PIENI PERGOLA JA ITSEKSEEN KYLVÄYTYVÄT ILAHDUTTAJAT

Muutama vuosi sitten kaadoimme etupihan reunalla kasvavan kuusimetsikön. Ajatus kuusikon katoamisesta sekä kirpaisi että houkutteli, mutta päätös oli lopulta tehtävä, kun myrsky kaatoi yhden kuusen melkein puuvajamme päälle. Kaikkiaan kuusia oli seitsemäntoista ja vuosirenkaiden perusteella ne olivat iältään noin 30-40 -vuotiaita. Yllä näkyvä liuskekivipatio on ollut kuusikon katveessa melkein puutarhamme alkuvuosista lähtien. Kivipatiota reunusti kolme ylvästä kuusta ja paikka oli todella tunnelmallinen. Ennen kuusten kaatoa olin ehtinyt korjata pation korottamalla sitä pintaan nousevien juurten vuoksi. Kuusten kaaduttua kivipatio oli surkea näky enkä tiennyt, mitä sille pitäisi tehdä. Koska kuusten myötä meni myös yksityisyys naapuriin päin, oli lähdettävä miettimään, millä tavoin saamme luotua alueelle uudelleen korkeampia raameja. Tuumailun jälkeen päädyimme nikkaroimaan pergolamaisen rakenteen, joka kuvassa on vielä maalaamaton. Yllätyin, miten kivalta se näytti valmistuttuaan. Tarkoituksena on siirtää villiviinikasvustot puutarhan toiselta kulmalta pergolaa verhoamaan, paikalla kasvaa myös itsekseen levittäytynyt alppikärhö, jota täytyy ohjata säleikköä kohti. 

Ilahduttavaa tässä kaikessa oli se, että kuusten kaaduttua alueella olevat suuret kivet pääsivät hienosti esiin ja loivat heti raameja uusille istutuksille. Kantoja oli kuitenkin jyrsittävä ja juuria kaivettava ennen istutuspuuhia. Tästäkin huolimatta uuden kasvillisuuden kanssa on pitänyt mennä maassa edelleenkin olevien juurakoiden ehdoilla, koska kaikkia oli mahdotonta saada pois. Kärräsin alueelle uutta multaa omasta puutarhajätekompostikasasta kottikärrykaupalla, joten en juurikaan yllättynyt, kun jo ensimmäisinä kesinä saimme nauttia näin upeasta kukkaloistosta ilman yhdenkään siemenen kylvöä. Ja kuten kuvasta näkyy, myös useampi pihlajan alku on lähtenyt hurjaan kasvuun päästessään kuusten varjosta. 

Jätimme muutamia kantoja niille sijoilleen muistuttamaan arvostamistamme kuusista. Ennen niin varjoinen alue kylpee nyt valossa, mutta kivet luovat suojaisia ja osin varjoisiakin soppeja, joihin olen istuttanut muun muassa alppiruusuja. Kuvassa näkyy, miten tonttimme alkuperäiskasvi, ahomansikka, on vallannut myös heti uusia alueita, niin somaa. Suurimmat istutukset alueelle on nyt tehty. Reunoilla on kasvamassa muutamia serbiankuusia, etualalla taas kartiovalkokuusia ja pesäkuusia. Alue rajautuu sorapihaan ja rajalla olleet betoniset muurikivet ovat vaihtuneet matalaksi luonnonkivilohkareaidanteeksi. Kiviaidanteen reunalle on istutettu lamohietakirsikkaa. Koska halusin paikalle myös yhden keskuspuun, on kahden kiven kainaloon istutettu tammi. Perenna- ja maanpeitekasveiksi on hiljalleen valikoitunut erityisesti perhosia ja muita hyönteisiä houkuttelevia kasveja.

KADONNEEN PUUTARHAHENGEN OIREYHTYMÄ

Viinikärhö Purpurea Plena Elegans

Tunnistaako kukaan itsessään toisinaan katoavan puutarhahengen oireyhtymää? Minä olen kärsinyt vaivasta parin viimeisen vuoden ajan. Tunnusomaisimpana oireena nimeäisin palavan intohimon katoamisen; tunteen siitä, että kaikki on jo nähty ja koettu moneen kertaan. Rakkauden pohjavire on edelleen olemassa, mutta roihu on kadonnut. Kiihkeyden, luomisen, innostumisen ja löytämisen sijaan on astunut sitoutuminen ja pysähtyneisyys, tietty tympeyskin. Tunne, joka ei ruoki puutarhasielua. Syiden etsiminen vaatii itsetutkiskelua ja kuten jo monena aikaisempanakin vuonna, joululoma on antanut siihen taas mahdollisuuden. Vuoden lähestyessä loppua katse kääntyy luonnostaan kohta uutta. Itselläni se tarkoittaa sitä, että ajatukset suuntautuvat uuteen kasvukauteen, kevään tuloon ja virkistäviin ajatuksiin. Sielu kaipaa valoa, aistit herättelyä. Juuri nyt voisin maksaa hetkestä, jossa yhdistyy auringon lämpö, linnunlaulu sekä maan ja uuden kasvun tuoksu. 

Mutta syihin palatakseni, ehkä konkreettisimpana nimeäisin luontoa kurittaneet kuivat kesät kahden viimeisen vuoden aikana. En ole luonut puutarhaa alkuunkaan kuivuuden näkökulmasta ja jo kesäkuussa varjoisassa, yleensä kosteutta pidättävässä maassa kuivuneet kotkansiipisaniaiset ovat tehneet minut hyvin surulliseksi, ihan vain esimerkin antaakseni. Kesän edetessä puutarhassa puuhailu on muuttunut kasvien eloonjäämistaistelun seuraamiseksi ja siinä sivussa myös puutarhuri on 'kuivettunut'. Ehkä yhtenä syynä puutarhahengen katoamiseen on myös tietynlainen valmiiksi saaminen; intensiiviset vuodet puutarhaa luoden ovat tuottaneet tulosta ja kun alkuperäinen tavoite on alkanut saamaan puutarhassa näkyvää muotoa, on eteen tullutkin hämmentävä tunne. Tässä kohden sananparsi siitä, että päämäärää tärkeämpi on matka, on konkretisoitunut. Puutarhaelämässä kaikkein nautinnollisinta on uuden luominen, haaveiden konkretisointi käsillä tehden, koko puutarhasielunsa antaen. Ei ole suurempaa mielihyvää kuin antaa ideoille siivet ja lähteä seuraamaan, mihin lopputulos vie.

Kolmantena syynä nimeäsin tietynlaisen passivoivan mediaähkyn, joka vaivaa meitä tämän ajan ihmisiä melkein asiassa kuin asiassa. On suuri ilo ja rikkaus, miten puutarha-asioita voi jakaa samansieluisten kanssa läpi vuoden ja sitä on kyllä tullutkin tehtyä. Viimeiset vuodet Marian koti ja puutarha -blogi on ollut kuitenkin kovin hiljainen ja totta puhuakseni en kovin aktiivisesti ole seurannut, mitä muidenkaan blogeissa tapahtuu. Instagrammin nopeus ja helppous on vienyt visuaalisen inspiraatiotulvan jo lähes liian suuriin mittoihin ja sinne virtaan on tullut itsekin heittäydyttyä. Olen pannut merkille, miten tämä inspiraatiotulva kääntyykin helposti omaa luovuutta vastaan. Uudet ideat lähtevät kulovalkean tavoin liikkeelle ja kohta on joka toisella tilillä esillä samat  nopeasti kopioitavat 'hupsutukset'. Kopiomalla muita ei kuitenkaan saavuta samaa nautintoa, mikä löytyy omasta oivalluksesta tai halusta kokeilla, ehkä erehtyäkin. Virtuaalinen rinnakkaistodellisuus on myös melkoinen aikasyöppö, joka ottaa helposti yliotteen - tekee rengistä isännän - ja saa puutarhurinkin ehkä keskittymään vääriin asioihin.

Huh, siinäpä itsetutkiskelua kerrakseen! Kaikesta huolimatta tuleva puutarhakausi pitää sisällään taas valtavan määrän toiveikkuutta ja kutkuttavaa innostumista ja sitähän me ihmiset elämäämme tarvitsemme. Sääilmiöille tai vakavammin ajateltuna ilmastonmuutokselle emme omassa puutarhassamme juurikaan mitään mahda, vaikka kuinka teemme tärkeitä eettisiä valintoja. Me vain sopeudumme, samalla tavalla kuin koko luomakunta joutuu sopeutumaan. Ja onneksi sentään en ole edelleenkään saanut valmiiksi puutarhaani, jos äskeisestä sen käsityksen saitte! Mielessä on jo raivattavaa, myllättävää ja uuttakin istutusaluetta, joten työ jatkuu. Ja mitä tulee virtuaaliseen ähkyyn, se on kai itsestä ja omasta kurinalaisuudesta kiinni, miten  sen asian kanssa pärjää.

Kaikesta huolimatta, mitä ihaninta ja inspiroivinta uutta puutarhakautta teille jokaiselle, jotka tänne vielä eksytte. Yllä näkyvä kuva luo uskoa, että edessä on taas ihania hetkiä, sillä tuonkin näkymän tallensin kuivuudesta ja inspiraation puutteesta huolimatta.

UUTEEN PUUTARHAKAUTEEN VARUSTAUTUMISTA

Tässä toinen satsi kesää kameran muistikortilta. Siemenestä kasvattamani etelänruusuruoho Knautia macedonica on viehättävä mutta kuriton.

Ihailen perennan kukintoa, väritystä sekä kaartuvaa kasvutapaa, mutta jossain vaiheessa rentoilu käy melko mahdottomaksi ja on tartuttava saksiin. Siementaimia on putkahdellut mukavasti, mutta ei ollenkaan riesaksi asti. Oikein ihastuttava perenna kaiken kaikkiaan ja saakin sen vuoksi anteeksi pienet rönsyilyt.

Tein juuri siementilausta ystävän kanssa, eihän sitä ilman siemeniä vain pääse uuden puutarhavuoden alkuun. Nyt aion kokeilla monivuotista ruusunätkelmää ja kaksivuotista harmaakäenkukkaa. Hyötypuolelta ostoskoriin kilahti itselleni vielä kokeilematta jäänyt mustajuuri.  

Vapaa-ajalla tulee työstettyä puutarhasuunnitelmia nyt ahkerasti, kohtahan ollaan jo maaliskuussa ja  silloin on ainakin periaatteessa mahdollisuus jo aloittaa monenlaista puutarhapuuhaa. Vauhdikkaan työviikon ja pienen flunssan nahistamana lähdin eilen iltapäivällä vielä kirpputorille. Pieni kutiseva aavistus antoi ymmärtää, että tulevan puutarhavajan ikkunat saattaisivat odotella minua. Kutina ei pettänyt, sillä löysin vanhat ja erinomaisen hyväkuntoiset, kaksiruutuiset ikkunat oikein sopuisaan hintaan. Sekä puuosat että lasit olivat ehjiä ja ikkunoiden paino kertoi, että aikanaan käytetty puu oli tiivistä laatutavaraa.

MENNYTTÄ JA TULEVAA

 Olikohan tämä viime kesän ainut säiden puolesta täydellinen päivä, en nimittäin ottanut kunnon kameralla kuvia kuin tänä ainoana... nyt harmittaa. Mutta ihaillen katson kasvihuoneen seutua, joka ihan todella henkii tavoittelemaani cottage garden -tunnelmaa. Nyt kun katson ikkunasta ulos samaa maisemaa, näky on ankea. Ensi kesänä istutan lisää jotain talvivihreää myös tähän osaan puutarhaa, ehkä lisää kääpiöserbiankuusia ja kartiovalkokuusia. Joka vuodenaikaan ilostuttava puutarha on elämänpituinen tavoite, mutta joka vuosi voi tehdä jotain sen edistämiseksi. Tuossa kasvihuoneen takana onkin nyt kasvamassa syksyllä istutettu kuusiaita, toiveissa on saada puutarhalle matalahko huonemainen rajaus peltoa vasten ja sitä talvivihreyttä myös.

 Uusi sinkkiamme pitäisi saada jotenkin mahtumaan tuohon kasvihuoneen liepeille. Ilmassa on myös pientä lupausta puutarhavajan rakentamisesta; se helpottaisi kovasti varsinkin talviajan säilytystä, nyt kaikki ylimääräinen on pinottuna jälleen kasvihuoneeseen. Haaveissa siintää köynnöksillä ja kasveilla maisemoitu pieni tupanen, leikkimökki jota lapsuudessa en omistanut. Nyt tutkailen rompemarkkinoiden tarjontaa vanhoista ovista ja ikkunoista, olisi hyvä löytää ne ennen lopullisten piirustusten muotoutumista. En tainnut viime keväänä kylvää lainkaan pioniunikon siemeniä ja silti noita ihanuuksia nousi pitkin kesää sieltä täältä. Syksyllä en myöskään jaksanut kerätä siemenkotia pois, joten sama villi meno jatkuu tulevanakin vuonna

 Rucola ja japaninkaali 'Mizuna' kasvoivat vallattomasti vanhassa puukaukalossa. Perunamaa oli suuri, koska purin kasvimaalta maatuneet kasvilavat ja istutin ihan perinteiseen tyyliin ja näin maksimoin käytettävän pinta-alan. Uusi lajike 'Colomba' oli aivan huikea, valtava sato ja niin tasalaatuisia ja terveitä pottuja, sama lajike menee istutukseen tänäkin vuonna. Lapin puikulaperunan sen sijaan jätän väliin, maukkaudestaan huolimatta haasteellinen lajike keittiön näkökulmasta, niin pikkuruisia ja keitettäessä helposti hajoavia olivat.

 Saaripalstan Sailalta saamani alppipiikkiputki kasvoi ensimmäistä kertaa täyteen mittaansa, tämäkin tuossa kasvihuoneen liepeillä. Aivan ihana teräksensininen sävy ja samaan aikaan ankarat ja kauniit muodot. Tämä on hieno perenna pehmeiden pastillisten punaisten kaveriksi.

Juuri nyt tekee mieli listailla tulevan vuoden puutarhatöitä. Osa jää joka tapauksessa aina toteutumatta syystä tai toisesta, mutta lista selkiyttää omia haaveita ja tavoitteita ja ilman listoja kevään odotus vain olisi liian tylsää. Tässä joitain ajatuksia, joita mielessä on herännyt:

1. Etupihan suurten kuusten alustalla olevan maan muokkaus keittiöjätekompostin ja kunnon mullan avulla sieltä täältä istutuksille sopivista kohdista - viime kesänä vähän jo aloittelin ja nyt kuusten varjossa kasvaa pieniä lämpäreitä viiruhelpeä, taikinamarjaa, yksi siirretty alppiruusu, kaksi köynnöshortensian tainta isoja kiviä vasten ja alesta löytynyt sinivaleunikko. Paikka on haastava, mutta syvempiin koloihin kuusten juuria kiertäen mahdollisuus ainakin joillekin kasveille on olemassa, täytyy vain kokeilla.

2. Cottage garden eli talon takana sijaitseva puutarha kaipaa edelleen suurten perenna-alueiden istutusten selkiyttämistä - keväällä on tartuttava lapioon ja rohkeasti nosteltava perennoja ylös. Samalla alueet ehkä jälleen laajenevat. Keväällä on tehtävä heti maan kuivuttua kunnon kanttaukset. Niitä pieniä tyyliin sopivia havuja sekä katseen vangitsevia kukkivia pensaita aion lisäillä istutusten joukkoon.

3. Pohdinnassa on myös edelleen cottage gardenin pyöreähkön ja melko laajan nurmialueen rikkominen suurella saarimaisella istutusalueella. Se muuttaisi ratkaisevasti tunnelmaa ja mahdollistaisi isommatkin istutukset. Tahtoisin lisää koristeellisia keväällä kukkivia puita, huonemaisuutta ja polveilevuutta.

4. Sitten se mahdollinen puutarvajan rakentaminen, ainakin alkuun laittamisesta on ollut puhetta. Lipputangostakin olemme haaveilleet jo pitkään, sille olisi myös paikka katsottuna etupihan puolelle. Katsotaan vain kuinka kukkaronnyörit antavat periksi.

5. Tänä vuonna olen myös suunnitellut avaavani puutarhan Avoimet puutarhat-päivänä 1.7.2018.

BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 

Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 

 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.

 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.

 *

 *

*

Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.

 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.

 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.

 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.

 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.

 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.

 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.

 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 

*

*

 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.

Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...

MUODONMUUTOS

Anun puutarhassa oli kiva kooste rippipenkin muodonmuutoksesta. Tartun haasteeseen ja esittelen metsäpuutarhamme vaiheita samaan tapaan. Metsäpuutarha sijaitsee pitkän ja kapean tonttimme pohjois-itäpäädyssä. Alkujaan se oli peltoon rajautuva ryteikköinen kuusimetsikkö, joka tuotti kovasti päänvaivaa puutarhan suunnitteluvaiheessa. Raivausta oli tehty heti rakennusvaiheessa, mutta alkuvuonna 2010 päätimme kaataa alueen keskeltä kuuset yhtä lukuun ottamatta.

 

 Naapuritonttia rajaamaan olimme pystyttäneet heinäseiväsaidan ja tontiltamme löytyneistä kivistä olin muotoillut kaarevaa reunaa kohopenkkiin. Kuusten kaadon jälkeen aloin kaivaa pohjaa kivipolulle.

 Oikella näkyy jäljelle jäänyt kuusi, jonka alusta katettiin polun tapaan suodatinkankaalla ja murskeella. Polkujen alta kaivetusta maasta muodostui suuri kohopenkki talon ja polun väliin.

 Istutusalaa tuntui olevan hurjasti ja alkuun keskityin istuttamaan metsäpuutarhaan lähinnä erilaisia kuunliljoja sekä kotkansiipisaniaisia.

 Tästä kuvasta näkee, miten suuri kuusi kasvaa melko lähellä taloa ja hallitsee metsäpuutarhan tunnelmaa.

 Vuonna 2012 aloitimme polkujen sekä männyn ja kuusen alusten kattamisen kivituhkaan upotetuilla seulanpääkivillä. 

 Puolivarjoisassa osassa puutarhaa perennat rehevöityivät nopeasti ja alkukesä näytti metsäpuutarhassa jo näin vihreltä.

 Kivityömaa venyi syksylle saakka, tässä naputtelen polun viimeisiä metrejä.

 Metsäpuutarha oli pääpiirteissään saanut muotonsa. 

 

Anoppilasta saaduista liuskekivistä olin tehnyt käytävän lähelle talon seinän vierustaa jo ennen kuin metsäpuutarha kokonaisuudessaan oli alkanut muotoutumaan.

 Kesällä 2013 rakensimme naapurin rajaa vasten aidan suojaamaan yksityisyyttä ja näin metsäpuutarhasta tuli enemmän huonemainen osa puutarhaa. Seppelvarvut ja kiveä pitkin kasvava köynnöshortensia olivat jo hyvässä kasvuvauhdissa.

Kevät 2014 näyttikin sitten erilaiselta. Talven aikana kypsyi päätös ison kuusen kaadosta ja sen alla oleva kiviympyrä muutti muotoaan istutusaluetta halkovaksi poluksi. Toisaalta jäin kaipaamaan kuusen luomaa hämyistä tunnelmaa ja sen kaunista kasvutapaa, mutta iloitsin muiden kasvien puolesta kun veden ja ravinteet tuhlannut puu oli nyt poissa.

 Vähitellen pienemmät maanpeitekasvit sekä erilaiset metsäpuutarhan tunnelmaan sopivat perennat ja sipulikukat löysivät tiensä alueelle ja niiden lisäily jatkuu edelleen. Tuoksumatara on yksi ihanimmista polun reunuskasveista ja kevään ja alkukesän metsäpuutarhaa hallitsee valkoisen, keltaisen ja vihreän sävyt.

 Särkyneetsydädämet viihtyvät metsäpuutarhassa erityisen hyvin ja kukkivat todella pitkään. Vaaleanpunainen ja keltainen ovat myös herkullinen väripari.

 Kivipolut hallitsevat näkymää ja johdattavat kulun etupihalta puutarhan takaosaan. Tämä kuva on muutaman vuoden takaa, kasvit ovat vasta kotiutumassa paikoilleen. 

Kevät on metsäpuutarhassa kaunis erityisesti kotkansiipisaniaisten vuoksi, metsäinen lehtiperenna, joka sopii melko muokatun metsäpuutarhani tunnelmaan.

 Tässä kuva elokuulta 2015. Metsäpuutarhan loppukesä on todella vihreä ja rehevä. Olen istuttanut alueelle muutamia pieniä lehtipuita, kaksi sirotuomipihlajaa, helmipihlajan sekä purppuratuomen ja toivon niiden tulevaisuudessa luovat lehvillään metsäpuutarhaan vielä kattomaista fiilistä.