LUOPUMISTA, TOIVEIKKUUTTA JA UUSIA ALKUJA

Huhuu, täällä ei ole tullut käytyäkään hetkeen! Enpä tiedä mitä kerrottavaa minulla nytkään on, mutta kevät on seuraava vuodenaika ja se kai minut tänne johdatti. Oli taasen kaivettava puhelimesta kuvia, vuosiin en ole saanut aikaiseksi kuvata puutarhan näkymiä kunnon kameralla ihan siitä syystä etten ole blogannutkaan. Tänä talvena olen ollut kevään odotuksen suhteen rauhallisella mielellä. Ajatus kevään saapumisesta on ihana, mutta mikä ilo on ollut oikeasta runsaslumisesta talvesta. Ajatus neljän vuodenajan menettämisestä omaleimaisine sääilmiöineen on itselleni tuskallinen ja siksi olen kiittänyt tästä vanhan ajan talvesta ja asettunut sen suomaan olotilaan. Ihan varovaisesti olen alkanut taas hakea inspiraatiota tulevaan, mutta ihan varovaisesti vain. Vuosien kiivas visuaalisten puutarhaärsykkeiden hakeminen on kääntynyt kohdallani itseään vastaan. Kuva- ja informaatiotulvan sijaan käännän katseeni mieluummin sisäänpäin ja annan omille mielikuvilleni vallan. Juuri nyt ikkunasta avautuu etupihamme metsikön jäänteet. Seitsemäntoista suurta kuusta on poissa vaalimastamme metsiköstä. Syksyn Aila-myrsky kaatoi yhden ja turvallisuus edellä kaadatimme loputkin. Nyt aluetta hallitsevat isot siirtolohkareet, joiden sopukoihin on mahdollisuus luoda aivan uudenlainen puutarhan osa.  Alue vaatii näkösuojaa erityisesti tien suuntaan, joten istutettavaksi pääsee sekä puita että pensaita. Tietenkin tarvitaan rutkasti myös perennoja ja  maanpeitekasveja. Metsäpuutarhateema jatkuu tässäkin kohtaa, mutta osa alueesta on pyhitettävä myös jonkinlaiseksi huoltoalueeksi, jonne uudelleensijoittuvat kompostit ja muut välttämättömyydet. 

Ylimpänä kuva jälleen kerran itselleni rakkaimmasta alueesta puutarhassamme. Sinällään tuossa ei ehkä kenenkään silmään ole mitään erityistä, mutta itse aistin tässä kohden jotain merkityksellistä. Ehkä se on tuo kaunismuotoinen pihlaja, joka kasvaa siirtolohkareiden lomassa ja mänty, joka vinoudessaankin tuntuu vain kuuluvan tuohon. Tämä on luonnon muovaama suojaisa soppi, joka on nykyään osa puutarhaamme. Nämä luontaiset elementit ovat olleet puutarhamme perusta, valmiina kasvaneet puut ja kivenlohkareet. Etupihan kuusikon kaataminenkaan ei siis ollut päätöksenä suoraviivainen. Kuuset ovat tuoneet suojaa ja ravintoa sekä linnuille että oraville.  Itse jään kaipaamaan eniten puiden suomaa tuulensuojaa ja huminaa, joka on kuulunut puutarhamme äänimaailmaan. Toiveikkuus on kuitenkin aina läsnä, jos sitä tahtoo vaalia. Nyt minulla on mahdollisuus istuttaa alueelle monipuolisesti eri lajeja. Sinne mahtuisi esimerkiksi pähkinäpensas, josta olen haaveillut ja joka tarjoaisikin uudenlaista ravintoa eläimille. Nyt voin lisätä myös keväällä kukkivien hedelmä- ja koristepuiden määrää ainakin muutamalla ja suoda tällä tavoin hyönteisille uusia mesipaikkoja. Ja maan voi peittää ihanilla lehtomaisilla kevätkukkijoilla ja pikkusipuleilla. Kuusikon muistoa vaalien aion istuttaa aluelle myös uusia kuusia, jotka metsäkuusen sijaan ovat kapeakasvuisia serbiankuusia. Sen verran innoissani jo olen, että tein tilauksen tänään! 

Lempeää kevään odotusta teille jokaiselle, jotka tänne vielä tienne löydätte!

 

PUUTARHATÖISSÄ

Puutarhahaaveiden täyttämä joululoma päättyi ja arkeen oli taas palattava. Verkkaisuuteen ehti kahdessa viikossa tottua, joten ensimmäinen työhönpaluuviikko on ollut sen mukainen. Sää on mitä erikoisin ja herättää ristiriitaisia tunteita. Yllä oleva kuva ei sentään ole tuore! 

Joka tapauksessa leuto tammikuu tuo aivan omanlaisia mahdollisuuksia puutarhurille. Leikkasin viikko sitten vadelmapensaista edellisvuoden versot ja nuorimmainen tarttui pyynnöstäni moottorisahaan ja katkoi etupihan kuusista alimmaisia oksia. Lisäksi leikkasin metsäpuutarhan laidalta alas kaikki virpiangervot, joiden juurakot kaivan kevään tullen ylös ja siirrän jonnekin puutarhan toiseen laitaan. Nyt olen nauttinut hakettamisen riemuista ja tuoretta puuhaketta on päässyt levittelemään samantien havujen ja pensaisen alustoille. Lämpökompostorit ovat toimineet upeasti koko ajan ja tänään tyhjensin valmiin sisällön kasvimaalle. Yleensä kompostorit jäätyvät talvisin jossain vaiheessa ja edessä on tilanne, jossa täytettävänä oleva on piripinnassa ja edellisvuotinen, jo lähes valmista massaa sisältävä on umpijäässä. Tällöin olen kerännyt kertyvän keittöjätteen erilliseen umpinaiseen astiaan, jonka olen sitten keväällä tyhjännyt kompostiin. Nyt voin rauhassa täytellä käynnissä olevaa loppuun saakka ja siirtyä sitten täyttämään seuraavaa. 

Viime kevään ja alkukesän aikaan kirjoittelin muistiin sipulikukkasuunnitelmaa. Ainoastaan tällöin on mahdollista hahmottaa, mitä minnekin haluaisi ja missä kaivataisiin keväistä kukkaloistoa. Toisinaan hyvätkin suunnitelmat saattavat odotuttaa toteutumistaan ja niin suurin piirtein kävi nytkin. Rutikuiva kesä ja alkusyksy ei houkutellut sipulikaupoille, mutta lokakuussa ostin kassillisen ihania tarjoustulppaaneja, jotka olivat osa suunnitelmaani. Eniten tahtoisin kuitenkin lisäillä kevään ensimmäisiä kukkijoita, kuten ylimmässä kuvassa loistavia sahrameita. Lisänä tietenkin lumikelloja, joita tosin on haastava saada kasvamaan sipuleista, talventähtiä, kevätkurjenmiekkoja, erityisiä rakkaudenkohteitani narsisseja, kasvitieteelisiä tulppaaneja, jotka ovat hiljalleen taantuneet sekä muita ihanuuksia. Helmihyasintit ja idänsinililjat onneksi levittäytyvät vuosi vuodelta ja niitä olen pyrkinytkin jakamaan uusille kasvupaikoille vuosittain.

Teimme työkavereiden kanssa viime vuonna pikaisen reissun Uumajan puutarhamessuille. Messuostokset jäivät vähäisiksi, mutta ehdoton ilonaihe oli tämä Narcissus moschatus (pahoittelut epätarkasta puhelinkuvasta), joka kuuluu luonnonlajeihin. Jännitävää nähdä, nouseeko tämä keväällä maasta. Täytyykin etsiä nuo viime vuotiset sipulilkukkamuistiinpanot esiin. Nyt kun minulla on tuo puutarhavaja, voin koota muistilistoja sen seinille, jospa se pitäisi pitäisi puutarhurin aktiivisempana pitkin sesonkia!

TAMMIKUUSSA ETSITÄÄN PUUTARHA-ANTIIKKIA

Jokavuotinen tammikuun puutarhapuuhani liittyy kirppareihin ja muihin käytetyn tavaran hankintapaikkoihin. Eilen iski taas pakottava tarve lähteä katsastamaan, löytyisikö kirpparilta jotain kiehtovaa ja puutarhaan sopivaa. Tyhjin käsin ei tarvinnut tulla kotiin tälläkään kertaa, sillä löysin kuvassa näkyvän 12-litraisen Högforsin keramiikkaruukun. Minulla oli samanlainen vuosia sitten, mutta se meni valitettvasti rikki. Muistan, kuinka harmittelin tapaturmaa; ruukussa kasvoi sinä kesänä laventeli ja yhdistelmä näytti kertakaikkisen upealta. 

Viime vuoden teemana oli näiden kookkaiden lasipullojen metsästys ja niitä löytyikin kiitettävästi. Lasi sopii mielestäni todella hyvin puutarhaan ja yksittäisellä pullolla tai muutaman pullon ryhmällä voi syntyä  upea vaikutelma kukkiin, oksiin ja lehtimuotoihin yhditeltynä. Karsin viime keväänä kaikkea puutarhaan kertynyttä tavaraa rankalla kädellä. Onneksi löysin ystävän, joka tuli mielellään hakemaan pois laittamaani itselleen. Erityisesti ruosteista metallitavaraa ja erilaisia istutusastioita oli kertynyt hiljalleen kasoittain. Nykyään hankin tämmöistä somistetta hyvin valikoiden. Kaikenlainen sisustusrekvisiitta ja uusi tavara sekä kauhistuttaa että ahdistaa ja ne on helppo kiertää kaukaa, mutta tietyt aikaa kestävät vanhat ja käytetyt tavarat kiehtovat. Senkin olen oppinut, että jos en oikein keksi tavaralle järkevää käyttöä ja luontevaa sijoitusta, jätän sen jonkun toisen löydettäväksi. Eilisellä kirpparikäynnillä kyllä pyörittelin pitkään vanhaa, kookasta ja jykevää puukaukaloa, joka sekin olisi ehkä löytänyt paikkansa  puutarhassa, mutta jätin sitten ostamatta. Jonkun mielestä tämmöinen on varmasti turhaa, mutta itselleni valikoidut esteettiset asetelmat ja puutarhan näkymien korostaminen jollain mielenkiintoisella esineellä tuottavat suurta iloa ja tyydytystä.

PUUTARHAVAJA

Viime kesän aikaansaannos, pitkän ajan haave; puutarhavaja! Kun lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen tulevan vajan sijainnista, saattoi rakentaminenkin alkaa. Vaja on nyt hyvin keskeisellä paikalla, hallitseva osa puutarhaa. Alussa haaveiden vaja nökötti mielikuvissamme nöyrästi puutarhan perällä, mutta kun kun vajan ulkonäkö alkoi hahmottua, en nähnyt sitä enää muualla kuin puutarharhan keskiössä. Vajan takana on pieni kaistale nurmea, joka rajautuu koko puutarhan takaosan mittaiseen perenna-alueeseen, sen takana olevaan aronia-aitaan ja omenapuihin. Viritimme jo menneenä kesänä riippumaton vajan takaseinän ja omenapuun väliin ja paikka oli tunnelmaltaan aivan täydellinen. Samaiselle seinälle kiinnitimme varastossa odottaneen runkopatjan kierrejousiston, jonka juurelle istutin kärhöjä. Pieni kartiovalkokuusi löysi paikkansa tuosta oven pielestä. Samalla puolella vajaa on istutettuna myös köynnösruusu 'Flammentanz', jonka siirsin pois liian kuivasta paikasta. Hieman etäänpänä, vajan toisella kulmalla, suurin piirtein kohdassa, jossa seisoin kuvaa ottaessani, kasvaa äitienpäivälahjaksi saamani punalehtinen koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Tulevana keväänä ympäröivät istutukset laajenevat jollain tapaa ja ehkä vajalle muodostuu liuskekivipolku.

Koko projekti lähti liikkeelle tästä ovesta ja näistä ikkunoista, joita ehdin haeskella jonkin aikaa. Ehdottomana vaatimuksena oli vanhat ikkunat ja ovi, jotka tuovat uudelleen ehostettunakin vajaan luonnetta ja tyyliä, jota ei uusilla materiaaleilla saa. 

Alunperin ajatus puutarhavajasta lähti käytännön tarpeesta saada lisää varastointitilaa talveksi. Tälläkin hetkellä vajassa on pinottuna kaikki kevyet puutarhakalusteet, kaasugrilli sekä muuta talven alta pois nostettua. Kesän ajaksi kannoimme sisään vanhan runkopatjasängyn ja nautimme vajan mökkitunnelmasta päiväunien merkeissä. Ehkä jatkossakin vaja toimii tunnelmallisena kesähuoneena ja talven tullen varastona. Toisaalta minua houkuttaisi suuresti sisustaa vaja viehättäväksi ympärivuotiseksi puutarha-asumuksekseni 'Potting Shed' -tyyliin. Katsotaan, mihin käyttö luontevimmin kallistuu. Juthbackan markkinoilta ostamani hylly istui ihanasti vajan tyyliin ja nyt etsinnässä on myös vanha, hieman kulahtanut ruskeasävyinen pieni pöytä. Hauska kissalautanen löytyi taannoin kirpparilta, se näytti heti vajaani sopivalta. Odotan jo innolla kevättä, että saan tyhjentää vajan ja voin jatkaa sisustamista. Kuvittelen ikkunan alle sen etsinnässä olevan pikku pöydän, jonka päällä on esikkoja lasikellojen alla saviruukuissa. Nämä ihanat mielikuvat kannattelevat läpi talven ja saavat puutarhurin mielen jo hyrisemään... 

HYVÄSTI TAMMIKUUN TAHMEUS

Kylmää, lumista ja kaunista. Viikonloppuisin talvikin tuntuu hienolta vuodenajalta, kun valoisista hetkistä on mahdollisuus nauttia eikä aamuisin tarvitse pakottautua lämpöisestä pedistä työelämän kiireeseen ja paineeseen. Tammikuu on itselleni vuoden tahmaisin, hienoa kääntää tulevalla viikolla kalenterin sivu helmikuulle. 

 Päivän pidentymisen kyllä jo huomaa ja vauhti kiihtyy koko ajan. Onneksi luntakin saatiin riittävästi, puutarha lepää pumpulipeitteen alla turvaisasti. Yhden viime keväänä istuttamani alppiruusun olen peitellyt kuusenhavuilla ja vanhalla huovalla, kaikesta muusta saa luonto pitää huolen. 

 Kissatkin kai laskevat päiviä kevääseen, ulos ei juurikaan naillä pakkasilla ole asiaa. Aika kuluu nukkuessa, ruokakuppia vahtiessa ja ikkunasta lintulautaa tarkkailtaessa.

Itse taidan uhmata pakkasta ja laittaa sukset jalkaan, tuosta puutarhan reunalta aukeavat avarat maastot ja juuri nyt hanki kimmeltää kuin sadussa. Kevättä kohti!

HAAVEITA JA ULKONA VÄRJÖTTELEVIÄ JOULURUUSUJA

Uusi puutarhavuosi on käsillä, huolimatta talvesta, joka ei säiden puolesta ole oikein edes vielä alkanut. Sydänalassa väpättää jo keväinen liekki, joka roihuaa vallankin näin lomapäivien jatkuessa. Koska kuvatiedostoni ammottaa tyhjyyttään viime vuoden osalta, kannoin elämää ulos kuvattavaksi. Tällaiset pienet hetkelliset stailaukset voivat olla todella terapeuttisia ja innoittavia, sillä luonto ja siitä kumpuava kauneus on yhtä kuin elämä. 

Puutarha jatkaa kuivan kesän jälkeen ansaittua lepoaan, tänä vuonna toivon, että kosteutta riittäisi ja toki sitä auringonpaistetta myös. Yrttilavan kyljessä nojailee marraskuun löytö, vanha sinkkinen kylpyamme. Viime talvena löysin vähän vastaavanlaisen, tämä on hieman sirompi ja laidoiltaan korkeampi. Pohjan sauma on hieman auki, joten ilman pientä fiksausta amme ei pidä vettä, mutta katsotaan, tuleeko tämä istutusastiaksi hyötyviljelyyn. 

Oikeasti nostin nämä jouluruusut jo aamusella terassille vähän vilvoittelemaan. Vasemman puoleinen on kukkinut viileällä ikkunalla jo viikkoja, oikeanpuoleisen ostin eilisellä kauppareissulla puoleen hintaan. Tavoitteena on jälleen tänä vuonna pitää nämä elossa ja istuttaa heti maan sulamisen myötä metsäpuutarhaan. 

Lomalla olen kierrellyt lähes päivittäin puutarhassa, jotenkin se tuo iloa ja herättelee jo listaamaan asioita, mistä aloittaa kevätpuhteet heti, kun niiden aika jälleen koittaa. Linnut pitävät ihanasti elämää yllä ruokintapaikalla omenapuiden lomassa. Muutama päivä sitten haketin ison kasan loppukesän ja syksyn aikana kertyneitä risuja ja kokosin hakkeen jo valmiiksi vaiheessa olevan kuusiaitaistutuksen tuntumaan. Kuiva kesä vei lähes puolet istutetuista kuusentaimista ja keväällä aitaa on paikkailtava uusilla taimilla. Hake on ehdoton apu taimien juuriston suojaamiseen.

Muutoinkin ajatukset ovat olleet maanparannuksessa ja puutarhasta kertyvän aineksen kiertokulussa. Maaperämme on todella savista ja kaikki maatuva aines, mitä puutarha itsessään tuottaa, on kullanarvoista. Keittiöjätteen kompostointi tuo vielä oman rikkaan lisänsä maanparannukseen. Maalle on annettava se, mikä maalle kuuluu.  

Vanhaherra Samuraikin teki kanssani puutarhakierroksen, mutta vaati päästä syliin märästä lumisohjosta. Toistaiseksi aika kuluu mukavammin sisätiloissa, nytkin lämmittelemme takkatulen ääressä ja annamme ajatusten virrata kevääseen. Tässä vuodenajassa ihaninta on juurikin haaveilu. Jostain luin, että haaveilu on mielen leikkiä ja haaveilu ja siitä saatava mielihyvä kertovat terveestä psyykkeestä. Me puutarhasta ammentavat tiedämme, miten suurta iloa tuottaa uuden puutarhavuoden suunnittelu ja siihen liittyvät unelmat. Ihania haaveiluhetkiä teille jokaiselle ja oikein inspiroivaa uutta puutarhavuotta!

PATOUTUNUTTA PUUTARHAPUHETTA

Maaliskuun valo ja aurinko on läpitunkevan ihanaa, mutta yhdistettynä raakaan kylmyyteen myös mieltä ja kehoa raastavaa. Puutarhurin mieli on jo melkoisen levoton, pakkautuvaa energiaa on yritettävä kohdentaa kaikkeen vähänkään kasvuun ja uuteen puutarhakauteen liittyvään. Mullan kanssa olen pelehtinyt vasta tomaatintaimikylvösten verran, mukaan voi tietenkin laskea myös tänään laitetut pääsiäisohrat; silmäniloksi ja kissojen virkistykseksi. 

Talvisin huvitan itseäni puutarha-antiikin metsästyksellä ja voin sanoa tämän talven olleen sen suhteen erittäin menestyksekäs. Saaliina jo aikaisemmin esitellyt sinkkiamme ja Singerin jalat sekä viime viikonloppuna vielä toiset Singerin jalat! Jalkoja ei siis tule puuttumaan, on mistä väsätä viehättäviä puutarhapöytiä erilaisille ruukkukasvikokoelmille ja muille kivoille puutarhasomistuksille. Myös viehkoja vanhoja lasipulloja on löytynyt, viimeisimpänä yksi uusi, iso ja pullea mamselli. 

Puutarhavajasta olen hokenut sekä täällä että kotona jo kyllästymiseen saakka, mutta vihdoin valo alkaa oikeasti näyttää vihreältä, jee! Viimeisen taiston jouduimme käymään tulevan vajan sijainnista, mutta nyt on sekin tilanne 1-0 perheen pääpuutarhurin eduksi, siis minun. Kuulostan tyrannilta, mutta oikeasti en ole kuin ainoastaan näissä puutarha-asioissa! Talven aikana olen silmäillyt erinäisiä vanhan romun hankintapaikkoja ikkunat ja ovet silmissä kiiluen. Ensin löytyivät ikkunat, kuvassa näkyvät kaksiruutuiset, jotka olivat kovaa puuta ja rakenteiltaan ehjät. Pulitin 15 euroa per kappale ja olin tyytyväinen. Ovien suhteen asetin tavoitteen melko korkealle, olisihan sellaiset vanhat pariovet nyt aivan ihanat. Vaikealta näytti, en halunnut koluta paikkoja loputtomiin enkä myöskään köyhtyä liikaa. Madalsin rimaa vanhaan yksiosaiseen peilioveen, mutta mitään madonsyömää tai rimpulaa lautakyhäelmää en suostunut ostamaan. Onneksi Pohjanmaalla riittää vielä vanhaa, jykevää ja sopuhintaista mööpeliä ja rakennusmateriaalia; nyt on ovikin löytynyt, Jurvasta hain perjantaina työpäivän jälkeen. Myyjän kanssa saimme tovin äheltää, jotta ovi saatiin auton sisään ja kotimatkalla näkyvyys tien oikealle puolelle oli melko heikko. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, jahka lumista päästään, täällä aletaan rakentamaan! Alla oleva kuva kertoo, mihin tarkoitukseen vaja osin tulee. Vuosien saatossa puutarhaan on kertynyt monenlaista tykötarvetta ja rekvisiittaa, joka talven tullen on nostettava suojaan. Tähän saakka olen nostellut tavaramäärän kasvihuoneeseen, mutta kevään tullen haasteena on kasvihuoneen käyttöönotto. Siellä kun alkaa ihan näinä hetkinä jo tarkenemaan, sisään vain ei meinaa mahtua. 

Huh, olipas minulla paljon asiaa, patoutunutta puutarhapuhetta. Eilisiltana selasin blogini tekstejä vuosien takaa, sitä tulee harvoin tehtyä. Tunsin huvittunutta ja hellyttävää lämpöä itseäni kohtaan, miten täynnä intoa sitä onkaan ollut alkuaikoina. Sitähän on keksinyt vaikka tikusta asiaa ja saanut sen kuulostamaan niin ihanalta. Kamerakin on ilmeisesti roikkunut aina kaulalla. Nykyään tuntuu, että täällä virtuaalisessa puutarhamaailmassa kaikki on jo nähty ja näytetty, moneen kertaan pureskeltu ja märehditty. Jo aikaa sitten olen saanut itseni kiinni samojen aiheiden ja kuvakulmien ääreltä; omiin juttuihinsa on jossain vaiheessa ollut totaalisen kyllästynyt. Taukojen pito on ollut terveellistä, on ikävä rasittaa itseään, saatika muita jo moneen kertaan kuulluilla tyhjänpäiväisillä löpinöillä. Se on se garden flow, joka edelleen saa kuvat ja tekstit syttymään. Silloin kun itse on innostunut  ja puutarha-asioiden ytimessä, on hyvä aika tulla tänne blogiinkin flowta jakamaan. Silloin joku muukin varmasti virkistyy kuvieni ja tekstieni äärellä. Jatkan siis samalla epätahtisella päivitystiheydellä, mutta linjoilla pysyn! Taputan itseäni myös olkapäälle ja jatkan edelleen epäkaupallisella linjalla. Minun on helppo elää ja hengittää, kun en sido itseäni markkinahenkisiin voimiin.

Ihanaa maaliskuuta ja voimallista pian alkavaa puutarhakautta jokaiselle!

PUUTARHURIN TALVISIA ILOJA

 Muutaman päivän maisemat olivat näin kuorrutteiset, nyt lämpötilat ovat taas sahailleet ja lumipuuterit hävinneet oksilta. Flunssaisena on ollut aikaa ahmia puutarhatietoutta ja tehdä tulevan puutarhavuoden suunnitelmia. Tyhjäsin kameran muistikortilta viime kesän kuvasaldon ja teki mieli parahtaa, niin vähän olin puutarhaa kuvannut. No, uusi vuosi on aina uusi alku, ainakin minulla on enemmän aikaa intohimolleni tulevana vuonna kuin menneenä. 

 Minulla on aina pieni tutka päällä tietyn tyyppisten romujen suhteen. Vanhoja ompelukoneen jalkoja ei koskaan voi omistaa liikaa, joten olin valmis ajelemaan ensimmäisenä adventtina vähän edemmäs maakuntaan, kun somat jalat olivat taas myynnissä kelpo hintaan. Kipeäksi itseäni en näistä ihanuuksista suostu maksamaan, mutta vähän kauemmaksi saatan karauttaa, jos houkutus on kovin suuri. Pitäisi inventoida puuvarastoja, josko siellä olisi sopivaa kansivärkkiä ja pyytää isäntää kauniisti semmoisen nikkaroimaan. Taas yksi kaunis pöytä puutarhan esillepanoja varten... ja tutkailu jatkuu, näille pöydille kun olisi tarvetta ympäri puutarhaa.

Ja sitten seuraavaan löytöön, jonka nimeänkin löydöksi isolla alkukirjaimella. En oikeastaan ole edes haaveillut vanhasta ihmisen mentävästä sinkkiammeesta, koska olen olettanut näitä löytyvän lähinnä vain Ruotsin kultivoituneilta kirppari- ja antiikkimestoilta, mutta toisinaan iloisia yllätyksiä sattuu. Tuossa joulun pyhinä näin ammeen nettimarkkinoilla, mutta aijai, hinta oli liian kova. Mielessäni oli kipuraja, jonka olisin suostunut maksamaan. Sen verran houkutteleva amme kuitenkin oli, että pari iltaa sitten kävin vielä kuikuilemassa sen tilannetta ja kas, hinta oli tippunut vielä kipurajani alittaenkin, joten sormet täristen laitoin myyjälle viestin ja lupasin noutaa ammeen saman tien pois. Ja taas kotona ihmeteltiin mamman ostoksia ja ounasteltiin, oliko tuohon tarkoitus haudata joku. Ei, ei tälläkään kertaa; luulen, että istutusaltaaksi tulee tähän kasvihuoneen liepeille. Vedellä täytettynä olisi kiva myös, mutta ehkä hyötykasveja ryöppyen silti ihanin.

VIHERTURHAUMAA JA SUUNNITELMIA

Kevättää vaikka maisemat ovat täällä talvisemmat kuin koko talvena konsanaan. Kasvihuone suli nopeasti aamupäivän aikana ja aurinko lämmitti ilman pariinkymmeneen asteeseen. Ihana maan tuoksu ja auringon lämpö hönki kasvarin tunnelman kovin keväiseksi. 

Vietimme viikon Lapissa ja hangilla hiihdellessäni haaveilin keväisistä puutarhatöistä ja toivoin itsekin löytäväni jo maasta pilkistäviä lumikelloja. Ei, ei ihan vielä, malttia malttia vaaditaan edelleen. Tuliaisina toin kaksi kiloa Lapin puikulaperunaa istutettavaksi Pohjanmaan lakeuksien keskelle pikkuiseen pottumaahani.

Kylvöjä en ole vielä aloittanut, hieman vielä jarruttelen kokemuksesta viisastuneena. Tomaateilla aloitan, kurkut sitten ensi kuussa ja loput myöhemmin. Juuri nyt on hankalaa, kun ei ole mitään konkreettista mihin viherturhaumaansa suunnata. Huonekasvien hoivaaminen on mukavaa, mutta ei anna riittävää vastusta paatuneelle kaivajalle. Aamusella hahmottelin lumeen yhden perenna-alueen niemimäistä laajennusta kohti nurmea, jotta saisin valeistutuksessa odottavalle rautatienomenapuulle sopivan ja luontevan istutuspaikan. Toiveena on nähdä puu ensimmäisenä aamulla makuuhuoneen ikkunasta ja samalla uudistaa ikkunan alla olevaa perenna-aluetta. Odotan aikaa jolloin pääsen kuvaamaan jotain maasta puskevaa vihreää ja kukkivaa, ihanaa kuitenkin oli saada auringonvalo näihin tämän päivän kuviin.

HYVÄKSI MIELELLE JA RUUMIILLE

Täällä aika on kulunut viherpeukaloita pyöritellen, en ole kylvänyt enkä koulinut, ainoastaan haaveillut. Jostain juuri luin, että parasta mitä mielelläsi voit tehdä, on haaveilu tai unelmointi eli pääkoppaa hoidellessa ovat päivät kuluneet (jos ei muuta arkista aherrusta lasketa mukaan).  Juuri nyt haaveissa voisi olla vaikka tuollainen toukokuinen ilta, hieman jo viileä ja sateen jälkeen kostea, mustarastaan laulu, kevään kukat ja vihreys...

Kyllästyttää jo taas tämä odottelu, mutta olo alkaa siirtyä päivä päivältä enemmän toiveikkuuden paremmalle puolelle. Pian ollaan jo maaliskuussa ja minäkin teen ensimmäiset kylvöni, leikkaan kuusiaidan ja teen muutamat nuorennusleikkaukset pensaille. Multasäkkejäkin pitää alkaa kohta kärkkymään, viime kevään kiireissä jäi toukokuinen varhaisretiisisato kasvihuoneessa kokonaan kokematta, tänä vuonna niin ei tule käymään. Haaveet ja unelmat ovat hyväksi mielelle, mutta puutarhapäivät ovat sitä sekä mielelle että ruumiille!

MUODONMUUTOS

Anun puutarhassa oli kiva kooste rippipenkin muodonmuutoksesta. Tartun haasteeseen ja esittelen metsäpuutarhamme vaiheita samaan tapaan. Metsäpuutarha sijaitsee pitkän ja kapean tonttimme pohjois-itäpäädyssä. Alkujaan se oli peltoon rajautuva ryteikköinen kuusimetsikkö, joka tuotti kovasti päänvaivaa puutarhan suunnitteluvaiheessa. Raivausta oli tehty heti rakennusvaiheessa, mutta alkuvuonna 2010 päätimme kaataa alueen keskeltä kuuset yhtä lukuun ottamatta.

 

 Naapuritonttia rajaamaan olimme pystyttäneet heinäseiväsaidan ja tontiltamme löytyneistä kivistä olin muotoillut kaarevaa reunaa kohopenkkiin. Kuusten kaadon jälkeen aloin kaivaa pohjaa kivipolulle.

 Oikella näkyy jäljelle jäänyt kuusi, jonka alusta katettiin polun tapaan suodatinkankaalla ja murskeella. Polkujen alta kaivetusta maasta muodostui suuri kohopenkki talon ja polun väliin.

 Istutusalaa tuntui olevan hurjasti ja alkuun keskityin istuttamaan metsäpuutarhaan lähinnä erilaisia kuunliljoja sekä kotkansiipisaniaisia.

 Tästä kuvasta näkee, miten suuri kuusi kasvaa melko lähellä taloa ja hallitsee metsäpuutarhan tunnelmaa.

 Vuonna 2012 aloitimme polkujen sekä männyn ja kuusen alusten kattamisen kivituhkaan upotetuilla seulanpääkivillä. 

 Puolivarjoisassa osassa puutarhaa perennat rehevöityivät nopeasti ja alkukesä näytti metsäpuutarhassa jo näin vihreltä.

 Kivityömaa venyi syksylle saakka, tässä naputtelen polun viimeisiä metrejä.

 Metsäpuutarha oli pääpiirteissään saanut muotonsa. 

 

Anoppilasta saaduista liuskekivistä olin tehnyt käytävän lähelle talon seinän vierustaa jo ennen kuin metsäpuutarha kokonaisuudessaan oli alkanut muotoutumaan.

 Kesällä 2013 rakensimme naapurin rajaa vasten aidan suojaamaan yksityisyyttä ja näin metsäpuutarhasta tuli enemmän huonemainen osa puutarhaa. Seppelvarvut ja kiveä pitkin kasvava köynnöshortensia olivat jo hyvässä kasvuvauhdissa.

Kevät 2014 näyttikin sitten erilaiselta. Talven aikana kypsyi päätös ison kuusen kaadosta ja sen alla oleva kiviympyrä muutti muotoaan istutusaluetta halkovaksi poluksi. Toisaalta jäin kaipaamaan kuusen luomaa hämyistä tunnelmaa ja sen kaunista kasvutapaa, mutta iloitsin muiden kasvien puolesta kun veden ja ravinteet tuhlannut puu oli nyt poissa.

 Vähitellen pienemmät maanpeitekasvit sekä erilaiset metsäpuutarhan tunnelmaan sopivat perennat ja sipulikukat löysivät tiensä alueelle ja niiden lisäily jatkuu edelleen. Tuoksumatara on yksi ihanimmista polun reunuskasveista ja kevään ja alkukesän metsäpuutarhaa hallitsee valkoisen, keltaisen ja vihreän sävyt.

 Särkyneetsydädämet viihtyvät metsäpuutarhassa erityisen hyvin ja kukkivat todella pitkään. Vaaleanpunainen ja keltainen ovat myös herkullinen väripari.

 Kivipolut hallitsevat näkymää ja johdattavat kulun etupihalta puutarhan takaosaan. Tämä kuva on muutaman vuoden takaa, kasvit ovat vasta kotiutumassa paikoilleen. 

Kevät on metsäpuutarhassa kaunis erityisesti kotkansiipisaniaisten vuoksi, metsäinen lehtiperenna, joka sopii melko muokatun metsäpuutarhani tunnelmaan.

 Tässä kuva elokuulta 2015. Metsäpuutarhan loppukesä on todella vihreä ja rehevä. Olen istuttanut alueelle muutamia pieniä lehtipuita, kaksi sirotuomipihlajaa, helmipihlajan sekä purppuratuomen ja toivon niiden tulevaisuudessa luovat lehvillään metsäpuutarhaan vielä kattomaista fiilistä.