PUUTARHURIN TALVISIA ILOJA

 Muutaman päivän maisemat olivat näin kuorrutteiset, nyt lämpötilat ovat taas sahailleet ja lumipuuterit hävinneet oksilta. Flunssaisena on ollut aikaa ahmia puutarhatietoutta ja tehdä tulevan puutarhavuoden suunnitelmia. Tyhjäsin kameran muistikortilta viime kesän kuvasaldon ja teki mieli parahtaa, niin vähän olin puutarhaa kuvannut. No, uusi vuosi on aina uusi alku, ainakin minulla on enemmän aikaa intohimolleni tulevana vuonna kuin menneenä. 

 Minulla on aina pieni tutka päällä tietyn tyyppisten romujen suhteen. Vanhoja ompelukoneen jalkoja ei koskaan voi omistaa liikaa, joten olin valmis ajelemaan ensimmäisenä adventtina vähän edemmäs maakuntaan, kun somat jalat olivat taas myynnissä kelpo hintaan. Kipeäksi itseäni en näistä ihanuuksista suostu maksamaan, mutta vähän kauemmaksi saatan karauttaa, jos houkutus on kovin suuri. Pitäisi inventoida puuvarastoja, josko siellä olisi sopivaa kansivärkkiä ja pyytää isäntää kauniisti semmoisen nikkaroimaan. Taas yksi kaunis pöytä puutarhan esillepanoja varten... ja tutkailu jatkuu, näille pöydille kun olisi tarvetta ympäri puutarhaa.

Ja sitten seuraavaan löytöön, jonka nimeänkin löydöksi isolla alkukirjaimella. En oikeastaan ole edes haaveillut vanhasta ihmisen mentävästä sinkkiammeesta, koska olen olettanut näitä löytyvän lähinnä vain Ruotsin kultivoituneilta kirppari- ja antiikkimestoilta, mutta toisinaan iloisia yllätyksiä sattuu. Tuossa joulun pyhinä näin ammeen nettimarkkinoilla, mutta aijai, hinta oli liian kova. Mielessäni oli kipuraja, jonka olisin suostunut maksamaan. Sen verran houkutteleva amme kuitenkin oli, että pari iltaa sitten kävin vielä kuikuilemassa sen tilannetta ja kas, hinta oli tippunut vielä kipurajani alittaenkin, joten sormet täristen laitoin myyjälle viestin ja lupasin noutaa ammeen saman tien pois. Ja taas kotona ihmeteltiin mamman ostoksia ja ounasteltiin, oliko tuohon tarkoitus haudata joku. Ei, ei tälläkään kertaa; luulen, että istutusaltaaksi tulee tähän kasvihuoneen liepeille. Vedellä täytettynä olisi kiva myös, mutta ehkä hyötykasveja ryöppyen silti ihanin.

BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 

Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 

 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.

 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.

 *

 *

*

Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.

 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.

 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.

 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.

 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.

 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.

 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.

 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 

*

*

 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.

Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...