sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

VARASLÄHTÖJÄ JA MUUTA MUKAVAA

 Kolme enemmän ja vähemmän puuhakasta puutarhapäivää takana ja tekemistä ja innostumista taas niin paljon, että tunnit vuorokaudessa eivät meinaa riittää. Kameraakin pitää taas muistaa kuljettaa mukana, työn lomassa on pidettävä säännöllisesti inspiraatiotaukoja ja kuvata päivittäin lisääntyviä ja muuttuvia puutarhanäkymiä. Kukintaa on vasta siellä täällä ja taas on aika listata sitä ikuista sipulikukkasuunnitelmaa syksyä varten. Tämän kokoiseenkin puutarhaan mahduttaisi pieniä kevätkukkijoita suunnattomat määrät. Tähän aikaan vuodesta kannattaa katsella myös myytävänä olevia kukkivia sipulikasveja sillä silmällä. Nyt ei ole tullut turhaan kaupoissa kuljettua, mutta viikko sitten ostin kevään ensimmäisellä taimistokäynnillä kaksi ruukullista triandrus-ryhmään kuuluvia 'Katie Heath' narsisseja. Istutin ne saman tien maahan ja pienistä yöpakkasista huolimatta ne ovat avautuneet vähitellen. Näiden torvet ovat alkuun kirkkaan keltaiset, mutta jo nyt niissä alkaa näkyä persikkainen sävy. 
 Idänsinililjat ja pienet kasvitieteelliset Humilis-ryhmään kuuluvat ''Black Base' tulpaanit, niitä nämä muistaakseni ovat, muodostavat yhdessä suloisen pikku kedon. Tuossa oikealla lepää Samurai-kissa, lyhdyssä on palanut kynttilä lähes joka ilta. 
 Viime keväänä kevätkurjenmiekat jättivät tässä kohtaa kukinnan kokonaan väliin ja nyt avautui ainoastaan muutama kukka. Taustalla näkyvä istuinryhmä sai viikonloppuna ylleen uuden mustan öljykerroksen, nyt kelpaa taas odotella pihlajan avautuvaa lehtikattoa istujan ylle .
 Pystykiurunkannuksen luonnonlaji on suhteellisen uusi tulokas puutarhassamme. Siirtelin näitä ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten erään autiotalon ojanpientareelta, jossa ne olivat levittäytyneet laajoiksi matoiksi. Voisin joku ilta lähteä paikalle uudelleen istutuslapion ja pussin kanssa. Taustalla jättilaukan varret kurkottelevat jo korkeuksiin. 
 Sahrameiden kukinta alkaa olla lopuillaan, mutta lammen reunalta löytyi vielä näin freesin näköinen mätäs. Tämä on melko kookas yksilö, lajike on hukassa.
 Kuten ensimmäisen kuvan narsissit, nämä jouluruusun kukat kuuluvat myös varaslähtöihin. Tämä on se ostamani jouluruusu ja näyttää, että se on suorastaan nauttinut olostaan saatuaan juuret pois ahtaasta ruukusta. 
 Sekalaisen referaatin päätteeksi vielä kurkistus puutarhavajaan, jossa myös työkalut alkavat järjestyä paikoilleen. Viikonlopun töinä oli näiden pienten työkalujen pesu ja öljyäminen. Kasvihuoneessa ollut pikkuhylly asettui sopivasti tuohon oven viereen ja tähän mahtuivat esille ahkerassa käytössä olevat tykötarpeet. 
Illan viime töinä kiinnitimme tuonne ylös vielä vanhat, poikien huoneissa joskus olleet seinäkoukut, jotka olivat kuin tehdyt lapioille ja talikolle. Kröhm, näitä työkaluja en vielä ehtinyt huoltaa, mutapaakutkin ovat jääneet niille sijoilleen. Ullakolla odottaisi vanha, miehen meidän ensimmäiseen kotiin sohvapöydäksi nikkaroima puuarkku, joka ehkä sopisi tuohon alle ja kätkisi sisään tärkeät, mutta vähemmän esteettiset työkalut. Minä kun en välittäisi pitää esillä noita kirkuvan keltaisia ja oransseja muovikahvaisia työkaluja...

torstai 23. huhtikuuta 2020

IHASTUTTAVAT HAISULIT

 Jo useampana keväänä tekemättömien puutarhatöiden listalla on notkunut 'Mount Everest' jättilaukkojen siirto näkyvämmälle ja aurinkoisemmalle paikalle. Istutin aikoinaan kolmen kappaleen sipulisatsin ja yllätyksekseni kolmesta olikin muodostunut reilu kymmenen sipulin mätäs! Haju oli melko metka, ei ihme että nämä eivät kelpaa puutarhassa yllärivisiittejä tekevälle eläinkunnan väelle. Jakaessani muutama sipuli vähän kärsi, mutta nämä ovat melko vahvoja kavereita ja uskon sipulien vain nauttivan uudesta ja tilavammasta kasvupaikasta. Yhden ryppään sijaan sain istutettua näitä katseenvangitsijoita nyt kolmeen eri kohtaan. Tykkään toiston tuomasta rytmistä puutarhassa, joten tämä oli pieni ässäarpavoitto.  
 Jatketaan haisuliteemalla. Tässä kohtaa tarvitsen nyt teidän tunnistusapua. Tälle keväälle olin toivonut punertavien jouluruusujen kävelevän jossain minua vastaan. Agressiivisen kasvienmetsästyksen sijaan tykkään yllättyä siitä, että haavelistalla olevat kasvit tupsahtelevat vastaan vähän puolivahingossa. Näin touhussa säilyy pieni kutina ja löytämisen ilo. No muutama aamu sitten poljin töihin paikallisen kukkakaupan ohi ja huomasin, että oven vieressä oli runsaita vihreitä pehkoja. Vaikka töihin oli jo kiire, jarrutin sen verran että varmistin pehkot kookkaiksi jouluruusuiksi. Iltapäivällä oli palattava paikalle. En miettinyt sen kummemmin, mikä jouluruusulaji on kyseessä, mutta heti autossa huomasin kasvin vahvahkon ominaistuoksun. Purkin kyljessä luki ainoastaan Helleborus. Aloin miettiä, onko kyseessä Helleborus foetidus eli haisujouluruusu? Kasvusto on melko korkea, lehdet kapealiuskaiset ja sahalaitaiset ja nuokkuvat kukat melko pieniä.
Aikaisemmin olen kokeillut  vaaleajouluruusuja metsäpuutarhan puolella, mutta kasvusto on pysytellyt kovin vaatimattomana. Nyt istutin tämän komistuksen puutarhan aurinkoisemalle puolelle aronia-aidan suojiin. Kesän tullen tässä on jo suorastaan varjoista ja maa pidättää hyvin kosteutta. Eli ensimmäiset istutukset tälle keväälle on suoritettu ja mieli iloitsee siitä. 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

VIKTORIAANISET ESIKKO-TYTTÖSET

Vuosia sitten löysin aivan sattumalta lähikaupungin taimistolta erän kuvan mukaisia 'Silver Lace Black' loistokevätesikkoja, joita olin ihaillut jossain The English Gardens -magazinen numerossa. Ne olivat ja ovat edelleen minusta aivan satumaisen suloisia. Istutin kaikki kolme tainta yhteen ja samaan kohtaan, mikä ei tietenkään ollut järkevää. Muutamassa vuodessa esikot taantuivat, paikka oli todennäköisesti liian kuiva. 
Onneksi ehdin antaa yhden jakopalan Saaripalstan Sailalle ja loistokevätesikko onkin viihtynyt Sailan puutarhassa jo vuosia, pääset vilkaisemaan aiheesta ainakin täältä ja täältä. Ihanaa, että elämä on jatkunut toisaalla, vaikka minun puutarhassa kasvu ei ollutkaan menestyksekästä. 
Viikonloppuna minulle kävi samoin kuin vuosia sitten, näitä löytyi taas aivan sattumalta samaisesta kaupungista, eri taimistolta vain. Ostin taas kolme ja nyt olen ainakin sen suhteen viisaampi, että istutan jokaisen hieman eri puolille puutarhaa kosteutta pidättäviin kohtiin, joissa ei kuitenkaan talvimärkyys uhkaa. Toistaiseksi nautin esikoiden kauneudesta korkeisiin saviruukkuihin istutettuna, kasvihuoneen suojassa. 
Tämän tyyppisissä esikoissa on jotain erityisen viehättävää, ne tuovat mieleeni nauraa kikattavat hilkkapäiset tyttöset. Kukka on niin naivistinen, juuri sellainen, millaisena lapset kukan piirtävät. Tässä 'Silver Lace' lajikkeessa olevat valkoiset reunukset raikastavat ärtsyn keltaisen ja mustanruskean yhdistelmää. Näitähän löytyy myös keltareunaisena 'Gold Lace' lajikkeena. Esikoita on kasvatettu vuosisatoja englantilaisissa puutarhoissa ja viktoriaanisena aikana erilaisia erikoisuuksia toden teolla keräiltiin ja aseteltiin näytille upeisiin Auricula Theatre -nimisiin rakennelmiin. En tiedä, miten saisin myös perinteisen pihaesikon viihtymään puutarhassamme. Olen kokeillut istuttaa niitä muutamiin eri kohtiin, mutta mitään laajamittaista kasvuun lähtöä ei ole tapahtunut. Mielestäni pihaesikot ja erityisesti violettiin vivahtavat utuisen kellertävällä keskiosalla väritetyt ovat todella viehättäviä. Nyt ainakin viime vuonna istuttamani ovat talvehtineet, jospa ne lähtisivät hiljalleen leviämään suuremmaksi lämpäreeksi. 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

TERVEISIÄ PUUTARHAVAJASTA


 Viime päivät ovat olleet surun täyttämiä. Samurai-kissamme matka päättyi kuudentoista yhteisen vuoden jälkeen. Lähtö tapahtui lempeästi ja suunnitellusti, mutta ikävän ja surun määrä on vyörynyt yli suurella ja hetkittäin hallitsemattomallakin voimalla. Samurai tuli elämäämme samana vuonna, kun muutimme uuteen kotiimme ja aloitimme puutarhan luomisen. Nyt, kun hän on poissa, tajuan, miten suuri osa Samurain elämää puutarha on ollut. Jokainen kolkka muistuttaa hänen olemassaolostaan ja jokaisessa näkymässä näen Sampan lempeän olemuksen, toisinaan onnellisena auringonkilossa lekotellen, lammelta vettä juoden tai ajatuksissaan kaukaisuuteen kohti peltolakeuksia katsoen. Hänellä on ollut oma elämä, josta tiesimme vain osan. Miten paljon oman reviirin ylläpito onkaan vaatinut työtä ja miten monet kesäiset auringonnousut hän on todistanut meidän ihmisväen vielä nukkuessa. Tänä keväänä suru on läsnä puutarhatöissä. Viimeinen leposija on perennapenkissä katajikon suojassa, kohdassa jossa aurinko painuu mailleen. 
 Suru ja ilo kulkevat elämässä kuitenkin aina käsi kädessä. Juuri nyt on myös aihetta iloon ja kiitollisuuteen. Uuden kasvukauden alkaessa elämään tulee niin paljon uusia virkistäviä asioita, kun  puutarhaelämä alkaa! Yksi ilostuttaja näkyy kuvissa. Kauan haaveissa ollut, viime kesänä valmistunut puutarhavaja on vihdoin pääsemässä oikeuksiinsa. Syksyn viimeisinä töinä maalasin vajan sisäpuolelta. Talveksi sinne vain nosteltiin yhtä sun toista säilöön. Kun saimme muutama viikko sitten hyllyt seinälle, oli aika aloittaa viimeistely.
Vajan päätyseinälle järjestyi luontevasti kunnon työpiste. Valkoiset säädettävät pukkijalat sekä vanha täyspuinen pöytälevy löytyivät varastosta. Pöydän alle jää reilusti säilytystilaa. Toisessa tynnyrissä, jotka ovat muuten aikoinaan palvelleet poikien lelujen säilytyksessä, on lannoitteita ja toisessa multaa. Muutoin vajan sisustus on vielä vaiheessa, mutta vähitellen myös työkalut saadaan esteettisesti ja käytännöllisesti esille. 
Se että puutarhurin tykötarpeilla on nyt paikkansa ja kaikki on esillä insipoivasti, tuottaa suurta mielihyvää. Kasvihuoneesta taas vapautui tilaa kasvatukseen ja muutenkin sen tunnelma muuttui helpommaksi hengittää, kun siellä ei tarvitse pitää esillä kaikkea tätä tavaramäärää. Samalla kaikesta turhasta oli helppo luopua, vajaani haluan nyt vain kaunista ja tarpeellista. 
Minulla on suunnitelmia myös vajan ulkopuoliselle alueelle. Kynnykseksi täytyy valaa taas yksi koristeellinen betonilaatta ja liuskekivijemmalle löytyy vihdoin käyttöä. Niistä aion latoa vajan ovesta oikealle pyöreän alueen ja muotoilla sen reunoille kaarevan istutusalueen, jonka keskipisteenä on koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Tässä muuten vinkki ihanasta inspiraatiokirjasta, jonka tilasin itselleni talvella. Selina Laken Shed Style on täynnä innoitusta niin puutarhavajaan kuin muihinkin ulkotiloihin ja -rakennuksiin. 
Loppuun vielä kuva, jonka katsominen nostaa kyyneleet silmiin. Samurai-ystävämme juuri sellaisena kuin hän oli, lempeänä ja ystävällisenä, ikuisesti muistoissamme.