PUUTARHATÖISSÄ

Puutarhahaaveiden täyttämä joululoma päättyi ja arkeen oli taas palattava. Verkkaisuuteen ehti kahdessa viikossa tottua, joten ensimmäinen työhönpaluuviikko on ollut sen mukainen. Sää on mitä erikoisin ja herättää ristiriitaisia tunteita. Yllä oleva kuva ei sentään ole tuore! 

Joka tapauksessa leuto tammikuu tuo aivan omanlaisia mahdollisuuksia puutarhurille. Leikkasin viikko sitten vadelmapensaista edellisvuoden versot ja nuorimmainen tarttui pyynnöstäni moottorisahaan ja katkoi etupihan kuusista alimmaisia oksia. Lisäksi leikkasin metsäpuutarhan laidalta alas kaikki virpiangervot, joiden juurakot kaivan kevään tullen ylös ja siirrän jonnekin puutarhan toiseen laitaan. Nyt olen nauttinut hakettamisen riemuista ja tuoretta puuhaketta on päässyt levittelemään samantien havujen ja pensaisen alustoille. Lämpökompostorit ovat toimineet upeasti koko ajan ja tänään tyhjensin valmiin sisällön kasvimaalle. Yleensä kompostorit jäätyvät talvisin jossain vaiheessa ja edessä on tilanne, jossa täytettävänä oleva on piripinnassa ja edellisvuotinen, jo lähes valmista massaa sisältävä on umpijäässä. Tällöin olen kerännyt kertyvän keittöjätteen erilliseen umpinaiseen astiaan, jonka olen sitten keväällä tyhjännyt kompostiin. Nyt voin rauhassa täytellä käynnissä olevaa loppuun saakka ja siirtyä sitten täyttämään seuraavaa. 

Viime kevään ja alkukesän aikaan kirjoittelin muistiin sipulikukkasuunnitelmaa. Ainoastaan tällöin on mahdollista hahmottaa, mitä minnekin haluaisi ja missä kaivataisiin keväistä kukkaloistoa. Toisinaan hyvätkin suunnitelmat saattavat odotuttaa toteutumistaan ja niin suurin piirtein kävi nytkin. Rutikuiva kesä ja alkusyksy ei houkutellut sipulikaupoille, mutta lokakuussa ostin kassillisen ihania tarjoustulppaaneja, jotka olivat osa suunnitelmaani. Eniten tahtoisin kuitenkin lisäillä kevään ensimmäisiä kukkijoita, kuten ylimmässä kuvassa loistavia sahrameita. Lisänä tietenkin lumikelloja, joita tosin on haastava saada kasvamaan sipuleista, talventähtiä, kevätkurjenmiekkoja, erityisiä rakkaudenkohteitani narsisseja, kasvitieteelisiä tulppaaneja, jotka ovat hiljalleen taantuneet sekä muita ihanuuksia. Helmihyasintit ja idänsinililjat onneksi levittäytyvät vuosi vuodelta ja niitä olen pyrkinytkin jakamaan uusille kasvupaikoille vuosittain.

Teimme työkavereiden kanssa viime vuonna pikaisen reissun Uumajan puutarhamessuille. Messuostokset jäivät vähäisiksi, mutta ehdoton ilonaihe oli tämä Narcissus moschatus (pahoittelut epätarkasta puhelinkuvasta), joka kuuluu luonnonlajeihin. Jännitävää nähdä, nouseeko tämä keväällä maasta. Täytyykin etsiä nuo viime vuotiset sipulilkukkamuistiinpanot esiin. Nyt kun minulla on tuo puutarhavaja, voin koota muistilistoja sen seinille, jospa se pitäisi pitäisi puutarhurin aktiivisempana pitkin sesonkia!

BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 

Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 

 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.

 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.

 *

 *

*

Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.

 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.

 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.

 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.

 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.

 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.

 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.

 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 

*

*

 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.

Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...

KYLEMORE ABBEY & VICTORIAN WALLED GARDEN

 
 En tiedä käykö täällä enää kukaan. Tulin kuitenkin kertomaan, että blogin pitäjä on ollut viime aikoina sidottu kiireisiin, jotka ovat nyt vihdoin hellittäneet. Uutta energiaa on alkanut vapautua heti painostavien päivämäärien pyyhkiydyttyä kalenterista, siinä syy miksi piti tännekin rientää! Puutarha on edelleen suuri rakkauteni, kulunut kesä vain ei ollut innostuksen kannalta paras mahdollinen juurikin edellä mainitusta syystä. Keväällä aion antaa rakastetulleni takaisin kaikki laiminlyöntini. Koska omasta puutarhasta ei juuri kuvia kertynyt, ilostutan teitä kesälomamatkamme puutarhapitoisella annilla.

Vietimme mieheni kanssa viikon mittaisen autoiluloman Irlannissa. Lensimme Dubliniin ja jatkoimme sieltä vuokra-autolla länsirannikolle. Tukikohtamme oli pienessä Clifdenissä, josta käsin liikuimme pitkin rannikkoa. Rakastan Irlannin maisemia ja maan kotikutoista tunnelmaa ja omalla autolla tuli nähtyä ja koettua niin paljon enemmän. Clifdenistä oli vajaa parikymmentä kilometriä Kylemore Abbeyyn, joka on yksi Irlannin vetovoimaisimmista ja upeimmista kartano- ja puutarhakohteista. Kartano omaa vaiheikkaan historian, josta en nyt ala tässä jaaritella. Tarjoan sen sijaan välähdyksen kartanon yhteydessä sijaitsevasta Victorian Walled Gardenista. Kuten kuvista näkyy, vihreys ja kosteus hallitsi maisemaa ja juuri siinä on mielestäni yksi syy Irlannin upeuteen.

Loistonsa parhaimpina aikoina 1800-1900-luvun taitteissa puutarhassa työskenteli neljäkymmentä tarhuria. Lämmitettyjä kasvihuoneita oli  alunperin kaksikymmentäyksi. Kartano koki surullisia vaiheita ja puutarha jäi lopulta rappioitumaan. Kartanossa tyttökoulua ylläpitävien benediktiiniläisnunnien toimesta puutarhan restaurointi aloitettiin lopulta vuonna 1995 ja yleisölle se avattiin vuonna 2000. Yllä olevassa kuvassa on yksi restauroiduista kasvihuoneista.

*

Kissalla oli mukavat oltavat toisessa kasvihuoneessa, jonne yleisöllä ei ollut asiaa.

Aikoinaan kasvihuoneiden lämmitys on toiminut edistyksellisellä vesikiertoisella järjestelmällä ja jokainen kasvihuone on nimetty siellä kasvavan eksoottisen hedelmäpuun mukaan. Muuratut kivijalat oli jätetty esille ja kylteistä saattoi lukea, oliko kyseessä ollut Persikkahuone, Sitruunahuone vai ehkä joku muu.

Puutarhan perällä oli kaunis pääpuutarhurin talo. Talon vieressä sijaitsi yllä näkyvä puutarhavaja sekä työntekijöiden asumus, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan karu ja kolkko. 

Vanhojen puutarhatyökalujen kokelma oli todella hieno, vietin vajassa pitkän tovin ihaillen vuosisataisten työkalujen upeaa esillepanoa.

Puutarha on aikanaan rakennettu rinteen alle ja se on muotoiltu suojaisaksi. Tiilimuurit kiersivät puutarhan joka ilmansuunnasta. Turkoosiksi maalatut sisäänkäyntien ovet loivat upean kontrastin tiilen kanssa.

Puutarhan länsiosa oli pyhitetty hyötyviljelyyn.

Hedelmäpuut kasvoivat 'espalier' -tyylisesti muureja vasten...

ja latva-artisokat pullistelivat.

Puutarhan itäpuolella sijaitsi viktoriaaniselle ajalle tyypillinen kukkiva muotopuutarha. Pääpuutarhurin talo näkyy ylhäällä vasemmalla.

Itse kartano sijaitsee puutarhasta hieman etäänpänä, Pollacappul-järven rannalla. Kartanon ja puutarhan väliä kulki minibussi kymmenen minuutin välein, kävellen matka vei parisenkymmentä minuuttia. Bussia odottaessamme pieni punarinta tuli viereeni penkille ja keikutteli päätään pyydellen murusta Mars-patukastani, jonka hän toki saikin. Ihana kohtaaminen!

Kartanolta itään päin mentäessä vastaan tuli ehkä kaunein koskaan näkemäni pieni kirkko. Kartanon alkuperäinen rakennuttaja ja omistaja Mitchell Henry rakennutti tämän goottilaisen kappelin vain 45-vuotiaana kuolleen vaimonsa ja yhdeksän lapsensa äidin muistoksi. Järven rantaa myöden kulki todella taianomainen kävelyreitti kappelista itään päin. Valtavat havu- ja lehtipuut loivat polun ylle tunnelin ja toisella puolella pitkin kohoavaa vuorenrinnettä valtavat alppiruusukasvustot verhosivat maaston. Kuin viimeistelynä soliseva puro virtasi alas rinnettä laskien polun alitse järveen. Tahtoisin todella palata paikkaan jonain päivänä. 

VIHERTURHAUMAA JA SUUNNITELMIA

Kevättää vaikka maisemat ovat täällä talvisemmat kuin koko talvena konsanaan. Kasvihuone suli nopeasti aamupäivän aikana ja aurinko lämmitti ilman pariinkymmeneen asteeseen. Ihana maan tuoksu ja auringon lämpö hönki kasvarin tunnelman kovin keväiseksi. 

Vietimme viikon Lapissa ja hangilla hiihdellessäni haaveilin keväisistä puutarhatöistä ja toivoin itsekin löytäväni jo maasta pilkistäviä lumikelloja. Ei, ei ihan vielä, malttia malttia vaaditaan edelleen. Tuliaisina toin kaksi kiloa Lapin puikulaperunaa istutettavaksi Pohjanmaan lakeuksien keskelle pikkuiseen pottumaahani.

Kylvöjä en ole vielä aloittanut, hieman vielä jarruttelen kokemuksesta viisastuneena. Tomaateilla aloitan, kurkut sitten ensi kuussa ja loput myöhemmin. Juuri nyt on hankalaa, kun ei ole mitään konkreettista mihin viherturhaumaansa suunnata. Huonekasvien hoivaaminen on mukavaa, mutta ei anna riittävää vastusta paatuneelle kaivajalle. Aamusella hahmottelin lumeen yhden perenna-alueen niemimäistä laajennusta kohti nurmea, jotta saisin valeistutuksessa odottavalle rautatienomenapuulle sopivan ja luontevan istutuspaikan. Toiveena on nähdä puu ensimmäisenä aamulla makuuhuoneen ikkunasta ja samalla uudistaa ikkunan alla olevaa perenna-aluetta. Odotan aikaa jolloin pääsen kuvaamaan jotain maasta puskevaa vihreää ja kukkivaa, ihanaa kuitenkin oli saada auringonvalo näihin tämän päivän kuviin.

TILINPÄÄTÖSTÄ

Anu haastoi minut puutarhurin Tilinpäätös -haasteeseen, kiitos tästä kovasti. Tulin pohtineeksi samoja asioita osin jo tuossa taannoin toisen haasteen yhteydessä, mutta yritän miettiä vastauksia hieman eri näkökulmista ja koota tähän vielä jotain uutta. Kuvat eivät välttämättä liity suoraan vastauksiini, yritin vain poimia ennen julkaisemattomia otoksia.

 Mitä unelmia toteutit vuonna 2016?
Avasin puutarhani kesäkuun lopussa paikallisten maatalousnaisten pyynnöstä. Päivä oli oikein ihana ja onnistunut, iloisia vierailijoita ja hyvänmielen kohtaamisia riitti pitkin päivää. Kasveja tulin hankkineeksi vähän, mutta haaveista toteutuivat ainakin tarhamagnolia 'Leonard Messel', ranskanruusu 'Tuscany Superb', valkoinen varjolilja ja tiukukärhö 'Arabella'. Joka vuosi olemme mieheni kanssa yhteistuumin tehneet jotain uusia rakenteita puutarhaan, tänä vuonna toteutuneita olivat puuvaja, aamupalapation ruokailuryhmä sekä pyykkiteline. Ja niin, toteutin yrttitarhan kasvihuoneen kylkeen muuraamaani tiililavaan.

Mitä opit?
Kulunut puutarhavuosi oli ehkä innottomampi kuin moni aikaisempi, silti vietin puutarhassa paljon ihania hetkiä. Vuodet ovat erilaisia johtuen eri tekijöiden summista ja ehkä opin taas hieman paremmin sietämään ja hyväksymään ajoittaiset rajoitteet suhteessa puutarhanhoitoon. Taas on uuden kevään odotus alkanut ja uudet mahdollisuudet ja hetket ovat edessäpäin, se on ehkä puutarhurin ihanin tieto.

Mitä murehdit?
Minä olen yleisellä tasolla murehtimisen maailmanmestari, mutta puutarhassa murheet eivät koskaan asetu samoihin mittakaavoihin kuin elämässä yleensä. Eniten taisin käyttää aikaa murehtimalla, kuinkas muuten kuin niitä tekemättömiä puutarhatöitä. Se on vitsaus jota en tahtoisi ollenkaan myöntää, mutta valitettavasti joudun sen tekemään.

Mistä nautit?
Istuttamisesta, runsaasta puutarhan marjasadosta, kasvihuoneessa vietetyistä hetkistä huonommillakin säillä ja lempeistä pausseista puutarhatöiden lomassa.

Mitä haaveita on mielessäsi vuodelle 2017?
Suurin haaveeni on kokea ennen kaikkea nautintoa puutarhassa vietetyistä hetkistä ilman tekemisen pakkoa. Toivon olevani rohkea toteuttamaan puutarhassa tarpeen tullen uusia muutoksia niin, etten antaisi aikaisempien ratkaisujeni liikaa vaikuttaa. Tänä vuonna toivon olevani aktiivisempi lähtemään mukaan puutarhatapaamisiin ja lisäksi haaveissa siintää yksi ihana matka, johon olisi suunnitelmissa liittää useita upeita puutarhakohteita... siitä en uskalla kuitenkaan vielä lausua ääneen enempää näin julkisesti, katsotaan sitten tuonnempana kun selviää, onnistuuko suunnitelma. Ja niin, haaveilen kuvaavani puutarhassa tänä vuonna paljon enemmän kuin aikoihin, tosin ehkä tarvitsisin sen uuden kameran...

VILLA AALTOSEN PUUTARHASSA

Puutarhakuvien arkistoista löytyy vielä julkaisemattomia viime kesän helmiä, kuten nämä Villa Aaltosen puutarhakuvat. Vierailimme kesäkuisena sunnuntaina kahden ystäväni kanssa Loviisan avoimissa puutarhoissa ja Villa Aaltonen oli yksi upeimmista kohteista. Toinen ihastuttava puutarha oli Kuninkaanlampi, siitä löytyy kuvia täältä. Pieteetillä entisöidyt rakennukset ja upeasti rakennettu puutarhakokonaisuus leimasivat Villa Aaltosen miljöötä. Tunnelma oli sekoitus arvokkuutta ja ihanan rönsyilevää kauneutta.

Tulppanit kukkivat laajoina pintoina ja upeina väriyhdistelminä, näkymä kuin suoraan englantilaisesta unelmapuutarhasta.

Metsäpuutarhaan rajautuva perenna-alue oli ihastuttava, sävyt tarkkaan harkittuja ja kasvivalinnat täydellisiä. 

Nurmi- ja istutusalueet soljuivat pehmein muodoin läpi puutarhan. En saa mieleeni tuon sinisen tähkämäisen kukan nimeä, kuka tietää?

Kaikki sopi yhteen täydellisesti, kalusteita myöden.

Polun vartta kulkeva perenna-alue oli istutettu täyteen laukkoja ja lomasta pilkisti liljakukkaisia tulppaaneja, mikä massaefekti. Huomaan myös miten hieno väripari oranssi ja purppura ovatkaan.

Kaksi hienosti patinoitunutta leijonapatsasta vartioivat muotopuutarhan polun päässä.

Metsäpuutarha oli rehevä ja runsas, salaperäinen soppi puutarhan laidalla, ihana.

Puolivarjossa oli ehkä taimivauvojen 'nursery', ihastun aina tämmöisiin käytännöllisiin ja samalla kauniisiin yksityiskohtiin. Mikä rikkaus onkaan päästä vierailulle muiden puutarhoihin ja imeä itseensä kauneutta ja luovuutta. Toivottavasti ensi kesänäkin mahdollisimman moni avaa porttinsa ja itsellänikin olisi mahdollisuus päästä taas lumoutumaan. Kiitos Villa Aaltosen isäntäväelle mahdollisuudesta päästä näkemään ihana puutarhanne ja kiitos että sain luvan jakaa nämä kuvat.