tiistai 21. helmikuuta 2017

HYVÄKSI MIELELLE JA RUUMIILLE

Täällä aika on kulunut viherpeukaloita pyöritellen, en ole kylvänyt enkä koulinut, ainoastaan haaveillut. Jostain juuri luin, että parasta mitä mielelläsi voit tehdä, on haaveilu tai unelmointi eli pääkoppaa hoidellessa ovat päivät kuluneet (jos ei muuta arkista aherrusta lasketa mukaan).  Juuri nyt haaveissa voisi olla vaikka tuollainen toukokuinen ilta, hieman jo viileä ja sateen jälkeen kostea, mustarastaan laulu, kevään kukat ja vihreys...
Kyllästyttää jo taas tämä odottelu, mutta olo alkaa siirtyä päivä päivältä enemmän toiveikkuuden paremmalle puolelle. Pian ollaan jo maaliskuussa ja minäkin teen ensimmäiset kylvöni, leikkaan kuusiaidan ja teen muutamat nuorennusleikkaukset pensaille. Multasäkkejäkin pitää alkaa kohta kärkkymään, viime kevään kiireissä jäi toukokuinen varhaisretiisisato kasvihuoneessa kokonaan kokematta, tänä vuonna niin ei tule käymään. Haaveet ja unelmat ovat hyväksi mielelle, mutta puutarhapäivät ovat sitä sekä mielelle että ruumiille!

40 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Haaveilu onkin mukavaa, varsinkin kun kesäaika on meillä hieman lyhyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito Pirjo! Niinpä, olen kateellisena katsellut videoita Briteistä, siellä nytkin ihmiset jo laittavat palstojansa kuntoon.

      Poista
  2. Ihanan kevääset kuvat!
    Oon kylyväny ja seurannu itämisen ihimettä :) Ei onneksi mee enää kauvaa, ku pääsöö oikeesiin (puutarha)töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoja kuvia pitää aivan tuskissaan kaivella, olisi niin kiva jo ottaa uusia! Onnea taimikasvatuksiin!

      Poista
  3. Ihanaa haaveilua =) Minäkin odottelen kylvöjen kanssa maaliskuuta, ihan kohta pääseekin sitten tositoimiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, voi kuinka nyt onkin jo intoa, vielä hetki odotusta...

      Poista
  4. Ihan samanlaisia pohdintoja täälläkin. Haaveilua ja kevään odottelua. Pyrin vielä hetken malttamaan kylvöjen suhteen, vaikka vaikeeta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeaa on, mutta ei mene montaa viikkoa niin saa kylvää tomaatit!

      Poista
  5. Pian on tosiaankin maaliskuun parhaat kylvöpäivät, silloin meillä pääsee multaan ainakin tomaatinsiemenet:)

    VastaaPoista
  6. EIN TOLLER POST,,
    ich freue mich schon sehr auf den FRÜHLING,,

    bis bald die BIRGIT aus TIROL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Danke schön Birgit! Nur so schnell, wie wir die Feder bekommen!

      Poista
  7. Ei kai tätä kevään odotusta ilman haaveilin jaksaisikaan. Tänään kuulin ensimmäisen mustarastaan laulun. Hennon ja kaukaisen, mutta tunnistettavan. Huikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana mustarastaan laulu, se on huikeaa todellakin, kuin pääsisi johonkin toiseen ulottuvuuteen...

      Poista
  8. Täällä ilmottautuu vielä yksi haaveilija jonon jatkoksi! Jospa tuo haaveilu kantaisi vielä maaliskuun yli, se kun on niin pitkä kuukausi kasvun alkua odotellessa. Tosin minulla kävi vahinko, että jättiverbena (jota kasvatan aina vaikka muuta en laittaisi) iti jääkaapin kylmäkäsittelyssä, joten olen joutunut siirtymään pelkästä haaveilusta myös ohuiden lankojen paijaukseen. Toivottavasti selviävät läpi tulevan lomaviikon!

    Kiitos haaveita pönkittävistä kuvista!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    P.S. Odottelen, milloin kutsut meidät puutarhabloggaajat sinne teidän nurkille käymään, niin sinun ei tarvitse erikseen lähteä tapaamiseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sini! Kaikea hyvää jättiverbenoillesi! Voi että, olisi kyllä hienoa treffata joskus täälläkin suunnalla, tosin täällä välimatkat ovat pitkiä joka suuntaan eikä ehkä kohteita samassa mittakaavassa kuin isommissa keskuksissa. Ihana ajatus kuuminkin :)

      Poista
  9. Haaveiden siivin tässä yritetään sinnitellä kevääseen. Kokemuksesta tiedän, että odotus käy yhä tukalammaksi kevään lähestyessä. Toivottavasti saamme aikaisen kevään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kumpa tosiaan kevät tulisi tänä vuonna ajoissa!

      Poista
  10. Kevät ja keväästä haaveilu ovat tähän aikaan vuodesta varmaan niin monen ajatuksissa. Kauan ei onneksi enää tarvitse odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ollaan jo odotuksen hyvällä puolella!

      Poista
  11. Haaveilu on ihan parhautta tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, tosin tuntuu ettei tässä ole moneen kuukauteen muuta tehnytkään :D

      Poista
  12. Haaveilun ja kesäkuvien voimalla vielävähän aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaksaa jaksaa, sieltä se kevät melkein jo kurkkii!

      Poista
  13. Juuri nyt on parasta haaveiluaikaa. Millään ei jaksaisi odottaa kevättöihin pääsyä, tänne saatiin maanantaina tämän talven runsaimmat lumisateet, mutta lumisesta maisemasta huolimatta eilen oli mitä ihanin keväinen päivä, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
    Viikon kuluttua onkin jo maaliskuun otollisin aika kylvöpuuhille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosiaan, lunta saimme! Maaliskuussa kiireet lisääntyvät ja odottelu kääntyy toiminnan puolelle, on jo kyllä aikakin :)

      Poista
  14. Samat tunnelmat täälläkin. Itse haaveilen juuri nyt omenapuiden leikkauksesta, siihen työhön pääseekin jo pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on näitä kevättalvenkin puutarhatöitä, pääsemme jo verryttelemään!

      Poista
  15. No nyt ainakin haaveilen kirjopikarililjoista! :D

    VastaaPoista
  16. Oi, ihanaa - etenkin toukokuinen sade on niin ihana juttu, kun silloin on usein hirmu kuivaa. Se raikastaa mukavasti.
    Todellista takapakkia sää nyt otti, tänään on aivan järkky keli. Yh-hyh, pyryä puuskaisen tuulen pyörityksessä.
    Toivoa herättävät kevätkuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, usein on ollut keväisin todella kuivaa. Nyt sitten sitä valkoista on sadellut... mutta onneksi ei ole monen kuukauden kinoskertymiä, joiden sulamista saisi odotella!

      Poista
  17. Mikä söpöliini on tuossa kirjopijarililja- ( kukkii nyt mulla sisällä) ja tulppaani- kollaasissa ?
    Milloin kylvät retiisit ?
    Mukavaa lämpimän odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kirjopikarililjan kukintaa jo siellä, ihanaa! Tuossa kuvassa oleva söpöys on valkotäpläimikkä. Olen kylvänyt retiisit kasvihuoneen ikkunalliseen lavaan huhtikuussa, vähän säistä riippuen. Kasvavat kuukaudessa ja satoa saa sopivasti ennen kuin istutan tomaatintaimet sitten tilalle. Samoin mukavaa odottelua sinne myös!

      Poista
  18. Juuri tänään tarvitsin tämän toivoa antavan postauksesi <3 Ihan mieletön lumimyräkkä alkoi tänään iltapäivällä, eikä kevään edistymisestä ole tietoakaan :( No ainakin huomiseksi tulee puuhaa kun kolaamista varmasti riittää tuon myräkän jälkeen. Ja onhan meillä nyt hiihtoloma, että menköön nhyt sitten talvea vielä tämän ja ehkä ensikin niin pääsee kaikki lomalaiset hiihtamään. Sitten saa kevät tulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juttu Minna! Lunta tosiaan, mutta onneksi ei ole suurempia kinoksia talven aikana kertynyt eikä hirmuisesti niitä pakkasiakaan ollut, jospa ei niin paljon talvi tuhoja tänä vuonna. Mukavaa hiihtolomaa, meilä se alkaa nyt!

      Poista
  19. Minäkin olen haaveillut oikein olan takaa ;) Tänään tein vähän kylvöjä ja vielä olisi paljon viherkasvijuttuja laittamatta. Olen iloinen, että pyryttää. Jospa ehtisin nämä sisäkukkahommat saada valmiiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan aivoissa jo tuntuu tämä jatkuva haaveilu! Ihania kiireitä siellä, onneksi on sisäkasvit!

      Poista
  20. Ihania kesäisiä kuvia ja haaveita! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.