mutta melko nopeasti painopiste kallistui puutarhan puolelle. Samanhenkisten ihmisten maailma innosti ja uusi maailma avautui tätä kautta. Vuosien saatossa on ollut hiljaisempia kuukausia, mutta edelleen huomaan innostuvani uudelleen. Aloittelevalle bloggaajalle antaisin neuvoksi seuraavaa: laita persoonasi peliin ja tee blogistasi oman näköinen, kirjoita aiheista, joista itse saat iloa ja voimaa äläkä sorru käyttämään blogia ainakaan usein purnauspaikkana. Panosta kuviin, riittävän isot ja tarkat kuvat ilostuttavat lukijaa ja suosi laajempiakin kuvakulmia, joista lukija saa enemmän irti. Älä ota paineita päivittymisestä, lukijat kyllä huomaavat jos blogitekstisi alkavat syntyä väkisin puristamalla; ei se määrä vaan se laatu. Muista kohteliaisuus lukijoita kohtaan ja vastaa saamisi kommentteihin ja kysymyksiin, vaikka sitten viivellä. Kiitos Anullekin, tästähän tuli itselleni herättävä bloggaamisen oppitunti vastauksia miettiessäni!

LEVON AIKA

Tarhakeltakärhö Clematis tanguitica 'My Angel' on loppukesän ja syksyn suloinen kukkija, oikea pieni ihme. Kauempaa katsottuna kukkia ei edes huomaa.

 Olen tehnyt puutarhan välttämättömiä syystöitä pieninä palasina, innosta en voi puhua. Tänään sain tyhjennettyä jo melko hyvässä maatumisvaiheessa olevan keittiöjätekompostin, nyt on tilaa taas talven aikana kertyvälle jätteelle. Meillä on kaksi samanlaista kompostia, jota toista aina täytämme ja toisessa muhii. Talven aikana jätemassa jäätyy ja silloin tarvitaan tilaa, kylmä massa kun ei hajoa ja keko kasvaa silmissä.

 Huomenna täytyy nostella talvetettavat kasvit varastoon ja irrottaa automaattiset luukunavaajat kasvihuoneesta. Vesisaavit on tyhjennetty ja suurin osa puutarhassa pyörivästä rekvisiitasta on jo kasvihuoneen suojissa. Kitkentää ja perkaamista en ole jaksanut edes ajatella, talvi hoitakoon osansa ja minä jatkan sitten keväällä.

Luonto painuu levolle ja minä yritän seurata perässä. Tänään jo ensimmäiset lumihiutaleet leijailivat.

TUNNEPUUTARHURI

 Uuden puutarhavuoden odotus on alkanut! Mieli askartelee jo varkain tulevassa keväässä ja ajatukset saavat aikaan mielihyvän kuplintaa rinnan seutuvilla. Huomaan olevani tunnepuutarhuri. Olisihan se tehokasta ja aikaansaavaa vain tarttua kulloinkin tarvittavaan työkaluun ja laittaa puutarhassa hihat heilumaan sitä mukaa kun tekemättömät työt eteen tupsahtavat. Puutarha on elämässäni suuri mielihyvän ja ilon lähde, en vain pysty pakottamaan itseäni sen orjaksi, en ainakaan usein. Sanat täytyy ja pakko on pidettävä minimissään mitä tulee puutarhatöihin, muutoin käy niin että alan inhota koko hommaa. Tarvitsen tunnetta, että puutarhan yllä leijuu ripaus taikapölyä ja että siellä puuhaillessa aina vähän se mielihyvä kuplii. Olen siis tyytynyt siihen, että tarpeelliset työt ovat ylimalkaisena kirjoittamattomana listana pääni sisällä, mutta jätän tunteelle viimeisen sanan sanottavaksi mihin milloinkin tartun.

Eilen tein vielä viimeisiä tämän vuoden taimistokierroksia ja löysin kolmen euron köynnöshortensioita. Ostin kaksi ja istutin ne ylimmässä kuvassa oikealla näkyvän raudoitusverkon juureen. Rakastan tuota nurkkausta mutta se tarvitsee ehdottomasti näkösuojaa naapuriin päin. Täytyy vielä peitellä taimien juuristot talveksi, juurtumisesta kun ei enää voi mennä takuuseen. Sen verran tuleva kevät kutkutti muutenkin, että hain vielä muutaman pussin ihastuttavia 'Minnow' narsisseja ja helmihyasinttejä kevään ruukkuistutuksia varten. Keväällä voi sitten onnellisena nostaa ruukut esiin, huomattavasti edullisempaa ja ihanampaa kuin kantaa kaupasta valmiita istutuksia. Viikon kuluttua onkin odotettu syysloma, joten silloin on aikaa jatkaa tulevan kevään valmisteluita. Äsken kotimatkalla jarrutin vielä yhden taimiston kohdalla ja ostin 70 prosentin alennuksella rautatienomenapuun. Tarjous osui silmääni jo viime viikolla mutta nukuin muutaman yön yli ja päätin sitten hakea puupoloisen huomaani kun ajatus ei jättänyt minua rauhaan. Tämä puu vain tietää uuden istutusalueen muotoutumista, mutta se onkin sitten ensi kevään juttu se. Nyt lähden ruohonleikkuuseen ja omenapuun istutukseen ennen kuin ihana auringossa kimmeltävä taikapöly haihtuu ja innostunut puutarhuri muuttuu sohvalla makaavaksi makkaraksi!

JAUHOLAARI JA MITÄ JOS MIKÄÄN EI RIITÄ

 Autokatoksessa on kyyhöttänyt muutaman vuoden tämmöinen naapurin lahjoittama kapistus. Epäilen tämän olevan jonkinlainen jauhojen säilytyslaari, mutta voin olla pahasti väärässäkin. En ole oikein keksinyt laarille sopivaa käyttötarkoitusta ja sen vuoksi se onkin jäänyt unholaan. Tykkään kuitenkin laarista kovasti, minusta se on sympaattinen ja muutama viikko sitten nostimme sen tuohon talon etupuolen terassille. Mies sahasi ja kiinnitti laarin pohjaan jalat, jotta laari nousi hieman irti maasta. Pinta on kivan rouhea tuollaisenaan enkä kyllä paksua maalia viitsi ruveta irrottamaankaan.

Ihanat aurinkoiset syyspäivät hellivät mutta viileys enteilee jo talven tuloa. Syysistutukset ovat jääneet muutamaan calluna-pataan ja tuohon ikkunoiden alle istutin isolehtistä murattia. Ennen talven tuloa nostan murattiastiat sitten talvehtimaan varastoon ja kiikutan taas keväällä paikoilleen. Olen nykyään erittäin pihi kausikukkien suhteen, mieluummin satsaan muutamiin talvetettaviin. Muratit sitä paitsi ovat parhaimmillaan vasta muutaman vuoden jälkeen, nämäkin kasvavat vielä kovin harvana pehkona. Viikonloppuna istutin sipulit, joita tänä vuonna hankin maltilla. Ihanaa kasvitieteellistä narsissia Narcissus canaliculatusta löytyi Hong Kongista ja liljakukkaista lempitulppaani 'Sapporoa' myös. Lisäksi ystävä lähetti ihania yllätyssipuleita, jotka onnellisena kaivoin maahan. Ihan alkusyksystä multiin kiirehdin myös lumikelloja. Tuntuu hyvältä huomata, ettei kaiken tarvitse olla niin suurieleistä tuodakseen iloa. Vaikka keväällä maasta nousevat sipulikukat ovat pökerryttävän ihania eikä niitä kai koskaan voi olla liikaa, voi itsensä tehdä onnelliseksi vain muutamallakin sipulipussilla. Missä vaiheessa maksimaaliset volyymit ovat hiipineet kaikkeen tekemiseemme, eihän sitä ennenkään niin tehty. Meille nykyihmisille ei oikein mikään meinaa riittää, sokaistumme valtavien valikoimien ja määrien keskellä ja luulemme tarvitsevamme kaiken ja mieluiten heti. Eilen aloitin valmistautumisen uuteen kevääseen myös ihmettelemällä kirjahyllyni sisältöä. Puutarhakirjoja löytyy ja sen sijaan että lähden kahlaamaan nettikauppojen valikoimia, aloitan kahlaamalla jo hankittuja kirjoja uudelleen läpi.

Edit... tuossa alimmassa kuvassa näkyy ihana edelliskesänä siemenestä kylvämäni salkoruusu 'Jet Black' ja olen niin odottanut sen ehtivän kukkaan. Nyt se taitaa olla myöhäistä, nuppuja on paljon mutta kesä ei aivan riittänyt, harmillista. 

SISÄLLE SUOJAAN

 Talvetustilan puutteen vuoksi olen viime vuosina pitäytynyt vain muutamassa pelargonissa ja koittanut muutenkin hillitä ruukkukasvi-intoilua. Pitkäikäisistä ruukkukasveista tulee joka tapauksessa tärkeitä ja ne harvat ja valitut yksilöt ansaitsevat tulla hyvin hoivatuiksi. Nämä kaksi neitosta ovat siirtyneet kasvihuoneesta keittiöön. Lämpöisen talon huoneilma tulee mitä todennäköisimmin koettelemaan, mutta vielä nyt kukinta ja kasvu ilostuttavat päivittäin enkä korvaani lotkauta kommenteille tiellä olevista kukista! Blogi päivittyy näköjään edelleen hitaanlaisesti, mutta instagramin puolella, johon linkki tässä, kuvia tulee tiuhempaan tahtiin, se kun on harmillisen helppoa ja nopeaa. Tykkään kuitenkin edelleen enemmän blogien viipyilevästä tunnelmasta. 

VERKKAISIA SYYSSIIVOJA

 Clematis 'Mrs. Cholmondeley' on jatkanut kukintaansa heinäkuusta tähän saakka; kukissa on ihanan hempeä sinisävy. Puutarhan yleisilmettä kuvaa tällä hetkellä vallattomuus ja sekasotku, mutta kun muistaa tarkastella näkemäänsä lempein silmin, löytyy vielä paljon kaunista. Illansuussa paistoi aurinko ja taivaalta suihkusi hienon hienoa sadetta. Näkymä oli satumainen. 

 Puutarhan ja huushollin syyssiivoukset etenevät omalla verkkaisella tahdillaan. Tänään oli vuorossa ikkunoiden pesu talon ulkopuolelta. Kasvihuoneessa olen ehtinyt karsia pahimmat sotkut, huomenna siistin loput ja järjestän ansarin syyspäiviä ilahduttamaan.

 Pahoittelen edelleen hitaanlaisesti päivittyvää blogiani ja kommentoinnin laahaavuutta. Kiire ja pakko vain eivät enää kuulu 'hyveisiini', toivon mukaan olen matkalla oikeaan suuntaan niitä vältellesäni. Viikolla sähköpostiini kolahti vahvasti sydämeen käyvä lukijapalaute, joka kuitenkin valoi uskoa turinointini jatkumolle. 

Kaunista viikonloppua jokaiselle, minä siirryn ulos pimeän illan ja lämpöisen paljun syleilyyn (pytty ei ole mikään puutarhan kaunistus, mutta mieli ja ruumis siellä lepää)!

KESKENERÄISTÄ

Blogini näyttää häilyvän olemassaolonsa rajamailla, kovin on ollut hiljaista. Joku aika sitten sidoin 70-vuotiskimpun Pirkan neilikoista sekä puutarhasta löytyneistä sinipiikkiputkista, komeamaksaruohosta, alppikärhön versoista ja vuorenkilven lehdistä. Puutarha lepää ja odottaa syksyä saapuvaksi, olen siis ottanut kovin löysin rantein puutarhuroinnin tänä kesänä. Tänään vähän aloin siistiä paikkoja ja keräsin kottikärryyn rupsahtaneet kesäkukat, Paljon olisi tehtävää mutta kuten työhönpaluukin on osoittanut, tämä maailma ei tule koskaan valmiiksi vaikka kuinka ponnistelisi. On siis ihan ok säilyttää tietynlainen väljyys ja vapaus, tila hengittää. Ne kottikärrytkin jäivät puolitiehen matkalla kohti kompostia, eiköhän niiden matka jossain vaiheessa jatku perille asti!

SUNNUNTAIN RAUKEUTTA

 Lämmintä ja pehmoista sunnuntaita! Ulkona oleva pimeys tuntuu melkein taianomaiselta kun tietää olevansa turvassa takkatulen ja kynttilöiden loisteessa, Spotifyn soittaessa traditionaalisia joululauluja. Raukea tunnelma on tunnelmista parhain.

 Päivän valoisa hetki on kuulas ja kaunis. Viimeisenä syystyönä verkotin hedelmä- ja koristepuut ja  siivosin viime päivien myrskytuulien viskomia oksia. Pienet kartiovalkokuuset erottuvat nyt kun lehtevät kasvit ovat lakastuneet niiden ympäriltä. Puutarhan pieniä joulukuusia, tekisi mieli heittäytyä lapseksi ja koristella nämä miniatyyrikynttilöin ja pyytää  puutarhan linnut, hiiret ja jänikset pikkujoulua viettämään!

 Varjoyrtti on upea talvivihreä maanpeittäjä. Nyt kun kasvusto on asettunut metsäpuutarhaan ja alkanut pikkuhiljaa levittäytymäänkin, olen kovin kovin iloinen.

 Myös hopeatäpläpeippi on edelleen kaunis. Tämä saattaa levittäytyä puutarhassa hurjasti, mutta oma kasvustoni kasvaa karussa paikassa suurten kuusien alla, missä sen toivonkin peittävän maan.

 Vanhan pihlajan alla seisova Jeesus-patsas on saanut vähitellen patinaa pintaansa...

 ja kuusiaita kasvimaan laidalla tuuheutta. 

 Työkalunurkkaus on autio, puutarhavajaa odotellessa varastoin kaiken ylimääräisen talveksi kasvihuoneeseen. Haaveilen vajasta sekä puolilämpimästä lasikuistista päivittäin ja toivon haaveiden jonain päivänä toteutuvan. Vaja on pikkujuttu, lasiterassi vähän isompi. Joulun aikaan täyttäisin kuistin kukilla ja nauttisin sen sopivassa viileydessä niistä mahdollisimman pitkään. 

Lintujen ruokinta pitää puutarhan elossa talvisaikaankin. Siemenautomaatti ja lintulauta ovat jatkuvassa käytössä, mutta nämä Lidlin pähkinä-talipalloketjut ovat osoittautuneet huippusuosituiksi. Tänään ketjussa roikkui närhikin.

MIKSI TÄTÄ RAKASTAN?

 Loma teki tehtävänsä koska löysin itseni sipulilaarien liepeiltä. Puoleen hintaan olevia pusseja kertyi koriin kuitenkin ainoastaan maltilliset viisi kappaletta; 'Purple Sensation' ukkolaukkoja, joita olen lisännyt puutarhaan joka vuosi sekä kahta lajia tulppaaneja. Ukkolaukat päätyivät kevätpikkusydänten lomaan katajan alle ja 'Queen of Night' ja 'Upstar' tulppaanit etupuihan puoleisen terassin edustalle.

 Joskus hankkimani polvialusta täytti mieleni kiitollisuudella; polvet eivät ole enää kuin nuorella neidolla ja kuudenkymmenen tulppaanin sipulin kuivaan ja kovaan maahan kaivaminen kävi työstä.

 Kyykkiessäni ajatukset virtailivat puutarhan ja tarhurin suhteessa. On melko vaikeaa myöntää itselleen saatika tunnustaa julkisesti olevansa ajoittain kovin väsynyt puutarhaansa ja sen mukanaan tuomaan työmäärään. Nautinko kairatessani ranne vääränä istutuskuoppia maahan, joka voisi laadultaan olla paljon parempaa, entä lipatessani haisevaa liejuvettä sammakkolammesta ojanpientareelle? Ehkä en. Voisin vaikka mieluummin istua yläkerran uudessa nojatuolissa peiton alla ja katsoa Netflixistä Downton Abbeyn jaksoja neljä putkeen. Selkää oikoessani katselin puutarhaa kriittisin silmin, miltä tämä kaikki oikein näyttää minusta, entä josta kusta joka tulee sitä vierain silmin katsomaan?

 Hain kameran ja aloin rajailla näkymiä. Silmä löysi kauneutta punaiseksi tuleentuneista pensasmustikoista kuusiaitaa vasten. Samalla heräsi ajatus, tuon kuusiaidanhan minä olen omin käsin istuttanut pienistä metsästä haetuista taimenrääpäleistä ja nyt se jo alkaa näyttää kuusiaidalta ja antaa vähän suojaakin. 

 Vieressä tämän kesän ainoat onnistumiset kasvimaalla kukoistivat vihreän eri sävyissä, lehtikaalit eivät pettäneet tänäkään vuonna ja palkitsivat esikasvattajan vaivannäön. Mutustelin tyytyväisenä pari lehteä ja vertailin niiden makua; röpelölehtinen on miellyttävämmän makuinen kuin tumma 'Nero di Toscana'.

Puutarhanhoito on raakaa työtä eikä se ole pelkästään kauneuden kyllästämää. Jatkuvasti tajuaa tehneensä virheitä jo perustamisvaiheessa eikä virheiltä voi välttyä vaikka hommaa olisi takana jo reilu vuosikymmen. Olisiko se pelkkä nurmikko ollutkin helpompi vaihtoehto kuin laajat ja rönsyilevät istutusalueet, joita olen hartaudella luonut kaikki nämä vuodet? Ovatko nämä sekalaiset puu-, pensas- ja perennalueet edes kauniita? Kaiken lakastuessa puutarhanhoito totisesti vaatii mielikuvitusta ja uskoa, katseen nostamista ja tähyämistä taas tulevaa kevättä kohti. Kuitenkin samalla kaiken näennäisen kuoleman edessä kokee ja aistii erilaista kauneutta ja lohdullista turvaa. Luonnon kiertokulku ei pysähdy, maan alla on elämää vaikka puutarha tekee kuolemaa. Uusi kevät on edessä päin ja jos Luojani suo, saan kokea taas kaiken kauniin heräämisen ja uuden alun. Silloin viimeistään taas ymmärrän miksi tätä rakastan.