lauantai 30. joulukuuta 2017

PUUTARHURIN TALVISIA ILOJA

 Muutaman päivän maisemat olivat näin kuorrutteiset, nyt lämpötilat ovat taas sahailleet ja lumipuuterit hävinneet oksilta. Flunssaisena on ollut aikaa ahmia puutarhatietoutta ja tehdä tulevan puutarhavuoden suunnitelmia. Tyhjäsin kameran muistikortilta viime kesän kuvasaldon ja teki mieli parahtaa, niin vähän olin puutarhaa kuvannut. No, uusi vuosi on aina uusi alku, ainakin minulla on enemmän aikaa intohimolleni tulevana vuonna kuin menneenä. 
 Minulla on aina pieni tutka päällä tietyn tyyppisten romujen suhteen. Vanhoja ompelukoneen jalkoja ei koskaan voi omistaa liikaa, joten olin valmis ajelemaan ensimmäisenä adventtina vähän edemmäs maakuntaan, kun somat jalat olivat taas myynnissä kelpo hintaan. Kipeäksi itseäni en näistä ihanuuksista suostu maksamaan, mutta vähän kauemmaksi saatan karauttaa, jos houkutus on kovin suuri. Pitäisi inventoida puuvarastoja, josko siellä olisi sopivaa kansivärkkiä ja pyytää isäntää kauniisti semmoisen nikkaroimaan. Taas yksi kaunis pöytä puutarhan esillepanoja varten... ja tutkailu jatkuu, näille pöydille kun olisi tarvetta ympäri puutarhaa.
Ja sitten seuraavaan löytöön, jonka nimeänkin löydöksi isolla alkukirjaimella. En oikeastaan ole edes haaveillut vanhasta ihmisen mentävästä sinkkiammeesta, koska olen olettanut näitä löytyvän lähinnä vain Ruotsin kultivoituneilta kirppari- ja antiikkimestoilta, mutta toisinaan iloisia yllätyksiä sattuu. Tuossa joulun pyhinä näin ammeen nettimarkkinoilla, mutta aijai, hinta oli liian kova. Mielessäni oli kipuraja, jonka olisin suostunut maksamaan. Sen verran houkutteleva amme kuitenkin oli, että pari iltaa sitten kävin vielä kuikuilemassa sen tilannetta ja kas, hinta oli tippunut vielä kipurajani alittaenkin, joten sormet täristen laitoin myyjälle viestin ja lupasin noutaa ammeen saman tien pois. Ja taas kotona ihmeteltiin mamman ostoksia ja ounasteltiin, oliko tuohon tarkoitus haudata joku. Ei, ei tälläkään kertaa; luulen, että istutusaltaaksi tulee tähän kasvihuoneen liepeille. Vedellä täytettynä olisi kiva myös, mutta ehkä hyötykasveja ryöppyen silti ihanin.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 
Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 
 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.
 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.
 *
 *
*
Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.
 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.
 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.
 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.
 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.
 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.
 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.
 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 
*
*
 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.
Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

KYLEMORE ABBEY & VICTORIAN WALLED GARDEN

 
 En tiedä käykö täällä enää kukaan. Tulin kuitenkin kertomaan, että blogin pitäjä on ollut viime aikoina sidottu kiireisiin, jotka ovat nyt vihdoin hellittäneet. Uutta energiaa on alkanut vapautua heti painostavien päivämäärien pyyhkiydyttyä kalenterista, siinä syy miksi piti tännekin rientää! Puutarha on edelleen suuri rakkauteni, kulunut kesä vain ei ollut innostuksen kannalta paras mahdollinen juurikin edellä mainitusta syystä. Keväällä aion antaa rakastetulleni takaisin kaikki laiminlyöntini. Koska omasta puutarhasta ei juuri kuvia kertynyt, ilostutan teitä kesälomamatkamme puutarhapitoisella annilla.

Vietimme mieheni kanssa viikon mittaisen autoiluloman Irlannissa. Lensimme Dubliniin ja jatkoimme sieltä vuokra-autolla länsirannikolle. Tukikohtamme oli pienessä Clifdenissä, josta käsin liikuimme pitkin rannikkoa. Rakastan Irlannin maisemia ja maan kotikutoista tunnelmaa ja omalla autolla tuli nähtyä ja koettua niin paljon enemmän. Clifdenistä oli vajaa parikymmentä kilometriä Kylemore Abbeyyn, joka on yksi Irlannin vetovoimaisimmista ja upeimmista kartano- ja puutarhakohteista. Kartano omaa vaiheikkaan historian, josta en nyt ala tässä jaaritella. Tarjoan sen sijaan välähdyksen kartanon yhteydessä sijaitsevasta Victorian Walled Gardenista. Kuten kuvista näkyy, vihreys ja kosteus hallitsi maisemaa ja juuri siinä on mielestäni yksi syy Irlannin upeuteen.
Loistonsa parhaimpina aikoina 1800-1900-luvun taitteissa puutarhassa työskenteli neljäkymmentä tarhuria. Lämmitettyjä kasvihuoneita oli  alunperin kaksikymmentäyksi. Kartano koki surullisia vaiheita ja puutarha jäi lopulta rappioitumaan. Kartanossa tyttökoulua ylläpitävien benediktiiniläisnunnien toimesta puutarhan restaurointi aloitettiin lopulta vuonna 1995 ja yleisölle se avattiin vuonna 2000. Yllä olevassa kuvassa on yksi restauroiduista kasvihuoneista.
*
Kissalla oli mukavat oltavat toisessa kasvihuoneessa, jonne yleisöllä ei ollut asiaa.
Aikoinaan kasvihuoneiden lämmitys on toiminut edistyksellisellä vesikiertoisella järjestelmällä ja jokainen kasvihuone on nimetty siellä kasvavan eksoottisen hedelmäpuun mukaan. Muuratut kivijalat oli jätetty esille ja kylteistä saattoi lukea, oliko kyseessä ollut Persikkahuone, Sitruunahuone vai ehkä joku muu.
Puutarhan perällä oli kaunis pääpuutarhurin talo. Talon vieressä sijaitsi yllä näkyvä puutarhavaja sekä työntekijöiden asumus, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan karu ja kolkko. 
Vanhojen puutarhatyökalujen kokelma oli todella hieno, vietin vajassa pitkän tovin ihaillen vuosisataisten työkalujen upeaa esillepanoa.
Puutarha on aikanaan rakennettu rinteen alle ja se on muotoiltu suojaisaksi. Tiilimuurit kiersivät puutarhan joka ilmansuunnasta. Turkoosiksi maalatut sisäänkäyntien ovet loivat upean kontrastin tiilen kanssa.
Puutarhan länsiosa oli pyhitetty hyötyviljelyyn.
Hedelmäpuut kasvoivat 'espalier' -tyylisesti muureja vasten...
ja latva-artisokat pullistelivat.
Puutarhan itäpuolella sijaitsi viktoriaaniselle ajalle tyypillinen kukkiva muotopuutarha. Pääpuutarhurin talo näkyy ylhäällä vasemmalla.
Itse kartano sijaitsee puutarhasta hieman etäänpänä, Pollacappul-järven rannalla. Kartanon ja puutarhan väliä kulki minibussi kymmenen minuutin välein, kävellen matka vei parisenkymmentä minuuttia. Bussia odottaessamme pieni punarinta tuli viereeni penkille ja keikutteli päätään pyydellen murusta Mars-patukastani, jonka hän toki saikin. Ihana kohtaaminen!

Kartanolta itään päin mentäessä vastaan tuli ehkä kaunein koskaan näkemäni pieni kirkko. Kartanon alkuperäinen rakennuttaja ja omistaja Mitchell Henry rakennutti tämän goottilaisen kappelin vain 45-vuotiaana kuolleen vaimonsa ja yhdeksän lapsensa äidin muistoksi. Järven rantaa myöden kulki todella taianomainen kävelyreitti kappelista itään päin. Valtavat havu- ja lehtipuut loivat polun ylle tunnelin ja toisella puolella pitkin kohoavaa vuorenrinnettä valtavat alppiruusukasvustot verhosivat maaston. Kuin viimeistelynä soliseva puro virtasi alas rinnettä laskien polun alitse järveen. Tahtoisin todella palata paikkaan jonain päivänä. 

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

PUUTARHAKIIREIDEN JALOISSA

Olen nykyään kovin kehno puutarhabloggari. Luen innolla kyllä edelleen suosikkiblogieni päivitykset ja imen itseeni innoitusta, mutta tuntuu etten malta tai ehdi viettää koneella pidempään aikaani kommentoiden tai päivittäen omaa blogianikaan. Harmittaa. Toisaalta nautin jokaisesta puutarhahetkestä ja mietin, ettei tarkoituskaan ole jakaa kaikkea, hyvä kun muilta töiltä ehtii itse aistimaan ja kokemaan. Loma on alkanut ja varastan jatkuvasti aikaa puutarhalle. Ainahan sitä on jotain askaretta, joka katkaisee puutarhapuuhat eivätkä säätkään alati ole suosiollisia, mutta joka päivä saa jotain tehtyä ja siinä on jo kylliksi. Kamerakin pakkaa unohtumaan sisälle, nytkin oli vain tämä yksi julkaisukelpoinen kuva ihan viime päiviltä. Välillä innostun tykittämään kuvia instaan, se kun on niin nopeaa ja helppoa. Palaan kuitenkin tänne blogiin, sen lupaan ja toivottavasti silloin myös runsaamman kuvakavalkadin kera! Nauttikaa jokainen omista puutarhoistanne älkääkä antako säiden tai kesän edetessä lisääntyvän kasvun holtittomuuden masentaa, aina jossain kohtaa puutarhaa näkymä on juuri kauneimmillaan. Puutarha on dynaaminen, se elää ja muuttuu alati. Kaikki on yhtä suurta kiertokulkua, ei muuta kuin heittäydytään sen vietäväksi!

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

HERKKÄÄ JA RAAKAA

Kesän kauneimmat ajat. Vihreys on kuin huumetta, joka iskee verkkokalvoilta suoraan tajuntaan. Pitkän ja kuolettavan kylmän kevään jälkeen kesä tuntuu vieläkin ihanammalta ja jokainen puutarhassa vietetty hetki on kuin lahjaa.
Metsäpuutarha on muotoutunut omaleimaiseksi, mutta työstän sitä mielessäni edelleen. Ei mitään suurta, pientä hienosäätöä vain ja se jos mikä on puutarhurille täydellistä nautintoa. Juuri nyt nautin kotkansiipisaniaisten ja kalliokielojen herkästä ylväydestä.
Kivipolut ovat saaneet vuosien saatossa patinaa pintaansa. Kuusten juuret vähän nostelevat polkua sieltä täältä eli kovin tasaista ei meno poluilla ole. Puutarha elää ja muuttaa muotoaan ja aina joku kohta on parhaimmillaan ja joku toinen alkaa osittaa ränsistymisen merkkejä. Tänä vuonna olen tarttunut järeisiin aseisiin syreeniaidanteen sekä etupihan istutusalueen kanssa. Syreenit saivat lähteä kitumasta; asialla luultavimmmin juurilla herkuttelevat myyrät. Nyt tilalle on tulossa suojaa antava matalahko kuusiaita. Etupihan tuiviot riivin kokonaan pois, en nauttinut niiden olemuksesta oikeastaan missään vaiheessa ja nyt ne olivat päässet rehottamaan jo todella rumasti. Seppelvarvut kärsivät edellistalven lumettomissa pakkasissa ja nyt leikkasimme ne kokonaan alas. Uusi kasvu on onneksi lähtenyt käyntiin. Samaisella istutusalueella myös syyshortensiat olivat käyneet ankean risuisiksi ja paikalleen turhan kookkaiksi, joten istutin niiden tilalle matalakasvuisena pysyvää 'Bombshell'-lajiketta. Saapa nähdä lunastuuko nimen antama lupaus uhkeista povipommikukinnoista!
Raa'alta kuulostavien puutarhatöiden lomassa olen ehtinyt kyllä nauttia kaikesta kauniista ja ihanasta. Lähes kaikki vapaat hetket olen käyttänyt hitaiden kevättöiden kirimiseen ja tänä vuonna nautintoa on vain riittänyt ja riittänyt. Puutarhaväsymyksestä ei ainakaan vielä ole tietoa. Nyt alkavat kiireiset ja välttämättömät puutarhatyöt olla voiton puolella ja mieli halajaa vähän ihailemaan puutarhoja omien tilustenkin ulkopuolelle...

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

ELÄMÄNTAPAMUMMON VUODATUKSET

 Olisi kauheaa jos aurinko lakkaisi näyttäytymästä ja jäisimme kylmyyden vangiksi. Perjantai oli ihana, pieni maistiainen siitä mitä on sään lempeys ja sen aikaansaama ilo. Viikonloppuna palasi kylmyys ja juuri nytkin varpaat ja nenä ovat kohmeessa vaikka takka hohkaa lämpöään. Onneksi puutarhassa on juuri nyt paljon raskaita töitä, lapiointia ja kärräämistä, sen voimalla pysyy lämpimänä. Samaistun juuri nyt lapsiin päiväkodissa, joiden jokapäiväinen kysymys on ulos mentäessä: 'Eihän tarvi kurahousuja?' Juuri nyt minäkin vihaan tätä ikuisuuden jatkunutta pukeutumista, joka kangistaa ja tekee olon puutarhatöissä epämiellyttäväksi. Eilen olisi ollut World Naked Gardening Day, minulle riittäisi että voin pukea teepaidan ja nimenomaan puutarhatöihin hankkimani lappuhaalarit!
Eilen kävin hieman fiilistelemässä läheisten puutarhamyymälöiden antia. Hiljalleen valikoima lisääntyy, vielä oltiin vähän lähtökuopissa. Minusta on tullut oikea tarjoushaukka ja vertailukierros tuotti tälläkin kertaa säästöä. Huomaan itsessäni kaikenlaisia muitakin keski-iän tuomia piirteitä, niin hyvässä kuin pahassa. En pysty keskittymään enää moneen asiaan yhtä aikaa enkä oikein viitsi yrittääkään. Asioiden turha vatulointi saa minut kärsimättömäksi. Huomaan myös kasvattaneeni itselleni isomman tilan olla ja elää enkä enää yritä tunkea itseäni muiden asettamiin muotteihin ja ahh, se tuntuukin hyvältä. Keskinkertaisuus ja epätäydellisyys ovat alkaneet tuntua kiehtovimmilta vaihtoehdoilta. Aidot ihmiset ja kohtaamiset kolahtavat ja hölynpöly väsyttää. Lisäksi käsistäni on alkanut nähdä todellisen ikäni vai johtuisiko se vain tästä loputtomasta kuopsuttamisesta ja kikkaroinnista! Olen myös alannut inhoamaan tietokoneella istumista, nytkin olen ollut tässä jo liian kauan, murrr. Eli summa summarum, tässä ehkä osasyy hiljaiseen blogiini. Katsellaan mitä etenevä kasvukausi tuo tullessaan ja saako tämä elämäntapamummo mitään tänne eetteriin... tähän loppuun vielä yksi murrr, täällä leijailee lumihiutaleita!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

RETIISIT KYLVETTY

Heh, nyt lipeän epämukavuusalueelle, uusi kamera vain houkutteli kokeilemaan videointia! Tässä on oikeastaan kaikki muu pielessä paitsi Samurai-kissan ilmiömäinen roolisuoritus. Minä itse viihdyn kameran takana, edessä en sitten ollenkaan. Toisaalta olen itse jäänyt koukkuun brittien viljelypalstoillaan kuvaamiin amatöörivideoihin, koska juuri se kotikutoisuus viehättää ja koska muiden puutarhapuuhia on vain niin rentouttavaa katsoa. Itse saan enemmän irti puutarha-realitystä, jossa asiat voivat olla vähän vinksin vonksin kuin kovin viimeisen päälle stailatuista jutuista. Tärkeintä on tunne ja rakkaus lajiin mikä välittyy. Mutta jos jatkossa vielä videoin, joudun hankkimaan ulkoisen mikrofonin, ottamaan lyhyempiä otoksia joista koota vaihtelevampia kuvakulmia, harjoittelemaan tarkennusta ja ja ja... esiintymistaidoista en edes viitsi mainita mitään, yritän vain ottaa mallia Samuraista!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

ONNELLINEN KEVÄÄSTÄ

Kevät on täällä ja puutarhassa alkavat kiireet painaa, mahtavaa! Kohta menen kasvihuoneen pesuun ja eilen istutelin jo ensimmäisiä orvokkeja. Kevätleikkaukset alkavat olla tehtynä ja nyt onkin kaikenlaista muuta siistittävää ja raivattavaa. Tämä on  melkein parasta aikaa; puuhastelun lomassa saa seurata maasta nousevia versoja, silmujen pullistumista, yli lentäviä joutsenia ja hanhia, pikkulintujen pesänrakennuspuuhia ja kaikenlaisten hyönteisten heräämistä. Minulla on uusi kamerakin, en vain millään malttaisi perehtyä juuri nyt sen saloihin. Eilen hain jo säkkikaupalla multaa kasvihuoneeseen, ostin niitä orvokkeja ja vähän narsissejakin kevätistutuksiin. Lisäksi ostin kolme 2-vanaista tarjousorkideaa ja tein yllä näkyvän istutuksen kaapissa odottaneeseen viinicooleriin. Tuossa on hieman haastetta hoitamista ajatellen; kastelua varten sammalet täytyy poistaa ja ottaa kevytsoraan upotetut ruukut toviksi pois, mutta olen jo pitkään halunnut toteuttaa idean, joten aion nähdä sen vaivan. Sammalta kun suihkuttelee päivittäin, ei kastelun tarvetta ole kovin usein. 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

TAKAISIN LUONTOON, TAKAISIN VAPAUTEEN

Ihanaa, kevät on saapunut, ilmassa ja sydänalassa väreilee! Talvenajan puutarha on kuin ystävä, johon ei saa yhteyttä, mutta aivan kohta olemme taas yhdessä kaiken liikenevän ajan. Näinä hiljaisina kuukausina olen ehtinyt ikävöimään ystävääni kovasti. Erillään olo synnyttää pakahduttavaa kaipuuta.
Talven aikana ehtii ajatella ja siivota puutarhurin mielestä pois turhuuksia. Kevään alkaessa on itsekin vähän kuin uudistunut. Elämän yksinkertaisuus ja kohtuullisuus on hyvästä ja sitä haluan vaalia myös puutarhassa. Syventää luontoyhteyttä, olla harmoniassa, tyytyä, hyväksyä ja nähdä mitä luonto tekee eikä mitä minä teen.
En halua kannatella kuvitelmaa täydellisestä silmiä ruokkivasta puutarhasta. En liioin omasta osaavuudesta. Eikö meillä ihmisillä ole riittävästi paineita muutenkin? Olemme oppineet tavoittelemaan kaikessa ja koko ajan, tuskin huomaamme sitä. Eteenpäin, uutta, paremmin, lisää, minäkin haluan... 
 Muumipapan tavoin tänä keväänä huudan: 'Takaisin luontoon, takaisin vapauteen'!