sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

VIHERTURHAUMAA JA SUUNNITELMIA

Kevättää vaikka maisemat ovat täällä talvisemmat kuin koko talvena konsanaan. Kasvihuone suli nopeasti aamupäivän aikana ja aurinko lämmitti ilman pariinkymmeneen asteeseen. Ihana maan tuoksu ja auringon lämpö hönki kasvarin tunnelman kovin keväiseksi. 
Vietimme viikon Lapissa ja hangilla hiihdellessäni haaveilin keväisistä puutarhatöistä ja toivoin itsekin löytäväni jo maasta pilkistäviä lumikelloja. Ei, ei ihan vielä, malttia malttia vaaditaan edelleen. Tuliaisina toin kaksi kiloa Lapin puikulaperunaa istutettavaksi Pohjanmaan lakeuksien keskelle pikkuiseen pottumaahani.
Kylvöjä en ole vielä aloittanut, hieman vielä jarruttelen kokemuksesta viisastuneena. Tomaateilla aloitan, kurkut sitten ensi kuussa ja loput myöhemmin. Juuri nyt on hankalaa, kun ei ole mitään konkreettista mihin viherturhaumaansa suunnata. Huonekasvien hoivaaminen on mukavaa, mutta ei anna riittävää vastusta paatuneelle kaivajalle. Aamusella hahmottelin lumeen yhden perenna-alueen niemimäistä laajennusta kohti nurmea, jotta saisin valeistutuksessa odottavalle rautatienomenapuulle sopivan ja luontevan istutuspaikan. Toiveena on nähdä puu ensimmäisenä aamulla makuuhuoneen ikkunasta ja samalla uudistaa ikkunan alla olevaa perenna-aluetta. Odotan aikaa jolloin pääsen kuvaamaan jotain maasta puskevaa vihreää ja kukkivaa, ihanaa kuitenkin oli saada auringonvalo näihin tämän päivän kuviin.

23 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä siellä joka tapauksessa. Minäkin pidättelen kylvöjen kanssa, pimeitä päiviä on kuitenkin vielä tulossa. Tomaatit olen kylvänyt maaliskuun puolivälin tienoissa yleensä. Siitä se alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Samoihin aikoihin olen minäkin aloittanut tomaattien kanssa, ensi viikolla se alkaa!

      Poista
  2. Ooh ja aah, ihanaa kun on kasvishuone, jossa tunnelmoida. Pikkuisen turhan paljon lunta, täällä on kylmäkin, hyrr. Jotenkin on malttamaton olo, pitäisi jo päästä kaivelemaan maata. Uusi kukkapenkkiprojekti kuulostaa hienolta, ihana se rautsikkapuu ja kasveja alle ja sitten aamulla ekaksi verhot auki ja ihailemaan :) Puikulaperunat on tosi namia, minä olen myös niihin koukussa. Joulupöydässäkin mutusteltiin omat kesäpuikulat, mutta aina keitän ne muussiksi, tosi nopea kypsymään! Iloista keväänodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Sametti Hortensia! Totta, lunta ja pakkasta on hieman liikaa, tosin ilmeisesti ensi viikolle lupaili jo selkeästi lauhtuvaa, tuskin maltan odottaa. Muistelinkin, että olet manteliperunoita kasvatellut, ne tosiaan kypsyvät ilmeisen nopeasti. Voi kun pääsisi jo uutta aluetta kaivamaan ja istuttelemaan...

      Poista
  3. Mukavat tuliaiset Lapista, puikulat ovat ihan parhaita. Joka kevät lupaan aloittaa esikasvattelut vasta huhtikuussa, mutta tänään kylvin ensimmäiset pelargoniat multaan, minkäs teet kun kuume nousee 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargoniat onkin hyvä kylvää ajoissa, onnea kylvöillesi ja muutenkin ihanaa kevättä!

      Poista
  4. Puikulaperunat ovat kyllä herkullisia. Aika paljon teilläkin on vielä lunta. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppas muuta, koko talvena ei juuri ollut ja nyt sitä tuli. Mutta nuo sulavat sitten hujauksessa kun aika koittaa, ei vain malttaisi odotella! Mukavaa kevättä sinne teille!

      Poista
  5. Lumeen onkin hyvä " piirtää" hahmotelmia uusista alueista, tulee mittakaavakin oikein:) Mulla ainakin se on hankalaa, jos sisällä paperille piirtelee.
    Vielä ei tosiaan näy piippoja, viherkaipuuseen olen ostellut viherkasveja ja kylvänyt tomaatit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Anu, näin saa mittasuhteet hahmotettua heti oikean suuntaisiksi. Tomaatin kylvöön alan minäkin pian :)

      Poista
  6. Paprika, chilit ja purjot oon saanut multiin mutta muiden kanssa ei ole kiirettä. Ihan tuppaa laiskottamaan, vaikka kevättä tekisi mieli jo tehdä. Noo, ehtiipä sitä myöhemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo laiskotuskin on tuttua :D
      Oletko kokeillut purjoa aikaisemmin? Minulla on yksi epäonnistunut kokeilu takana, olisi kiva kokeilla uudestaan.

      Poista
    2. Pari kertaa kokeillut eikä koskaan onnistunut... Yrittänyttä ei laiteta tai sit on vaan kiva kopsuttaa päätä seinään. ;) Ostotaimesta tuli ihan ok purjo mutta naapurin mahtipurjoihin on vielä matkaa. Liekö muuten niin, että siemenet pitävät olla aika tuoreita, että itävät? Ainakin viime vuonna vanhemmasta pussista ei tainnut itää kuin pari, vaikka laitoin useamman kymmenen siementä itämään. Tästä uudesta ostopussista itivät kaikki!

      Poista
  7. Ihana kevään valo näissä kuvissa! Kasvihuoneen lämpötila kuulostaa uskomattomalta ja nostaa kasvarikuumetta =) Nyt olisi vielä hyvää aikaa suunnitella vaikka mitä, mutta mieli tekisi jo tositoimiin. Minäkin vielä odottelen kylvöjen kanssa. Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaliskuun valo on mahtavaa, aamullakin silmät vain poksahtavat auki auringon kurkotellessa verhojen lomitse! Kasvihuone lämpenee uskomattoman nopeasti, tosin auringon laskiessa lämpötila laskee yhtä nopeasti ulkolukemiinkin. Oikein mukavaa maaliskuuta sinulle myös!

      Poista
  8. Ny on jo onneksi selevästi kevääsemmät ilimat, vaikka lunta onki viälä roimasti. Hankehen o hyvä teherä konkreettista suunnittelua. Päivät o pirentyny ja miäli rupiaa olemahan turhan levoton. Kasvihuanehes saaki jo maistiaaset kesän lämmöstä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Harmi kun kasvihuone on talvisin vähän kuin varasto, pitäisi hiljalleen alkaa tyhjentää sitä jotta mahtuisi paremmin fiilistelemään.

      Poista
  9. Puutarhahullun on hankala pitäytyä yksinomaan kevättalven lumikelien nauttimisessa, kun se odotuksen tunne on niin voimakas. Kuulostaa siltä, että olet selkeästi jo viisastunut puutarhuri, kun maltat siemenkylvöjen kanssa. Itse kaivoin luistimet esiin, jotta malttaisin multapussien rapistelun parin viikon päähän. Onnistuukohan yhtä hyvin kuin sinulla?

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luistellen kevät tulee taatusti nopeammin! Olen tosiaan onnistunut useana vuonna saamaan tomaatit semmoisiksi lonkeroiksi, jotta parempi vielä vähän odottaa.

      Poista
  10. Puikulaperunat ovat todella herkullisia ja toivottavasti saat siemenperunoistasi hyvän sadon.
    Minäkin aloitan kylvöt vasta kuun pulivälin paikkeilla.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Pirjo! Kovasti odotan jo kylvöjä, mutta maltetaan ensi viikkoon, silloin itselläni on aikaakin paremmin!

    VastaaPoista
  12. Samoissa fiiliksissä täälläkin. Suunnitelmia pukkaa, mutta milloin päästään tosi toimiin?? Jokohan sitä uskaltaisi huomenna leikata omenapuita?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä leikkelin pensaita ja kuusiaitaa, ihanaa kun voi taas alkaa toteuttaa itseään!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.