Huh, elämä on edelleen raiteillaan, kun mieli kääntyy näin tammikuussa tuttuun tapaan kohti tulevaa kevättä ja uutta kasvukautta. Mikä ilo, että vuosi vuoden jälkeen puutarha tuottaa edelleen mielihyvää. Oma puutarhasuhde muuttuu ja jalostuu iän myötä samalla, kun arvostus tasapainoa, huolettomuutta, rentoutta ja hyvinvointia kohtaan kasvaa elämän kaikilla saroilla. Nämä arvot hiipivät lähes varkain myös puutarhurin ohjenuoriksi.
Holistisuus eli se, että kokonaisuuden summa on enemmän kuin sen osien ominaisuuksien summa on ajatus, johon mieli suuntautuu yhä halukkaammin. Ei siis tarvitse antaa liikaa painoarvoa yksittäisille puutarhan repsotuksille, vaan kiinnittää huomiota siihen, mitä puutarha on kokonaisuutena. Kaikessa epätäydellisyydessään puutarha tuo iloa, elämää ja hyvinvointia paitsi minulle, myös kaikenlaiselle eliöstölle.
Kevääseen kiteytyvä uuden alku, toiveikkuus ja kaikki se tekemisen vimma on upeaa, mutta syöksee puutarhurin helposti myös kiivaaseen suorittamiseen. Tunne, etten ehdi enkä pysy luonnon vauhdissa on ikävä. Se vie puutarhaan olennaisena liittyvät ilon ja onnen tunteet ja tilalle hiipivät turhautuminen ja pettymys. En tänäkään vuonna ehtinyt, jaksanut, onnistunut. Se, että luopuu omaa puutarhaa kohtaan asettamista mielikuvista, jotka ehkä kumpuavatkin vääristä motiiveista, tuo rauhaa ja lempeyttä. Voinkin katsoa yhdessä luonnon kanssa muovaamaani ympäristöä rakkaudella ja kiitollisuudella. Jo se, että minulla on pala maata, jossa voin kasvattaa sekä kauneutta että ravintoa sekä seurata eläimiä ja hyönteisiä, on valtava siunaus. Lempeämmällä asenteella on mahdollista venyttää aikaa, madaltaa tavoitteita ja heittäytyä tilanteiden vietäviksi. Voi katsoa, mitä tänä keväänä ehdin, mistä innostun ja mikä jää vähemmälle.