Dahlia kirjoitti juuri blogissaan niin osuvasti siitä, millaisena joulu näyttäytyy itse kunkin elämässä. Tuleeko
paineita vai voiko joulu sittenkin olla
omannäköinen rauhoittumisen ja todellisen
ilon juhla? Itselläni on luullakseni kokemusta molemmista. Lapsuuden joulut ovat muistoissa taianomaisina hetkinä, ilon ja jännityksen täyttäminä. Aikuisikä on tuonut mukanaan tarpeen luoda omat
perinteet ja
tavat, jotka ovat saattaneetkin muodostua
velvollisuuksiksi etupäässä itse luotujen paineiden ristiaallokoissa.
Joitain oivalluksia ovat vuodet tuoneet tullessaan joulunkin suhteen. Minulle joulu on ilon, valon, antamisen ja levon juhla. Jouluna on hyvä syy muistaa ihmisiä, joista aidosti välittää. Kortti, paketti, lämpöiset sanat tai oman ajan antaminen ja yhteiset hetket kesken kiireen ovat paikallaan viimeistään jouluna. Arki on helppo tekosyy kulkea ohi ja unohtaa, joulu taas antaa siihen mahdollisuuden. Tasapainoilua ja kompromisseja joulu toki vaatii. Lepo ja oma aika vetävät puoleensa, mutta läheisten ihmisten vuoksi sitä haluaa laittaa ja valmistaa joulua. Jossain lehtiartikkelissa joku viisas juuri sanoi, että itseasiassa joulukiireet kertovat sen positiivisen asian, että ympärilläsi on ihmisiä, joita varten tahdot joulua laittaa. Toinen puoli onkin sitten se, mitä kuvittelee muiden odottavan. Paineet tulee helposti luotua itse.
Kuvassa näkyvä piparkakkutalo kertoo minulle juuri tästä asiasta. Leipomionen ei välttämättä ole joulussani se tärkein asia eikä pipareiden leipominen ainakaan. Pojille se taas on ehkä yksi tärkeimmistä joulupuuhista, joten tottakai meillä leivotaan. Piparkakkutalo on minulle jo melkein liikaa. Hienojahan ne ovat ja joissain blogeissakin on nähty ihan täydellisiä versioita. Pojat kuitenkin halusivat talon ja en sitten voinut sanoa ei. Päätin kuitenkin ottaa homman rennosti, tuli mitä tuli. Kaikki sujuikin melkein liian hyvin, kunnes tuli aika kiinnittää katto. Toinen puoli onnistui, toinen sitten otti ja romahti ja vei savupiipunkin mennessään. Kuorrutteen kanssakin oli vähän niin ja näin. Vaan mitäpä tuosta. Pojat olivat vallan tyytyväisiä taloonsa ja minä sain hyvän mielen, että lähdin leikkiin mukaan ja jätin paineet nurkkaan. Minusta parasta tuossa talossa ovat nuo poikien muovailemat marsipaanipossut, vai mitä mieltä olette? Alimmassa kuvassa näkyvillä on piikitkin selässä, piikkisikoja?