PUUTARHAVAJA

Viime kesän aikaansaannos, pitkän ajan haave; puutarhavaja! Kun lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen tulevan vajan sijainnista, saattoi rakentaminenkin alkaa. Vaja on nyt hyvin keskeisellä paikalla, hallitseva osa puutarhaa. Alussa haaveiden vaja nökötti mielikuvissamme nöyrästi puutarhan perällä, mutta kun kun vajan ulkonäkö alkoi hahmottua, en nähnyt sitä enää muualla kuin puutarharhan keskiössä. Vajan takana on pieni kaistale nurmea, joka rajautuu koko puutarhan takaosan mittaiseen perenna-alueeseen, sen takana olevaan aronia-aitaan ja omenapuihin. Viritimme jo menneenä kesänä riippumaton vajan takaseinän ja omenapuun väliin ja paikka oli tunnelmaltaan aivan täydellinen. Samaiselle seinälle kiinnitimme varastossa odottaneen runkopatjan kierrejousiston, jonka juurelle istutin kärhöjä. Pieni kartiovalkokuusi löysi paikkansa tuosta oven pielestä. Samalla puolella vajaa on istutettuna myös köynnösruusu 'Flammentanz', jonka siirsin pois liian kuivasta paikasta. Hieman etäänpänä, vajan toisella kulmalla, suurin piirtein kohdassa, jossa seisoin kuvaa ottaessani, kasvaa äitienpäivälahjaksi saamani punalehtinen koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Tulevana keväänä ympäröivät istutukset laajenevat jollain tapaa ja ehkä vajalle muodostuu liuskekivipolku.

Koko projekti lähti liikkeelle tästä ovesta ja näistä ikkunoista, joita ehdin haeskella jonkin aikaa. Ehdottomana vaatimuksena oli vanhat ikkunat ja ovi, jotka tuovat uudelleen ehostettunakin vajaan luonnetta ja tyyliä, jota ei uusilla materiaaleilla saa. 

Alunperin ajatus puutarhavajasta lähti käytännön tarpeesta saada lisää varastointitilaa talveksi. Tälläkin hetkellä vajassa on pinottuna kaikki kevyet puutarhakalusteet, kaasugrilli sekä muuta talven alta pois nostettua. Kesän ajaksi kannoimme sisään vanhan runkopatjasängyn ja nautimme vajan mökkitunnelmasta päiväunien merkeissä. Ehkä jatkossakin vaja toimii tunnelmallisena kesähuoneena ja talven tullen varastona. Toisaalta minua houkuttaisi suuresti sisustaa vaja viehättäväksi ympärivuotiseksi puutarha-asumuksekseni 'Potting Shed' -tyyliin. Katsotaan, mihin käyttö luontevimmin kallistuu. Juthbackan markkinoilta ostamani hylly istui ihanasti vajan tyyliin ja nyt etsinnässä on myös vanha, hieman kulahtanut ruskeasävyinen pieni pöytä. Hauska kissalautanen löytyi taannoin kirpparilta, se näytti heti vajaani sopivalta. Odotan jo innolla kevättä, että saan tyhjentää vajan ja voin jatkaa sisustamista. Kuvittelen ikkunan alle sen etsinnässä olevan pikku pöydän, jonka päällä on esikkoja lasikellojen alla saviruukuissa. Nämä ihanat mielikuvat kannattelevat läpi talven ja saavat puutarhurin mielen jo hyrisemään... 

KADONNEEN PUUTARHAHENGEN OIREYHTYMÄ

Viinikärhö Purpurea Plena Elegans

Tunnistaako kukaan itsessään toisinaan katoavan puutarhahengen oireyhtymää? Minä olen kärsinyt vaivasta parin viimeisen vuoden ajan. Tunnusomaisimpana oireena nimeäisin palavan intohimon katoamisen; tunteen siitä, että kaikki on jo nähty ja koettu moneen kertaan. Rakkauden pohjavire on edelleen olemassa, mutta roihu on kadonnut. Kiihkeyden, luomisen, innostumisen ja löytämisen sijaan on astunut sitoutuminen ja pysähtyneisyys, tietty tympeyskin. Tunne, joka ei ruoki puutarhasielua. Syiden etsiminen vaatii itsetutkiskelua ja kuten jo monena aikaisempanakin vuonna, joululoma on antanut siihen taas mahdollisuuden. Vuoden lähestyessä loppua katse kääntyy luonnostaan kohta uutta. Itselläni se tarkoittaa sitä, että ajatukset suuntautuvat uuteen kasvukauteen, kevään tuloon ja virkistäviin ajatuksiin. Sielu kaipaa valoa, aistit herättelyä. Juuri nyt voisin maksaa hetkestä, jossa yhdistyy auringon lämpö, linnunlaulu sekä maan ja uuden kasvun tuoksu. 

Mutta syihin palatakseni, ehkä konkreettisimpana nimeäisin luontoa kurittaneet kuivat kesät kahden viimeisen vuoden aikana. En ole luonut puutarhaa alkuunkaan kuivuuden näkökulmasta ja jo kesäkuussa varjoisassa, yleensä kosteutta pidättävässä maassa kuivuneet kotkansiipisaniaiset ovat tehneet minut hyvin surulliseksi, ihan vain esimerkin antaakseni. Kesän edetessä puutarhassa puuhailu on muuttunut kasvien eloonjäämistaistelun seuraamiseksi ja siinä sivussa myös puutarhuri on 'kuivettunut'. Ehkä yhtenä syynä puutarhahengen katoamiseen on myös tietynlainen valmiiksi saaminen; intensiiviset vuodet puutarhaa luoden ovat tuottaneet tulosta ja kun alkuperäinen tavoite on alkanut saamaan puutarhassa näkyvää muotoa, on eteen tullutkin hämmentävä tunne. Tässä kohden sananparsi siitä, että päämäärää tärkeämpi on matka, on konkretisoitunut. Puutarhaelämässä kaikkein nautinnollisinta on uuden luominen, haaveiden konkretisointi käsillä tehden, koko puutarhasielunsa antaen. Ei ole suurempaa mielihyvää kuin antaa ideoille siivet ja lähteä seuraamaan, mihin lopputulos vie.

Kolmantena syynä nimeäsin tietynlaisen passivoivan mediaähkyn, joka vaivaa meitä tämän ajan ihmisiä melkein asiassa kuin asiassa. On suuri ilo ja rikkaus, miten puutarha-asioita voi jakaa samansieluisten kanssa läpi vuoden ja sitä on kyllä tullutkin tehtyä. Viimeiset vuodet Marian koti ja puutarha -blogi on ollut kuitenkin kovin hiljainen ja totta puhuakseni en kovin aktiivisesti ole seurannut, mitä muidenkaan blogeissa tapahtuu. Instagrammin nopeus ja helppous on vienyt visuaalisen inspiraatiotulvan jo lähes liian suuriin mittoihin ja sinne virtaan on tullut itsekin heittäydyttyä. Olen pannut merkille, miten tämä inspiraatiotulva kääntyykin helposti omaa luovuutta vastaan. Uudet ideat lähtevät kulovalkean tavoin liikkeelle ja kohta on joka toisella tilillä esillä samat  nopeasti kopioitavat 'hupsutukset'. Kopiomalla muita ei kuitenkaan saavuta samaa nautintoa, mikä löytyy omasta oivalluksesta tai halusta kokeilla, ehkä erehtyäkin. Virtuaalinen rinnakkaistodellisuus on myös melkoinen aikasyöppö, joka ottaa helposti yliotteen - tekee rengistä isännän - ja saa puutarhurinkin ehkä keskittymään vääriin asioihin.

Huh, siinäpä itsetutkiskelua kerrakseen! Kaikesta huolimatta tuleva puutarhakausi pitää sisällään taas valtavan määrän toiveikkuutta ja kutkuttavaa innostumista ja sitähän me ihmiset elämäämme tarvitsemme. Sääilmiöille tai vakavammin ajateltuna ilmastonmuutokselle emme omassa puutarhassamme juurikaan mitään mahda, vaikka kuinka teemme tärkeitä eettisiä valintoja. Me vain sopeudumme, samalla tavalla kuin koko luomakunta joutuu sopeutumaan. Ja onneksi sentään en ole edelleenkään saanut valmiiksi puutarhaani, jos äskeisestä sen käsityksen saitte! Mielessä on jo raivattavaa, myllättävää ja uuttakin istutusaluetta, joten työ jatkuu. Ja mitä tulee virtuaaliseen ähkyyn, se on kai itsestä ja omasta kurinalaisuudesta kiinni, miten  sen asian kanssa pärjää.

Kaikesta huolimatta, mitä ihaninta ja inspiroivinta uutta puutarhakautta teille jokaiselle, jotka tänne vielä eksytte. Yllä näkyvä kuva luo uskoa, että edessä on taas ihania hetkiä, sillä tuonkin näkymän tallensin kuivuudesta ja inspiraation puutteesta huolimatta.

UUSI ONNELLINEN PUUTARHAKAUSI ON ALKANUT!

Takana on jo monta intensiivistä puutarhaviikkoa. Kevät on ollut ihana ja talven jälkeen olen nauttinut joka solullani puutarhassa vietetyistä hetkistä. Puutarha on voimaannuttanut ja tuonut taas suunnattomasti iloa elämään. Tätä maapalaa on luotu puutarhaksi nyt viisitoista vuotta ja osin on nähtävissä jo vuosien tuomaa ilmeikkyyttä ja karismaa. Toisaalta täällä on edelleen tilaa uuden luomiselle ja muokkaamiselle, mikä sekin on hurjan hauskaa. Kiivas istuttaminen on vaihtunut tarkemmaksi tuumailuksi ja kasviyhdistelmien ja näkymien hiomiseksi. Suuria kasvustoja on jo jaettavaksi asti ja näin on mahdollista luoda toistoa ja sen myötä miellyttävää rytmiä puutarhan näkymiin. Tällä hetkellä katse on suuntautunut ihaniin kukkiviin puihin ja pensaisiin. Äitienpäivälahjaksi toivoin koristeomenapuuta, joita olen vähitellen istutellut eri puolille pihaa ja puutarhaa. Kuvassa näkyvä Malus purpurea 'Musta Rudolf' pääsee tänä kesänä rakennettavan puutarhavajan liepeille.

Orvokeista on ollut iloa pitkään; tuskin lumet olivat sulaneet, kun jo ostin muutaman 'pack'n pienen pieniä taimia. Tänä keväänä olen ryhdistäytynyt myös syksyn sipulikukkasuunnitelmien kanssa ja kirjannut ylös paikat ja näkymät, mihin kaipaan kevään kukkijoita. Useampi vuosi on mennyt lähes ilman uusien sipulien istuttamista. Edelleen rakastan yli kaiken narsisseja sekä kaikkia pienikukkaisia kevään airueita, mutta myös myöhemmin kukkivia laukkoja voisin lisäillä sinne tänne loputtomiin. 

Kasvihuone on viettänyt viimeistä talvea varastona, vihdoin aloitamme siis puutarhavajan rakentamisen. Kasvihuonetta tyhjätessäni päätin luopua kaikista ylimääräisistä istutusastioista ja muista tykötarpeista, joita puutarhaan on vuosien saatossa kertynyt. Tosin 'uusiakin' aarteita aina löytyy, viime talvena esimerkiksi tuo ensimmäisen kuvan reunassa pilkottava sinkkiamme. Kasvihuoneessa näkyvä amme taas löytyi edellisenä talvena ja pian siellä taas kasvavat tomaatit, kunhan niiden kasvihuoneeseen istuttamisen aika koittaa. Huhtikuussa kylvin perinteiseen tapaani ammeeseen retiisit ja salaatit ja satoa on jo tälle keväälle riittänyt, mikä ilo!

Puutarha vehreytyy silmissä ja viikonlopuksi on jälleen luvattu kesäisiä lämpötiloja. Nyt vielä kamera hakeutui rajattuihin yksityiskohtiin, mutta pian kaikkialla kukkii ja vihreys ottaa maiseman lopullisesti haltuunsa. Palaillaan siis pian!

HYVÄSTI TAMMIKUUN TAHMEUS

Kylmää, lumista ja kaunista. Viikonloppuisin talvikin tuntuu hienolta vuodenajalta, kun valoisista hetkistä on mahdollisuus nauttia eikä aamuisin tarvitse pakottautua lämpöisestä pedistä työelämän kiireeseen ja paineeseen. Tammikuu on itselleni vuoden tahmaisin, hienoa kääntää tulevalla viikolla kalenterin sivu helmikuulle. 

 Päivän pidentymisen kyllä jo huomaa ja vauhti kiihtyy koko ajan. Onneksi luntakin saatiin riittävästi, puutarha lepää pumpulipeitteen alla turvaisasti. Yhden viime keväänä istuttamani alppiruusun olen peitellyt kuusenhavuilla ja vanhalla huovalla, kaikesta muusta saa luonto pitää huolen. 

 Kissatkin kai laskevat päiviä kevääseen, ulos ei juurikaan naillä pakkasilla ole asiaa. Aika kuluu nukkuessa, ruokakuppia vahtiessa ja ikkunasta lintulautaa tarkkailtaessa.

Itse taidan uhmata pakkasta ja laittaa sukset jalkaan, tuosta puutarhan reunalta aukeavat avarat maastot ja juuri nyt hanki kimmeltää kuin sadussa. Kevättä kohti!

HAAVEITA JA ULKONA VÄRJÖTTELEVIÄ JOULURUUSUJA

Uusi puutarhavuosi on käsillä, huolimatta talvesta, joka ei säiden puolesta ole oikein edes vielä alkanut. Sydänalassa väpättää jo keväinen liekki, joka roihuaa vallankin näin lomapäivien jatkuessa. Koska kuvatiedostoni ammottaa tyhjyyttään viime vuoden osalta, kannoin elämää ulos kuvattavaksi. Tällaiset pienet hetkelliset stailaukset voivat olla todella terapeuttisia ja innoittavia, sillä luonto ja siitä kumpuava kauneus on yhtä kuin elämä. 

Puutarha jatkaa kuivan kesän jälkeen ansaittua lepoaan, tänä vuonna toivon, että kosteutta riittäisi ja toki sitä auringonpaistetta myös. Yrttilavan kyljessä nojailee marraskuun löytö, vanha sinkkinen kylpyamme. Viime talvena löysin vähän vastaavanlaisen, tämä on hieman sirompi ja laidoiltaan korkeampi. Pohjan sauma on hieman auki, joten ilman pientä fiksausta amme ei pidä vettä, mutta katsotaan, tuleeko tämä istutusastiaksi hyötyviljelyyn. 

Oikeasti nostin nämä jouluruusut jo aamusella terassille vähän vilvoittelemaan. Vasemman puoleinen on kukkinut viileällä ikkunalla jo viikkoja, oikeanpuoleisen ostin eilisellä kauppareissulla puoleen hintaan. Tavoitteena on jälleen tänä vuonna pitää nämä elossa ja istuttaa heti maan sulamisen myötä metsäpuutarhaan. 

Lomalla olen kierrellyt lähes päivittäin puutarhassa, jotenkin se tuo iloa ja herättelee jo listaamaan asioita, mistä aloittaa kevätpuhteet heti, kun niiden aika jälleen koittaa. Linnut pitävät ihanasti elämää yllä ruokintapaikalla omenapuiden lomassa. Muutama päivä sitten haketin ison kasan loppukesän ja syksyn aikana kertyneitä risuja ja kokosin hakkeen jo valmiiksi vaiheessa olevan kuusiaitaistutuksen tuntumaan. Kuiva kesä vei lähes puolet istutetuista kuusentaimista ja keväällä aitaa on paikkailtava uusilla taimilla. Hake on ehdoton apu taimien juuriston suojaamiseen.

Muutoinkin ajatukset ovat olleet maanparannuksessa ja puutarhasta kertyvän aineksen kiertokulussa. Maaperämme on todella savista ja kaikki maatuva aines, mitä puutarha itsessään tuottaa, on kullanarvoista. Keittiöjätteen kompostointi tuo vielä oman rikkaan lisänsä maanparannukseen. Maalle on annettava se, mikä maalle kuuluu.  

Vanhaherra Samuraikin teki kanssani puutarhakierroksen, mutta vaati päästä syliin märästä lumisohjosta. Toistaiseksi aika kuluu mukavammin sisätiloissa, nytkin lämmittelemme takkatulen ääressä ja annamme ajatusten virrata kevääseen. Tässä vuodenajassa ihaninta on juurikin haaveilu. Jostain luin, että haaveilu on mielen leikkiä ja haaveilu ja siitä saatava mielihyvä kertovat terveestä psyykkeestä. Me puutarhasta ammentavat tiedämme, miten suurta iloa tuottaa uuden puutarhavuoden suunnittelu ja siihen liittyvät unelmat. Ihania haaveiluhetkiä teille jokaiselle ja oikein inspiroivaa uutta puutarhavuotta!