sunnuntai 29. marraskuuta 2015

SUNNUNTAIN RAUKEUTTA

 Lämmintä ja pehmoista sunnuntaita! Ulkona oleva pimeys tuntuu melkein taianomaiselta kun tietää olevansa turvassa takkatulen ja kynttilöiden loisteessa, Spotifyn soittaessa traditionaalisia joululauluja. Raukea tunnelma on tunnelmista parhain.
 Päivän valoisa hetki on kuulas ja kaunis. Viimeisenä syystyönä verkotin hedelmä- ja koristepuut ja  siivosin viime päivien myrskytuulien viskomia oksia. Pienet kartiovalkokuuset erottuvat nyt kun lehtevät kasvit ovat lakastuneet niiden ympäriltä. Puutarhan pieniä joulukuusia, tekisi mieli heittäytyä lapseksi ja koristella nämä miniatyyrikynttilöin ja pyytää  puutarhan linnut, hiiret ja jänikset pikkujoulua viettämään!
 Varjoyrtti on upea talvivihreä maanpeittäjä. Nyt kun kasvusto on asettunut metsäpuutarhaan ja alkanut pikkuhiljaa levittäytymäänkin, olen kovin kovin iloinen.
 Myös hopeatäpläpeippi on edelleen kaunis. Tämä saattaa levittäytyä puutarhassa hurjasti, mutta oma kasvustoni kasvaa karussa paikassa suurten kuusien alla, missä sen toivonkin peittävän maan.
 Vanhan pihlajan alla seisova Jeesus-patsas on saanut vähitellen patinaa pintaansa...
 ja kuusiaita kasvimaan laidalla tuuheutta. 
 Työkalunurkkaus on autio, puutarhavajaa odotellessa varastoin kaiken ylimääräisen talveksi kasvihuoneeseen. Haaveilen vajasta sekä puolilämpimästä lasikuistista päivittäin ja toivon haaveiden jonain päivänä toteutuvan. Vaja on pikkujuttu, lasiterassi vähän isompi. Joulun aikaan täyttäisin kuistin kukilla ja nauttisin sen sopivassa viileydessä niistä mahdollisimman pitkään. 
Lintujen ruokinta pitää puutarhan elossa talvisaikaankin. Siemenautomaatti ja lintulauta ovat jatkuvassa käytössä, mutta nämä Lidlin pähkinä-talipalloketjut ovat osoittautuneet huippusuosituiksi. Tänään ketjussa roikkui närhikin.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

KUUSI KUVAA KESÄSTÄ

 Kuusi kuvaa kesästä -haaste antoi hyvän syyn ryhdistäytyä! Kuvien valitseminen vain on turkasen vaikeaa, kaikki kesäinen kun näyttää juuri nyt liian ihanalta. Koitin valita kuvia, joissa on mukana kaunis kesäinen valo. 'Purple Sensation' ukkolaukat ja vasta kukintaansa aloittavat jättipoimulehdet sopivat yhteen; tässä kohdin tuskin muistan miten inhoan väsähtäneitä jättipoimulehtiä ja miten työlästä kukintojen leikkely on! 
 Sammakkolampi ja tuoksuvat syreenit, kaunista tässäkin. Parsa kurkottaa korkeuksiin tuossa oikealla ja kasvihuoneen edustalla kukkivat 'Queen of Night' tulppaanit. Osa ojanreunan syreeneistä vain kärsii ja jouduin leikkaamaan niitä kesällä rankasti. Epäilys kohdistuu myyriin, jotka mylläävät ojanreunassa ja herkuttelevat juurilla.
 Valkoinen syreeni onneksi viihtyy paikallaan ja sen hetkellinen kukinta-aika on kuin hääkellojen soitto! Etualan tulppaanit ovat näemmä jo osuutensa hoitaneet, jättimäiset 'Mount Everest' sorjalaukat ovat vasta aloittamassa.
 Äh, tämä kuvakulma on tainnut vilahtaa täällä jo turhan monta kertaa, mutta tämä on yksi lempinäkymistäni. Nöyryyden nurkkaus (villiviinikaaren alta kulkeminen vaatii kumartumista) vetää puoleensa tuoksuvan kangasajuruohomaton vuoksi niin ihmisiä kuin pölyttäjiäkin.
 Kaksi hulvatonta ja voimakaskasvuista daamia, etelänruusuruoho ja ruusumalva. Ensimäinen on oman siemenkasvatuksen tulosta ja jälkimmäinen saatu naapurin rouvalta.
Vielä mahtuu yksi kuva... taidan rakastaa erilaisia nurkkauksia. Tässä puutarhani lippulaivaksi muodostuneet vaaleanpunaiset pioniunikot yhdessä iisoppien kanssa. Iisopista olen kasvatellut pieniä aidanteita, ne kasvavat pensasmaisen tuuheiksi ja kestävät hyvin leikkaamista. Ainut huono puoli kasvissa on ikävä tuoksu. Monta vuotta soikossa kasvanut japaninverivaahtera on jo leveä yksilö ja sen talvettamistila kasvaa vuosi vuodelta. Vielä nyt se seisoo tuossa samassa paikassa, siirrän sen varastoon vasta pysyvän pakkasjakson tultua. Loppuun täytyy vielä mainita, että antiikkilapiokokoelmani kasvoi alkuviikosta, kun löysin taas yhden kauniin yksilön kirpparilta kahden ja puolen euron hintaan. 
Kiitos Pikkuisen puutarhani Sametti Hortensialle kesäisestä haasteesta!