UUTTA PUHTIA HYÖTYVILJELYYN

Tuttuun tapaan täällä taas näin uuden vuoden alussa, kun ajatukset väkisinkin karkaavat kohti uutta puutarhavuotta. Mennyt kasvusesonki vierähti osin uuden lasitetun terassin rakennuspuuhissa, jossa toki oma roolini oli enemmänkin avustava. Olin kuitenkin vauhdissa jo hyvissä ajoin keväällä yllä näkyvän oman työmaani kanssa. Heti alkuvuodesta päätin aloittaa pitkän tauon jälkeen lavakasvimaapuuhat. Puutarhamme alkuaikoina meillä oli lavat, jotka teimme ylijääneistä rakennusmateriaaleista. Aikansa palveltuaan poistin lahonneet kehikot ja siitä saakka hyötytarha on ollut lähinnä perunamaa. Alkuun suunnittelin pientä neljän ruudun lavakaulusmaata vanhan pottumaan päälle, mutta suunnitelmat lähtivät jalostumaan, kun löysin Torista paitsi niitä lavakauluksia, myös kaksi uudenveroista ja edullista lavakaulusten päälle sopivaa pienoiskasvihuonetta. Perunamaa sai jäädä omille sijoilleen, koska tykkään viljellä pottua vanhaan tapaan kunnon vaoissa. Kuusi kasvulavaa sijoittuivat perunamaan tuntumaan nurmipohjalle ja näin ankea, jouten ollut nurmikaistele muuttui joksikin paljon kauniimmaksi ja hyödyllisemmäksi. Kuten kuvasta näkyy, lavakaulukset on maalattu sekä sisä- että ulkopuolelta ja sisäpuoli on vuorattu patolevyllä. Näin lavoille tulee enemmän käyttövuosia.

 Lavakauluksia on kahdessa kerroksessa. Koska tämän kokoinen lava vetää multaa helposti 400 litraa, kasasin lavojen pohjalle mahdollisimman paljon kevään aikana tullutta puutarhajätettä ja sen päälle puhdasta pussimultaa. En halunnut eristää lavoja nurmesta millään maatumattomalla materiaalilla, joten hyödynsin pohjissa paksua aaltopahvia, jota olin tullut säästäneeksi. Lavojen väliset käytävät pohjustin vanhoilla juuttimatoilla sekä paksulla aaltopahvilla. Käytävien katteeksi laitoin sekä itse tekemääni oksahaketta että kaupan pussihaketta. Pienoiskasvihuoneet asettuivat mukavasti tarhan kahteen keskimmäiseen lavaan ja näin tarhasta tuli kivan symmetrinen. Kasvihuoneet ovat alumiinirunkoisia, oikeilla laseilla varustettuja ja näin ollen ne toistavat myös viereisen kasvihuoneen tyyliä. 

Lavat sijaitsevat etelään avautuvan pellon laidalla, joten varsinkin alkukesästä taimet tarvitsivat suojaa porottavalta auringolta ja kuivattavalta tuulelta. Biltemasta löytyi näppärät metallikaaret ja niiden varaan pingotettavat suojahuput, joiden turvin kasvuun lähtö olikin nopeaa. Pienoiskasvihuoneisiin istutin lämpöä erityisesti rakastavat punasipulit ja avomaankurkut ja sato olikin mainio. Lisäksi lavoissa kasvoi porkkanaa, punajuurta, hernettä, tilliä, kehäkukkaa, sidesalaattia, persiljaa, mangoldia ja yksi papu, joka iti ikivanhasta Yin Yang-siemenestä. Perunamaalle mahtui vielä lehtikaalirivistö sekä kosmos- ja auringonkukat. 

 Lavatarhan ensimmäinen kasvukausi oli siis iloisten onnistumisten täyttämä. Syksyllä jätin naatit ja muut kasvinosat niille sijoilleen ja ladoin pintaan kerroksen keittiöjätekompostia. Keväällä onkin kiva aloittaa muokkaukset ja kylvöt heti maan sulamisen myötä. Kylvösuunnitelmia en ole vielä tehnyt, mutta eilen jo kolusin siemenvarastot läpi. Muita suunnitelmia on kyllä jo muhimassa ja itse asiassa tein pari päivää sitten ensimmäiset siementilaukset. Olen nimittäin päättänyt perustaa niityn ulkorakennuksemme taakse. Alue on kuiva ja paahteinen, viettävä pitkulainen nurmiluiska. Nurmen kasvu on heikkoa ja nurmen leikkuu erityisen tympeää viettävällä maalla (no se on kyllä tympeää ihan tasaisellakin maalla ja siksi sen pinta-ala vähenee meillä jatkuvasti). Monimuotoisuuden vahvistaminen on kuitenkin tässä tulevassa hankkeessa se ykkösjuttu. Tiedän, ettei niittyä perusteta tuosta vain, mutta keväällä aion aloittaa ja katsoa, millaiseksi alue muodostuu tulevien vuosien aikana. Tilasin sekä yksivuotisten että monivuotisten niittykasvien siemeniä, joilla lähteä liikkeelle. Lisäksi omista varastoista löytyi sekä itse kerättyjä että muilta saatuja (Mari Möröltä oli useampi pussukka) ja ostettuja unikon siemeniä. Innostunein ja odottavin mielin siis kohti uutta vuotta!

PIENI PERGOLA JA ITSEKSEEN KYLVÄYTYVÄT ILAHDUTTAJAT

Muutama vuosi sitten kaadoimme etupihan reunalla kasvavan kuusimetsikön. Ajatus kuusikon katoamisesta sekä kirpaisi että houkutteli, mutta päätös oli lopulta tehtävä, kun myrsky kaatoi yhden kuusen melkein puuvajamme päälle. Kaikkiaan kuusia oli seitsemäntoista ja vuosirenkaiden perusteella ne olivat iältään noin 30-40 -vuotiaita. Yllä näkyvä liuskekivipatio on ollut kuusikon katveessa melkein puutarhamme alkuvuosista lähtien. Kivipatiota reunusti kolme ylvästä kuusta ja paikka oli todella tunnelmallinen. Ennen kuusten kaatoa olin ehtinyt korjata pation korottamalla sitä pintaan nousevien juurten vuoksi. Kuusten kaaduttua kivipatio oli surkea näky enkä tiennyt, mitä sille pitäisi tehdä. Koska kuusten myötä meni myös yksityisyys naapuriin päin, oli lähdettävä miettimään, millä tavoin saamme luotua alueelle uudelleen korkeampia raameja. Tuumailun jälkeen päädyimme nikkaroimaan pergolamaisen rakenteen, joka kuvassa on vielä maalaamaton. Yllätyin, miten kivalta se näytti valmistuttuaan. Tarkoituksena on siirtää villiviinikasvustot puutarhan toiselta kulmalta pergolaa verhoamaan, paikalla kasvaa myös itsekseen levittäytynyt alppikärhö, jota täytyy ohjata säleikköä kohti. 

Ilahduttavaa tässä kaikessa oli se, että kuusten kaaduttua alueella olevat suuret kivet pääsivät hienosti esiin ja loivat heti raameja uusille istutuksille. Kantoja oli kuitenkin jyrsittävä ja juuria kaivettava ennen istutuspuuhia. Tästäkin huolimatta uuden kasvillisuuden kanssa on pitänyt mennä maassa edelleenkin olevien juurakoiden ehdoilla, koska kaikkia oli mahdotonta saada pois. Kärräsin alueelle uutta multaa omasta puutarhajätekompostikasasta kottikärrykaupalla, joten en juurikaan yllättynyt, kun jo ensimmäisinä kesinä saimme nauttia näin upeasta kukkaloistosta ilman yhdenkään siemenen kylvöä. Ja kuten kuvasta näkyy, myös useampi pihlajan alku on lähtenyt hurjaan kasvuun päästessään kuusten varjosta. 

Jätimme muutamia kantoja niille sijoilleen muistuttamaan arvostamistamme kuusista. Ennen niin varjoinen alue kylpee nyt valossa, mutta kivet luovat suojaisia ja osin varjoisiakin soppeja, joihin olen istuttanut muun muassa alppiruusuja. Kuvassa näkyy, miten tonttimme alkuperäiskasvi, ahomansikka, on vallannut myös heti uusia alueita, niin somaa. Suurimmat istutukset alueelle on nyt tehty. Reunoilla on kasvamassa muutamia serbiankuusia, etualalla taas kartiovalkokuusia ja pesäkuusia. Alue rajautuu sorapihaan ja rajalla olleet betoniset muurikivet ovat vaihtuneet matalaksi luonnonkivilohkareaidanteeksi. Kiviaidanteen reunalle on istutettu lamohietakirsikkaa. Koska halusin paikalle myös yhden keskuspuun, on kahden kiven kainaloon istutettu tammi. Perenna- ja maanpeitekasveiksi on hiljalleen valikoitunut erityisesti perhosia ja muita hyönteisiä houkuttelevia kasveja.

KASVIHUONEEN REMONTTI JA KASVIMAAN UUDISTUSSUUNNITELMIA

Blogini näyttää nykyään päivittyvän pelkästään tammikuussa, kun mieli kääntyy jälleen tulevaan kasvukauteen! Viime vuoden puutarhakuvia löytyi ainoastaan puhelimesta ja sieltä vastaan tulivat nämä kasvihuoneen remonttikuvatkin. Rakensimme kasvihuoneemme vuonna 2011, jolloin puutarhan luomisvaihe oli muutoinkin kiivaimmillaan. Kasvihuone oli yksi suurimmista puutarhaani liittyvistä haaveista ja sen konkretisoituminen oli upeaa. Kuluneet vuotensa kasvihuone on palvellut hienosti. Se on tuonut iloa kevättalvesta myöhäiseen syksyyn. Tomaatinkasvatus on ollut olennainen osa kasvihuoneen suomia mahdollisuuksia, mutta ehkä tärkeintä on ollut sen tarjoama rentouttava ja onnellisuutta tuova fyysinen ympäristö. Merituuli puhaltaa täällä rannikolla keväällä ja alkukesällä melko voimakkaasti, joten kasvihuone tarjoaa ihanan tuulettoman keitaan puutarhatöiden lomassa. Halusin ehdottomasti kasvihuoneeseen vanhoista tiilistä muuratun sokkelin sekä korkeutta että ulkonäköä tuomaan. Vuosien saatossa sokkelin rappaukset olivat osin murentuneet erityisesti nurkista, joten remontti oli edessä. Hommaa oli tuumattu jo muutama vuosi, mutta viime keväänä ryhdyimme toimeen. 

Kasvihuoneesta oli luonnollisesti poistettava kaikki lasit, mutta runkoa ei tarvinnut purkaa. Tiilisokkeli purettiin lopulta lähes kokonaan ja muurattiin uudelleen kasaan osin samoja ja osin varastossa olleita tiiliä käyttäen. Aikaisemmasta poiketen suojasimme sokkelin bituminauhalla ja pellillä, joten toivottavasti kosteus ei pääse jatkossa samalla tavalla tekemään tuhojaan rappauksessa. Kaikkineen työ vei ehkä muutaman viikon ilta- ja viikonloppupuhteina. Tomaatintaimet ehtivät tuona aikana venähtää sisätiloissa ylipitkiksi, mutta pääsivät lopulta kesäkuun alussa kasvihuoneen multiin. Onneksi työ on tehty ja tänä keväänä kasvihuone on taas käyttökunnossa heti sesongin alussa. 

Muutama viikko takaperin törmäsin Tori.fi-sivustolla kahteen yllä näkyvän mukaiseen minikasvihuoneeseen. Hinta oli huomattavasti huokeampi kuin kuvassa ja lisäksi myyjällä oli tarjolla myös kuormalavan kauluksia. Tein kaupat kahdeksasta lavakauluksesta ja molemmista minikasvareista, joista toinen oli vielä kasaamattomana paketissaan. Tulevan kevään projektina onkin kasvimaan uudistaminen. Viimeiset vuodet olen viljellyt ilman lavoja, mutta olen alkanut taas kaivata kasvulavojen tuomia etuja. Tarkoituksena on alkuun tehdä lavakauluksista neljä kasvulavaa, joista kaksi on varustettu minikasvihuoneilla. Niihin olen suunnitellut istuttavani matalakasvuista paprikaa sekä tuoreena hyödynnettävää avomaankurkkua. Jos lavaviljely vie kovin menneessään, lisään lavojen määrää. Ylimpänä näkyvässä kasvihuonekuvassa on tiilistä aikaoinaan muuraamani yrttilava, joka on ollut käytössä erinomainen. Koska tiilimuuria ei ole suojattu ylhäältä päin, on rappaus murentunut myös siinä. Tarkoituksena on korjata tämäkin muuraus ja suojata muuri bituminauhalla ja reilunlevyisellä laudalla. On kiva suunnitella ja odottaa uusia alkavia puutarhaprojekteja, joita olisi kyllä yllin kyllin muitakin. Monet perenna-alueet kaipaisivat kipeästi uudistusta, koska tonttimme valo-olosuhteen ovat muuttuneet puiden ja pensasaitojen kasvun myötä ja nyt moni perenna kasvaa ei-suotuisalla paikalla. Katsotaan, mihin rahkeet riittävät tänä vuonna. 

 

KADONNEEN PUUTARHAHENGEN OIREYHTYMÄ

Viinikärhö Purpurea Plena Elegans

Tunnistaako kukaan itsessään toisinaan katoavan puutarhahengen oireyhtymää? Minä olen kärsinyt vaivasta parin viimeisen vuoden ajan. Tunnusomaisimpana oireena nimeäisin palavan intohimon katoamisen; tunteen siitä, että kaikki on jo nähty ja koettu moneen kertaan. Rakkauden pohjavire on edelleen olemassa, mutta roihu on kadonnut. Kiihkeyden, luomisen, innostumisen ja löytämisen sijaan on astunut sitoutuminen ja pysähtyneisyys, tietty tympeyskin. Tunne, joka ei ruoki puutarhasielua. Syiden etsiminen vaatii itsetutkiskelua ja kuten jo monena aikaisempanakin vuonna, joululoma on antanut siihen taas mahdollisuuden. Vuoden lähestyessä loppua katse kääntyy luonnostaan kohta uutta. Itselläni se tarkoittaa sitä, että ajatukset suuntautuvat uuteen kasvukauteen, kevään tuloon ja virkistäviin ajatuksiin. Sielu kaipaa valoa, aistit herättelyä. Juuri nyt voisin maksaa hetkestä, jossa yhdistyy auringon lämpö, linnunlaulu sekä maan ja uuden kasvun tuoksu. 

Mutta syihin palatakseni, ehkä konkreettisimpana nimeäisin luontoa kurittaneet kuivat kesät kahden viimeisen vuoden aikana. En ole luonut puutarhaa alkuunkaan kuivuuden näkökulmasta ja jo kesäkuussa varjoisassa, yleensä kosteutta pidättävässä maassa kuivuneet kotkansiipisaniaiset ovat tehneet minut hyvin surulliseksi, ihan vain esimerkin antaakseni. Kesän edetessä puutarhassa puuhailu on muuttunut kasvien eloonjäämistaistelun seuraamiseksi ja siinä sivussa myös puutarhuri on 'kuivettunut'. Ehkä yhtenä syynä puutarhahengen katoamiseen on myös tietynlainen valmiiksi saaminen; intensiiviset vuodet puutarhaa luoden ovat tuottaneet tulosta ja kun alkuperäinen tavoite on alkanut saamaan puutarhassa näkyvää muotoa, on eteen tullutkin hämmentävä tunne. Tässä kohden sananparsi siitä, että päämäärää tärkeämpi on matka, on konkretisoitunut. Puutarhaelämässä kaikkein nautinnollisinta on uuden luominen, haaveiden konkretisointi käsillä tehden, koko puutarhasielunsa antaen. Ei ole suurempaa mielihyvää kuin antaa ideoille siivet ja lähteä seuraamaan, mihin lopputulos vie.

Kolmantena syynä nimeäsin tietynlaisen passivoivan mediaähkyn, joka vaivaa meitä tämän ajan ihmisiä melkein asiassa kuin asiassa. On suuri ilo ja rikkaus, miten puutarha-asioita voi jakaa samansieluisten kanssa läpi vuoden ja sitä on kyllä tullutkin tehtyä. Viimeiset vuodet Marian koti ja puutarha -blogi on ollut kuitenkin kovin hiljainen ja totta puhuakseni en kovin aktiivisesti ole seurannut, mitä muidenkaan blogeissa tapahtuu. Instagrammin nopeus ja helppous on vienyt visuaalisen inspiraatiotulvan jo lähes liian suuriin mittoihin ja sinne virtaan on tullut itsekin heittäydyttyä. Olen pannut merkille, miten tämä inspiraatiotulva kääntyykin helposti omaa luovuutta vastaan. Uudet ideat lähtevät kulovalkean tavoin liikkeelle ja kohta on joka toisella tilillä esillä samat  nopeasti kopioitavat 'hupsutukset'. Kopiomalla muita ei kuitenkaan saavuta samaa nautintoa, mikä löytyy omasta oivalluksesta tai halusta kokeilla, ehkä erehtyäkin. Virtuaalinen rinnakkaistodellisuus on myös melkoinen aikasyöppö, joka ottaa helposti yliotteen - tekee rengistä isännän - ja saa puutarhurinkin ehkä keskittymään vääriin asioihin.

Huh, siinäpä itsetutkiskelua kerrakseen! Kaikesta huolimatta tuleva puutarhakausi pitää sisällään taas valtavan määrän toiveikkuutta ja kutkuttavaa innostumista ja sitähän me ihmiset elämäämme tarvitsemme. Sääilmiöille tai vakavammin ajateltuna ilmastonmuutokselle emme omassa puutarhassamme juurikaan mitään mahda, vaikka kuinka teemme tärkeitä eettisiä valintoja. Me vain sopeudumme, samalla tavalla kuin koko luomakunta joutuu sopeutumaan. Ja onneksi sentään en ole edelleenkään saanut valmiiksi puutarhaani, jos äskeisestä sen käsityksen saitte! Mielessä on jo raivattavaa, myllättävää ja uuttakin istutusaluetta, joten työ jatkuu. Ja mitä tulee virtuaaliseen ähkyyn, se on kai itsestä ja omasta kurinalaisuudesta kiinni, miten  sen asian kanssa pärjää.

Kaikesta huolimatta, mitä ihaninta ja inspiroivinta uutta puutarhakautta teille jokaiselle, jotka tänne vielä eksytte. Yllä näkyvä kuva luo uskoa, että edessä on taas ihania hetkiä, sillä tuonkin näkymän tallensin kuivuudesta ja inspiraation puutteesta huolimatta.

UUTEEN PUUTARHAKAUTEEN VARUSTAUTUMISTA

Tässä toinen satsi kesää kameran muistikortilta. Siemenestä kasvattamani etelänruusuruoho Knautia macedonica on viehättävä mutta kuriton.

Ihailen perennan kukintoa, väritystä sekä kaartuvaa kasvutapaa, mutta jossain vaiheessa rentoilu käy melko mahdottomaksi ja on tartuttava saksiin. Siementaimia on putkahdellut mukavasti, mutta ei ollenkaan riesaksi asti. Oikein ihastuttava perenna kaiken kaikkiaan ja saakin sen vuoksi anteeksi pienet rönsyilyt.

Tein juuri siementilausta ystävän kanssa, eihän sitä ilman siemeniä vain pääse uuden puutarhavuoden alkuun. Nyt aion kokeilla monivuotista ruusunätkelmää ja kaksivuotista harmaakäenkukkaa. Hyötypuolelta ostoskoriin kilahti itselleni vielä kokeilematta jäänyt mustajuuri.  

Vapaa-ajalla tulee työstettyä puutarhasuunnitelmia nyt ahkerasti, kohtahan ollaan jo maaliskuussa ja  silloin on ainakin periaatteessa mahdollisuus jo aloittaa monenlaista puutarhapuuhaa. Vauhdikkaan työviikon ja pienen flunssan nahistamana lähdin eilen iltapäivällä vielä kirpputorille. Pieni kutiseva aavistus antoi ymmärtää, että tulevan puutarhavajan ikkunat saattaisivat odotella minua. Kutina ei pettänyt, sillä löysin vanhat ja erinomaisen hyväkuntoiset, kaksiruutuiset ikkunat oikein sopuisaan hintaan. Sekä puuosat että lasit olivat ehjiä ja ikkunoiden paino kertoi, että aikanaan käytetty puu oli tiivistä laatutavaraa.

MENNYTTÄ JA TULEVAA

 Olikohan tämä viime kesän ainut säiden puolesta täydellinen päivä, en nimittäin ottanut kunnon kameralla kuvia kuin tänä ainoana... nyt harmittaa. Mutta ihaillen katson kasvihuoneen seutua, joka ihan todella henkii tavoittelemaani cottage garden -tunnelmaa. Nyt kun katson ikkunasta ulos samaa maisemaa, näky on ankea. Ensi kesänä istutan lisää jotain talvivihreää myös tähän osaan puutarhaa, ehkä lisää kääpiöserbiankuusia ja kartiovalkokuusia. Joka vuodenaikaan ilostuttava puutarha on elämänpituinen tavoite, mutta joka vuosi voi tehdä jotain sen edistämiseksi. Tuossa kasvihuoneen takana onkin nyt kasvamassa syksyllä istutettu kuusiaita, toiveissa on saada puutarhalle matalahko huonemainen rajaus peltoa vasten ja sitä talvivihreyttä myös.

 Uusi sinkkiamme pitäisi saada jotenkin mahtumaan tuohon kasvihuoneen liepeille. Ilmassa on myös pientä lupausta puutarhavajan rakentamisesta; se helpottaisi kovasti varsinkin talviajan säilytystä, nyt kaikki ylimääräinen on pinottuna jälleen kasvihuoneeseen. Haaveissa siintää köynnöksillä ja kasveilla maisemoitu pieni tupanen, leikkimökki jota lapsuudessa en omistanut. Nyt tutkailen rompemarkkinoiden tarjontaa vanhoista ovista ja ikkunoista, olisi hyvä löytää ne ennen lopullisten piirustusten muotoutumista. En tainnut viime keväänä kylvää lainkaan pioniunikon siemeniä ja silti noita ihanuuksia nousi pitkin kesää sieltä täältä. Syksyllä en myöskään jaksanut kerätä siemenkotia pois, joten sama villi meno jatkuu tulevanakin vuonna

 Rucola ja japaninkaali 'Mizuna' kasvoivat vallattomasti vanhassa puukaukalossa. Perunamaa oli suuri, koska purin kasvimaalta maatuneet kasvilavat ja istutin ihan perinteiseen tyyliin ja näin maksimoin käytettävän pinta-alan. Uusi lajike 'Colomba' oli aivan huikea, valtava sato ja niin tasalaatuisia ja terveitä pottuja, sama lajike menee istutukseen tänäkin vuonna. Lapin puikulaperunan sen sijaan jätän väliin, maukkaudestaan huolimatta haasteellinen lajike keittiön näkökulmasta, niin pikkuruisia ja keitettäessä helposti hajoavia olivat.

 Saaripalstan Sailalta saamani alppipiikkiputki kasvoi ensimmäistä kertaa täyteen mittaansa, tämäkin tuossa kasvihuoneen liepeillä. Aivan ihana teräksensininen sävy ja samaan aikaan ankarat ja kauniit muodot. Tämä on hieno perenna pehmeiden pastillisten punaisten kaveriksi.

Juuri nyt tekee mieli listailla tulevan vuoden puutarhatöitä. Osa jää joka tapauksessa aina toteutumatta syystä tai toisesta, mutta lista selkiyttää omia haaveita ja tavoitteita ja ilman listoja kevään odotus vain olisi liian tylsää. Tässä joitain ajatuksia, joita mielessä on herännyt:

1. Etupihan suurten kuusten alustalla olevan maan muokkaus keittiöjätekompostin ja kunnon mullan avulla sieltä täältä istutuksille sopivista kohdista - viime kesänä vähän jo aloittelin ja nyt kuusten varjossa kasvaa pieniä lämpäreitä viiruhelpeä, taikinamarjaa, yksi siirretty alppiruusu, kaksi köynnöshortensian tainta isoja kiviä vasten ja alesta löytynyt sinivaleunikko. Paikka on haastava, mutta syvempiin koloihin kuusten juuria kiertäen mahdollisuus ainakin joillekin kasveille on olemassa, täytyy vain kokeilla.

2. Cottage garden eli talon takana sijaitseva puutarha kaipaa edelleen suurten perenna-alueiden istutusten selkiyttämistä - keväällä on tartuttava lapioon ja rohkeasti nosteltava perennoja ylös. Samalla alueet ehkä jälleen laajenevat. Keväällä on tehtävä heti maan kuivuttua kunnon kanttaukset. Niitä pieniä tyyliin sopivia havuja sekä katseen vangitsevia kukkivia pensaita aion lisäillä istutusten joukkoon.

3. Pohdinnassa on myös edelleen cottage gardenin pyöreähkön ja melko laajan nurmialueen rikkominen suurella saarimaisella istutusalueella. Se muuttaisi ratkaisevasti tunnelmaa ja mahdollistaisi isommatkin istutukset. Tahtoisin lisää koristeellisia keväällä kukkivia puita, huonemaisuutta ja polveilevuutta.

4. Sitten se mahdollinen puutarvajan rakentaminen, ainakin alkuun laittamisesta on ollut puhetta. Lipputangostakin olemme haaveilleet jo pitkään, sille olisi myös paikka katsottuna etupihan puolelle. Katsotaan vain kuinka kukkaronnyörit antavat periksi.

5. Tänä vuonna olen myös suunnitellut avaavani puutarhan Avoimet puutarhat-päivänä 1.7.2018.

BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 

Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 

 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.

 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.

 *

 *

*

Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.

 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.

 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.

 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.

 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.

 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.

 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.

 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 

*

*

 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.

Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...

KYLEMORE ABBEY & VICTORIAN WALLED GARDEN

 
 En tiedä käykö täällä enää kukaan. Tulin kuitenkin kertomaan, että blogin pitäjä on ollut viime aikoina sidottu kiireisiin, jotka ovat nyt vihdoin hellittäneet. Uutta energiaa on alkanut vapautua heti painostavien päivämäärien pyyhkiydyttyä kalenterista, siinä syy miksi piti tännekin rientää! Puutarha on edelleen suuri rakkauteni, kulunut kesä vain ei ollut innostuksen kannalta paras mahdollinen juurikin edellä mainitusta syystä. Keväällä aion antaa rakastetulleni takaisin kaikki laiminlyöntini. Koska omasta puutarhasta ei juuri kuvia kertynyt, ilostutan teitä kesälomamatkamme puutarhapitoisella annilla.

Vietimme mieheni kanssa viikon mittaisen autoiluloman Irlannissa. Lensimme Dubliniin ja jatkoimme sieltä vuokra-autolla länsirannikolle. Tukikohtamme oli pienessä Clifdenissä, josta käsin liikuimme pitkin rannikkoa. Rakastan Irlannin maisemia ja maan kotikutoista tunnelmaa ja omalla autolla tuli nähtyä ja koettua niin paljon enemmän. Clifdenistä oli vajaa parikymmentä kilometriä Kylemore Abbeyyn, joka on yksi Irlannin vetovoimaisimmista ja upeimmista kartano- ja puutarhakohteista. Kartano omaa vaiheikkaan historian, josta en nyt ala tässä jaaritella. Tarjoan sen sijaan välähdyksen kartanon yhteydessä sijaitsevasta Victorian Walled Gardenista. Kuten kuvista näkyy, vihreys ja kosteus hallitsi maisemaa ja juuri siinä on mielestäni yksi syy Irlannin upeuteen.

Loistonsa parhaimpina aikoina 1800-1900-luvun taitteissa puutarhassa työskenteli neljäkymmentä tarhuria. Lämmitettyjä kasvihuoneita oli  alunperin kaksikymmentäyksi. Kartano koki surullisia vaiheita ja puutarha jäi lopulta rappioitumaan. Kartanossa tyttökoulua ylläpitävien benediktiiniläisnunnien toimesta puutarhan restaurointi aloitettiin lopulta vuonna 1995 ja yleisölle se avattiin vuonna 2000. Yllä olevassa kuvassa on yksi restauroiduista kasvihuoneista.

*

Kissalla oli mukavat oltavat toisessa kasvihuoneessa, jonne yleisöllä ei ollut asiaa.

Aikoinaan kasvihuoneiden lämmitys on toiminut edistyksellisellä vesikiertoisella järjestelmällä ja jokainen kasvihuone on nimetty siellä kasvavan eksoottisen hedelmäpuun mukaan. Muuratut kivijalat oli jätetty esille ja kylteistä saattoi lukea, oliko kyseessä ollut Persikkahuone, Sitruunahuone vai ehkä joku muu.

Puutarhan perällä oli kaunis pääpuutarhurin talo. Talon vieressä sijaitsi yllä näkyvä puutarhavaja sekä työntekijöiden asumus, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan karu ja kolkko. 

Vanhojen puutarhatyökalujen kokelma oli todella hieno, vietin vajassa pitkän tovin ihaillen vuosisataisten työkalujen upeaa esillepanoa.

Puutarha on aikanaan rakennettu rinteen alle ja se on muotoiltu suojaisaksi. Tiilimuurit kiersivät puutarhan joka ilmansuunnasta. Turkoosiksi maalatut sisäänkäyntien ovet loivat upean kontrastin tiilen kanssa.

Puutarhan länsiosa oli pyhitetty hyötyviljelyyn.

Hedelmäpuut kasvoivat 'espalier' -tyylisesti muureja vasten...

ja latva-artisokat pullistelivat.

Puutarhan itäpuolella sijaitsi viktoriaaniselle ajalle tyypillinen kukkiva muotopuutarha. Pääpuutarhurin talo näkyy ylhäällä vasemmalla.

Itse kartano sijaitsee puutarhasta hieman etäänpänä, Pollacappul-järven rannalla. Kartanon ja puutarhan väliä kulki minibussi kymmenen minuutin välein, kävellen matka vei parisenkymmentä minuuttia. Bussia odottaessamme pieni punarinta tuli viereeni penkille ja keikutteli päätään pyydellen murusta Mars-patukastani, jonka hän toki saikin. Ihana kohtaaminen!

Kartanolta itään päin mentäessä vastaan tuli ehkä kaunein koskaan näkemäni pieni kirkko. Kartanon alkuperäinen rakennuttaja ja omistaja Mitchell Henry rakennutti tämän goottilaisen kappelin vain 45-vuotiaana kuolleen vaimonsa ja yhdeksän lapsensa äidin muistoksi. Järven rantaa myöden kulki todella taianomainen kävelyreitti kappelista itään päin. Valtavat havu- ja lehtipuut loivat polun ylle tunnelin ja toisella puolella pitkin kohoavaa vuorenrinnettä valtavat alppiruusukasvustot verhosivat maaston. Kuin viimeistelynä soliseva puro virtasi alas rinnettä laskien polun alitse järveen. Tahtoisin todella palata paikkaan jonain päivänä.