PIENI PERGOLA JA ITSEKSEEN KYLVÄYTYVÄT ILAHDUTTAJAT

Muutama vuosi sitten kaadoimme etupihan reunalla kasvavan kuusimetsikön. Ajatus kuusikon katoamisesta sekä kirpaisi että houkutteli, mutta päätös oli lopulta tehtävä, kun myrsky kaatoi yhden kuusen melkein puuvajamme päälle. Kaikkiaan kuusia oli seitsemäntoista ja vuosirenkaiden perusteella ne olivat iältään noin 30-40 -vuotiaita. Yllä näkyvä liuskekivipatio on ollut kuusikon katveessa melkein puutarhamme alkuvuosista lähtien. Kivipatiota reunusti kolme ylvästä kuusta ja paikka oli todella tunnelmallinen. Ennen kuusten kaatoa olin ehtinyt korjata pation korottamalla sitä pintaan nousevien juurten vuoksi. Kuusten kaaduttua kivipatio oli surkea näky enkä tiennyt, mitä sille pitäisi tehdä. Koska kuusten myötä meni myös yksityisyys naapuriin päin, oli lähdettävä miettimään, millä tavoin saamme luotua alueelle uudelleen korkeampia raameja. Tuumailun jälkeen päädyimme nikkaroimaan pergolamaisen rakenteen, joka kuvassa on vielä maalaamaton. Yllätyin, miten kivalta se näytti valmistuttuaan. Tarkoituksena on siirtää villiviinikasvustot puutarhan toiselta kulmalta pergolaa verhoamaan, paikalla kasvaa myös itsekseen levittäytynyt alppikärhö, jota täytyy ohjata säleikköä kohti. 

Ilahduttavaa tässä kaikessa oli se, että kuusten kaaduttua alueella olevat suuret kivet pääsivät hienosti esiin ja loivat heti raameja uusille istutuksille. Kantoja oli kuitenkin jyrsittävä ja juuria kaivettava ennen istutuspuuhia. Tästäkin huolimatta uuden kasvillisuuden kanssa on pitänyt mennä maassa edelleenkin olevien juurakoiden ehdoilla, koska kaikkia oli mahdotonta saada pois. Kärräsin alueelle uutta multaa omasta puutarhajätekompostikasasta kottikärrykaupalla, joten en juurikaan yllättynyt, kun jo ensimmäisinä kesinä saimme nauttia näin upeasta kukkaloistosta ilman yhdenkään siemenen kylvöä. Ja kuten kuvasta näkyy, myös useampi pihlajan alku on lähtenyt hurjaan kasvuun päästessään kuusten varjosta. 

Jätimme muutamia kantoja niille sijoilleen muistuttamaan arvostamistamme kuusista. Ennen niin varjoinen alue kylpee nyt valossa, mutta kivet luovat suojaisia ja osin varjoisiakin soppeja, joihin olen istuttanut muun muassa alppiruusuja. Kuvassa näkyy, miten tonttimme alkuperäiskasvi, ahomansikka, on vallannut myös heti uusia alueita, niin somaa. Suurimmat istutukset alueelle on nyt tehty. Reunoilla on kasvamassa muutamia serbiankuusia, etualalla taas kartiovalkokuusia ja pesäkuusia. Alue rajautuu sorapihaan ja rajalla olleet betoniset muurikivet ovat vaihtuneet matalaksi luonnonkivilohkareaidanteeksi. Kiviaidanteen reunalle on istutettu lamohietakirsikkaa. Koska halusin paikalle myös yhden keskuspuun, on kahden kiven kainaloon istutettu tammi. Perenna- ja maanpeitekasveiksi on hiljalleen valikoitunut erityisesti perhosia ja muita hyönteisiä houkuttelevia kasveja.

HERÄÄMISIÄ

Talvi on ollut pitkä monella tapaa, vihdoin saapunut kevät syleilee aisteja ja saa ihmisen jälleen eloon. Totean tämän joka kevät, mutta tuntuu ihmeeltä, että saamme jälleen kerran kokea tämän. Kaksi ensimmäistä puutarhapäivää on takana ja kehossa tuntuu ihana fyysinen väsymys. Tämä tunne on kovin tervetullut kaikenlaisen muun väsymyksen rinnalle ja luulen, että että tämä kehollinen kokemus hälventää hiljalleen taas kaiken mielen raskauden. 

Kasvihuone on edelleen tärkeä paikka, jossa voi ottaa etumatkaa poukkoilevaan kevääseen. Mehikasvit ovat jo elpyneet lämmön ja valon vaikutuksesta ja kevään ensimmäiset kukkahankinnat nostattavat tunnelmaa. Tänään tein ensimmäisen kimalaishavainnon, narsissien tuoksu houkutteli jo yhden aikaisen paikalle kasvihuoneeseen. Myös nokkosperhoset ovat tänään suorastaan parveilleet puutarhassa ja olen iloinnut myös kärpäsistä. Lintuladoilla vierailee edelleen varpusia ja sinitiaisia ja paikalla viihtyvät myös mustarastaat ja sepelkyyhkyt. Nostimme uuden linnunpöntön kasvihuoneen vieressä kasvavaan vaahteraan ja jo seuraavana päivänä sinitiaispariskunta oli pesänrakennuspuuhissa. Paikka on täydellinen bongailuun; hetekalla maatessa näkee kaikki pöntön tapahtumat. 

Lumikellot ovat vihdoin alkaneet viihtyä puutarhassamme. Nämä puistolumikellot ovat alkujaan Saaripalstan Sailan in the green -lähetys ja kun vihdoin uskaltauduin jakamaan pientä mätästä osiin, on kasvu vauhdittunutkin kovasti. Edessä onkin kukinnan jälkeen uusi jakaminen, toiveissa vähitellen levittäytyvä lumikellomatto metsäpuutarhan reunalla. 

Eilinen piipahdus Multasormessa poiki puuvajan seinustalle jälleen yhden tarjouksessa olleen ötökkähotellin. Viimekesäisissä hotelleissa onkin ollut useampi varattu miniyksiö. Huomenna on luvassa jälleen täydellistä säätä ja vielä yksi ylimääräinen vapaa, joka mahdollistaa kokopäivän mittaisen puutarhaelämyksen. Viikonloppu on kulunut pensaiden hoitoleikkauksissa ja haketuksessa, huomenna olisi omenapuiden vuoro. Tuleva viikko kuivattaa varmasti niin, että pääsen siistimään perenna-alueitakin. 

Viime vuosina puutarhailo on ollut ajoittain kateissa. Juuri nyt ilo kuplii jälleen enkä halua tukahduttaa tunnetta ajatuksilla kiireestä, pakosta tai edustuskunnosta. Kaivoin toissa iltana kirjahyllystä pitkästä aikaa Johanna ja Juha Tanskin kirjan Alussa oli puutarha -  viisaus kasvaa maasta ja  ammensin itseeni ajatuksia kirjoittajia mukaillen maankamaran sydämenlyönneistä ja puutarhan salaisuuksista, aisteista, tekemisestä ja mietiskelystä. Onnellisia kevätpuutarhahetkiä jokaiselle täällä piipahtavalle ystävälle. 

 

LUOPUMISTA, TOIVEIKKUUTTA JA UUSIA ALKUJA

Huhuu, täällä ei ole tullut käytyäkään hetkeen! Enpä tiedä mitä kerrottavaa minulla nytkään on, mutta kevät on seuraava vuodenaika ja se kai minut tänne johdatti. Oli taasen kaivettava puhelimesta kuvia, vuosiin en ole saanut aikaiseksi kuvata puutarhan näkymiä kunnon kameralla ihan siitä syystä etten ole blogannutkaan. Tänä talvena olen ollut kevään odotuksen suhteen rauhallisella mielellä. Ajatus kevään saapumisesta on ihana, mutta mikä ilo on ollut oikeasta runsaslumisesta talvesta. Ajatus neljän vuodenajan menettämisestä omaleimaisine sääilmiöineen on itselleni tuskallinen ja siksi olen kiittänyt tästä vanhan ajan talvesta ja asettunut sen suomaan olotilaan. Ihan varovaisesti olen alkanut taas hakea inspiraatiota tulevaan, mutta ihan varovaisesti vain. Vuosien kiivas visuaalisten puutarhaärsykkeiden hakeminen on kääntynyt kohdallani itseään vastaan. Kuva- ja informaatiotulvan sijaan käännän katseeni mieluummin sisäänpäin ja annan omille mielikuvilleni vallan. Juuri nyt ikkunasta avautuu etupihamme metsikön jäänteet. Seitsemäntoista suurta kuusta on poissa vaalimastamme metsiköstä. Syksyn Aila-myrsky kaatoi yhden ja turvallisuus edellä kaadatimme loputkin. Nyt aluetta hallitsevat isot siirtolohkareet, joiden sopukoihin on mahdollisuus luoda aivan uudenlainen puutarhan osa.  Alue vaatii näkösuojaa erityisesti tien suuntaan, joten istutettavaksi pääsee sekä puita että pensaita. Tietenkin tarvitaan rutkasti myös perennoja ja  maanpeitekasveja. Metsäpuutarhateema jatkuu tässäkin kohtaa, mutta osa alueesta on pyhitettävä myös jonkinlaiseksi huoltoalueeksi, jonne uudelleensijoittuvat kompostit ja muut välttämättömyydet. 

Ylimpänä kuva jälleen kerran itselleni rakkaimmasta alueesta puutarhassamme. Sinällään tuossa ei ehkä kenenkään silmään ole mitään erityistä, mutta itse aistin tässä kohden jotain merkityksellistä. Ehkä se on tuo kaunismuotoinen pihlaja, joka kasvaa siirtolohkareiden lomassa ja mänty, joka vinoudessaankin tuntuu vain kuuluvan tuohon. Tämä on luonnon muovaama suojaisa soppi, joka on nykyään osa puutarhaamme. Nämä luontaiset elementit ovat olleet puutarhamme perusta, valmiina kasvaneet puut ja kivenlohkareet. Etupihan kuusikon kaataminenkaan ei siis ollut päätöksenä suoraviivainen. Kuuset ovat tuoneet suojaa ja ravintoa sekä linnuille että oraville.  Itse jään kaipaamaan eniten puiden suomaa tuulensuojaa ja huminaa, joka on kuulunut puutarhamme äänimaailmaan. Toiveikkuus on kuitenkin aina läsnä, jos sitä tahtoo vaalia. Nyt minulla on mahdollisuus istuttaa alueelle monipuolisesti eri lajeja. Sinne mahtuisi esimerkiksi pähkinäpensas, josta olen haaveillut ja joka tarjoaisikin uudenlaista ravintoa eläimille. Nyt voin lisätä myös keväällä kukkivien hedelmä- ja koristepuiden määrää ainakin muutamalla ja suoda tällä tavoin hyönteisille uusia mesipaikkoja. Ja maan voi peittää ihanilla lehtomaisilla kevätkukkijoilla ja pikkusipuleilla. Kuusikon muistoa vaalien aion istuttaa aluelle myös uusia kuusia, jotka metsäkuusen sijaan ovat kapeakasvuisia serbiankuusia. Sen verran innoissani jo olen, että tein tilauksen tänään! 

Lempeää kevään odotusta teille jokaiselle, jotka tänne vielä tienne löydätte!

 

IHASTUTTAVAT HAISULIT

 Jo useampana keväänä tekemättömien puutarhatöiden listalla on notkunut 'Mount Everest' jättilaukkojen siirto näkyvämmälle ja aurinkoisemmalle paikalle. Istutin aikoinaan kolmen kappaleen sipulisatsin ja yllätyksekseni kolmesta olikin muodostunut reilu kymmenen sipulin mätäs! Haju oli melko metka, ei ihme että nämä eivät kelpaa puutarhassa yllärivisiittejä tekevälle eläinkunnan väelle. Jakaessani muutama sipuli vähän kärsi, mutta nämä ovat melko vahvoja kavereita ja uskon sipulien vain nauttivan uudesta ja tilavammasta kasvupaikasta. Yhden ryppään sijaan sain istutettua näitä katseenvangitsijoita nyt kolmeen eri kohtaan. Tykkään toiston tuomasta rytmistä puutarhassa, joten tämä oli pieni ässäarpavoitto.  

 Jatketaan haisuliteemalla. Tässä kohtaa tarvitsen nyt teidän tunnistusapua. Tälle keväälle olin toivonut punertavien jouluruusujen kävelevän jossain minua vastaan. Agressiivisen kasvienmetsästyksen sijaan tykkään yllättyä siitä, että haavelistalla olevat kasvit tupsahtelevat vastaan vähän puolivahingossa. Näin touhussa säilyy pieni kutina ja löytämisen ilo. No muutama aamu sitten poljin töihin paikallisen kukkakaupan ohi ja huomasin, että oven vieressä oli runsaita vihreitä pehkoja. Vaikka töihin oli jo kiire, jarrutin sen verran että varmistin pehkot kookkaiksi jouluruusuiksi. Iltapäivällä oli palattava paikalle. En miettinyt sen kummemmin, mikä jouluruusulaji on kyseessä, mutta heti autossa huomasin kasvin vahvahkon ominaistuoksun. Purkin kyljessä luki ainoastaan Helleborus. Aloin miettiä, onko kyseessä Helleborus foetidus eli haisujouluruusu? Kasvusto on melko korkea, lehdet kapealiuskaiset ja sahalaitaiset ja nuokkuvat kukat melko pieniä.

Aikaisemmin olen kokeillut  vaaleajouluruusuja metsäpuutarhan puolella, mutta kasvusto on pysytellyt kovin vaatimattomana. Nyt istutin tämän komistuksen puutarhan aurinkoisemalle puolelle aronia-aidan suojiin. Kesän tullen tässä on jo suorastaan varjoista ja maa pidättää hyvin kosteutta. Eli ensimmäiset istutukset tälle keväälle on suoritettu ja mieli iloitsee siitä. 

HAAVEITA JA ULKONA VÄRJÖTTELEVIÄ JOULURUUSUJA

Uusi puutarhavuosi on käsillä, huolimatta talvesta, joka ei säiden puolesta ole oikein edes vielä alkanut. Sydänalassa väpättää jo keväinen liekki, joka roihuaa vallankin näin lomapäivien jatkuessa. Koska kuvatiedostoni ammottaa tyhjyyttään viime vuoden osalta, kannoin elämää ulos kuvattavaksi. Tällaiset pienet hetkelliset stailaukset voivat olla todella terapeuttisia ja innoittavia, sillä luonto ja siitä kumpuava kauneus on yhtä kuin elämä. 

Puutarha jatkaa kuivan kesän jälkeen ansaittua lepoaan, tänä vuonna toivon, että kosteutta riittäisi ja toki sitä auringonpaistetta myös. Yrttilavan kyljessä nojailee marraskuun löytö, vanha sinkkinen kylpyamme. Viime talvena löysin vähän vastaavanlaisen, tämä on hieman sirompi ja laidoiltaan korkeampi. Pohjan sauma on hieman auki, joten ilman pientä fiksausta amme ei pidä vettä, mutta katsotaan, tuleeko tämä istutusastiaksi hyötyviljelyyn. 

Oikeasti nostin nämä jouluruusut jo aamusella terassille vähän vilvoittelemaan. Vasemman puoleinen on kukkinut viileällä ikkunalla jo viikkoja, oikeanpuoleisen ostin eilisellä kauppareissulla puoleen hintaan. Tavoitteena on jälleen tänä vuonna pitää nämä elossa ja istuttaa heti maan sulamisen myötä metsäpuutarhaan. 

Lomalla olen kierrellyt lähes päivittäin puutarhassa, jotenkin se tuo iloa ja herättelee jo listaamaan asioita, mistä aloittaa kevätpuhteet heti, kun niiden aika jälleen koittaa. Linnut pitävät ihanasti elämää yllä ruokintapaikalla omenapuiden lomassa. Muutama päivä sitten haketin ison kasan loppukesän ja syksyn aikana kertyneitä risuja ja kokosin hakkeen jo valmiiksi vaiheessa olevan kuusiaitaistutuksen tuntumaan. Kuiva kesä vei lähes puolet istutetuista kuusentaimista ja keväällä aitaa on paikkailtava uusilla taimilla. Hake on ehdoton apu taimien juuriston suojaamiseen.

Muutoinkin ajatukset ovat olleet maanparannuksessa ja puutarhasta kertyvän aineksen kiertokulussa. Maaperämme on todella savista ja kaikki maatuva aines, mitä puutarha itsessään tuottaa, on kullanarvoista. Keittiöjätteen kompostointi tuo vielä oman rikkaan lisänsä maanparannukseen. Maalle on annettava se, mikä maalle kuuluu.  

Vanhaherra Samuraikin teki kanssani puutarhakierroksen, mutta vaati päästä syliin märästä lumisohjosta. Toistaiseksi aika kuluu mukavammin sisätiloissa, nytkin lämmittelemme takkatulen ääressä ja annamme ajatusten virrata kevääseen. Tässä vuodenajassa ihaninta on juurikin haaveilu. Jostain luin, että haaveilu on mielen leikkiä ja haaveilu ja siitä saatava mielihyvä kertovat terveestä psyykkeestä. Me puutarhasta ammentavat tiedämme, miten suurta iloa tuottaa uuden puutarhavuoden suunnittelu ja siihen liittyvät unelmat. Ihania haaveiluhetkiä teille jokaiselle ja oikein inspiroivaa uutta puutarhavuotta!

HENGÄSTYTTÄVÄ, HEKTINEN, IHANA HUHTIKUU

Rikkaruohoelämää-blogin Between ojensi minulle huhtikuisen haasteen keväänodotustunnelmaa kohottamaan. Haasteen tarkoituksena on listata viisi itselle tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat omaa sielua voimakkaimmin. Huhtikuu onkin mahtava kuukausi, jolloin ainakin minulla on jo täysi tohina päällä. Pitkä odotus suorastaan purkautuu sielusta ulos vimmaisella tarmolla. Valoa on jo niin paljon ja vaikka säät vielä oikuttelevat ja puutarhassa työskentely vaatii paneutumista lämpimään pukeutumiseen, meno on jo hurjaa! Ensimmäinen kevään virstanpylväs on kasvihuoneen kuntoon laittaminen. Talvisin säilön siellä kaikenlaista puutarhatavaraa, joten ensin kasvihuone on tyhjättävä ja nosteltava sieltä työkalut ja istututusastiat paikoilleen. Seuraavaksi kunnon pesu painepesurilla sekä sisä- että ulkopuolelta. Sitten se mukavin vaihe eli kaiken kauniiksi laittaminen. Varastosta saan vihdoin kantaa ulos siellä talvehtineet kasvit, joista osa pääsee aloittelemaan ulkoilmaelämää kasvihuoneen suojissa.

Toinen virstanpylväs on tietenkin ensimmäisten kevätkukkien avautuminen. Jo versojen maastanousu on niin hienoa, kukinta on jo sitten lähes maagista! Joka kevät vain harmittaa, ettei syksyllä ymmärtänyt upottaa maahan satoja tai tuhansia pienen pieniä sipuleita, sillä niitähän puutarhaan mahtuisi ihan loputtomasti. Ja ne kaikki ovat niin ihania, kuten tässä tämä talventähti ja hieman alempana olevat krookukset, lumikellot ja sitten tietenkin kevätkurjenmiekat, idänsinililjat ja kasvitieteelliset tulppaanit.

Kolmas varma huhtikuinen kevään merkki ovat kaikenlaiset huoltotoimenpiteet, kuten puutarhakalusteiden pesu ja esillenosto ja tarpeen tullen maalaushommatkin. Muutama vuosi sitten piristin ruskeat kovapuukalusteet maalaamalla ne talon ulkomaalauksesta ylijääneellä maalilla. Kunnon pesu painepesurilla ja sitten vain kaksi kerrosta maalia pintaan. Voin kertoa, että hyvin on maali pysynyt ja kalusteet jotenkin paljon raikkaammat ja puutarhan tunnelmaan sopivammat.

Neljänneksi virtaanpylväksi nimeän talven ajan mielessä hautuneiden suunnitelmien alkuun saattamisen. Maa muuttuu huhtikuussa muokattavaksi ja lempipuuhaani onkin uusien istutusaluieden muotoilu. Vähän mittailua, kaarevien linjojen hahmottelua ja sitten vain nurmikon kääntöä hartiavoimin. Toisinaan poistan nurmikerroksen kokonaan ja tuon puutarhakompostikasasta tilalle uutta multaa, toisinaan vain käännän nurmipaakut maahan nurinpäin ja kokoan pintaan kohopenkin samaisen kompostikasan muhevasta mullasta. 

Tätä kirjoittaessani alan melkein päästä kiinni huhtikuun hengästyttävään, hektiseen ja ihanaan tunnelmaan. Keväällä elämä isolla Eellä alkaa eikä silloin haluaisi tuhrata aikaansa esimerkiksi tylsiin sisätöihin. Minulla onkin tänä vuonna tavoitteena perata huusholli ennen näitä ihania päiviä siihen malliin, ettei sitten tarvitse potea tunnontuskia tursuilevasta talosta.

Viides ihana huhtikuinen kevään merkki on vielä melko paljaan puutarhan siistiytyminen. Joinakin keväinä olen pystynyt siistimään metsäpuutarhaa jo maaliskuussa. Suuret kuuset roskaavat tuhottomasti ja ensimmäisenä aloitan aina käpyjen, oksien ja havunneulasten keruun. Kivetyiltä poluilta on nautinto haravoida roskia, kuulen melkein metalliset raapaisut jo korvissani! Kasvihuoneesta esille nostetut puutarhatyökalut pääsevät taas käyttöön ja osaltaan myös luomaan puutarhaan elossa olevaa tunnelmaa.

Huhtikuu on siitäkin ihana, että kaikki on vielä edessäpäin. Tuntuu, että aikaa on loputtomasti ja onnelliseksi tekevää puuhaa riittää ja riittää. Tässä vaIheessa vuotta ei voi kuvitellakaan, että jossain kohtaa on jälleen valmis taukoon ja lepoon.

Huhtikuun odotus on jo alkanut, oikeastaan odotan jo maaliskuutakin, sillä monena keväänä  se on ollut jo ihanan lämmin ja lupaava. On ollut myös tuskallisia keväitä, jolloin kylmyys vain jatkuu ja jatkuu, mutta puutarhurin mieli on aina pohjimmiltaan positiivinen eli en ainakaan lähtökohtaisesti ala uskomaan toisintoa viime keväälle. Kiitos Between haasteesta ja Maatiaskananen myös, hän nimittäin haasteen alunperin laittoi kiertämään! Ja pahoittelut, jos tekstini oli jotenkin ryöpsähtelevää, huomaan suoltavani ajatuksia sen suuremmin miettimättä. Se on kai seurausta samanlaisen rennomman otteen valtaamasta minästä, en vain enää jaksa enkä halua kuormittaa itseäni liiallisella suorittamisella ja liian korkeille nostetuilla rimoilla, ne ajat ovat takana päin ja se tie nähty. Ja huomaan itsekin nauttivani ihmisistä ja asioista, jotka ovat rentoja ja välittömiä ja joissa ei ole mitään pakotettua tai päälleliimatun oloista. Eikös me puutarhaihmiset vähän semmoisia pruukaa ollakin! Iloisin ja rennoin mielin kohti huhtikuuta!

BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 

Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 

 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.

 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.

 *

 *

*

Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.

 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.

 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.

 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.

 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.

 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.

 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.

 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 

*

*

 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.

Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...

HERKKÄÄ JA RAAKAA

Kesän kauneimmat ajat. Vihreys on kuin huumetta, joka iskee verkkokalvoilta suoraan tajuntaan. Pitkän ja kuolettavan kylmän kevään jälkeen kesä tuntuu vieläkin ihanammalta ja jokainen puutarhassa vietetty hetki on kuin lahjaa.

Metsäpuutarha on muotoutunut omaleimaiseksi, mutta työstän sitä mielessäni edelleen. Ei mitään suurta, pientä hienosäätöä vain ja se jos mikä on puutarhurille täydellistä nautintoa. Juuri nyt nautin kotkansiipisaniaisten ja kalliokielojen herkästä ylväydestä.

Kivipolut ovat saaneet vuosien saatossa patinaa pintaansa. Kuusten juuret vähän nostelevat polkua sieltä täältä eli kovin tasaista ei meno poluilla ole. Puutarha elää ja muuttaa muotoaan ja aina joku kohta on parhaimmillaan ja joku toinen alkaa osittaa ränsistymisen merkkejä. Tänä vuonna olen tarttunut järeisiin aseisiin syreeniaidanteen sekä etupihan istutusalueen kanssa. Syreenit saivat lähteä kitumasta; asialla luultavimmmin juurilla herkuttelevat myyrät. Nyt tilalle on tulossa suojaa antava matalahko kuusiaita. Etupihan tuiviot riivin kokonaan pois, en nauttinut niiden olemuksesta oikeastaan missään vaiheessa ja nyt ne olivat päässet rehottamaan jo todella rumasti. Seppelvarvut kärsivät edellistalven lumettomissa pakkasissa ja nyt leikkasimme ne kokonaan alas. Uusi kasvu on onneksi lähtenyt käyntiin. Samaisella istutusalueella myös syyshortensiat olivat käyneet ankean risuisiksi ja paikalleen turhan kookkaiksi, joten istutin niiden tilalle matalakasvuisena pysyvää 'Bombshell'-lajiketta. Saapa nähdä lunastuuko nimen antama lupaus uhkeista povipommikukinnoista!

Raa'alta kuulostavien puutarhatöiden lomassa olen ehtinyt kyllä nauttia kaikesta kauniista ja ihanasta. Lähes kaikki vapaat hetket olen käyttänyt hitaiden kevättöiden kirimiseen ja tänä vuonna nautintoa on vain riittänyt ja riittänyt. Puutarhaväsymyksestä ei ainakaan vielä ole tietoa. Nyt alkavat kiireiset ja välttämättömät puutarhatyöt olla voiton puolella ja mieli halajaa vähän ihailemaan puutarhoja omien tilustenkin ulkopuolelle...