UUTTA PUHTIA HYÖTYVILJELYYN

Tuttuun tapaan täällä taas näin uuden vuoden alussa, kun ajatukset väkisinkin karkaavat kohti uutta puutarhavuotta. Mennyt kasvusesonki vierähti osin uuden lasitetun terassin rakennuspuuhissa, jossa toki oma roolini oli enemmänkin avustava. Olin kuitenkin vauhdissa jo hyvissä ajoin keväällä yllä näkyvän oman työmaani kanssa. Heti alkuvuodesta päätin aloittaa pitkän tauon jälkeen lavakasvimaapuuhat. Puutarhamme alkuaikoina meillä oli lavat, jotka teimme ylijääneistä rakennusmateriaaleista. Aikansa palveltuaan poistin lahonneet kehikot ja siitä saakka hyötytarha on ollut lähinnä perunamaa. Alkuun suunnittelin pientä neljän ruudun lavakaulusmaata vanhan pottumaan päälle, mutta suunnitelmat lähtivät jalostumaan, kun löysin Torista paitsi niitä lavakauluksia, myös kaksi uudenveroista ja edullista lavakaulusten päälle sopivaa pienoiskasvihuonetta. Perunamaa sai jäädä omille sijoilleen, koska tykkään viljellä pottua vanhaan tapaan kunnon vaoissa. Kuusi kasvulavaa sijoittuivat perunamaan tuntumaan nurmipohjalle ja näin ankea, jouten ollut nurmikaistele muuttui joksikin paljon kauniimmaksi ja hyödyllisemmäksi. Kuten kuvasta näkyy, lavakaulukset on maalattu sekä sisä- että ulkopuolelta ja sisäpuoli on vuorattu patolevyllä. Näin lavoille tulee enemmän käyttövuosia.

 Lavakauluksia on kahdessa kerroksessa. Koska tämän kokoinen lava vetää multaa helposti 400 litraa, kasasin lavojen pohjalle mahdollisimman paljon kevään aikana tullutta puutarhajätettä ja sen päälle puhdasta pussimultaa. En halunnut eristää lavoja nurmesta millään maatumattomalla materiaalilla, joten hyödynsin pohjissa paksua aaltopahvia, jota olin tullut säästäneeksi. Lavojen väliset käytävät pohjustin vanhoilla juuttimatoilla sekä paksulla aaltopahvilla. Käytävien katteeksi laitoin sekä itse tekemääni oksahaketta että kaupan pussihaketta. Pienoiskasvihuoneet asettuivat mukavasti tarhan kahteen keskimmäiseen lavaan ja näin tarhasta tuli kivan symmetrinen. Kasvihuoneet ovat alumiinirunkoisia, oikeilla laseilla varustettuja ja näin ollen ne toistavat myös viereisen kasvihuoneen tyyliä. 

Lavat sijaitsevat etelään avautuvan pellon laidalla, joten varsinkin alkukesästä taimet tarvitsivat suojaa porottavalta auringolta ja kuivattavalta tuulelta. Biltemasta löytyi näppärät metallikaaret ja niiden varaan pingotettavat suojahuput, joiden turvin kasvuun lähtö olikin nopeaa. Pienoiskasvihuoneisiin istutin lämpöä erityisesti rakastavat punasipulit ja avomaankurkut ja sato olikin mainio. Lisäksi lavoissa kasvoi porkkanaa, punajuurta, hernettä, tilliä, kehäkukkaa, sidesalaattia, persiljaa, mangoldia ja yksi papu, joka iti ikivanhasta Yin Yang-siemenestä. Perunamaalle mahtui vielä lehtikaalirivistö sekä kosmos- ja auringonkukat. 

 Lavatarhan ensimmäinen kasvukausi oli siis iloisten onnistumisten täyttämä. Syksyllä jätin naatit ja muut kasvinosat niille sijoilleen ja ladoin pintaan kerroksen keittiöjätekompostia. Keväällä onkin kiva aloittaa muokkaukset ja kylvöt heti maan sulamisen myötä. Kylvösuunnitelmia en ole vielä tehnyt, mutta eilen jo kolusin siemenvarastot läpi. Muita suunnitelmia on kyllä jo muhimassa ja itse asiassa tein pari päivää sitten ensimmäiset siementilaukset. Olen nimittäin päättänyt perustaa niityn ulkorakennuksemme taakse. Alue on kuiva ja paahteinen, viettävä pitkulainen nurmiluiska. Nurmen kasvu on heikkoa ja nurmen leikkuu erityisen tympeää viettävällä maalla (no se on kyllä tympeää ihan tasaisellakin maalla ja siksi sen pinta-ala vähenee meillä jatkuvasti). Monimuotoisuuden vahvistaminen on kuitenkin tässä tulevassa hankkeessa se ykkösjuttu. Tiedän, ettei niittyä perusteta tuosta vain, mutta keväällä aion aloittaa ja katsoa, millaiseksi alue muodostuu tulevien vuosien aikana. Tilasin sekä yksivuotisten että monivuotisten niittykasvien siemeniä, joilla lähteä liikkeelle. Lisäksi omista varastoista löytyi sekä itse kerättyjä että muilta saatuja (Mari Möröltä oli useampi pussukka) ja ostettuja unikon siemeniä. Innostunein ja odottavin mielin siis kohti uutta vuotta!

KASVIHUONEEN REMONTTI JA KASVIMAAN UUDISTUSSUUNNITELMIA

Blogini näyttää nykyään päivittyvän pelkästään tammikuussa, kun mieli kääntyy jälleen tulevaan kasvukauteen! Viime vuoden puutarhakuvia löytyi ainoastaan puhelimesta ja sieltä vastaan tulivat nämä kasvihuoneen remonttikuvatkin. Rakensimme kasvihuoneemme vuonna 2011, jolloin puutarhan luomisvaihe oli muutoinkin kiivaimmillaan. Kasvihuone oli yksi suurimmista puutarhaani liittyvistä haaveista ja sen konkretisoituminen oli upeaa. Kuluneet vuotensa kasvihuone on palvellut hienosti. Se on tuonut iloa kevättalvesta myöhäiseen syksyyn. Tomaatinkasvatus on ollut olennainen osa kasvihuoneen suomia mahdollisuuksia, mutta ehkä tärkeintä on ollut sen tarjoama rentouttava ja onnellisuutta tuova fyysinen ympäristö. Merituuli puhaltaa täällä rannikolla keväällä ja alkukesällä melko voimakkaasti, joten kasvihuone tarjoaa ihanan tuulettoman keitaan puutarhatöiden lomassa. Halusin ehdottomasti kasvihuoneeseen vanhoista tiilistä muuratun sokkelin sekä korkeutta että ulkonäköä tuomaan. Vuosien saatossa sokkelin rappaukset olivat osin murentuneet erityisesti nurkista, joten remontti oli edessä. Hommaa oli tuumattu jo muutama vuosi, mutta viime keväänä ryhdyimme toimeen. 

Kasvihuoneesta oli luonnollisesti poistettava kaikki lasit, mutta runkoa ei tarvinnut purkaa. Tiilisokkeli purettiin lopulta lähes kokonaan ja muurattiin uudelleen kasaan osin samoja ja osin varastossa olleita tiiliä käyttäen. Aikaisemmasta poiketen suojasimme sokkelin bituminauhalla ja pellillä, joten toivottavasti kosteus ei pääse jatkossa samalla tavalla tekemään tuhojaan rappauksessa. Kaikkineen työ vei ehkä muutaman viikon ilta- ja viikonloppupuhteina. Tomaatintaimet ehtivät tuona aikana venähtää sisätiloissa ylipitkiksi, mutta pääsivät lopulta kesäkuun alussa kasvihuoneen multiin. Onneksi työ on tehty ja tänä keväänä kasvihuone on taas käyttökunnossa heti sesongin alussa. 

Muutama viikko takaperin törmäsin Tori.fi-sivustolla kahteen yllä näkyvän mukaiseen minikasvihuoneeseen. Hinta oli huomattavasti huokeampi kuin kuvassa ja lisäksi myyjällä oli tarjolla myös kuormalavan kauluksia. Tein kaupat kahdeksasta lavakauluksesta ja molemmista minikasvareista, joista toinen oli vielä kasaamattomana paketissaan. Tulevan kevään projektina onkin kasvimaan uudistaminen. Viimeiset vuodet olen viljellyt ilman lavoja, mutta olen alkanut taas kaivata kasvulavojen tuomia etuja. Tarkoituksena on alkuun tehdä lavakauluksista neljä kasvulavaa, joista kaksi on varustettu minikasvihuoneilla. Niihin olen suunnitellut istuttavani matalakasvuista paprikaa sekä tuoreena hyödynnettävää avomaankurkkua. Jos lavaviljely vie kovin menneessään, lisään lavojen määrää. Ylimpänä näkyvässä kasvihuonekuvassa on tiilistä aikaoinaan muuraamani yrttilava, joka on ollut käytössä erinomainen. Koska tiilimuuria ei ole suojattu ylhäältä päin, on rappaus murentunut myös siinä. Tarkoituksena on korjata tämäkin muuraus ja suojata muuri bituminauhalla ja reilunlevyisellä laudalla. On kiva suunnitella ja odottaa uusia alkavia puutarhaprojekteja, joita olisi kyllä yllin kyllin muitakin. Monet perenna-alueet kaipaisivat kipeästi uudistusta, koska tonttimme valo-olosuhteen ovat muuttuneet puiden ja pensasaitojen kasvun myötä ja nyt moni perenna kasvaa ei-suotuisalla paikalla. Katsotaan, mihin rahkeet riittävät tänä vuonna. 

 

HERÄÄMISIÄ

Talvi on ollut pitkä monella tapaa, vihdoin saapunut kevät syleilee aisteja ja saa ihmisen jälleen eloon. Totean tämän joka kevät, mutta tuntuu ihmeeltä, että saamme jälleen kerran kokea tämän. Kaksi ensimmäistä puutarhapäivää on takana ja kehossa tuntuu ihana fyysinen väsymys. Tämä tunne on kovin tervetullut kaikenlaisen muun väsymyksen rinnalle ja luulen, että että tämä kehollinen kokemus hälventää hiljalleen taas kaiken mielen raskauden. 

Kasvihuone on edelleen tärkeä paikka, jossa voi ottaa etumatkaa poukkoilevaan kevääseen. Mehikasvit ovat jo elpyneet lämmön ja valon vaikutuksesta ja kevään ensimmäiset kukkahankinnat nostattavat tunnelmaa. Tänään tein ensimmäisen kimalaishavainnon, narsissien tuoksu houkutteli jo yhden aikaisen paikalle kasvihuoneeseen. Myös nokkosperhoset ovat tänään suorastaan parveilleet puutarhassa ja olen iloinnut myös kärpäsistä. Lintuladoilla vierailee edelleen varpusia ja sinitiaisia ja paikalla viihtyvät myös mustarastaat ja sepelkyyhkyt. Nostimme uuden linnunpöntön kasvihuoneen vieressä kasvavaan vaahteraan ja jo seuraavana päivänä sinitiaispariskunta oli pesänrakennuspuuhissa. Paikka on täydellinen bongailuun; hetekalla maatessa näkee kaikki pöntön tapahtumat. 

Lumikellot ovat vihdoin alkaneet viihtyä puutarhassamme. Nämä puistolumikellot ovat alkujaan Saaripalstan Sailan in the green -lähetys ja kun vihdoin uskaltauduin jakamaan pientä mätästä osiin, on kasvu vauhdittunutkin kovasti. Edessä onkin kukinnan jälkeen uusi jakaminen, toiveissa vähitellen levittäytyvä lumikellomatto metsäpuutarhan reunalla. 

Eilinen piipahdus Multasormessa poiki puuvajan seinustalle jälleen yhden tarjouksessa olleen ötökkähotellin. Viimekesäisissä hotelleissa onkin ollut useampi varattu miniyksiö. Huomenna on luvassa jälleen täydellistä säätä ja vielä yksi ylimääräinen vapaa, joka mahdollistaa kokopäivän mittaisen puutarhaelämyksen. Viikonloppu on kulunut pensaiden hoitoleikkauksissa ja haketuksessa, huomenna olisi omenapuiden vuoro. Tuleva viikko kuivattaa varmasti niin, että pääsen siistimään perenna-alueitakin. 

Viime vuosina puutarhailo on ollut ajoittain kateissa. Juuri nyt ilo kuplii jälleen enkä halua tukahduttaa tunnetta ajatuksilla kiireestä, pakosta tai edustuskunnosta. Kaivoin toissa iltana kirjahyllystä pitkästä aikaa Johanna ja Juha Tanskin kirjan Alussa oli puutarha -  viisaus kasvaa maasta ja  ammensin itseeni ajatuksia kirjoittajia mukaillen maankamaran sydämenlyönneistä ja puutarhan salaisuuksista, aisteista, tekemisestä ja mietiskelystä. Onnellisia kevätpuutarhahetkiä jokaiselle täällä piipahtavalle ystävälle. 

 

LUOPUMISTA, TOIVEIKKUUTTA JA UUSIA ALKUJA

Huhuu, täällä ei ole tullut käytyäkään hetkeen! Enpä tiedä mitä kerrottavaa minulla nytkään on, mutta kevät on seuraava vuodenaika ja se kai minut tänne johdatti. Oli taasen kaivettava puhelimesta kuvia, vuosiin en ole saanut aikaiseksi kuvata puutarhan näkymiä kunnon kameralla ihan siitä syystä etten ole blogannutkaan. Tänä talvena olen ollut kevään odotuksen suhteen rauhallisella mielellä. Ajatus kevään saapumisesta on ihana, mutta mikä ilo on ollut oikeasta runsaslumisesta talvesta. Ajatus neljän vuodenajan menettämisestä omaleimaisine sääilmiöineen on itselleni tuskallinen ja siksi olen kiittänyt tästä vanhan ajan talvesta ja asettunut sen suomaan olotilaan. Ihan varovaisesti olen alkanut taas hakea inspiraatiota tulevaan, mutta ihan varovaisesti vain. Vuosien kiivas visuaalisten puutarhaärsykkeiden hakeminen on kääntynyt kohdallani itseään vastaan. Kuva- ja informaatiotulvan sijaan käännän katseeni mieluummin sisäänpäin ja annan omille mielikuvilleni vallan. Juuri nyt ikkunasta avautuu etupihamme metsikön jäänteet. Seitsemäntoista suurta kuusta on poissa vaalimastamme metsiköstä. Syksyn Aila-myrsky kaatoi yhden ja turvallisuus edellä kaadatimme loputkin. Nyt aluetta hallitsevat isot siirtolohkareet, joiden sopukoihin on mahdollisuus luoda aivan uudenlainen puutarhan osa.  Alue vaatii näkösuojaa erityisesti tien suuntaan, joten istutettavaksi pääsee sekä puita että pensaita. Tietenkin tarvitaan rutkasti myös perennoja ja  maanpeitekasveja. Metsäpuutarhateema jatkuu tässäkin kohtaa, mutta osa alueesta on pyhitettävä myös jonkinlaiseksi huoltoalueeksi, jonne uudelleensijoittuvat kompostit ja muut välttämättömyydet. 

Ylimpänä kuva jälleen kerran itselleni rakkaimmasta alueesta puutarhassamme. Sinällään tuossa ei ehkä kenenkään silmään ole mitään erityistä, mutta itse aistin tässä kohden jotain merkityksellistä. Ehkä se on tuo kaunismuotoinen pihlaja, joka kasvaa siirtolohkareiden lomassa ja mänty, joka vinoudessaankin tuntuu vain kuuluvan tuohon. Tämä on luonnon muovaama suojaisa soppi, joka on nykyään osa puutarhaamme. Nämä luontaiset elementit ovat olleet puutarhamme perusta, valmiina kasvaneet puut ja kivenlohkareet. Etupihan kuusikon kaataminenkaan ei siis ollut päätöksenä suoraviivainen. Kuuset ovat tuoneet suojaa ja ravintoa sekä linnuille että oraville.  Itse jään kaipaamaan eniten puiden suomaa tuulensuojaa ja huminaa, joka on kuulunut puutarhamme äänimaailmaan. Toiveikkuus on kuitenkin aina läsnä, jos sitä tahtoo vaalia. Nyt minulla on mahdollisuus istuttaa alueelle monipuolisesti eri lajeja. Sinne mahtuisi esimerkiksi pähkinäpensas, josta olen haaveillut ja joka tarjoaisikin uudenlaista ravintoa eläimille. Nyt voin lisätä myös keväällä kukkivien hedelmä- ja koristepuiden määrää ainakin muutamalla ja suoda tällä tavoin hyönteisille uusia mesipaikkoja. Ja maan voi peittää ihanilla lehtomaisilla kevätkukkijoilla ja pikkusipuleilla. Kuusikon muistoa vaalien aion istuttaa aluelle myös uusia kuusia, jotka metsäkuusen sijaan ovat kapeakasvuisia serbiankuusia. Sen verran innoissani jo olen, että tein tilauksen tänään! 

Lempeää kevään odotusta teille jokaiselle, jotka tänne vielä tienne löydätte!

 

IHASTUTTAVAT HAISULIT

 Jo useampana keväänä tekemättömien puutarhatöiden listalla on notkunut 'Mount Everest' jättilaukkojen siirto näkyvämmälle ja aurinkoisemmalle paikalle. Istutin aikoinaan kolmen kappaleen sipulisatsin ja yllätyksekseni kolmesta olikin muodostunut reilu kymmenen sipulin mätäs! Haju oli melko metka, ei ihme että nämä eivät kelpaa puutarhassa yllärivisiittejä tekevälle eläinkunnan väelle. Jakaessani muutama sipuli vähän kärsi, mutta nämä ovat melko vahvoja kavereita ja uskon sipulien vain nauttivan uudesta ja tilavammasta kasvupaikasta. Yhden ryppään sijaan sain istutettua näitä katseenvangitsijoita nyt kolmeen eri kohtaan. Tykkään toiston tuomasta rytmistä puutarhassa, joten tämä oli pieni ässäarpavoitto.  

 Jatketaan haisuliteemalla. Tässä kohtaa tarvitsen nyt teidän tunnistusapua. Tälle keväälle olin toivonut punertavien jouluruusujen kävelevän jossain minua vastaan. Agressiivisen kasvienmetsästyksen sijaan tykkään yllättyä siitä, että haavelistalla olevat kasvit tupsahtelevat vastaan vähän puolivahingossa. Näin touhussa säilyy pieni kutina ja löytämisen ilo. No muutama aamu sitten poljin töihin paikallisen kukkakaupan ohi ja huomasin, että oven vieressä oli runsaita vihreitä pehkoja. Vaikka töihin oli jo kiire, jarrutin sen verran että varmistin pehkot kookkaiksi jouluruusuiksi. Iltapäivällä oli palattava paikalle. En miettinyt sen kummemmin, mikä jouluruusulaji on kyseessä, mutta heti autossa huomasin kasvin vahvahkon ominaistuoksun. Purkin kyljessä luki ainoastaan Helleborus. Aloin miettiä, onko kyseessä Helleborus foetidus eli haisujouluruusu? Kasvusto on melko korkea, lehdet kapealiuskaiset ja sahalaitaiset ja nuokkuvat kukat melko pieniä.

Aikaisemmin olen kokeillut  vaaleajouluruusuja metsäpuutarhan puolella, mutta kasvusto on pysytellyt kovin vaatimattomana. Nyt istutin tämän komistuksen puutarhan aurinkoisemalle puolelle aronia-aidan suojiin. Kesän tullen tässä on jo suorastaan varjoista ja maa pidättää hyvin kosteutta. Eli ensimmäiset istutukset tälle keväälle on suoritettu ja mieli iloitsee siitä. 

VIKTORIAANISET ESIKKO-TYTTÖSET

Vuosia sitten löysin aivan sattumalta lähikaupungin taimistolta erän kuvan mukaisia 'Silver Lace Black' loistokevätesikkoja, joita olin ihaillut jossain The English Gardens -magazinen numerossa. Ne olivat ja ovat edelleen minusta aivan satumaisen suloisia. Istutin kaikki kolme tainta yhteen ja samaan kohtaan, mikä ei tietenkään ollut järkevää. Muutamassa vuodessa esikot taantuivat, paikka oli todennäköisesti liian kuiva. 

Onneksi ehdin antaa yhden jakopalan Saaripalstan Sailalle ja loistokevätesikko onkin viihtynyt Sailan puutarhassa jo vuosia, pääset vilkaisemaan aiheesta ainakin täältä ja täältä. Ihanaa, että elämä on jatkunut toisaalla, vaikka minun puutarhassa kasvu ei ollutkaan menestyksekästä. 

Viikonloppuna minulle kävi samoin kuin vuosia sitten, näitä löytyi taas aivan sattumalta samaisesta kaupungista, eri taimistolta vain. Ostin taas kolme ja nyt olen ainakin sen suhteen viisaampi, että istutan jokaisen hieman eri puolille puutarhaa kosteutta pidättäviin kohtiin, joissa ei kuitenkaan talvimärkyys uhkaa. Toistaiseksi nautin esikoiden kauneudesta korkeisiin saviruukkuihin istutettuna, kasvihuoneen suojassa. 

Tämän tyyppisissä esikoissa on jotain erityisen viehättävää, ne tuovat mieleeni nauraa kikattavat hilkkapäiset tyttöset. Kukka on niin naivistinen, juuri sellainen, millaisena lapset kukan piirtävät. Tässä 'Silver Lace' lajikkeessa olevat valkoiset reunukset raikastavat ärtsyn keltaisen ja mustanruskean yhdistelmää. Näitähän löytyy myös keltareunaisena 'Gold Lace' lajikkeena. Esikoita on kasvatettu vuosisatoja englantilaisissa puutarhoissa ja viktoriaanisena aikana erilaisia erikoisuuksia toden teolla keräiltiin ja aseteltiin näytille upeisiin Auricula Theatre -nimisiin rakennelmiin. En tiedä, miten saisin myös perinteisen pihaesikon viihtymään puutarhassamme. Olen kokeillut istuttaa niitä muutamiin eri kohtiin, mutta mitään laajamittaista kasvuun lähtöä ei ole tapahtunut. Mielestäni pihaesikot ja erityisesti violettiin vivahtavat utuisen kellertävällä keskiosalla väritetyt ovat todella viehättäviä. Nyt ainakin viime vuonna istuttamani ovat talvehtineet, jospa ne lähtisivät hiljalleen leviämään suuremmaksi lämpäreeksi. 

TERVEISIÄ PUUTARHAVAJASTA

 Viime päivät ovat olleet surun täyttämiä. Samurai-kissamme matka päättyi kuudentoista yhteisen vuoden jälkeen. Lähtö tapahtui lempeästi ja suunnitellusti, mutta ikävän ja surun määrä on vyörynyt yli suurella ja hetkittäin hallitsemattomallakin voimalla. Samurai tuli elämäämme samana vuonna, kun muutimme uuteen kotiimme ja aloitimme puutarhan luomisen. Nyt, kun hän on poissa, tajuan, miten suuri osa Samurain elämää puutarha on ollut. Jokainen kolkka muistuttaa hänen olemassaolostaan ja jokaisessa näkymässä näen Sampan lempeän olemuksen, toisinaan onnellisena auringonkilossa lekotellen, lammelta vettä juoden tai ajatuksissaan kaukaisuuteen kohti peltolakeuksia katsoen. Hänellä on ollut oma elämä, josta tiesimme vain osan. Miten paljon oman reviirin ylläpito onkaan vaatinut työtä ja miten monet kesäiset auringonnousut hän on todistanut meidän ihmisväen vielä nukkuessa. Tänä keväänä suru on läsnä puutarhatöissä. Viimeinen leposija on perennapenkissä katajikon suojassa, kohdassa jossa aurinko painuu mailleen. 

 Suru ja ilo kulkevat elämässä kuitenkin aina käsi kädessä. Juuri nyt on myös aihetta iloon ja kiitollisuuteen. Uuden kasvukauden alkaessa elämään tulee niin paljon uusia virkistäviä asioita, kun  puutarhaelämä alkaa! Yksi ilostuttaja näkyy kuvissa. Kauan haaveissa ollut, viime kesänä valmistunut puutarhavaja on vihdoin pääsemässä oikeuksiinsa. Syksyn viimeisinä töinä maalasin vajan sisäpuolelta. Talveksi sinne vain nosteltiin yhtä sun toista säilöön. Kun saimme muutama viikko sitten hyllyt seinälle, oli aika aloittaa viimeistely.

Vajan päätyseinälle järjestyi luontevasti kunnon työpiste. Valkoiset säädettävät pukkijalat sekä vanha täyspuinen pöytälevy löytyivät varastosta. Pöydän alle jää reilusti säilytystilaa. Toisessa tynnyrissä, jotka ovat muuten aikoinaan palvelleet poikien lelujen säilytyksessä, on lannoitteita ja toisessa multaa. Muutoin vajan sisustus on vielä vaiheessa, mutta vähitellen myös työkalut saadaan esteettisesti ja käytännöllisesti esille. 

Se että puutarhurin tykötarpeilla on nyt paikkansa ja kaikki on esillä insipoivasti, tuottaa suurta mielihyvää. Kasvihuoneesta taas vapautui tilaa kasvatukseen ja muutenkin sen tunnelma muuttui helpommaksi hengittää, kun siellä ei tarvitse pitää esillä kaikkea tätä tavaramäärää. Samalla kaikesta turhasta oli helppo luopua, vajaani haluan nyt vain kaunista ja tarpeellista. 

Minulla on suunnitelmia myös vajan ulkopuoliselle alueelle. Kynnykseksi täytyy valaa taas yksi koristeellinen betonilaatta ja liuskekivijemmalle löytyy vihdoin käyttöä. Niistä aion latoa vajan ovesta oikealle pyöreän alueen ja muotoilla sen reunoille kaarevan istutusalueen, jonka keskipisteenä on koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Tässä muuten vinkki ihanasta inspiraatiokirjasta, jonka tilasin itselleni talvella. Selina Laken Shed Style on täynnä innoitusta niin puutarhavajaan kuin muihinkin ulkotiloihin ja -rakennuksiin. 

Loppuun vielä kuva, jonka katsominen nostaa kyyneleet silmiin. Samurai-ystävämme juuri sellaisena kuin hän oli, lempeänä ja ystävällisenä, ikuisesti muistoissamme.

PUUTARHATÖISSÄ

Puutarhahaaveiden täyttämä joululoma päättyi ja arkeen oli taas palattava. Verkkaisuuteen ehti kahdessa viikossa tottua, joten ensimmäinen työhönpaluuviikko on ollut sen mukainen. Sää on mitä erikoisin ja herättää ristiriitaisia tunteita. Yllä oleva kuva ei sentään ole tuore! 

Joka tapauksessa leuto tammikuu tuo aivan omanlaisia mahdollisuuksia puutarhurille. Leikkasin viikko sitten vadelmapensaista edellisvuoden versot ja nuorimmainen tarttui pyynnöstäni moottorisahaan ja katkoi etupihan kuusista alimmaisia oksia. Lisäksi leikkasin metsäpuutarhan laidalta alas kaikki virpiangervot, joiden juurakot kaivan kevään tullen ylös ja siirrän jonnekin puutarhan toiseen laitaan. Nyt olen nauttinut hakettamisen riemuista ja tuoretta puuhaketta on päässyt levittelemään samantien havujen ja pensaisen alustoille. Lämpökompostorit ovat toimineet upeasti koko ajan ja tänään tyhjensin valmiin sisällön kasvimaalle. Yleensä kompostorit jäätyvät talvisin jossain vaiheessa ja edessä on tilanne, jossa täytettävänä oleva on piripinnassa ja edellisvuotinen, jo lähes valmista massaa sisältävä on umpijäässä. Tällöin olen kerännyt kertyvän keittöjätteen erilliseen umpinaiseen astiaan, jonka olen sitten keväällä tyhjännyt kompostiin. Nyt voin rauhassa täytellä käynnissä olevaa loppuun saakka ja siirtyä sitten täyttämään seuraavaa. 

Viime kevään ja alkukesän aikaan kirjoittelin muistiin sipulikukkasuunnitelmaa. Ainoastaan tällöin on mahdollista hahmottaa, mitä minnekin haluaisi ja missä kaivataisiin keväistä kukkaloistoa. Toisinaan hyvätkin suunnitelmat saattavat odotuttaa toteutumistaan ja niin suurin piirtein kävi nytkin. Rutikuiva kesä ja alkusyksy ei houkutellut sipulikaupoille, mutta lokakuussa ostin kassillisen ihania tarjoustulppaaneja, jotka olivat osa suunnitelmaani. Eniten tahtoisin kuitenkin lisäillä kevään ensimmäisiä kukkijoita, kuten ylimmässä kuvassa loistavia sahrameita. Lisänä tietenkin lumikelloja, joita tosin on haastava saada kasvamaan sipuleista, talventähtiä, kevätkurjenmiekkoja, erityisiä rakkaudenkohteitani narsisseja, kasvitieteelisiä tulppaaneja, jotka ovat hiljalleen taantuneet sekä muita ihanuuksia. Helmihyasintit ja idänsinililjat onneksi levittäytyvät vuosi vuodelta ja niitä olen pyrkinytkin jakamaan uusille kasvupaikoille vuosittain.

Teimme työkavereiden kanssa viime vuonna pikaisen reissun Uumajan puutarhamessuille. Messuostokset jäivät vähäisiksi, mutta ehdoton ilonaihe oli tämä Narcissus moschatus (pahoittelut epätarkasta puhelinkuvasta), joka kuuluu luonnonlajeihin. Jännitävää nähdä, nouseeko tämä keväällä maasta. Täytyykin etsiä nuo viime vuotiset sipulilkukkamuistiinpanot esiin. Nyt kun minulla on tuo puutarhavaja, voin koota muistilistoja sen seinille, jospa se pitäisi pitäisi puutarhurin aktiivisempana pitkin sesonkia!

KEVÄT ALKAA KASVIHUONEESTA

 Tammikuu on alkanut sateisena ja harmaana. Kevät ja kevään valo häilyy mielessä päivittäin ja tämä ihana, pitkään jatkunut joululoma on tyhjännyt kuormittuneen mielen ja tehnyt tilaa uusille ajatuksille. Mikä ilo löytää itsestään yhä uudelleen taidon innostua ja miten hyvää tuo tunne tekee mielelle. Pitkä työn rytmittämä syksy oli ehtinyt karsia elämästä taas 'kaikkea ylimääräistä' ja kuitenkin niin tärkeää. Latailin puhelimesta kuvia viime keväältä ja heittäydyin muistelemaan, miltä kevään ensimmäiset puutarhahetket taas tuntuivatkaan. Kasvihuone on ollut näyttämönä ensimmäisille orvokki- ja sipulikukkaistutuksille. Viime keväänä rakastuin vahvoihin jalokisävyihin ja metsästelin esimerkiksi hehkuvia vihreänsävyisiä vanhoja pulloja. Tuon turkoosin pullon sävy on täydellinen. Saviruukut ja sinkki ovat ikuisia rakkaudenkohteitani.

 Kuvat ovat huhtikuun alulta. Maisema on vielä ruskea ja harmaa, mutta kasvihuoneen lasit paljastavat, että kunnon kevätsiivous on jo tehty! Kasvihuoneen tyhjäys, pesu ja kevätkuntoon laitto on aina yhtä innostava ja odotettu hetki. Marketeista on pakko lähteä haalimaan kevätkukkijoita ja ensimmäisiä multasäkkejä. Laveri on näköjään vielä petaamatta, mutta mitä luultavimmin olen senkin tehnyt heti kevätsiivouksen jälkeen. Mikään ei ole mahtavampaa ihan arkisena keväisenä iltapäivänä, väsyneenä töistä palaavana, kuin kävellä suoraan kasvihuoneeseen ja asettautua pitkäkseen tuolle laveripedille. Tiedättehän se kasvihuoneen ominaistuoksun ja tuulensuojaisan ilmaston, ensimmäiset kasvit valoon onnellisena ojentautuen sekä pienet salaatin ja retiisin siemenet mustassa mullassa, kasvihuoneen suojassa itäen.

PUUTARHAVAJA

Viime kesän aikaansaannos, pitkän ajan haave; puutarhavaja! Kun lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen tulevan vajan sijainnista, saattoi rakentaminenkin alkaa. Vaja on nyt hyvin keskeisellä paikalla, hallitseva osa puutarhaa. Alussa haaveiden vaja nökötti mielikuvissamme nöyrästi puutarhan perällä, mutta kun kun vajan ulkonäkö alkoi hahmottua, en nähnyt sitä enää muualla kuin puutarharhan keskiössä. Vajan takana on pieni kaistale nurmea, joka rajautuu koko puutarhan takaosan mittaiseen perenna-alueeseen, sen takana olevaan aronia-aitaan ja omenapuihin. Viritimme jo menneenä kesänä riippumaton vajan takaseinän ja omenapuun väliin ja paikka oli tunnelmaltaan aivan täydellinen. Samaiselle seinälle kiinnitimme varastossa odottaneen runkopatjan kierrejousiston, jonka juurelle istutin kärhöjä. Pieni kartiovalkokuusi löysi paikkansa tuosta oven pielestä. Samalla puolella vajaa on istutettuna myös köynnösruusu 'Flammentanz', jonka siirsin pois liian kuivasta paikasta. Hieman etäänpänä, vajan toisella kulmalla, suurin piirtein kohdassa, jossa seisoin kuvaa ottaessani, kasvaa äitienpäivälahjaksi saamani punalehtinen koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Tulevana keväänä ympäröivät istutukset laajenevat jollain tapaa ja ehkä vajalle muodostuu liuskekivipolku.

Koko projekti lähti liikkeelle tästä ovesta ja näistä ikkunoista, joita ehdin haeskella jonkin aikaa. Ehdottomana vaatimuksena oli vanhat ikkunat ja ovi, jotka tuovat uudelleen ehostettunakin vajaan luonnetta ja tyyliä, jota ei uusilla materiaaleilla saa. 

Alunperin ajatus puutarhavajasta lähti käytännön tarpeesta saada lisää varastointitilaa talveksi. Tälläkin hetkellä vajassa on pinottuna kaikki kevyet puutarhakalusteet, kaasugrilli sekä muuta talven alta pois nostettua. Kesän ajaksi kannoimme sisään vanhan runkopatjasängyn ja nautimme vajan mökkitunnelmasta päiväunien merkeissä. Ehkä jatkossakin vaja toimii tunnelmallisena kesähuoneena ja talven tullen varastona. Toisaalta minua houkuttaisi suuresti sisustaa vaja viehättäväksi ympärivuotiseksi puutarha-asumuksekseni 'Potting Shed' -tyyliin. Katsotaan, mihin käyttö luontevimmin kallistuu. Juthbackan markkinoilta ostamani hylly istui ihanasti vajan tyyliin ja nyt etsinnässä on myös vanha, hieman kulahtanut ruskeasävyinen pieni pöytä. Hauska kissalautanen löytyi taannoin kirpparilta, se näytti heti vajaani sopivalta. Odotan jo innolla kevättä, että saan tyhjentää vajan ja voin jatkaa sisustamista. Kuvittelen ikkunan alle sen etsinnässä olevan pikku pöydän, jonka päällä on esikkoja lasikellojen alla saviruukuissa. Nämä ihanat mielikuvat kannattelevat läpi talven ja saavat puutarhurin mielen jo hyrisemään... 

KADONNEEN PUUTARHAHENGEN OIREYHTYMÄ

Viinikärhö Purpurea Plena Elegans

Tunnistaako kukaan itsessään toisinaan katoavan puutarhahengen oireyhtymää? Minä olen kärsinyt vaivasta parin viimeisen vuoden ajan. Tunnusomaisimpana oireena nimeäisin palavan intohimon katoamisen; tunteen siitä, että kaikki on jo nähty ja koettu moneen kertaan. Rakkauden pohjavire on edelleen olemassa, mutta roihu on kadonnut. Kiihkeyden, luomisen, innostumisen ja löytämisen sijaan on astunut sitoutuminen ja pysähtyneisyys, tietty tympeyskin. Tunne, joka ei ruoki puutarhasielua. Syiden etsiminen vaatii itsetutkiskelua ja kuten jo monena aikaisempanakin vuonna, joululoma on antanut siihen taas mahdollisuuden. Vuoden lähestyessä loppua katse kääntyy luonnostaan kohta uutta. Itselläni se tarkoittaa sitä, että ajatukset suuntautuvat uuteen kasvukauteen, kevään tuloon ja virkistäviin ajatuksiin. Sielu kaipaa valoa, aistit herättelyä. Juuri nyt voisin maksaa hetkestä, jossa yhdistyy auringon lämpö, linnunlaulu sekä maan ja uuden kasvun tuoksu. 

Mutta syihin palatakseni, ehkä konkreettisimpana nimeäisin luontoa kurittaneet kuivat kesät kahden viimeisen vuoden aikana. En ole luonut puutarhaa alkuunkaan kuivuuden näkökulmasta ja jo kesäkuussa varjoisassa, yleensä kosteutta pidättävässä maassa kuivuneet kotkansiipisaniaiset ovat tehneet minut hyvin surulliseksi, ihan vain esimerkin antaakseni. Kesän edetessä puutarhassa puuhailu on muuttunut kasvien eloonjäämistaistelun seuraamiseksi ja siinä sivussa myös puutarhuri on 'kuivettunut'. Ehkä yhtenä syynä puutarhahengen katoamiseen on myös tietynlainen valmiiksi saaminen; intensiiviset vuodet puutarhaa luoden ovat tuottaneet tulosta ja kun alkuperäinen tavoite on alkanut saamaan puutarhassa näkyvää muotoa, on eteen tullutkin hämmentävä tunne. Tässä kohden sananparsi siitä, että päämäärää tärkeämpi on matka, on konkretisoitunut. Puutarhaelämässä kaikkein nautinnollisinta on uuden luominen, haaveiden konkretisointi käsillä tehden, koko puutarhasielunsa antaen. Ei ole suurempaa mielihyvää kuin antaa ideoille siivet ja lähteä seuraamaan, mihin lopputulos vie.

Kolmantena syynä nimeäsin tietynlaisen passivoivan mediaähkyn, joka vaivaa meitä tämän ajan ihmisiä melkein asiassa kuin asiassa. On suuri ilo ja rikkaus, miten puutarha-asioita voi jakaa samansieluisten kanssa läpi vuoden ja sitä on kyllä tullutkin tehtyä. Viimeiset vuodet Marian koti ja puutarha -blogi on ollut kuitenkin kovin hiljainen ja totta puhuakseni en kovin aktiivisesti ole seurannut, mitä muidenkaan blogeissa tapahtuu. Instagrammin nopeus ja helppous on vienyt visuaalisen inspiraatiotulvan jo lähes liian suuriin mittoihin ja sinne virtaan on tullut itsekin heittäydyttyä. Olen pannut merkille, miten tämä inspiraatiotulva kääntyykin helposti omaa luovuutta vastaan. Uudet ideat lähtevät kulovalkean tavoin liikkeelle ja kohta on joka toisella tilillä esillä samat  nopeasti kopioitavat 'hupsutukset'. Kopiomalla muita ei kuitenkaan saavuta samaa nautintoa, mikä löytyy omasta oivalluksesta tai halusta kokeilla, ehkä erehtyäkin. Virtuaalinen rinnakkaistodellisuus on myös melkoinen aikasyöppö, joka ottaa helposti yliotteen - tekee rengistä isännän - ja saa puutarhurinkin ehkä keskittymään vääriin asioihin.

Huh, siinäpä itsetutkiskelua kerrakseen! Kaikesta huolimatta tuleva puutarhakausi pitää sisällään taas valtavan määrän toiveikkuutta ja kutkuttavaa innostumista ja sitähän me ihmiset elämäämme tarvitsemme. Sääilmiöille tai vakavammin ajateltuna ilmastonmuutokselle emme omassa puutarhassamme juurikaan mitään mahda, vaikka kuinka teemme tärkeitä eettisiä valintoja. Me vain sopeudumme, samalla tavalla kuin koko luomakunta joutuu sopeutumaan. Ja onneksi sentään en ole edelleenkään saanut valmiiksi puutarhaani, jos äskeisestä sen käsityksen saitte! Mielessä on jo raivattavaa, myllättävää ja uuttakin istutusaluetta, joten työ jatkuu. Ja mitä tulee virtuaaliseen ähkyyn, se on kai itsestä ja omasta kurinalaisuudesta kiinni, miten  sen asian kanssa pärjää.

Kaikesta huolimatta, mitä ihaninta ja inspiroivinta uutta puutarhakautta teille jokaiselle, jotka tänne vielä eksytte. Yllä näkyvä kuva luo uskoa, että edessä on taas ihania hetkiä, sillä tuonkin näkymän tallensin kuivuudesta ja inspiraation puutteesta huolimatta.

HAAVEITA JA ULKONA VÄRJÖTTELEVIÄ JOULURUUSUJA

Uusi puutarhavuosi on käsillä, huolimatta talvesta, joka ei säiden puolesta ole oikein edes vielä alkanut. Sydänalassa väpättää jo keväinen liekki, joka roihuaa vallankin näin lomapäivien jatkuessa. Koska kuvatiedostoni ammottaa tyhjyyttään viime vuoden osalta, kannoin elämää ulos kuvattavaksi. Tällaiset pienet hetkelliset stailaukset voivat olla todella terapeuttisia ja innoittavia, sillä luonto ja siitä kumpuava kauneus on yhtä kuin elämä. 

Puutarha jatkaa kuivan kesän jälkeen ansaittua lepoaan, tänä vuonna toivon, että kosteutta riittäisi ja toki sitä auringonpaistetta myös. Yrttilavan kyljessä nojailee marraskuun löytö, vanha sinkkinen kylpyamme. Viime talvena löysin vähän vastaavanlaisen, tämä on hieman sirompi ja laidoiltaan korkeampi. Pohjan sauma on hieman auki, joten ilman pientä fiksausta amme ei pidä vettä, mutta katsotaan, tuleeko tämä istutusastiaksi hyötyviljelyyn. 

Oikeasti nostin nämä jouluruusut jo aamusella terassille vähän vilvoittelemaan. Vasemman puoleinen on kukkinut viileällä ikkunalla jo viikkoja, oikeanpuoleisen ostin eilisellä kauppareissulla puoleen hintaan. Tavoitteena on jälleen tänä vuonna pitää nämä elossa ja istuttaa heti maan sulamisen myötä metsäpuutarhaan. 

Lomalla olen kierrellyt lähes päivittäin puutarhassa, jotenkin se tuo iloa ja herättelee jo listaamaan asioita, mistä aloittaa kevätpuhteet heti, kun niiden aika jälleen koittaa. Linnut pitävät ihanasti elämää yllä ruokintapaikalla omenapuiden lomassa. Muutama päivä sitten haketin ison kasan loppukesän ja syksyn aikana kertyneitä risuja ja kokosin hakkeen jo valmiiksi vaiheessa olevan kuusiaitaistutuksen tuntumaan. Kuiva kesä vei lähes puolet istutetuista kuusentaimista ja keväällä aitaa on paikkailtava uusilla taimilla. Hake on ehdoton apu taimien juuriston suojaamiseen.

Muutoinkin ajatukset ovat olleet maanparannuksessa ja puutarhasta kertyvän aineksen kiertokulussa. Maaperämme on todella savista ja kaikki maatuva aines, mitä puutarha itsessään tuottaa, on kullanarvoista. Keittiöjätteen kompostointi tuo vielä oman rikkaan lisänsä maanparannukseen. Maalle on annettava se, mikä maalle kuuluu.  

Vanhaherra Samuraikin teki kanssani puutarhakierroksen, mutta vaati päästä syliin märästä lumisohjosta. Toistaiseksi aika kuluu mukavammin sisätiloissa, nytkin lämmittelemme takkatulen ääressä ja annamme ajatusten virrata kevääseen. Tässä vuodenajassa ihaninta on juurikin haaveilu. Jostain luin, että haaveilu on mielen leikkiä ja haaveilu ja siitä saatava mielihyvä kertovat terveestä psyykkeestä. Me puutarhasta ammentavat tiedämme, miten suurta iloa tuottaa uuden puutarhavuoden suunnittelu ja siihen liittyvät unelmat. Ihania haaveiluhetkiä teille jokaiselle ja oikein inspiroivaa uutta puutarhavuotta!

PUUTARHAVUODEN TAITEKOHDASSA

Vuodenvaihde kääntää taas katseen tulevaan puutarhavuoteen ja näin lomalla on aikaa palauttaa mieleen myös menneen kauden ihanat hetket omassa puutarhassa. En tiedä, otinko yhtäkään puutarhakuvaa kuluneena vuonna kameralla, en edes jaksa tarkistaa. Tämän kollaasin tein instaan ja kopsasin sieltä, kaikki siis puhelimella napattuja otoksia. Ihanalta kevät ja kesä kuitenkin näyttää näinkin...

Koen ettei minulla jostain ihmeen syystä ole nykyään aikaa kameralla kuvaamiseen, kuvien käsittelyyn eikä blogitekstien kirjoittamiseen. En tiedä mistä sen ajan aikaisemmin otin, en minä sen kiireisempi ollut vuosia sittenkään. Ehkä olen vain vanhuuttani hidastunut. Leipätyö verottaa aikaa ja voimia ja palautuminen vie aikansa, rahkeet eivät vain arjessa riitä blogin päivittämiseen vaikka se mukavaa olisikin. Omiin teksteihin ja kuviin on kiva palata vuosien päästä, siinä mielessä harmittaa, että nykyään jää niin paljon dokumentoimatta tänne. Instagram toki tarjoaa saman mahdollisuuden, mutta täällä blogissa päivitykset teksteineen ovat kuin päiväkirjan sivuja, vähän syvällisempiä.

Puutarha ja sen suomat loppumattomat ilot ovat kuitenkin se, mihin haluan keskittyä, ei se, miten näkyvästi sen teen. Olen jättäytynyt tietoisesti siitä kelkasta, missä oma puutarhaharrastus brändätään. Liputan aitoudelle, kotikutoisuudelle ja epäkaupallisuudelle. Edelleen on ilo inspiroitua ja jakaa inspiraatiota, löytää, innostua ja uudistua ja tähän kaikkeen puutarhaelämä tarjoaa loppumattomasti mahdollisuuksia. 

Näillä ajatuksilla kohti uutta puutarhavuotta 2019. Jotain haaveita ja suunnitelman tynkiä kytee jo takaraivossa. Nousisikohan tänä vuonna se haaveiden puutarhavaja, saisinkohan vihdoin aikaiseksi perenna-alueiden selkiyttämisen, entä toteutuisiko keväinen puutarhamatka?

HENGÄSTYTTÄVÄ, HEKTINEN, IHANA HUHTIKUU

Rikkaruohoelämää-blogin Between ojensi minulle huhtikuisen haasteen keväänodotustunnelmaa kohottamaan. Haasteen tarkoituksena on listata viisi itselle tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat omaa sielua voimakkaimmin. Huhtikuu onkin mahtava kuukausi, jolloin ainakin minulla on jo täysi tohina päällä. Pitkä odotus suorastaan purkautuu sielusta ulos vimmaisella tarmolla. Valoa on jo niin paljon ja vaikka säät vielä oikuttelevat ja puutarhassa työskentely vaatii paneutumista lämpimään pukeutumiseen, meno on jo hurjaa! Ensimmäinen kevään virstanpylväs on kasvihuoneen kuntoon laittaminen. Talvisin säilön siellä kaikenlaista puutarhatavaraa, joten ensin kasvihuone on tyhjättävä ja nosteltava sieltä työkalut ja istututusastiat paikoilleen. Seuraavaksi kunnon pesu painepesurilla sekä sisä- että ulkopuolelta. Sitten se mukavin vaihe eli kaiken kauniiksi laittaminen. Varastosta saan vihdoin kantaa ulos siellä talvehtineet kasvit, joista osa pääsee aloittelemaan ulkoilmaelämää kasvihuoneen suojissa.

Toinen virstanpylväs on tietenkin ensimmäisten kevätkukkien avautuminen. Jo versojen maastanousu on niin hienoa, kukinta on jo sitten lähes maagista! Joka kevät vain harmittaa, ettei syksyllä ymmärtänyt upottaa maahan satoja tai tuhansia pienen pieniä sipuleita, sillä niitähän puutarhaan mahtuisi ihan loputtomasti. Ja ne kaikki ovat niin ihania, kuten tässä tämä talventähti ja hieman alempana olevat krookukset, lumikellot ja sitten tietenkin kevätkurjenmiekat, idänsinililjat ja kasvitieteelliset tulppaanit.

Kolmas varma huhtikuinen kevään merkki ovat kaikenlaiset huoltotoimenpiteet, kuten puutarhakalusteiden pesu ja esillenosto ja tarpeen tullen maalaushommatkin. Muutama vuosi sitten piristin ruskeat kovapuukalusteet maalaamalla ne talon ulkomaalauksesta ylijääneellä maalilla. Kunnon pesu painepesurilla ja sitten vain kaksi kerrosta maalia pintaan. Voin kertoa, että hyvin on maali pysynyt ja kalusteet jotenkin paljon raikkaammat ja puutarhan tunnelmaan sopivammat.

Neljänneksi virtaanpylväksi nimeän talven ajan mielessä hautuneiden suunnitelmien alkuun saattamisen. Maa muuttuu huhtikuussa muokattavaksi ja lempipuuhaani onkin uusien istutusaluieden muotoilu. Vähän mittailua, kaarevien linjojen hahmottelua ja sitten vain nurmikon kääntöä hartiavoimin. Toisinaan poistan nurmikerroksen kokonaan ja tuon puutarhakompostikasasta tilalle uutta multaa, toisinaan vain käännän nurmipaakut maahan nurinpäin ja kokoan pintaan kohopenkin samaisen kompostikasan muhevasta mullasta. 

Tätä kirjoittaessani alan melkein päästä kiinni huhtikuun hengästyttävään, hektiseen ja ihanaan tunnelmaan. Keväällä elämä isolla Eellä alkaa eikä silloin haluaisi tuhrata aikaansa esimerkiksi tylsiin sisätöihin. Minulla onkin tänä vuonna tavoitteena perata huusholli ennen näitä ihania päiviä siihen malliin, ettei sitten tarvitse potea tunnontuskia tursuilevasta talosta.

Viides ihana huhtikuinen kevään merkki on vielä melko paljaan puutarhan siistiytyminen. Joinakin keväinä olen pystynyt siistimään metsäpuutarhaa jo maaliskuussa. Suuret kuuset roskaavat tuhottomasti ja ensimmäisenä aloitan aina käpyjen, oksien ja havunneulasten keruun. Kivetyiltä poluilta on nautinto haravoida roskia, kuulen melkein metalliset raapaisut jo korvissani! Kasvihuoneesta esille nostetut puutarhatyökalut pääsevät taas käyttöön ja osaltaan myös luomaan puutarhaan elossa olevaa tunnelmaa.

Huhtikuu on siitäkin ihana, että kaikki on vielä edessäpäin. Tuntuu, että aikaa on loputtomasti ja onnelliseksi tekevää puuhaa riittää ja riittää. Tässä vaIheessa vuotta ei voi kuvitellakaan, että jossain kohtaa on jälleen valmis taukoon ja lepoon.

Huhtikuun odotus on jo alkanut, oikeastaan odotan jo maaliskuutakin, sillä monena keväänä  se on ollut jo ihanan lämmin ja lupaava. On ollut myös tuskallisia keväitä, jolloin kylmyys vain jatkuu ja jatkuu, mutta puutarhurin mieli on aina pohjimmiltaan positiivinen eli en ainakaan lähtökohtaisesti ala uskomaan toisintoa viime keväälle. Kiitos Between haasteesta ja Maatiaskananen myös, hän nimittäin haasteen alunperin laittoi kiertämään! Ja pahoittelut, jos tekstini oli jotenkin ryöpsähtelevää, huomaan suoltavani ajatuksia sen suuremmin miettimättä. Se on kai seurausta samanlaisen rennomman otteen valtaamasta minästä, en vain enää jaksa enkä halua kuormittaa itseäni liiallisella suorittamisella ja liian korkeille nostetuilla rimoilla, ne ajat ovat takana päin ja se tie nähty. Ja huomaan itsekin nauttivani ihmisistä ja asioista, jotka ovat rentoja ja välittömiä ja joissa ei ole mitään pakotettua tai päälleliimatun oloista. Eikös me puutarhaihmiset vähän semmoisia pruukaa ollakin! Iloisin ja rennoin mielin kohti huhtikuuta!