PIENI PERGOLA JA ITSEKSEEN KYLVÄYTYVÄT ILAHDUTTAJAT

Muutama vuosi sitten kaadoimme etupihan reunalla kasvavan kuusimetsikön. Ajatus kuusikon katoamisesta sekä kirpaisi että houkutteli, mutta päätös oli lopulta tehtävä, kun myrsky kaatoi yhden kuusen melkein puuvajamme päälle. Kaikkiaan kuusia oli seitsemäntoista ja vuosirenkaiden perusteella ne olivat iältään noin 30-40 -vuotiaita. Yllä näkyvä liuskekivipatio on ollut kuusikon katveessa melkein puutarhamme alkuvuosista lähtien. Kivipatiota reunusti kolme ylvästä kuusta ja paikka oli todella tunnelmallinen. Ennen kuusten kaatoa olin ehtinyt korjata pation korottamalla sitä pintaan nousevien juurten vuoksi. Kuusten kaaduttua kivipatio oli surkea näky enkä tiennyt, mitä sille pitäisi tehdä. Koska kuusten myötä meni myös yksityisyys naapuriin päin, oli lähdettävä miettimään, millä tavoin saamme luotua alueelle uudelleen korkeampia raameja. Tuumailun jälkeen päädyimme nikkaroimaan pergolamaisen rakenteen, joka kuvassa on vielä maalaamaton. Yllätyin, miten kivalta se näytti valmistuttuaan. Tarkoituksena on siirtää villiviinikasvustot puutarhan toiselta kulmalta pergolaa verhoamaan, paikalla kasvaa myös itsekseen levittäytynyt alppikärhö, jota täytyy ohjata säleikköä kohti. 

Ilahduttavaa tässä kaikessa oli se, että kuusten kaaduttua alueella olevat suuret kivet pääsivät hienosti esiin ja loivat heti raameja uusille istutuksille. Kantoja oli kuitenkin jyrsittävä ja juuria kaivettava ennen istutuspuuhia. Tästäkin huolimatta uuden kasvillisuuden kanssa on pitänyt mennä maassa edelleenkin olevien juurakoiden ehdoilla, koska kaikkia oli mahdotonta saada pois. Kärräsin alueelle uutta multaa omasta puutarhajätekompostikasasta kottikärrykaupalla, joten en juurikaan yllättynyt, kun jo ensimmäisinä kesinä saimme nauttia näin upeasta kukkaloistosta ilman yhdenkään siemenen kylvöä. Ja kuten kuvasta näkyy, myös useampi pihlajan alku on lähtenyt hurjaan kasvuun päästessään kuusten varjosta. 

Jätimme muutamia kantoja niille sijoilleen muistuttamaan arvostamistamme kuusista. Ennen niin varjoinen alue kylpee nyt valossa, mutta kivet luovat suojaisia ja osin varjoisiakin soppeja, joihin olen istuttanut muun muassa alppiruusuja. Kuvassa näkyy, miten tonttimme alkuperäiskasvi, ahomansikka, on vallannut myös heti uusia alueita, niin somaa. Suurimmat istutukset alueelle on nyt tehty. Reunoilla on kasvamassa muutamia serbiankuusia, etualalla taas kartiovalkokuusia ja pesäkuusia. Alue rajautuu sorapihaan ja rajalla olleet betoniset muurikivet ovat vaihtuneet matalaksi luonnonkivilohkareaidanteeksi. Kiviaidanteen reunalle on istutettu lamohietakirsikkaa. Koska halusin paikalle myös yhden keskuspuun, on kahden kiven kainaloon istutettu tammi. Perenna- ja maanpeitekasveiksi on hiljalleen valikoitunut erityisesti perhosia ja muita hyönteisiä houkuttelevia kasveja.

UUSI ONNELLINEN PUUTARHAKAUSI ON ALKANUT!

Takana on jo monta intensiivistä puutarhaviikkoa. Kevät on ollut ihana ja talven jälkeen olen nauttinut joka solullani puutarhassa vietetyistä hetkistä. Puutarha on voimaannuttanut ja tuonut taas suunnattomasti iloa elämään. Tätä maapalaa on luotu puutarhaksi nyt viisitoista vuotta ja osin on nähtävissä jo vuosien tuomaa ilmeikkyyttä ja karismaa. Toisaalta täällä on edelleen tilaa uuden luomiselle ja muokkaamiselle, mikä sekin on hurjan hauskaa. Kiivas istuttaminen on vaihtunut tarkemmaksi tuumailuksi ja kasviyhdistelmien ja näkymien hiomiseksi. Suuria kasvustoja on jo jaettavaksi asti ja näin on mahdollista luoda toistoa ja sen myötä miellyttävää rytmiä puutarhan näkymiin. Tällä hetkellä katse on suuntautunut ihaniin kukkiviin puihin ja pensaisiin. Äitienpäivälahjaksi toivoin koristeomenapuuta, joita olen vähitellen istutellut eri puolille pihaa ja puutarhaa. Kuvassa näkyvä Malus purpurea 'Musta Rudolf' pääsee tänä kesänä rakennettavan puutarhavajan liepeille.

Orvokeista on ollut iloa pitkään; tuskin lumet olivat sulaneet, kun jo ostin muutaman 'pack'n pienen pieniä taimia. Tänä keväänä olen ryhdistäytynyt myös syksyn sipulikukkasuunnitelmien kanssa ja kirjannut ylös paikat ja näkymät, mihin kaipaan kevään kukkijoita. Useampi vuosi on mennyt lähes ilman uusien sipulien istuttamista. Edelleen rakastan yli kaiken narsisseja sekä kaikkia pienikukkaisia kevään airueita, mutta myös myöhemmin kukkivia laukkoja voisin lisäillä sinne tänne loputtomiin. 

Kasvihuone on viettänyt viimeistä talvea varastona, vihdoin aloitamme siis puutarhavajan rakentamisen. Kasvihuonetta tyhjätessäni päätin luopua kaikista ylimääräisistä istutusastioista ja muista tykötarpeista, joita puutarhaan on vuosien saatossa kertynyt. Tosin 'uusiakin' aarteita aina löytyy, viime talvena esimerkiksi tuo ensimmäisen kuvan reunassa pilkottava sinkkiamme. Kasvihuoneessa näkyvä amme taas löytyi edellisenä talvena ja pian siellä taas kasvavat tomaatit, kunhan niiden kasvihuoneeseen istuttamisen aika koittaa. Huhtikuussa kylvin perinteiseen tapaani ammeeseen retiisit ja salaatit ja satoa on jo tälle keväälle riittänyt, mikä ilo!

Puutarha vehreytyy silmissä ja viikonlopuksi on jälleen luvattu kesäisiä lämpötiloja. Nyt vielä kamera hakeutui rajattuihin yksityiskohtiin, mutta pian kaikkialla kukkii ja vihreys ottaa maiseman lopullisesti haltuunsa. Palaillaan siis pian!

HENGÄSTYTTÄVÄ, HEKTINEN, IHANA HUHTIKUU

Rikkaruohoelämää-blogin Between ojensi minulle huhtikuisen haasteen keväänodotustunnelmaa kohottamaan. Haasteen tarkoituksena on listata viisi itselle tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat omaa sielua voimakkaimmin. Huhtikuu onkin mahtava kuukausi, jolloin ainakin minulla on jo täysi tohina päällä. Pitkä odotus suorastaan purkautuu sielusta ulos vimmaisella tarmolla. Valoa on jo niin paljon ja vaikka säät vielä oikuttelevat ja puutarhassa työskentely vaatii paneutumista lämpimään pukeutumiseen, meno on jo hurjaa! Ensimmäinen kevään virstanpylväs on kasvihuoneen kuntoon laittaminen. Talvisin säilön siellä kaikenlaista puutarhatavaraa, joten ensin kasvihuone on tyhjättävä ja nosteltava sieltä työkalut ja istututusastiat paikoilleen. Seuraavaksi kunnon pesu painepesurilla sekä sisä- että ulkopuolelta. Sitten se mukavin vaihe eli kaiken kauniiksi laittaminen. Varastosta saan vihdoin kantaa ulos siellä talvehtineet kasvit, joista osa pääsee aloittelemaan ulkoilmaelämää kasvihuoneen suojissa.

Toinen virstanpylväs on tietenkin ensimmäisten kevätkukkien avautuminen. Jo versojen maastanousu on niin hienoa, kukinta on jo sitten lähes maagista! Joka kevät vain harmittaa, ettei syksyllä ymmärtänyt upottaa maahan satoja tai tuhansia pienen pieniä sipuleita, sillä niitähän puutarhaan mahtuisi ihan loputtomasti. Ja ne kaikki ovat niin ihania, kuten tässä tämä talventähti ja hieman alempana olevat krookukset, lumikellot ja sitten tietenkin kevätkurjenmiekat, idänsinililjat ja kasvitieteelliset tulppaanit.

Kolmas varma huhtikuinen kevään merkki ovat kaikenlaiset huoltotoimenpiteet, kuten puutarhakalusteiden pesu ja esillenosto ja tarpeen tullen maalaushommatkin. Muutama vuosi sitten piristin ruskeat kovapuukalusteet maalaamalla ne talon ulkomaalauksesta ylijääneellä maalilla. Kunnon pesu painepesurilla ja sitten vain kaksi kerrosta maalia pintaan. Voin kertoa, että hyvin on maali pysynyt ja kalusteet jotenkin paljon raikkaammat ja puutarhan tunnelmaan sopivammat.

Neljänneksi virtaanpylväksi nimeän talven ajan mielessä hautuneiden suunnitelmien alkuun saattamisen. Maa muuttuu huhtikuussa muokattavaksi ja lempipuuhaani onkin uusien istutusaluieden muotoilu. Vähän mittailua, kaarevien linjojen hahmottelua ja sitten vain nurmikon kääntöä hartiavoimin. Toisinaan poistan nurmikerroksen kokonaan ja tuon puutarhakompostikasasta tilalle uutta multaa, toisinaan vain käännän nurmipaakut maahan nurinpäin ja kokoan pintaan kohopenkin samaisen kompostikasan muhevasta mullasta. 

Tätä kirjoittaessani alan melkein päästä kiinni huhtikuun hengästyttävään, hektiseen ja ihanaan tunnelmaan. Keväällä elämä isolla Eellä alkaa eikä silloin haluaisi tuhrata aikaansa esimerkiksi tylsiin sisätöihin. Minulla onkin tänä vuonna tavoitteena perata huusholli ennen näitä ihania päiviä siihen malliin, ettei sitten tarvitse potea tunnontuskia tursuilevasta talosta.

Viides ihana huhtikuinen kevään merkki on vielä melko paljaan puutarhan siistiytyminen. Joinakin keväinä olen pystynyt siistimään metsäpuutarhaa jo maaliskuussa. Suuret kuuset roskaavat tuhottomasti ja ensimmäisenä aloitan aina käpyjen, oksien ja havunneulasten keruun. Kivetyiltä poluilta on nautinto haravoida roskia, kuulen melkein metalliset raapaisut jo korvissani! Kasvihuoneesta esille nostetut puutarhatyökalut pääsevät taas käyttöön ja osaltaan myös luomaan puutarhaan elossa olevaa tunnelmaa.

Huhtikuu on siitäkin ihana, että kaikki on vielä edessäpäin. Tuntuu, että aikaa on loputtomasti ja onnelliseksi tekevää puuhaa riittää ja riittää. Tässä vaIheessa vuotta ei voi kuvitellakaan, että jossain kohtaa on jälleen valmis taukoon ja lepoon.

Huhtikuun odotus on jo alkanut, oikeastaan odotan jo maaliskuutakin, sillä monena keväänä  se on ollut jo ihanan lämmin ja lupaava. On ollut myös tuskallisia keväitä, jolloin kylmyys vain jatkuu ja jatkuu, mutta puutarhurin mieli on aina pohjimmiltaan positiivinen eli en ainakaan lähtökohtaisesti ala uskomaan toisintoa viime keväälle. Kiitos Between haasteesta ja Maatiaskananen myös, hän nimittäin haasteen alunperin laittoi kiertämään! Ja pahoittelut, jos tekstini oli jotenkin ryöpsähtelevää, huomaan suoltavani ajatuksia sen suuremmin miettimättä. Se on kai seurausta samanlaisen rennomman otteen valtaamasta minästä, en vain enää jaksa enkä halua kuormittaa itseäni liiallisella suorittamisella ja liian korkeille nostetuilla rimoilla, ne ajat ovat takana päin ja se tie nähty. Ja huomaan itsekin nauttivani ihmisistä ja asioista, jotka ovat rentoja ja välittömiä ja joissa ei ole mitään pakotettua tai päälleliimatun oloista. Eikös me puutarhaihmiset vähän semmoisia pruukaa ollakin! Iloisin ja rennoin mielin kohti huhtikuuta!

MENNYTTÄ JA TULEVAA

 Olikohan tämä viime kesän ainut säiden puolesta täydellinen päivä, en nimittäin ottanut kunnon kameralla kuvia kuin tänä ainoana... nyt harmittaa. Mutta ihaillen katson kasvihuoneen seutua, joka ihan todella henkii tavoittelemaani cottage garden -tunnelmaa. Nyt kun katson ikkunasta ulos samaa maisemaa, näky on ankea. Ensi kesänä istutan lisää jotain talvivihreää myös tähän osaan puutarhaa, ehkä lisää kääpiöserbiankuusia ja kartiovalkokuusia. Joka vuodenaikaan ilostuttava puutarha on elämänpituinen tavoite, mutta joka vuosi voi tehdä jotain sen edistämiseksi. Tuossa kasvihuoneen takana onkin nyt kasvamassa syksyllä istutettu kuusiaita, toiveissa on saada puutarhalle matalahko huonemainen rajaus peltoa vasten ja sitä talvivihreyttä myös.

 Uusi sinkkiamme pitäisi saada jotenkin mahtumaan tuohon kasvihuoneen liepeille. Ilmassa on myös pientä lupausta puutarhavajan rakentamisesta; se helpottaisi kovasti varsinkin talviajan säilytystä, nyt kaikki ylimääräinen on pinottuna jälleen kasvihuoneeseen. Haaveissa siintää köynnöksillä ja kasveilla maisemoitu pieni tupanen, leikkimökki jota lapsuudessa en omistanut. Nyt tutkailen rompemarkkinoiden tarjontaa vanhoista ovista ja ikkunoista, olisi hyvä löytää ne ennen lopullisten piirustusten muotoutumista. En tainnut viime keväänä kylvää lainkaan pioniunikon siemeniä ja silti noita ihanuuksia nousi pitkin kesää sieltä täältä. Syksyllä en myöskään jaksanut kerätä siemenkotia pois, joten sama villi meno jatkuu tulevanakin vuonna

 Rucola ja japaninkaali 'Mizuna' kasvoivat vallattomasti vanhassa puukaukalossa. Perunamaa oli suuri, koska purin kasvimaalta maatuneet kasvilavat ja istutin ihan perinteiseen tyyliin ja näin maksimoin käytettävän pinta-alan. Uusi lajike 'Colomba' oli aivan huikea, valtava sato ja niin tasalaatuisia ja terveitä pottuja, sama lajike menee istutukseen tänäkin vuonna. Lapin puikulaperunan sen sijaan jätän väliin, maukkaudestaan huolimatta haasteellinen lajike keittiön näkökulmasta, niin pikkuruisia ja keitettäessä helposti hajoavia olivat.

 Saaripalstan Sailalta saamani alppipiikkiputki kasvoi ensimmäistä kertaa täyteen mittaansa, tämäkin tuossa kasvihuoneen liepeillä. Aivan ihana teräksensininen sävy ja samaan aikaan ankarat ja kauniit muodot. Tämä on hieno perenna pehmeiden pastillisten punaisten kaveriksi.

Juuri nyt tekee mieli listailla tulevan vuoden puutarhatöitä. Osa jää joka tapauksessa aina toteutumatta syystä tai toisesta, mutta lista selkiyttää omia haaveita ja tavoitteita ja ilman listoja kevään odotus vain olisi liian tylsää. Tässä joitain ajatuksia, joita mielessä on herännyt:

1. Etupihan suurten kuusten alustalla olevan maan muokkaus keittiöjätekompostin ja kunnon mullan avulla sieltä täältä istutuksille sopivista kohdista - viime kesänä vähän jo aloittelin ja nyt kuusten varjossa kasvaa pieniä lämpäreitä viiruhelpeä, taikinamarjaa, yksi siirretty alppiruusu, kaksi köynnöshortensian tainta isoja kiviä vasten ja alesta löytynyt sinivaleunikko. Paikka on haastava, mutta syvempiin koloihin kuusten juuria kiertäen mahdollisuus ainakin joillekin kasveille on olemassa, täytyy vain kokeilla.

2. Cottage garden eli talon takana sijaitseva puutarha kaipaa edelleen suurten perenna-alueiden istutusten selkiyttämistä - keväällä on tartuttava lapioon ja rohkeasti nosteltava perennoja ylös. Samalla alueet ehkä jälleen laajenevat. Keväällä on tehtävä heti maan kuivuttua kunnon kanttaukset. Niitä pieniä tyyliin sopivia havuja sekä katseen vangitsevia kukkivia pensaita aion lisäillä istutusten joukkoon.

3. Pohdinnassa on myös edelleen cottage gardenin pyöreähkön ja melko laajan nurmialueen rikkominen suurella saarimaisella istutusalueella. Se muuttaisi ratkaisevasti tunnelmaa ja mahdollistaisi isommatkin istutukset. Tahtoisin lisää koristeellisia keväällä kukkivia puita, huonemaisuutta ja polveilevuutta.

4. Sitten se mahdollinen puutarvajan rakentaminen, ainakin alkuun laittamisesta on ollut puhetta. Lipputangostakin olemme haaveilleet jo pitkään, sille olisi myös paikka katsottuna etupihan puolelle. Katsotaan vain kuinka kukkaronnyörit antavat periksi.

5. Tänä vuonna olen myös suunnitellut avaavani puutarhan Avoimet puutarhat-päivänä 1.7.2018.

BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 

Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 

 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.

 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.

 *

 *

*

Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.

 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.

 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.

 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.

 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.

 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.

 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.

 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 

*

*

 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.

Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...

VIHERTURHAUMAA JA SUUNNITELMIA

Kevättää vaikka maisemat ovat täällä talvisemmat kuin koko talvena konsanaan. Kasvihuone suli nopeasti aamupäivän aikana ja aurinko lämmitti ilman pariinkymmeneen asteeseen. Ihana maan tuoksu ja auringon lämpö hönki kasvarin tunnelman kovin keväiseksi. 

Vietimme viikon Lapissa ja hangilla hiihdellessäni haaveilin keväisistä puutarhatöistä ja toivoin itsekin löytäväni jo maasta pilkistäviä lumikelloja. Ei, ei ihan vielä, malttia malttia vaaditaan edelleen. Tuliaisina toin kaksi kiloa Lapin puikulaperunaa istutettavaksi Pohjanmaan lakeuksien keskelle pikkuiseen pottumaahani.

Kylvöjä en ole vielä aloittanut, hieman vielä jarruttelen kokemuksesta viisastuneena. Tomaateilla aloitan, kurkut sitten ensi kuussa ja loput myöhemmin. Juuri nyt on hankalaa, kun ei ole mitään konkreettista mihin viherturhaumaansa suunnata. Huonekasvien hoivaaminen on mukavaa, mutta ei anna riittävää vastusta paatuneelle kaivajalle. Aamusella hahmottelin lumeen yhden perenna-alueen niemimäistä laajennusta kohti nurmea, jotta saisin valeistutuksessa odottavalle rautatienomenapuulle sopivan ja luontevan istutuspaikan. Toiveena on nähdä puu ensimmäisenä aamulla makuuhuoneen ikkunasta ja samalla uudistaa ikkunan alla olevaa perenna-aluetta. Odotan aikaa jolloin pääsen kuvaamaan jotain maasta puskevaa vihreää ja kukkivaa, ihanaa kuitenkin oli saada auringonvalo näihin tämän päivän kuviin.

MUODONMUUTOS

Anun puutarhassa oli kiva kooste rippipenkin muodonmuutoksesta. Tartun haasteeseen ja esittelen metsäpuutarhamme vaiheita samaan tapaan. Metsäpuutarha sijaitsee pitkän ja kapean tonttimme pohjois-itäpäädyssä. Alkujaan se oli peltoon rajautuva ryteikköinen kuusimetsikkö, joka tuotti kovasti päänvaivaa puutarhan suunnitteluvaiheessa. Raivausta oli tehty heti rakennusvaiheessa, mutta alkuvuonna 2010 päätimme kaataa alueen keskeltä kuuset yhtä lukuun ottamatta.

 

 Naapuritonttia rajaamaan olimme pystyttäneet heinäseiväsaidan ja tontiltamme löytyneistä kivistä olin muotoillut kaarevaa reunaa kohopenkkiin. Kuusten kaadon jälkeen aloin kaivaa pohjaa kivipolulle.

 Oikella näkyy jäljelle jäänyt kuusi, jonka alusta katettiin polun tapaan suodatinkankaalla ja murskeella. Polkujen alta kaivetusta maasta muodostui suuri kohopenkki talon ja polun väliin.

 Istutusalaa tuntui olevan hurjasti ja alkuun keskityin istuttamaan metsäpuutarhaan lähinnä erilaisia kuunliljoja sekä kotkansiipisaniaisia.

 Tästä kuvasta näkee, miten suuri kuusi kasvaa melko lähellä taloa ja hallitsee metsäpuutarhan tunnelmaa.

 Vuonna 2012 aloitimme polkujen sekä männyn ja kuusen alusten kattamisen kivituhkaan upotetuilla seulanpääkivillä. 

 Puolivarjoisassa osassa puutarhaa perennat rehevöityivät nopeasti ja alkukesä näytti metsäpuutarhassa jo näin vihreltä.

 Kivityömaa venyi syksylle saakka, tässä naputtelen polun viimeisiä metrejä.

 Metsäpuutarha oli pääpiirteissään saanut muotonsa. 

 

Anoppilasta saaduista liuskekivistä olin tehnyt käytävän lähelle talon seinän vierustaa jo ennen kuin metsäpuutarha kokonaisuudessaan oli alkanut muotoutumaan.

 Kesällä 2013 rakensimme naapurin rajaa vasten aidan suojaamaan yksityisyyttä ja näin metsäpuutarhasta tuli enemmän huonemainen osa puutarhaa. Seppelvarvut ja kiveä pitkin kasvava köynnöshortensia olivat jo hyvässä kasvuvauhdissa.

Kevät 2014 näyttikin sitten erilaiselta. Talven aikana kypsyi päätös ison kuusen kaadosta ja sen alla oleva kiviympyrä muutti muotoaan istutusaluetta halkovaksi poluksi. Toisaalta jäin kaipaamaan kuusen luomaa hämyistä tunnelmaa ja sen kaunista kasvutapaa, mutta iloitsin muiden kasvien puolesta kun veden ja ravinteet tuhlannut puu oli nyt poissa.

 Vähitellen pienemmät maanpeitekasvit sekä erilaiset metsäpuutarhan tunnelmaan sopivat perennat ja sipulikukat löysivät tiensä alueelle ja niiden lisäily jatkuu edelleen. Tuoksumatara on yksi ihanimmista polun reunuskasveista ja kevään ja alkukesän metsäpuutarhaa hallitsee valkoisen, keltaisen ja vihreän sävyt.

 Särkyneetsydädämet viihtyvät metsäpuutarhassa erityisen hyvin ja kukkivat todella pitkään. Vaaleanpunainen ja keltainen ovat myös herkullinen väripari.

 Kivipolut hallitsevat näkymää ja johdattavat kulun etupihalta puutarhan takaosaan. Tämä kuva on muutaman vuoden takaa, kasvit ovat vasta kotiutumassa paikoilleen. 

Kevät on metsäpuutarhassa kaunis erityisesti kotkansiipisaniaisten vuoksi, metsäinen lehtiperenna, joka sopii melko muokatun metsäpuutarhani tunnelmaan.

 Tässä kuva elokuulta 2015. Metsäpuutarhan loppukesä on todella vihreä ja rehevä. Olen istuttanut alueelle muutamia pieniä lehtipuita, kaksi sirotuomipihlajaa, helmipihlajan sekä purppuratuomen ja toivon niiden tulevaisuudessa luovat lehvillään metsäpuutarhaan vielä kattomaista fiilistä.