PUUTARHATÖISSÄ

Puutarhahaaveiden täyttämä joululoma päättyi ja arkeen oli taas palattava. Verkkaisuuteen ehti kahdessa viikossa tottua, joten ensimmäinen työhönpaluuviikko on ollut sen mukainen. Sää on mitä erikoisin ja herättää ristiriitaisia tunteita. Yllä oleva kuva ei sentään ole tuore! 

Joka tapauksessa leuto tammikuu tuo aivan omanlaisia mahdollisuuksia puutarhurille. Leikkasin viikko sitten vadelmapensaista edellisvuoden versot ja nuorimmainen tarttui pyynnöstäni moottorisahaan ja katkoi etupihan kuusista alimmaisia oksia. Lisäksi leikkasin metsäpuutarhan laidalta alas kaikki virpiangervot, joiden juurakot kaivan kevään tullen ylös ja siirrän jonnekin puutarhan toiseen laitaan. Nyt olen nauttinut hakettamisen riemuista ja tuoretta puuhaketta on päässyt levittelemään samantien havujen ja pensaisen alustoille. Lämpökompostorit ovat toimineet upeasti koko ajan ja tänään tyhjensin valmiin sisällön kasvimaalle. Yleensä kompostorit jäätyvät talvisin jossain vaiheessa ja edessä on tilanne, jossa täytettävänä oleva on piripinnassa ja edellisvuotinen, jo lähes valmista massaa sisältävä on umpijäässä. Tällöin olen kerännyt kertyvän keittöjätteen erilliseen umpinaiseen astiaan, jonka olen sitten keväällä tyhjännyt kompostiin. Nyt voin rauhassa täytellä käynnissä olevaa loppuun saakka ja siirtyä sitten täyttämään seuraavaa. 

Viime kevään ja alkukesän aikaan kirjoittelin muistiin sipulikukkasuunnitelmaa. Ainoastaan tällöin on mahdollista hahmottaa, mitä minnekin haluaisi ja missä kaivataisiin keväistä kukkaloistoa. Toisinaan hyvätkin suunnitelmat saattavat odotuttaa toteutumistaan ja niin suurin piirtein kävi nytkin. Rutikuiva kesä ja alkusyksy ei houkutellut sipulikaupoille, mutta lokakuussa ostin kassillisen ihania tarjoustulppaaneja, jotka olivat osa suunnitelmaani. Eniten tahtoisin kuitenkin lisäillä kevään ensimmäisiä kukkijoita, kuten ylimmässä kuvassa loistavia sahrameita. Lisänä tietenkin lumikelloja, joita tosin on haastava saada kasvamaan sipuleista, talventähtiä, kevätkurjenmiekkoja, erityisiä rakkaudenkohteitani narsisseja, kasvitieteelisiä tulppaaneja, jotka ovat hiljalleen taantuneet sekä muita ihanuuksia. Helmihyasintit ja idänsinililjat onneksi levittäytyvät vuosi vuodelta ja niitä olen pyrkinytkin jakamaan uusille kasvupaikoille vuosittain.

Teimme työkavereiden kanssa viime vuonna pikaisen reissun Uumajan puutarhamessuille. Messuostokset jäivät vähäisiksi, mutta ehdoton ilonaihe oli tämä Narcissus moschatus (pahoittelut epätarkasta puhelinkuvasta), joka kuuluu luonnonlajeihin. Jännitävää nähdä, nouseeko tämä keväällä maasta. Täytyykin etsiä nuo viime vuotiset sipulilkukkamuistiinpanot esiin. Nyt kun minulla on tuo puutarhavaja, voin koota muistilistoja sen seinille, jospa se pitäisi pitäisi puutarhurin aktiivisempana pitkin sesonkia!

TAMMIKUUSSA ETSITÄÄN PUUTARHA-ANTIIKKIA

Jokavuotinen tammikuun puutarhapuuhani liittyy kirppareihin ja muihin käytetyn tavaran hankintapaikkoihin. Eilen iski taas pakottava tarve lähteä katsastamaan, löytyisikö kirpparilta jotain kiehtovaa ja puutarhaan sopivaa. Tyhjin käsin ei tarvinnut tulla kotiin tälläkään kertaa, sillä löysin kuvassa näkyvän 12-litraisen Högforsin keramiikkaruukun. Minulla oli samanlainen vuosia sitten, mutta se meni valitettvasti rikki. Muistan, kuinka harmittelin tapaturmaa; ruukussa kasvoi sinä kesänä laventeli ja yhdistelmä näytti kertakaikkisen upealta. 

Viime vuoden teemana oli näiden kookkaiden lasipullojen metsästys ja niitä löytyikin kiitettävästi. Lasi sopii mielestäni todella hyvin puutarhaan ja yksittäisellä pullolla tai muutaman pullon ryhmällä voi syntyä  upea vaikutelma kukkiin, oksiin ja lehtimuotoihin yhditeltynä. Karsin viime keväänä kaikkea puutarhaan kertynyttä tavaraa rankalla kädellä. Onneksi löysin ystävän, joka tuli mielellään hakemaan pois laittamaani itselleen. Erityisesti ruosteista metallitavaraa ja erilaisia istutusastioita oli kertynyt hiljalleen kasoittain. Nykyään hankin tämmöistä somistetta hyvin valikoiden. Kaikenlainen sisustusrekvisiitta ja uusi tavara sekä kauhistuttaa että ahdistaa ja ne on helppo kiertää kaukaa, mutta tietyt aikaa kestävät vanhat ja käytetyt tavarat kiehtovat. Senkin olen oppinut, että jos en oikein keksi tavaralle järkevää käyttöä ja luontevaa sijoitusta, jätän sen jonkun toisen löydettäväksi. Eilisellä kirpparikäynnillä kyllä pyörittelin pitkään vanhaa, kookasta ja jykevää puukaukaloa, joka sekin olisi ehkä löytänyt paikkansa  puutarhassa, mutta jätin sitten ostamatta. Jonkun mielestä tämmöinen on varmasti turhaa, mutta itselleni valikoidut esteettiset asetelmat ja puutarhan näkymien korostaminen jollain mielenkiintoisella esineellä tuottavat suurta iloa ja tyydytystä.

KEVÄT ALKAA KASVIHUONEESTA

 Tammikuu on alkanut sateisena ja harmaana. Kevät ja kevään valo häilyy mielessä päivittäin ja tämä ihana, pitkään jatkunut joululoma on tyhjännyt kuormittuneen mielen ja tehnyt tilaa uusille ajatuksille. Mikä ilo löytää itsestään yhä uudelleen taidon innostua ja miten hyvää tuo tunne tekee mielelle. Pitkä työn rytmittämä syksy oli ehtinyt karsia elämästä taas 'kaikkea ylimääräistä' ja kuitenkin niin tärkeää. Latailin puhelimesta kuvia viime keväältä ja heittäydyin muistelemaan, miltä kevään ensimmäiset puutarhahetket taas tuntuivatkaan. Kasvihuone on ollut näyttämönä ensimmäisille orvokki- ja sipulikukkaistutuksille. Viime keväänä rakastuin vahvoihin jalokisävyihin ja metsästelin esimerkiksi hehkuvia vihreänsävyisiä vanhoja pulloja. Tuon turkoosin pullon sävy on täydellinen. Saviruukut ja sinkki ovat ikuisia rakkaudenkohteitani.

 Kuvat ovat huhtikuun alulta. Maisema on vielä ruskea ja harmaa, mutta kasvihuoneen lasit paljastavat, että kunnon kevätsiivous on jo tehty! Kasvihuoneen tyhjäys, pesu ja kevätkuntoon laitto on aina yhtä innostava ja odotettu hetki. Marketeista on pakko lähteä haalimaan kevätkukkijoita ja ensimmäisiä multasäkkejä. Laveri on näköjään vielä petaamatta, mutta mitä luultavimmin olen senkin tehnyt heti kevätsiivouksen jälkeen. Mikään ei ole mahtavampaa ihan arkisena keväisenä iltapäivänä, väsyneenä töistä palaavana, kuin kävellä suoraan kasvihuoneeseen ja asettautua pitkäkseen tuolle laveripedille. Tiedättehän se kasvihuoneen ominaistuoksun ja tuulensuojaisan ilmaston, ensimmäiset kasvit valoon onnellisena ojentautuen sekä pienet salaatin ja retiisin siemenet mustassa mullassa, kasvihuoneen suojassa itäen.

PUUTARHAVAJA

Viime kesän aikaansaannos, pitkän ajan haave; puutarhavaja! Kun lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen tulevan vajan sijainnista, saattoi rakentaminenkin alkaa. Vaja on nyt hyvin keskeisellä paikalla, hallitseva osa puutarhaa. Alussa haaveiden vaja nökötti mielikuvissamme nöyrästi puutarhan perällä, mutta kun kun vajan ulkonäkö alkoi hahmottua, en nähnyt sitä enää muualla kuin puutarharhan keskiössä. Vajan takana on pieni kaistale nurmea, joka rajautuu koko puutarhan takaosan mittaiseen perenna-alueeseen, sen takana olevaan aronia-aitaan ja omenapuihin. Viritimme jo menneenä kesänä riippumaton vajan takaseinän ja omenapuun väliin ja paikka oli tunnelmaltaan aivan täydellinen. Samaiselle seinälle kiinnitimme varastossa odottaneen runkopatjan kierrejousiston, jonka juurelle istutin kärhöjä. Pieni kartiovalkokuusi löysi paikkansa tuosta oven pielestä. Samalla puolella vajaa on istutettuna myös köynnösruusu 'Flammentanz', jonka siirsin pois liian kuivasta paikasta. Hieman etäänpänä, vajan toisella kulmalla, suurin piirtein kohdassa, jossa seisoin kuvaa ottaessani, kasvaa äitienpäivälahjaksi saamani punalehtinen koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Tulevana keväänä ympäröivät istutukset laajenevat jollain tapaa ja ehkä vajalle muodostuu liuskekivipolku.

Koko projekti lähti liikkeelle tästä ovesta ja näistä ikkunoista, joita ehdin haeskella jonkin aikaa. Ehdottomana vaatimuksena oli vanhat ikkunat ja ovi, jotka tuovat uudelleen ehostettunakin vajaan luonnetta ja tyyliä, jota ei uusilla materiaaleilla saa. 

Alunperin ajatus puutarhavajasta lähti käytännön tarpeesta saada lisää varastointitilaa talveksi. Tälläkin hetkellä vajassa on pinottuna kaikki kevyet puutarhakalusteet, kaasugrilli sekä muuta talven alta pois nostettua. Kesän ajaksi kannoimme sisään vanhan runkopatjasängyn ja nautimme vajan mökkitunnelmasta päiväunien merkeissä. Ehkä jatkossakin vaja toimii tunnelmallisena kesähuoneena ja talven tullen varastona. Toisaalta minua houkuttaisi suuresti sisustaa vaja viehättäväksi ympärivuotiseksi puutarha-asumuksekseni 'Potting Shed' -tyyliin. Katsotaan, mihin käyttö luontevimmin kallistuu. Juthbackan markkinoilta ostamani hylly istui ihanasti vajan tyyliin ja nyt etsinnässä on myös vanha, hieman kulahtanut ruskeasävyinen pieni pöytä. Hauska kissalautanen löytyi taannoin kirpparilta, se näytti heti vajaani sopivalta. Odotan jo innolla kevättä, että saan tyhjentää vajan ja voin jatkaa sisustamista. Kuvittelen ikkunan alle sen etsinnässä olevan pikku pöydän, jonka päällä on esikkoja lasikellojen alla saviruukuissa. Nämä ihanat mielikuvat kannattelevat läpi talven ja saavat puutarhurin mielen jo hyrisemään... 

KADONNEEN PUUTARHAHENGEN OIREYHTYMÄ

Viinikärhö Purpurea Plena Elegans

Tunnistaako kukaan itsessään toisinaan katoavan puutarhahengen oireyhtymää? Minä olen kärsinyt vaivasta parin viimeisen vuoden ajan. Tunnusomaisimpana oireena nimeäisin palavan intohimon katoamisen; tunteen siitä, että kaikki on jo nähty ja koettu moneen kertaan. Rakkauden pohjavire on edelleen olemassa, mutta roihu on kadonnut. Kiihkeyden, luomisen, innostumisen ja löytämisen sijaan on astunut sitoutuminen ja pysähtyneisyys, tietty tympeyskin. Tunne, joka ei ruoki puutarhasielua. Syiden etsiminen vaatii itsetutkiskelua ja kuten jo monena aikaisempanakin vuonna, joululoma on antanut siihen taas mahdollisuuden. Vuoden lähestyessä loppua katse kääntyy luonnostaan kohta uutta. Itselläni se tarkoittaa sitä, että ajatukset suuntautuvat uuteen kasvukauteen, kevään tuloon ja virkistäviin ajatuksiin. Sielu kaipaa valoa, aistit herättelyä. Juuri nyt voisin maksaa hetkestä, jossa yhdistyy auringon lämpö, linnunlaulu sekä maan ja uuden kasvun tuoksu. 

Mutta syihin palatakseni, ehkä konkreettisimpana nimeäisin luontoa kurittaneet kuivat kesät kahden viimeisen vuoden aikana. En ole luonut puutarhaa alkuunkaan kuivuuden näkökulmasta ja jo kesäkuussa varjoisassa, yleensä kosteutta pidättävässä maassa kuivuneet kotkansiipisaniaiset ovat tehneet minut hyvin surulliseksi, ihan vain esimerkin antaakseni. Kesän edetessä puutarhassa puuhailu on muuttunut kasvien eloonjäämistaistelun seuraamiseksi ja siinä sivussa myös puutarhuri on 'kuivettunut'. Ehkä yhtenä syynä puutarhahengen katoamiseen on myös tietynlainen valmiiksi saaminen; intensiiviset vuodet puutarhaa luoden ovat tuottaneet tulosta ja kun alkuperäinen tavoite on alkanut saamaan puutarhassa näkyvää muotoa, on eteen tullutkin hämmentävä tunne. Tässä kohden sananparsi siitä, että päämäärää tärkeämpi on matka, on konkretisoitunut. Puutarhaelämässä kaikkein nautinnollisinta on uuden luominen, haaveiden konkretisointi käsillä tehden, koko puutarhasielunsa antaen. Ei ole suurempaa mielihyvää kuin antaa ideoille siivet ja lähteä seuraamaan, mihin lopputulos vie.

Kolmantena syynä nimeäsin tietynlaisen passivoivan mediaähkyn, joka vaivaa meitä tämän ajan ihmisiä melkein asiassa kuin asiassa. On suuri ilo ja rikkaus, miten puutarha-asioita voi jakaa samansieluisten kanssa läpi vuoden ja sitä on kyllä tullutkin tehtyä. Viimeiset vuodet Marian koti ja puutarha -blogi on ollut kuitenkin kovin hiljainen ja totta puhuakseni en kovin aktiivisesti ole seurannut, mitä muidenkaan blogeissa tapahtuu. Instagrammin nopeus ja helppous on vienyt visuaalisen inspiraatiotulvan jo lähes liian suuriin mittoihin ja sinne virtaan on tullut itsekin heittäydyttyä. Olen pannut merkille, miten tämä inspiraatiotulva kääntyykin helposti omaa luovuutta vastaan. Uudet ideat lähtevät kulovalkean tavoin liikkeelle ja kohta on joka toisella tilillä esillä samat  nopeasti kopioitavat 'hupsutukset'. Kopiomalla muita ei kuitenkaan saavuta samaa nautintoa, mikä löytyy omasta oivalluksesta tai halusta kokeilla, ehkä erehtyäkin. Virtuaalinen rinnakkaistodellisuus on myös melkoinen aikasyöppö, joka ottaa helposti yliotteen - tekee rengistä isännän - ja saa puutarhurinkin ehkä keskittymään vääriin asioihin.

Huh, siinäpä itsetutkiskelua kerrakseen! Kaikesta huolimatta tuleva puutarhakausi pitää sisällään taas valtavan määrän toiveikkuutta ja kutkuttavaa innostumista ja sitähän me ihmiset elämäämme tarvitsemme. Sääilmiöille tai vakavammin ajateltuna ilmastonmuutokselle emme omassa puutarhassamme juurikaan mitään mahda, vaikka kuinka teemme tärkeitä eettisiä valintoja. Me vain sopeudumme, samalla tavalla kuin koko luomakunta joutuu sopeutumaan. Ja onneksi sentään en ole edelleenkään saanut valmiiksi puutarhaani, jos äskeisestä sen käsityksen saitte! Mielessä on jo raivattavaa, myllättävää ja uuttakin istutusaluetta, joten työ jatkuu. Ja mitä tulee virtuaaliseen ähkyyn, se on kai itsestä ja omasta kurinalaisuudesta kiinni, miten  sen asian kanssa pärjää.

Kaikesta huolimatta, mitä ihaninta ja inspiroivinta uutta puutarhakautta teille jokaiselle, jotka tänne vielä eksytte. Yllä näkyvä kuva luo uskoa, että edessä on taas ihania hetkiä, sillä tuonkin näkymän tallensin kuivuudesta ja inspiraation puutteesta huolimatta.

UUSI ONNELLINEN PUUTARHAKAUSI ON ALKANUT!

Takana on jo monta intensiivistä puutarhaviikkoa. Kevät on ollut ihana ja talven jälkeen olen nauttinut joka solullani puutarhassa vietetyistä hetkistä. Puutarha on voimaannuttanut ja tuonut taas suunnattomasti iloa elämään. Tätä maapalaa on luotu puutarhaksi nyt viisitoista vuotta ja osin on nähtävissä jo vuosien tuomaa ilmeikkyyttä ja karismaa. Toisaalta täällä on edelleen tilaa uuden luomiselle ja muokkaamiselle, mikä sekin on hurjan hauskaa. Kiivas istuttaminen on vaihtunut tarkemmaksi tuumailuksi ja kasviyhdistelmien ja näkymien hiomiseksi. Suuria kasvustoja on jo jaettavaksi asti ja näin on mahdollista luoda toistoa ja sen myötä miellyttävää rytmiä puutarhan näkymiin. Tällä hetkellä katse on suuntautunut ihaniin kukkiviin puihin ja pensaisiin. Äitienpäivälahjaksi toivoin koristeomenapuuta, joita olen vähitellen istutellut eri puolille pihaa ja puutarhaa. Kuvassa näkyvä Malus purpurea 'Musta Rudolf' pääsee tänä kesänä rakennettavan puutarhavajan liepeille.

Orvokeista on ollut iloa pitkään; tuskin lumet olivat sulaneet, kun jo ostin muutaman 'pack'n pienen pieniä taimia. Tänä keväänä olen ryhdistäytynyt myös syksyn sipulikukkasuunnitelmien kanssa ja kirjannut ylös paikat ja näkymät, mihin kaipaan kevään kukkijoita. Useampi vuosi on mennyt lähes ilman uusien sipulien istuttamista. Edelleen rakastan yli kaiken narsisseja sekä kaikkia pienikukkaisia kevään airueita, mutta myös myöhemmin kukkivia laukkoja voisin lisäillä sinne tänne loputtomiin. 

Kasvihuone on viettänyt viimeistä talvea varastona, vihdoin aloitamme siis puutarhavajan rakentamisen. Kasvihuonetta tyhjätessäni päätin luopua kaikista ylimääräisistä istutusastioista ja muista tykötarpeista, joita puutarhaan on vuosien saatossa kertynyt. Tosin 'uusiakin' aarteita aina löytyy, viime talvena esimerkiksi tuo ensimmäisen kuvan reunassa pilkottava sinkkiamme. Kasvihuoneessa näkyvä amme taas löytyi edellisenä talvena ja pian siellä taas kasvavat tomaatit, kunhan niiden kasvihuoneeseen istuttamisen aika koittaa. Huhtikuussa kylvin perinteiseen tapaani ammeeseen retiisit ja salaatit ja satoa on jo tälle keväälle riittänyt, mikä ilo!

Puutarha vehreytyy silmissä ja viikonlopuksi on jälleen luvattu kesäisiä lämpötiloja. Nyt vielä kamera hakeutui rajattuihin yksityiskohtiin, mutta pian kaikkialla kukkii ja vihreys ottaa maiseman lopullisesti haltuunsa. Palaillaan siis pian!

HYVÄSTI TAMMIKUUN TAHMEUS

Kylmää, lumista ja kaunista. Viikonloppuisin talvikin tuntuu hienolta vuodenajalta, kun valoisista hetkistä on mahdollisuus nauttia eikä aamuisin tarvitse pakottautua lämpöisestä pedistä työelämän kiireeseen ja paineeseen. Tammikuu on itselleni vuoden tahmaisin, hienoa kääntää tulevalla viikolla kalenterin sivu helmikuulle. 

 Päivän pidentymisen kyllä jo huomaa ja vauhti kiihtyy koko ajan. Onneksi luntakin saatiin riittävästi, puutarha lepää pumpulipeitteen alla turvaisasti. Yhden viime keväänä istuttamani alppiruusun olen peitellyt kuusenhavuilla ja vanhalla huovalla, kaikesta muusta saa luonto pitää huolen. 

 Kissatkin kai laskevat päiviä kevääseen, ulos ei juurikaan naillä pakkasilla ole asiaa. Aika kuluu nukkuessa, ruokakuppia vahtiessa ja ikkunasta lintulautaa tarkkailtaessa.

Itse taidan uhmata pakkasta ja laittaa sukset jalkaan, tuosta puutarhan reunalta aukeavat avarat maastot ja juuri nyt hanki kimmeltää kuin sadussa. Kevättä kohti!

HAAVEITA JA ULKONA VÄRJÖTTELEVIÄ JOULURUUSUJA

Uusi puutarhavuosi on käsillä, huolimatta talvesta, joka ei säiden puolesta ole oikein edes vielä alkanut. Sydänalassa väpättää jo keväinen liekki, joka roihuaa vallankin näin lomapäivien jatkuessa. Koska kuvatiedostoni ammottaa tyhjyyttään viime vuoden osalta, kannoin elämää ulos kuvattavaksi. Tällaiset pienet hetkelliset stailaukset voivat olla todella terapeuttisia ja innoittavia, sillä luonto ja siitä kumpuava kauneus on yhtä kuin elämä. 

Puutarha jatkaa kuivan kesän jälkeen ansaittua lepoaan, tänä vuonna toivon, että kosteutta riittäisi ja toki sitä auringonpaistetta myös. Yrttilavan kyljessä nojailee marraskuun löytö, vanha sinkkinen kylpyamme. Viime talvena löysin vähän vastaavanlaisen, tämä on hieman sirompi ja laidoiltaan korkeampi. Pohjan sauma on hieman auki, joten ilman pientä fiksausta amme ei pidä vettä, mutta katsotaan, tuleeko tämä istutusastiaksi hyötyviljelyyn. 

Oikeasti nostin nämä jouluruusut jo aamusella terassille vähän vilvoittelemaan. Vasemman puoleinen on kukkinut viileällä ikkunalla jo viikkoja, oikeanpuoleisen ostin eilisellä kauppareissulla puoleen hintaan. Tavoitteena on jälleen tänä vuonna pitää nämä elossa ja istuttaa heti maan sulamisen myötä metsäpuutarhaan. 

Lomalla olen kierrellyt lähes päivittäin puutarhassa, jotenkin se tuo iloa ja herättelee jo listaamaan asioita, mistä aloittaa kevätpuhteet heti, kun niiden aika jälleen koittaa. Linnut pitävät ihanasti elämää yllä ruokintapaikalla omenapuiden lomassa. Muutama päivä sitten haketin ison kasan loppukesän ja syksyn aikana kertyneitä risuja ja kokosin hakkeen jo valmiiksi vaiheessa olevan kuusiaitaistutuksen tuntumaan. Kuiva kesä vei lähes puolet istutetuista kuusentaimista ja keväällä aitaa on paikkailtava uusilla taimilla. Hake on ehdoton apu taimien juuriston suojaamiseen.

Muutoinkin ajatukset ovat olleet maanparannuksessa ja puutarhasta kertyvän aineksen kiertokulussa. Maaperämme on todella savista ja kaikki maatuva aines, mitä puutarha itsessään tuottaa, on kullanarvoista. Keittiöjätteen kompostointi tuo vielä oman rikkaan lisänsä maanparannukseen. Maalle on annettava se, mikä maalle kuuluu.  

Vanhaherra Samuraikin teki kanssani puutarhakierroksen, mutta vaati päästä syliin märästä lumisohjosta. Toistaiseksi aika kuluu mukavammin sisätiloissa, nytkin lämmittelemme takkatulen ääressä ja annamme ajatusten virrata kevääseen. Tässä vuodenajassa ihaninta on juurikin haaveilu. Jostain luin, että haaveilu on mielen leikkiä ja haaveilu ja siitä saatava mielihyvä kertovat terveestä psyykkeestä. Me puutarhasta ammentavat tiedämme, miten suurta iloa tuottaa uuden puutarhavuoden suunnittelu ja siihen liittyvät unelmat. Ihania haaveiluhetkiä teille jokaiselle ja oikein inspiroivaa uutta puutarhavuotta!