BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 

Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 

 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.

 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.

 *

 *

*

Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.

 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.

 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.

 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.

 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.

 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.

 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.

 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 

*

*

 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.

Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...

KYLEMORE ABBEY & VICTORIAN WALLED GARDEN

 
 En tiedä käykö täällä enää kukaan. Tulin kuitenkin kertomaan, että blogin pitäjä on ollut viime aikoina sidottu kiireisiin, jotka ovat nyt vihdoin hellittäneet. Uutta energiaa on alkanut vapautua heti painostavien päivämäärien pyyhkiydyttyä kalenterista, siinä syy miksi piti tännekin rientää! Puutarha on edelleen suuri rakkauteni, kulunut kesä vain ei ollut innostuksen kannalta paras mahdollinen juurikin edellä mainitusta syystä. Keväällä aion antaa rakastetulleni takaisin kaikki laiminlyöntini. Koska omasta puutarhasta ei juuri kuvia kertynyt, ilostutan teitä kesälomamatkamme puutarhapitoisella annilla.

Vietimme mieheni kanssa viikon mittaisen autoiluloman Irlannissa. Lensimme Dubliniin ja jatkoimme sieltä vuokra-autolla länsirannikolle. Tukikohtamme oli pienessä Clifdenissä, josta käsin liikuimme pitkin rannikkoa. Rakastan Irlannin maisemia ja maan kotikutoista tunnelmaa ja omalla autolla tuli nähtyä ja koettua niin paljon enemmän. Clifdenistä oli vajaa parikymmentä kilometriä Kylemore Abbeyyn, joka on yksi Irlannin vetovoimaisimmista ja upeimmista kartano- ja puutarhakohteista. Kartano omaa vaiheikkaan historian, josta en nyt ala tässä jaaritella. Tarjoan sen sijaan välähdyksen kartanon yhteydessä sijaitsevasta Victorian Walled Gardenista. Kuten kuvista näkyy, vihreys ja kosteus hallitsi maisemaa ja juuri siinä on mielestäni yksi syy Irlannin upeuteen.

Loistonsa parhaimpina aikoina 1800-1900-luvun taitteissa puutarhassa työskenteli neljäkymmentä tarhuria. Lämmitettyjä kasvihuoneita oli  alunperin kaksikymmentäyksi. Kartano koki surullisia vaiheita ja puutarha jäi lopulta rappioitumaan. Kartanossa tyttökoulua ylläpitävien benediktiiniläisnunnien toimesta puutarhan restaurointi aloitettiin lopulta vuonna 1995 ja yleisölle se avattiin vuonna 2000. Yllä olevassa kuvassa on yksi restauroiduista kasvihuoneista.

*

Kissalla oli mukavat oltavat toisessa kasvihuoneessa, jonne yleisöllä ei ollut asiaa.

Aikoinaan kasvihuoneiden lämmitys on toiminut edistyksellisellä vesikiertoisella järjestelmällä ja jokainen kasvihuone on nimetty siellä kasvavan eksoottisen hedelmäpuun mukaan. Muuratut kivijalat oli jätetty esille ja kylteistä saattoi lukea, oliko kyseessä ollut Persikkahuone, Sitruunahuone vai ehkä joku muu.

Puutarhan perällä oli kaunis pääpuutarhurin talo. Talon vieressä sijaitsi yllä näkyvä puutarhavaja sekä työntekijöiden asumus, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan karu ja kolkko. 

Vanhojen puutarhatyökalujen kokelma oli todella hieno, vietin vajassa pitkän tovin ihaillen vuosisataisten työkalujen upeaa esillepanoa.

Puutarha on aikanaan rakennettu rinteen alle ja se on muotoiltu suojaisaksi. Tiilimuurit kiersivät puutarhan joka ilmansuunnasta. Turkoosiksi maalatut sisäänkäyntien ovet loivat upean kontrastin tiilen kanssa.

Puutarhan länsiosa oli pyhitetty hyötyviljelyyn.

Hedelmäpuut kasvoivat 'espalier' -tyylisesti muureja vasten...

ja latva-artisokat pullistelivat.

Puutarhan itäpuolella sijaitsi viktoriaaniselle ajalle tyypillinen kukkiva muotopuutarha. Pääpuutarhurin talo näkyy ylhäällä vasemmalla.

Itse kartano sijaitsee puutarhasta hieman etäänpänä, Pollacappul-järven rannalla. Kartanon ja puutarhan väliä kulki minibussi kymmenen minuutin välein, kävellen matka vei parisenkymmentä minuuttia. Bussia odottaessamme pieni punarinta tuli viereeni penkille ja keikutteli päätään pyydellen murusta Mars-patukastani, jonka hän toki saikin. Ihana kohtaaminen!

Kartanolta itään päin mentäessä vastaan tuli ehkä kaunein koskaan näkemäni pieni kirkko. Kartanon alkuperäinen rakennuttaja ja omistaja Mitchell Henry rakennutti tämän goottilaisen kappelin vain 45-vuotiaana kuolleen vaimonsa ja yhdeksän lapsensa äidin muistoksi. Järven rantaa myöden kulki todella taianomainen kävelyreitti kappelista itään päin. Valtavat havu- ja lehtipuut loivat polun ylle tunnelin ja toisella puolella pitkin kohoavaa vuorenrinnettä valtavat alppiruusukasvustot verhosivat maaston. Kuin viimeistelynä soliseva puro virtasi alas rinnettä laskien polun alitse järveen. Tahtoisin todella palata paikkaan jonain päivänä. 

TILINPÄÄTÖSTÄ

Anu haastoi minut puutarhurin Tilinpäätös -haasteeseen, kiitos tästä kovasti. Tulin pohtineeksi samoja asioita osin jo tuossa taannoin toisen haasteen yhteydessä, mutta yritän miettiä vastauksia hieman eri näkökulmista ja koota tähän vielä jotain uutta. Kuvat eivät välttämättä liity suoraan vastauksiini, yritin vain poimia ennen julkaisemattomia otoksia.

 Mitä unelmia toteutit vuonna 2016?
Avasin puutarhani kesäkuun lopussa paikallisten maatalousnaisten pyynnöstä. Päivä oli oikein ihana ja onnistunut, iloisia vierailijoita ja hyvänmielen kohtaamisia riitti pitkin päivää. Kasveja tulin hankkineeksi vähän, mutta haaveista toteutuivat ainakin tarhamagnolia 'Leonard Messel', ranskanruusu 'Tuscany Superb', valkoinen varjolilja ja tiukukärhö 'Arabella'. Joka vuosi olemme mieheni kanssa yhteistuumin tehneet jotain uusia rakenteita puutarhaan, tänä vuonna toteutuneita olivat puuvaja, aamupalapation ruokailuryhmä sekä pyykkiteline. Ja niin, toteutin yrttitarhan kasvihuoneen kylkeen muuraamaani tiililavaan.

Mitä opit?
Kulunut puutarhavuosi oli ehkä innottomampi kuin moni aikaisempi, silti vietin puutarhassa paljon ihania hetkiä. Vuodet ovat erilaisia johtuen eri tekijöiden summista ja ehkä opin taas hieman paremmin sietämään ja hyväksymään ajoittaiset rajoitteet suhteessa puutarhanhoitoon. Taas on uuden kevään odotus alkanut ja uudet mahdollisuudet ja hetket ovat edessäpäin, se on ehkä puutarhurin ihanin tieto.

Mitä murehdit?
Minä olen yleisellä tasolla murehtimisen maailmanmestari, mutta puutarhassa murheet eivät koskaan asetu samoihin mittakaavoihin kuin elämässä yleensä. Eniten taisin käyttää aikaa murehtimalla, kuinkas muuten kuin niitä tekemättömiä puutarhatöitä. Se on vitsaus jota en tahtoisi ollenkaan myöntää, mutta valitettavasti joudun sen tekemään.

Mistä nautit?
Istuttamisesta, runsaasta puutarhan marjasadosta, kasvihuoneessa vietetyistä hetkistä huonommillakin säillä ja lempeistä pausseista puutarhatöiden lomassa.

Mitä haaveita on mielessäsi vuodelle 2017?
Suurin haaveeni on kokea ennen kaikkea nautintoa puutarhassa vietetyistä hetkistä ilman tekemisen pakkoa. Toivon olevani rohkea toteuttamaan puutarhassa tarpeen tullen uusia muutoksia niin, etten antaisi aikaisempien ratkaisujeni liikaa vaikuttaa. Tänä vuonna toivon olevani aktiivisempi lähtemään mukaan puutarhatapaamisiin ja lisäksi haaveissa siintää yksi ihana matka, johon olisi suunnitelmissa liittää useita upeita puutarhakohteita... siitä en uskalla kuitenkaan vielä lausua ääneen enempää näin julkisesti, katsotaan sitten tuonnempana kun selviää, onnistuuko suunnitelma. Ja niin, haaveilen kuvaavani puutarhassa tänä vuonna paljon enemmän kuin aikoihin, tosin ehkä tarvitsisin sen uuden kameran...

PUUTARHA AUKI

Aikani ajatusta veivattuani heittäydyin leikkiin mukaan eli puutarhani on avoinna taas tulevana kesänä Avointen puutarhojen päivänä. Ajankohta elokuun alussa hiersi hieman ja tarvitsin rohkaisua loppukesän puutarhakuvista viime vuosilta. Tässä vaiheessa vuotta on aina kamalan vaikea hahmottaa miltä puutarha mahtaa näyttää vaikkapa viiden kuukauden kuluttua. Itsekriittisyydessään sitä listaa heti vaikka kuinka monta keskeneräistä kohtaa, joiden vuoksi vierailijoiden kutsuminen ei nyt oikein olisi suotavaa. Sitten kupissa painaa kuitenkin ne ihanimmat hetket ja näkymät, mitä loppukesä parhaimmillaan tarjoilee. 

Olen saanut puutarhan avaamisesta aina silloin tällöin kyselyitäkin ja yksi viimeisimpiä kommentteja asian tiimoilta oli tämä niin ihana ja mieltä lämmittävä, että voisin melkein nimetä sen syyksi päätökselleni:

...kävin puutarhassa tutustumassa avoimissa puutarhoissa ja olet innoittajani.

Minä en lähde mukaan sillä ajatuksella, että pitäisin puutarhaani niin upeana, että tahtoisin sen vuoksi toivottaa vierailijat tervetulleiksi. En liioin välitä, paljonko kävijöitä päivän aikana kertyy. Tämä on yhden naisen ja vähän miehenkin oman kodin yhteyteen luoma oma vihreä maailma, joka elää ja hengittää elämämme tahtiin, arjessa pakertaen, välillä väsyen, mutta silti elämästä nauttien. Itse olen vieraillut aika monissa todella kauniissa, hartaudella ja kovalla työllä luoduissa puutarhoissa, joten osaan pitää itseni nöyränä ja leikkisästi sanottuna, tiedän paikkani. 

Puutarha on tuonut elämääni niin paljon iloa, kauneutta sekä hyvinvointia ja se on syy miksi ajatus oman puutarhan avaamisesta tuntuu millään tapaa järkevältä. Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, avatessaan kotinsa tai puutarhansa sitä avaa aika paljon itseäänkin ja itsesuojeluvaistolla varustettu ihminen näkee tilanteessa kyllä riskinkin mahdollisuudet. Kuitenkin kaksi vuotta sitten kun ensimmäisen kerran osallistuin Avoimiin puutarhoihin, vierailijoiden lämminhenkisyys ja positiivinen palaute todella yllättivät. Ääneen yksi rouva taisi kommentoida, ettei kyllä istuttaisi omenapuiden alle perennoja ja joku vanhempi herra naureskeli jollekin ratkaisulle, muuten kaikki ääneen sanottu palaute oli kovin rohkaisevaa. Hyvältä tuntui sekin, kun yksi mies mietti, miksi tomaatinlehdet olivat kovin käpristyneitä ja joku tiesi heti kertoa, että se saattaa johtua liian typpipitoisesta lannoittamisesta. Puutarhaihmisten rakentavaa keskinäistä kokemusten jakamista, josta aina voi oppia uutta ja jonka tarkoitus ei koskaan ole loukata tai aliarvioida.

Itse luotu puutarha on tekijänsä sielunmaisema, joka ei useinkaan ole vielä valmis. Itse olen viettänyt aikaa puutarhassa hyvin monenlaisten tunnetilojen vallassa. Olen kaivanut kyyneleet silmissä elämän murheet harteilla painaen, kuopsuttanut ankaran pääkivun kourissa ja toivonut fyysisen työn lievittävän kamalaa oloani. Olen myös kokenut euforisia hetkiä uusia istutusalueita hahmotellessani ja kasvien, polkujen ja rakenteiden linjoja maalaillessani. Kiitollisuus ja syvä onnentunne ovat vallaneet mielen, kun olemme saaneet mieheni kanssa yhteistuumin jonkun pitkään suunnitteilla olleen rakennelman valmiiksi ja josta en ilman hänen apuaan olisi selvinnyt tai päässyt hommassa edes alkuun. 

Rakkaudella luotu puutarha näyttää juuri siltä; rakkaudella luodulta. Sitä on tehty voimien ja varojen mukaan, ongelmia ratkoen ja esteitä voittaen. Itse en olisi osannut eivätkä rahkeet ja rahat olisi riittäneet kerralla luotuun puutarhaan enkä kyllä olisi sellaista edes halunnut. Siksi sielunmaisemani on edelleen keskeneräinen, mutta toivon mukaan puutarhassa näkyy jo viitteitä unelmistani. Nyt toivon vain että tuleva puutarhakevät- ja kesä olisivat täynnä intoa ja iloa ja voisin viettää mahdollisimman paljon aikaa puutarhatöissä. Olisi ihana avata elokuussa puutarha, jossa on hyvä tunnelma ja josta välittyy luonnon ja puutarhanhoidon ilo ja hyvää tekevä vaikutus. Kaikkein hienointa olisi taas innostaa jotakuta.

P.S. Pari postausta alempana olevaan arvontaan on aikaa osallistua vielä yli vuorokausi, ilmoitan voittajan sitten sunnuntaina!

VILLA AALTOSEN PUUTARHASSA

Puutarhakuvien arkistoista löytyy vielä julkaisemattomia viime kesän helmiä, kuten nämä Villa Aaltosen puutarhakuvat. Vierailimme kesäkuisena sunnuntaina kahden ystäväni kanssa Loviisan avoimissa puutarhoissa ja Villa Aaltonen oli yksi upeimmista kohteista. Toinen ihastuttava puutarha oli Kuninkaanlampi, siitä löytyy kuvia täältä. Pieteetillä entisöidyt rakennukset ja upeasti rakennettu puutarhakokonaisuus leimasivat Villa Aaltosen miljöötä. Tunnelma oli sekoitus arvokkuutta ja ihanan rönsyilevää kauneutta.

Tulppanit kukkivat laajoina pintoina ja upeina väriyhdistelminä, näkymä kuin suoraan englantilaisesta unelmapuutarhasta.

Metsäpuutarhaan rajautuva perenna-alue oli ihastuttava, sävyt tarkkaan harkittuja ja kasvivalinnat täydellisiä. 

Nurmi- ja istutusalueet soljuivat pehmein muodoin läpi puutarhan. En saa mieleeni tuon sinisen tähkämäisen kukan nimeä, kuka tietää?

Kaikki sopi yhteen täydellisesti, kalusteita myöden.

Polun vartta kulkeva perenna-alue oli istutettu täyteen laukkoja ja lomasta pilkisti liljakukkaisia tulppaaneja, mikä massaefekti. Huomaan myös miten hieno väripari oranssi ja purppura ovatkaan.

Kaksi hienosti patinoitunutta leijonapatsasta vartioivat muotopuutarhan polun päässä.

Metsäpuutarha oli rehevä ja runsas, salaperäinen soppi puutarhan laidalla, ihana.

Puolivarjossa oli ehkä taimivauvojen 'nursery', ihastun aina tämmöisiin käytännöllisiin ja samalla kauniisiin yksityiskohtiin. Mikä rikkaus onkaan päästä vierailulle muiden puutarhoihin ja imeä itseensä kauneutta ja luovuutta. Toivottavasti ensi kesänäkin mahdollisimman moni avaa porttinsa ja itsellänikin olisi mahdollisuus päästä taas lumoutumaan. Kiitos Villa Aaltosen isäntäväelle mahdollisuudesta päästä näkemään ihana puutarhanne ja kiitos että sain luvan jakaa nämä kuvat.