HERÄÄMISIÄ

Talvi on ollut pitkä monella tapaa, vihdoin saapunut kevät syleilee aisteja ja saa ihmisen jälleen eloon. Totean tämän joka kevät, mutta tuntuu ihmeeltä, että saamme jälleen kerran kokea tämän. Kaksi ensimmäistä puutarhapäivää on takana ja kehossa tuntuu ihana fyysinen väsymys. Tämä tunne on kovin tervetullut kaikenlaisen muun väsymyksen rinnalle ja luulen, että että tämä kehollinen kokemus hälventää hiljalleen taas kaiken mielen raskauden. 

Kasvihuone on edelleen tärkeä paikka, jossa voi ottaa etumatkaa poukkoilevaan kevääseen. Mehikasvit ovat jo elpyneet lämmön ja valon vaikutuksesta ja kevään ensimmäiset kukkahankinnat nostattavat tunnelmaa. Tänään tein ensimmäisen kimalaishavainnon, narsissien tuoksu houkutteli jo yhden aikaisen paikalle kasvihuoneeseen. Myös nokkosperhoset ovat tänään suorastaan parveilleet puutarhassa ja olen iloinnut myös kärpäsistä. Lintuladoilla vierailee edelleen varpusia ja sinitiaisia ja paikalla viihtyvät myös mustarastaat ja sepelkyyhkyt. Nostimme uuden linnunpöntön kasvihuoneen vieressä kasvavaan vaahteraan ja jo seuraavana päivänä sinitiaispariskunta oli pesänrakennuspuuhissa. Paikka on täydellinen bongailuun; hetekalla maatessa näkee kaikki pöntön tapahtumat. 

Lumikellot ovat vihdoin alkaneet viihtyä puutarhassamme. Nämä puistolumikellot ovat alkujaan Saaripalstan Sailan in the green -lähetys ja kun vihdoin uskaltauduin jakamaan pientä mätästä osiin, on kasvu vauhdittunutkin kovasti. Edessä onkin kukinnan jälkeen uusi jakaminen, toiveissa vähitellen levittäytyvä lumikellomatto metsäpuutarhan reunalla. 

Eilinen piipahdus Multasormessa poiki puuvajan seinustalle jälleen yhden tarjouksessa olleen ötökkähotellin. Viimekesäisissä hotelleissa onkin ollut useampi varattu miniyksiö. Huomenna on luvassa jälleen täydellistä säätä ja vielä yksi ylimääräinen vapaa, joka mahdollistaa kokopäivän mittaisen puutarhaelämyksen. Viikonloppu on kulunut pensaiden hoitoleikkauksissa ja haketuksessa, huomenna olisi omenapuiden vuoro. Tuleva viikko kuivattaa varmasti niin, että pääsen siistimään perenna-alueitakin. 

Viime vuosina puutarhailo on ollut ajoittain kateissa. Juuri nyt ilo kuplii jälleen enkä halua tukahduttaa tunnetta ajatuksilla kiireestä, pakosta tai edustuskunnosta. Kaivoin toissa iltana kirjahyllystä pitkästä aikaa Johanna ja Juha Tanskin kirjan Alussa oli puutarha -  viisaus kasvaa maasta ja  ammensin itseeni ajatuksia kirjoittajia mukaillen maankamaran sydämenlyönneistä ja puutarhan salaisuuksista, aisteista, tekemisestä ja mietiskelystä. Onnellisia kevätpuutarhahetkiä jokaiselle täällä piipahtavalle ystävälle. 

 

MENNYTTÄ JA TULEVAA

 Olikohan tämä viime kesän ainut säiden puolesta täydellinen päivä, en nimittäin ottanut kunnon kameralla kuvia kuin tänä ainoana... nyt harmittaa. Mutta ihaillen katson kasvihuoneen seutua, joka ihan todella henkii tavoittelemaani cottage garden -tunnelmaa. Nyt kun katson ikkunasta ulos samaa maisemaa, näky on ankea. Ensi kesänä istutan lisää jotain talvivihreää myös tähän osaan puutarhaa, ehkä lisää kääpiöserbiankuusia ja kartiovalkokuusia. Joka vuodenaikaan ilostuttava puutarha on elämänpituinen tavoite, mutta joka vuosi voi tehdä jotain sen edistämiseksi. Tuossa kasvihuoneen takana onkin nyt kasvamassa syksyllä istutettu kuusiaita, toiveissa on saada puutarhalle matalahko huonemainen rajaus peltoa vasten ja sitä talvivihreyttä myös.

 Uusi sinkkiamme pitäisi saada jotenkin mahtumaan tuohon kasvihuoneen liepeille. Ilmassa on myös pientä lupausta puutarhavajan rakentamisesta; se helpottaisi kovasti varsinkin talviajan säilytystä, nyt kaikki ylimääräinen on pinottuna jälleen kasvihuoneeseen. Haaveissa siintää köynnöksillä ja kasveilla maisemoitu pieni tupanen, leikkimökki jota lapsuudessa en omistanut. Nyt tutkailen rompemarkkinoiden tarjontaa vanhoista ovista ja ikkunoista, olisi hyvä löytää ne ennen lopullisten piirustusten muotoutumista. En tainnut viime keväänä kylvää lainkaan pioniunikon siemeniä ja silti noita ihanuuksia nousi pitkin kesää sieltä täältä. Syksyllä en myöskään jaksanut kerätä siemenkotia pois, joten sama villi meno jatkuu tulevanakin vuonna

 Rucola ja japaninkaali 'Mizuna' kasvoivat vallattomasti vanhassa puukaukalossa. Perunamaa oli suuri, koska purin kasvimaalta maatuneet kasvilavat ja istutin ihan perinteiseen tyyliin ja näin maksimoin käytettävän pinta-alan. Uusi lajike 'Colomba' oli aivan huikea, valtava sato ja niin tasalaatuisia ja terveitä pottuja, sama lajike menee istutukseen tänäkin vuonna. Lapin puikulaperunan sen sijaan jätän väliin, maukkaudestaan huolimatta haasteellinen lajike keittiön näkökulmasta, niin pikkuruisia ja keitettäessä helposti hajoavia olivat.

 Saaripalstan Sailalta saamani alppipiikkiputki kasvoi ensimmäistä kertaa täyteen mittaansa, tämäkin tuossa kasvihuoneen liepeillä. Aivan ihana teräksensininen sävy ja samaan aikaan ankarat ja kauniit muodot. Tämä on hieno perenna pehmeiden pastillisten punaisten kaveriksi.

Juuri nyt tekee mieli listailla tulevan vuoden puutarhatöitä. Osa jää joka tapauksessa aina toteutumatta syystä tai toisesta, mutta lista selkiyttää omia haaveita ja tavoitteita ja ilman listoja kevään odotus vain olisi liian tylsää. Tässä joitain ajatuksia, joita mielessä on herännyt:

1. Etupihan suurten kuusten alustalla olevan maan muokkaus keittiöjätekompostin ja kunnon mullan avulla sieltä täältä istutuksille sopivista kohdista - viime kesänä vähän jo aloittelin ja nyt kuusten varjossa kasvaa pieniä lämpäreitä viiruhelpeä, taikinamarjaa, yksi siirretty alppiruusu, kaksi köynnöshortensian tainta isoja kiviä vasten ja alesta löytynyt sinivaleunikko. Paikka on haastava, mutta syvempiin koloihin kuusten juuria kiertäen mahdollisuus ainakin joillekin kasveille on olemassa, täytyy vain kokeilla.

2. Cottage garden eli talon takana sijaitseva puutarha kaipaa edelleen suurten perenna-alueiden istutusten selkiyttämistä - keväällä on tartuttava lapioon ja rohkeasti nosteltava perennoja ylös. Samalla alueet ehkä jälleen laajenevat. Keväällä on tehtävä heti maan kuivuttua kunnon kanttaukset. Niitä pieniä tyyliin sopivia havuja sekä katseen vangitsevia kukkivia pensaita aion lisäillä istutusten joukkoon.

3. Pohdinnassa on myös edelleen cottage gardenin pyöreähkön ja melko laajan nurmialueen rikkominen suurella saarimaisella istutusalueella. Se muuttaisi ratkaisevasti tunnelmaa ja mahdollistaisi isommatkin istutukset. Tahtoisin lisää koristeellisia keväällä kukkivia puita, huonemaisuutta ja polveilevuutta.

4. Sitten se mahdollinen puutarvajan rakentaminen, ainakin alkuun laittamisesta on ollut puhetta. Lipputangostakin olemme haaveilleet jo pitkään, sille olisi myös paikka katsottuna etupihan puolelle. Katsotaan vain kuinka kukkaronnyörit antavat periksi.

5. Tänä vuonna olen myös suunnitellut avaavani puutarhan Avoimet puutarhat-päivänä 1.7.2018.

BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 

Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 

 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.

 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.

 *

 *

*

Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.

 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.

 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.

 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.

 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.

 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.

 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.

 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 

*

*

 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.

Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...

HYVÄKSI MIELELLE JA RUUMIILLE

Täällä aika on kulunut viherpeukaloita pyöritellen, en ole kylvänyt enkä koulinut, ainoastaan haaveillut. Jostain juuri luin, että parasta mitä mielelläsi voit tehdä, on haaveilu tai unelmointi eli pääkoppaa hoidellessa ovat päivät kuluneet (jos ei muuta arkista aherrusta lasketa mukaan).  Juuri nyt haaveissa voisi olla vaikka tuollainen toukokuinen ilta, hieman jo viileä ja sateen jälkeen kostea, mustarastaan laulu, kevään kukat ja vihreys...

Kyllästyttää jo taas tämä odottelu, mutta olo alkaa siirtyä päivä päivältä enemmän toiveikkuuden paremmalle puolelle. Pian ollaan jo maaliskuussa ja minäkin teen ensimmäiset kylvöni, leikkaan kuusiaidan ja teen muutamat nuorennusleikkaukset pensaille. Multasäkkejäkin pitää alkaa kohta kärkkymään, viime kevään kiireissä jäi toukokuinen varhaisretiisisato kasvihuoneessa kokonaan kokematta, tänä vuonna niin ei tule käymään. Haaveet ja unelmat ovat hyväksi mielelle, mutta puutarhapäivät ovat sitä sekä mielelle että ruumiille!

RISUHOMMISSA

Kesäkuvia tulee pengottua alvariinsa, juuri nyt ei huvita kuvata mitään. Olen muutamana päivänä verrytellyt itseäni pihamaalla ja tuloksena on mainio keko itsetehtyä haketta. Tänään perkasin vadelmatarhan ja toissa päivänä kaadoin kituliaan syreeniaidanteen uusien suunnitelmien tieltä. Samalla innolla poistin vanhimpia tornionlaaksonruusun oksia vaikka ajattelin etten vielä uskalla tehdä pensaiden harvennusleikkauksia.  'Tornedal' on tehnyt kiitettävästi juurivesoja, joten tuskin on moksiskaan muutaman vanhan oksan poistosta keskellä talvea ja onhan tornionlaaksonruusu muutenkin melkoinen sissi. Mutta siis haketta syntyi pensaiden alle laitettavaksi, keittiöjätekompostin kuivikkeeksi ja tulevan kuusiaidan katteeksi. Mieli virkistyy mukavasti pihalla puuhastelessa, miten tuon tunteen olikin jo ehtinyt unohtaa. Seuraavaksi aion silputa talventörröttäjät perennapenkkeihin. Sitten voipi olla, että peukaloitaan joutuu tovin pyörittelemään. 

KÄPYPALMU JA ENSIMMÄISTEN KEVÄTTÖIDEN ODOTUSTA

Käpypalmu Cycas revoluta pyöri mielessäni jo viime keväänä. Eilen sen vihdoin hankin ja istutin aavistuksen suurempaan ruukkuun. Tämä jurakauden ihme on hidaskasvuinen ja viihtyy valoisalla ja lämpimällä kasvupaikalla. Multa saa kuivahtaa kasteluiden välillä ja sumuttelu on suotavaa. Vuoden alku on huonekasvien kulta-aikaa, eilenkin olisin voinut ostella vaikka mitä. Elävä vihreys on niin toiveikasta ja innostavaa. Torstain sääennuste on kyllä sekin toiveikas ja innostava, meillä päin näyttäisi olevan viisi lämpöastetta ja ainakin osin aurinkoista. Minulla onkin suunnitelmat tuolle päivälle valmiina, aion leikata alas kituliaan syreeniaidanteen ja hakettaa oksat. Tilalle on tulossa matalana pidettävä kuusiaita, koska ojanreunalla mellastavat myyrät näyttävät syövän syreenien juuret. Muuten en vielä uskalla sekatöörien kanssa huhkia, pakkasia  taatusti riittää. Maaliskuun puolella sitten uudistan tornionlaaksonruusut ja norjanangervot leikkaamalla ne kokonaan alas, sen verran risuuntuneita ovat. Mutta pianhan tuokin aika koittaa, parhaimpina keväinä maaliskuussa on jo voinut tehdä monenlaista muutakin...

PUUTARHAN HUONEISSA

Unelmapuutarhani jakautuu 'huoneisiin', jotka yhdistyvät toinen toisiinsa soljuen kuin valssi. Istutusalueet rajautuvat aina johonkin ja noudattavat kaarevia muotoja. Kulkuväylät ovat luontevia ja puutarhassa on useita paikkoja, jotka kutsuvat pysähtymään. Jollain tavalla näky on ohjannut puurtamista ja ainakin kaarevia muotoja ja levähdyspaikkoja puutarhastamme löytyy. 

Huoneetkin periaatteessa ovat olemassa. Metsäpuutarha tuntuu ehkä eniten huonemaiselta ja rajatulta tilalta. Tosin vieläkin naurattaa eräs toimittaja, joka tarpoi läpi metsäpuutarhan ja kysyi sitten, missä se mahtaa sijaita. Noh, hän ei ollutkaan puutarhatoimittaja ja metsäpuutarha taisi olla aika tuoreessa vaiheessa vielä silloin. 

 Huonemaisuuden tuntu vaatii ympärilleen seinämiä, latvuksia ja struktuuria. Tonttimme oli alkuun metsikköön rajautuva pala peltoa. Puutarhan luomisen alkuvuosina metsäistä osuutta oli karsittava ja peltomaista osuutta muokattava istutuksin tuulta ja naapureiden katseita vastaan. Vastavalmistunut talo ja ulkorakennus loivat raaminsa ja yhdessä vanhojen säästettyjen puiden sekä suurten kivien kanssa ne loivat seinämiä ja struktuuria, jakoivat tilaa luonnostaan. 

 Kaikki muu olikin sitten pelkkää tyhjää tilaa täytettäväksi. Pitkän ja kapean tonttimme aurinkoinen takaosa muodostui varsinaiseksi puutarhaksi ja sinne halusin ehdottomasti englantilaisen perennapuutarhan henkeä. Kaikki kuvat tässä ovat kyseiseltä alueelta viime kesänä otettuja. Istutusalueet kiertävät kehämäisesti tontin reunoja ja keskelle jää pyöreähkö ja melko laaja nurmialue. Tällaisena suurin piirtein näinkin tämän alueen jo suunnitteluvaiheessa ja näissä rajatuissa kuvissa tunnelma on kohdillaan niin muotojen, kasvien kuin niiden värimaailmankin suhteen. Läpi kasvukauden pastellisena loistavaa kukintaa, sitä hain.

 Todellisuudessa perennaistutukset hakevat edelleen itseään ja ongelmana on kesän loppua kohti hiipuva kukinta ja ränsistyminen. Miten vaikeaa onkaan luoda keväästä syksyyn kauniina kukkiva alue. Keskikesä on uhkea ja ihanan värinen tässä osassa puutarhaa, sitten tulee, jos ei nyt ihan stoppi niin ainakin melkoinen taantuma. Yksi asia jossa en saisi luistaa on ränsistyneiden perennojen tai ainakin kukintojen leikkaus. Loistokurjenpolvet retkottavat pitkin poikin, samoin jättipoimulehdet, joiden heleän kellanvihreät kukinnot ovat kaiken lisäksi muuttuneet likaisen värisiksi. Etelänruusuruohot kaatuilevat niin ikään ja jaloritarinkannukset kellastuvat pystyyn. Sekatöörejä pitäisi louskuttaa ahkerasti ja samalla voisi tarkastella, löytyykö aukkopaikkoja loppukesästä kukkiville perennoille ja pikkupensaille.

Ehkä otan tulevana kesänä paremmin opikseni tästä, nyt kun tuli asiaa oikein pohdittua. Lisäksi näitä kuvia katsellessani kirkastui ajatus korostaa entisestään puutarhan eri aluieden erilaisia tunnelmia kasvivalinnoilla ja tyylittelyllä. Pastelliset sävyt ja runsas kukinta ilmentävät tätä 'huonetta', pitäydyn siis niissä. Tunnelma saa on hieman villi ja rönsyilevä ja perennat huojua korkeinakin. En lähde sivuraiteille vaikka talvisin kaipaan tänne taakse vihreää havujen muodossa. Tosin ojanpientareella kituliaasti kasvava ja myyrien vaivaama syreeniaidanne todennäköisesti vaihtuu leikkattuun matalaan kuusiaitaan. Joskus olin jo melkein istuttamassa kartiotuijiakin 'englantilaiseen' perenapuutarhaani, onneksi järkiinnyin. Joku joskus kommentoi, että taidan pitää tuijista, niitä kun kasvaa useammassa kolmen ryppäässä etupihallamme. No en kyllä mitenkään erityisesti pidä, jos en inhoakaan. Mielestäni ne vain sopivat varjoisalle puolelle pihaa ja luovat sisääntuloon ryhtiä ja särmikkyyttä. Metsäpuutarhaankaan ne eivät muovimaisen olomuotonsa vuoksi mielestäni sovi, siellä pikkuhavuina kasvavat kartivalkokuuset. 

Kukkivia puita olen lisäillyt vähitellen ympäri puutarhaa. Ne taas jotenkin sopivat tunnelmaan kuin tunnelmaan ja jollain tavalla sitovat puutarhan eri osia yhteen. Syksyllä ostin pilkkahintaan vielä rautatienomenapuun, joka talvehtii kasvimaalla valeistutuksessa. Ajatuksenani on rikkoa pyöreä nurmialue tapani vastaisesti saarimaisella istutusalueella ja istuttaa puu sinne. Suurehko pyöreä nurmialue on alkanut tuntua liian laajalta, toivoisin tällekin alueelle intiimimpää huonemaisuutta. Saaren aluskasvillisuus on vielä itsellenikin arvoitus, kuten myös muoto ja tarkka sijaintikin. Ehkä kaivan saaren kuitenkin paikkaan, jossa se on tulevaisuudessa liitettävissä suureen haaveeseeni lasikuistiin ja sen reunalle tulevaan terassiin...

PUUTARHAN PRINSIIPIT

'Purple Sensation' ukkolaukat lukeutuvat suosikkeihini, tuntuu että ne sopivat vähän joka paikkaan. Muutenkin toisto on minun juttuni, tykkään lisätä varmoja ja itseäni viehättäviä kasveja ympäri puutarhaa. Viime vuonna istutin lisää pallohortensioita ja tänä vuonna lisäysvuorossa on ollut ihana pikkujasmike.

 Jokaisella taitaa olla puutarhassaan oma suuntautuneisuus tai johtoajatus. Toisia kiehtovat kauniit erikoisuudet, toiset panostavat hyötyviljelyyn, joillekin se juttu voi olla taas kierrätys ja puutarhan somistaminen hauskoilla esineillä. Minäkin olen kokeillut vähän kaikkea, mutta luulen löytäneeni oman tapani luoda ja hoitaa puutarhaa. Näkymät ja tunnelmat kiehtovat eniten, ehkä siksi luotettavat ja suhteellisen helposti alaa peittävät kasvit ovat mieleen. Yllä näkyvä rantaheinä on hyvä esimerkki tämmöisestä kasvista.

 Kyllä yksityiskohdillakin on merkitystä. Kauniit yksittäiset kukat kutsuvat pysähtymään ja luovat puutarhaan yllätyksiä. Ne ovat kuin ystäviä, joiden ilmaantumista odottaa joka vuosi yhtä innokkaasti ja toivoo niiden palaavan. Tarhakullero 'New Moon' on metsäpuutarhan jokavuotinen ilostuttaja.

 Kierrätys ja hauskat esineet ovat kyllä minunkin puutarhassa esillä, mutta nykyään harkitummin. Kuparinen vesipata on yksi rakkaimmista. Ympärillä yksi luotto- ja suosikkikasvini kotkansiipisaniainen sekä arovuokot, joita voisin myös lisäillä sinne tänne.

Se että kaikki tuntevat olonsa puutarhassani kotoisaksi ja tervetulleeksi, on myös tärkeää. Haittaeläimistä ei juurikaan ole ollut harmia, siksi uskallan sanoa näin. Siilejä on näkynyt vuosien saatossa vaihtelevasti, tänä kesänä olemme saaneet taas pitää heitä vieraana. Tulen onnelliseksi kun eläimet vaikuttavat arvostavan puutarhamme olosuhteita ja tokihan täällä tarjotaan vähän runsaampiakin kattauksia silloin tällöin. 

Hassua muuten, minulla ei ollut näille muutama päivä sitten napatuille kuville mitään johtoajatusta kun tätä aloin kirjoittaa, mutta näyttää siltä että tässä tuli puutarhani prinsiipit lyhyesti kiteytettynä. Vihreät aivosoluni alkavat selvästi taas toimia!

HETKI AIKAA ONNELLE

 Ankaran talven jäljet näkyvät puutarhassa. On menetyksiä, hidasta heräämistä ja ränsistymää. Tarhurin henkeä kasvatetaan, elämä on syntymistä ja kuolemista ja näiden kahden tapahtuman välissä elämää, jota satunnaiset onnenhetket sulostuttavat. On siis siirrettävä syrjään harmitus menetetyistä kasveista ja hyväksyttävä elämän laki. Oltava onnellinen jokaisesta versoavasta kasvista ja esiin puhkeavasta kukasta, uudesta keväästä joka taas tuli pitkän ja pimeän talven jälkeen. 

Jokaista selviytyjää katson suurella hellyydellä. Niinhän se on ihmiselämässäkin, välillä meitä koetellaan ja menetyksiä tulee. Emmekä mekään jaksa vaikeuksien jälkeen nousta suoraan jaloilleen vaan tarvitsemme aikaa toipuaksemme. Kuvan esiin työntyvä magnolian nuppu kuuluu tarhamagnolia 'Leonard Messelille', jonka sain valita perheeltä äitienpäivälahjaksi. Pensas on vielä autuaan tietämätön Suomen talvien kovuudesta, mutta toivekkaana sekä pensas että tarhuri katsovat tulevaisuuteen. Elämä on lahja ja nyt on hetki aikaa onnelle, mikä onkaan hienompi tapa juhlistaa sitä kuin avata nuppu!

NUHJUISEN PÄIVÄN JAARITTELUJA

Kylmä ja nuhjuinen sää jatkuu. Nopeasti etukuistilta otetussa kuvassa näkyy paitsi säätila, myös kuistia alempana sijaitseva aamupalaterassi ja uudet kalusteet maalattuna. Ylhäältä otettuna kuvakulma hämää, oikeasti terassi on paljon pidempi. Vielä muutama vuosi sitten tämä ulkorakennuksen ja asuintalon kulma oli lähes kokonaan nurmella. Nykyisen terassin paikallakin oli nurmikaistale, mutta sen editse kulkeva laattakäytävä oli olemassa sekä etupihaa elävöittävä isompi istutusalue, jossa nuo syyshortensiatkin kasvavat. Kuvasta on vaikea saada selkoa, mutta aidan vieressä oleva sininen Adirondack-tuoli erottuu. Nurkassa on puolikaaren muotoinen seulanpääkiveys ja samalla tavalla ladottu polku johtaa nurkkaukseen sekä haarautuen vasemmalle kohti etupihaa. Oikealta polku yhdistyy laattakäytävään, joka jatkuu kulmasta kohti puutarhan takaosaa. Iisoppi rajaa seulanpääkivipolkuja molempiin suuntiin. Kuten kuvassa näkyy, istutusalueilla kasvaa kolme pallotuijaa. Muusta ei sitten saakaan mitään selvää, joten kirjasin kasveja tuohon kuvaan. Keskellä kasvaa rungollinen pieni suklaakirsikka, ulkorakennuksen seinän liepeillä valkoinen pihasyreeni, laattapolkujen varjoisemmilla reunoilla kuunliljoja, köynnöskaaressa pilariruusu 'John Cabot' sekä villiviini. Rumaa valaisinta pitkin nousee tarhaviinikärhö 'Minuet' ja aidan reunaa pienen pieni köynnösruusuntaimi 'New Dawn', joka on selvinnyt ainakin yhdestä edellisestä talvesta. 'Artic Fire' ketoneilikkaa istutin laajoiksi matoiksi seulanpääkivipolun molemmin puolin istutusten alle, mutta kasvuunlähdöstä en ole varma. Tämä on tämmöinen muotoitumassa oleva alue, jossa rakenteet ovat nyt valmiina, mutta kasvien osalta jää nähtäväksi miltä kokonaisuus lopulta näyttää. Alueesta tuli tiivis ja ainakin syyshortensiat ja pihasyreeni on pidettävä leikkausten avulla kohtuullisen pieninä. Sipulikukkiakin on nousemassa, ainakin tulppaaneita ja helmililjoja, mutta syksyllä täytyy istuttaa paljon lisää ja erityisesti pienikukkaisia kevään tuojia.

 Tässä vielä kuvakulma pihan puolelta. Iisoppiaidanne mukailee kaarevaa polkua, joka tosiaan yhdistyy tuohon puutarhan takaosaan johtavaan laattakäytävään. Taustalla häämöttää pieni muotoutumassa oleva ruustarha, joka kovasti vasta hakee itseään. 

Isotorviset 'Carlton' tähtinarsissit kukkivat jo ties monettako viikkoa. Kylmät säät ja tuisku ovat painaneet niitä lakoon, mutta edelleen nämä ovat keväisen puutarhan selkein valopilkku. Äskeisellä postinhakureissulla kyllä huomasin, että paljon kaikkea uutta on nousemassa maasta. Voi kun kunto pian antaisi periksi ja säät sallisivat ulkona puuhailun. 

Tässä yksi viime viikolla kesken jäänyt homma. Inhoamani ruskeaksi öljytyt kovapuukalusteet kokivat muodonmuutoksen. Nyt varoituksen sana, tässä kohtaa olen laiminlyönyt kaikki maalausopit eli en välttämättä suosittele tekemään samoin jos kovapuukalusteet ovat kovin rakkaita! Itse tykkään tästä tuolin mallista, mutta materiaalina kovapuu on mielestäni ankea. Harmaantuneena kyllä nätti, mutta öljyttynä ei oikein makuuni. Hiomaan en näitä alkanut, olen nimittäin joskus senkin tehnyt. Pesin sen sijaan kalusteet painepesurilla ja annoin kuivua rutikuiviksi. Sitten vain maalia pintaan. Maalikaan ei ole ulkokalustemaalia vaan samaa jolla talomme on maalattu eli Nordican Ekoa. Kokeilin maalia huvikseni muutama vuosi sitten ylimmässä kuvassa näkyvään Adirondack-tuoliin ja pinta on kestänyt erinomaisesti ollessaan sään armoilla kesät talvet. Koska kovapuukalusteet olivat jo melkein häätöuhan alla, päätin vielä kokeilla ja maalata nämäkin. Yleensähän kovapuukalusteissa maali pysyy huonosti eli maalausta ei suositella tai ainakin pohjatyöt kehoitetaan tekemään huolella. Olkoot nämä nyt testikalusteet.

Kamala miten pitkät jaarittelut sain aikaiseksi. En tiedä oliko tästä nyt iloa kenellekään, mutta ainakin sain toipilaspäivääni kulumaan!