keskiviikko 24. helmikuuta 2021

LUOPUMISTA, TOIVEIKKUUTTA JA UUSIA ALKUJA

Huhuu, täällä ei ole tullut käytyäkään hetkeen! Enpä tiedä mitä kerrottavaa minulla nytkään on, mutta kevät on seuraava vuodenaika ja se kai minut tänne johdatti. Oli taasen kaivettava puhelimesta kuvia, vuosiin en ole saanut aikaiseksi kuvata puutarhan näkymiä kunnon kameralla ihan siitä syystä etten ole blogannutkaan. Tänä talvena olen ollut kevään odotuksen suhteen rauhallisella mielellä. Ajatus kevään saapumisesta on ihana, mutta mikä ilo on ollut oikeasta runsaslumisesta talvesta. Ajatus neljän vuodenajan menettämisestä omaleimaisine sääilmiöineen on itselleni tuskallinen ja siksi olen kiittänyt tästä vanhan ajan talvesta ja asettunut sen suomaan olotilaan. Ihan varovaisesti olen alkanut taas hakea inspiraatiota tulevaan, mutta ihan varovaisesti vain. Vuosien kiivas visuaalisten puutarhaärsykkeiden hakeminen on kääntynyt kohdallani itseään vastaan. Kuva- ja informaatiotulvan sijaan käännän katseeni mieluummin sisäänpäin ja annan omille mielikuvilleni vallan. Juuri nyt ikkunasta avautuu etupihamme metsikön jäänteet. Seitsemäntoista suurta kuusta on poissa vaalimastamme metsiköstä. Syksyn Aila-myrsky kaatoi yhden ja turvallisuus edellä kaadatimme loputkin. Nyt aluetta hallitsevat isot siirtolohkareet, joiden sopukoihin on mahdollisuus luoda aivan uudenlainen puutarhan osa.  Alue vaatii näkösuojaa erityisesti tien suuntaan, joten istutettavaksi pääsee sekä puita että pensaita. Tietenkin tarvitaan rutkasti myös perennoja ja  maanpeitekasveja. Metsäpuutarhateema jatkuu tässäkin kohtaa, mutta osa alueesta on pyhitettävä myös jonkinlaiseksi huoltoalueeksi, jonne uudelleensijoittuvat kompostit ja muut välttämättömyydet. 

Ylimpänä kuva jälleen kerran itselleni rakkaimmasta alueesta puutarhassamme. Sinällään tuossa ei ehkä kenenkään silmään ole mitään erityistä, mutta itse aistin tässä kohden jotain merkityksellistä. Ehkä se on tuo kaunismuotoinen pihlaja, joka kasvaa siirtolohkareiden lomassa ja mänty, joka vinoudessaankin tuntuu vain kuuluvan tuohon. Tämä on luonnon muovaama suojaisa soppi, joka on nykyään osa puutarhaamme. Nämä luontaiset elementit ovat olleet puutarhamme perusta, valmiina kasvaneet puut ja kivenlohkareet. Etupihan kuusikon kaataminenkaan ei siis ollut päätöksenä suoraviivainen. Kuuset ovat tuoneet suojaa ja ravintoa sekä linnuille että oraville.  Itse jään kaipaamaan eniten puiden suomaa tuulensuojaa ja huminaa, joka on kuulunut puutarhamme äänimaailmaan. Toiveikkuus on kuitenkin aina läsnä, jos sitä tahtoo vaalia. Nyt minulla on mahdollisuus istuttaa alueelle monipuolisesti eri lajeja. Sinne mahtuisi esimerkiksi pähkinäpensas, josta olen haaveillut ja joka tarjoaisikin uudenlaista ravintoa eläimille. Nyt voin lisätä myös keväällä kukkivien hedelmä- ja koristepuiden määrää ainakin muutamalla ja suoda tällä tavoin hyönteisille uusia mesipaikkoja. Ja maan voi peittää ihanilla lehtomaisilla kevätkukkijoilla ja pikkusipuleilla. Kuusikon muistoa vaalien aion istuttaa aluelle myös uusia kuusia, jotka metsäkuusen sijaan ovat kapeakasvuisia serbiankuusia. Sen verran innoissani jo olen, että tein tilauksen tänään! 

Lempeää kevään odotusta teille jokaiselle, jotka tänne vielä tienne löydätte!
 

tiistai 5. toukokuuta 2020

VÄREJÄ, AURINKOA JA TYÖN ILOA


Toukokuu on täällä, eihän sitä meinaa todeksi uskoa. Jokainen hetki puutarhassa tuntuu juhlalta. Luonnon heräämistä tahtoisi jouduttaa ja toisaalta ajan toivoisi pysähtyvän. Jos talvella ei ollut tekemistä, on nyt sitä yllin kyllin. Joka päivä voi valita, mihin ryhtyy ja kuten tapana on, puuhat vaihtuvat lennostakin. Nimittäin lapion hakumatkalla saattaa esimerkiksi huomata kevätkurjenmiekat, jotka täytyy samantien siirtää toiseen kasvupaikkaan, jossa ne toivon mukaan kukkivat taas ensi keväänä runsaammin.
 Hiljalleen puutarhan eri osissa alkaa kukkia, ensin pienesti ja vähitellen suuremmin. Vihreys alkaa vihdoin maalata näkymiä; johan tätä harmautta onkin kestänyt. Näiden pikkuisten ääreen on kumarruttava ja oltava miltei hengittämättä, jotta kauneus tallentuu kameran muistiin.
 Vapun tietämillä oli aikaa aloittaa isompaakin puhdetta. Vähän varkain aloin kaivaa ja muotoilla puutarhavajan nurkalle liuskekivipation pohjaa. Vauhtia työhön toi mies, joka kilttinä haki seuraavana päivänä pihaan peräkärryllisen kivituhkaa ja täytti kaivannon sillä. Minun työksi jäi kivien latominen. Koska jemmassa olleita kiviä oli rajoitettu määrä, piti ennen kaivuuta koeasetella kivet pation koon hahmottamiseksi. Onneksi kivet riittivät. Patio ei ole suuren suuri, mutta juuri sen kokoinen, että kuvassa näkyvä vanha, maalilla kohennettu kovapuukalusteryhmä sopii paikoilleen. 
Nyt on taas uusi istuskelualue, jonne suunnata keskikesän leppoisina hetkinä. Pientä silmäniloa piti tietenkin heti järjestellä; tykkään, miten valo siivilöityy näiden turkoosinvihreiden pullojen lävitse. 
 Värit tekevät niin onnelliseksi. Näin keväällä sielu suorastaan janoaa keltaista. Kesän edetessä hempeät pastellit taas tuntuvat ihanimmilta. Mielestäni ajatus siitä, että tietyt värit ovat inhokkeja ja tietyt suosikkeja, on vähän hassu. Oikea väri oikeassa paikassa voi olla melkein mikä vain. Nämä keltaiset kevätesikot ovat ihania ja juuri oikean värisiä juuri nyt!
 Puutarhavaja sai myös astinkiven, nyt askel kulkee mukavasti vajaan ja sieltä ulos. Kuminen kynnysmatto on palvellut valuhommissa jo kolme kertaa ja lisääkin näitä laattoja voisi valaa vaikka kuinka. Ruokaöljyllä siveltynä matto irtoaa kuin itsestään puoliksi jähmettyneen sementin pinnasta. Nyt on puinen muottikin jo poissa. Seuraavaksi vuorossa on vajan seudun istutukset, joita olen jo vähän aloitellutkin. Niistä tuonnenpana!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

VARASLÄHTÖJÄ JA MUUTA MUKAVAA

 Kolme enemmän ja vähemmän puuhakasta puutarhapäivää takana ja tekemistä ja innostumista taas niin paljon, että tunnit vuorokaudessa eivät meinaa riittää. Kameraakin pitää taas muistaa kuljettaa mukana, työn lomassa on pidettävä säännöllisesti inspiraatiotaukoja ja kuvata päivittäin lisääntyviä ja muuttuvia puutarhanäkymiä. Kukintaa on vasta siellä täällä ja taas on aika listata sitä ikuista sipulikukkasuunnitelmaa syksyä varten. Tämän kokoiseenkin puutarhaan mahduttaisi pieniä kevätkukkijoita suunnattomat määrät. Tähän aikaan vuodesta kannattaa katsella myös myytävänä olevia kukkivia sipulikasveja sillä silmällä. Nyt ei ole tullut turhaan kaupoissa kuljettua, mutta viikko sitten ostin kevään ensimmäisellä taimistokäynnillä kaksi ruukullista triandrus-ryhmään kuuluvia 'Katie Heath' narsisseja. Istutin ne saman tien maahan ja pienistä yöpakkasista huolimatta ne ovat avautuneet vähitellen. Näiden torvet ovat alkuun kirkkaan keltaiset, mutta jo nyt niissä alkaa näkyä persikkainen sävy. 
 Idänsinililjat ja pienet kasvitieteelliset Humilis-ryhmään kuuluvat ''Black Base' tulpaanit, niitä nämä muistaakseni ovat, muodostavat yhdessä suloisen pikku kedon. Tuossa oikealla lepää Samurai-kissa, lyhdyssä on palanut kynttilä lähes joka ilta. 
 Viime keväänä kevätkurjenmiekat jättivät tässä kohtaa kukinnan kokonaan väliin ja nyt avautui ainoastaan muutama kukka. Taustalla näkyvä istuinryhmä sai viikonloppuna ylleen uuden mustan öljykerroksen, nyt kelpaa taas odotella pihlajan avautuvaa lehtikattoa istujan ylle .
 Pystykiurunkannuksen luonnonlaji on suhteellisen uusi tulokas puutarhassamme. Siirtelin näitä ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten erään autiotalon ojanpientareelta, jossa ne olivat levittäytyneet laajoiksi matoiksi. Voisin joku ilta lähteä paikalle uudelleen istutuslapion ja pussin kanssa. Taustalla jättilaukan varret kurkottelevat jo korkeuksiin. 
 Sahrameiden kukinta alkaa olla lopuillaan, mutta lammen reunalta löytyi vielä näin freesin näköinen mätäs. Tämä on melko kookas yksilö, lajike on hukassa.
 Kuten ensimmäisen kuvan narsissit, nämä jouluruusun kukat kuuluvat myös varaslähtöihin. Tämä on se ostamani jouluruusu ja näyttää, että se on suorastaan nauttinut olostaan saatuaan juuret pois ahtaasta ruukusta. 
 Sekalaisen referaatin päätteeksi vielä kurkistus puutarhavajaan, jossa myös työkalut alkavat järjestyä paikoilleen. Viikonlopun töinä oli näiden pienten työkalujen pesu ja öljyäminen. Kasvihuoneessa ollut pikkuhylly asettui sopivasti tuohon oven viereen ja tähän mahtuivat esille ahkerassa käytössä olevat tykötarpeet. 
Illan viime töinä kiinnitimme tuonne ylös vielä vanhat, poikien huoneissa joskus olleet seinäkoukut, jotka olivat kuin tehdyt lapioille ja talikolle. Kröhm, näitä työkaluja en vielä ehtinyt huoltaa, mutapaakutkin ovat jääneet niille sijoilleen. Ullakolla odottaisi vanha, miehen meidän ensimmäiseen kotiin sohvapöydäksi nikkaroima puuarkku, joka ehkä sopisi tuohon alle ja kätkisi sisään tärkeät, mutta vähemmän esteettiset työkalut. Minä kun en välittäisi pitää esillä noita kirkuvan keltaisia ja oransseja muovikahvaisia työkaluja...

torstai 23. huhtikuuta 2020

IHASTUTTAVAT HAISULIT

 Jo useampana keväänä tekemättömien puutarhatöiden listalla on notkunut 'Mount Everest' jättilaukkojen siirto näkyvämmälle ja aurinkoisemmalle paikalle. Istutin aikoinaan kolmen kappaleen sipulisatsin ja yllätyksekseni kolmesta olikin muodostunut reilu kymmenen sipulin mätäs! Haju oli melko metka, ei ihme että nämä eivät kelpaa puutarhassa yllärivisiittejä tekevälle eläinkunnan väelle. Jakaessani muutama sipuli vähän kärsi, mutta nämä ovat melko vahvoja kavereita ja uskon sipulien vain nauttivan uudesta ja tilavammasta kasvupaikasta. Yhden ryppään sijaan sain istutettua näitä katseenvangitsijoita nyt kolmeen eri kohtaan. Tykkään toiston tuomasta rytmistä puutarhassa, joten tämä oli pieni ässäarpavoitto.  
 Jatketaan haisuliteemalla. Tässä kohtaa tarvitsen nyt teidän tunnistusapua. Tälle keväälle olin toivonut punertavien jouluruusujen kävelevän jossain minua vastaan. Agressiivisen kasvienmetsästyksen sijaan tykkään yllättyä siitä, että haavelistalla olevat kasvit tupsahtelevat vastaan vähän puolivahingossa. Näin touhussa säilyy pieni kutina ja löytämisen ilo. No muutama aamu sitten poljin töihin paikallisen kukkakaupan ohi ja huomasin, että oven vieressä oli runsaita vihreitä pehkoja. Vaikka töihin oli jo kiire, jarrutin sen verran että varmistin pehkot kookkaiksi jouluruusuiksi. Iltapäivällä oli palattava paikalle. En miettinyt sen kummemmin, mikä jouluruusulaji on kyseessä, mutta heti autossa huomasin kasvin vahvahkon ominaistuoksun. Purkin kyljessä luki ainoastaan Helleborus. Aloin miettiä, onko kyseessä Helleborus foetidus eli haisujouluruusu? Kasvusto on melko korkea, lehdet kapealiuskaiset ja sahalaitaiset ja nuokkuvat kukat melko pieniä.
Aikaisemmin olen kokeillut  vaaleajouluruusuja metsäpuutarhan puolella, mutta kasvusto on pysytellyt kovin vaatimattomana. Nyt istutin tämän komistuksen puutarhan aurinkoisemalle puolelle aronia-aidan suojiin. Kesän tullen tässä on jo suorastaan varjoista ja maa pidättää hyvin kosteutta. Eli ensimmäiset istutukset tälle keväälle on suoritettu ja mieli iloitsee siitä. 

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

VIKTORIAANISET ESIKKO-TYTTÖSET

Vuosia sitten löysin aivan sattumalta lähikaupungin taimistolta erän kuvan mukaisia 'Silver Lace Black' loistokevätesikkoja, joita olin ihaillut jossain The English Gardens -magazinen numerossa. Ne olivat ja ovat edelleen minusta aivan satumaisen suloisia. Istutin kaikki kolme tainta yhteen ja samaan kohtaan, mikä ei tietenkään ollut järkevää. Muutamassa vuodessa esikot taantuivat, paikka oli todennäköisesti liian kuiva. 
Onneksi ehdin antaa yhden jakopalan Saaripalstan Sailalle ja loistokevätesikko onkin viihtynyt Sailan puutarhassa jo vuosia, pääset vilkaisemaan aiheesta ainakin täältä ja täältä. Ihanaa, että elämä on jatkunut toisaalla, vaikka minun puutarhassa kasvu ei ollutkaan menestyksekästä. 
Viikonloppuna minulle kävi samoin kuin vuosia sitten, näitä löytyi taas aivan sattumalta samaisesta kaupungista, eri taimistolta vain. Ostin taas kolme ja nyt olen ainakin sen suhteen viisaampi, että istutan jokaisen hieman eri puolille puutarhaa kosteutta pidättäviin kohtiin, joissa ei kuitenkaan talvimärkyys uhkaa. Toistaiseksi nautin esikoiden kauneudesta korkeisiin saviruukkuihin istutettuna, kasvihuoneen suojassa. 
Tämän tyyppisissä esikoissa on jotain erityisen viehättävää, ne tuovat mieleeni nauraa kikattavat hilkkapäiset tyttöset. Kukka on niin naivistinen, juuri sellainen, millaisena lapset kukan piirtävät. Tässä 'Silver Lace' lajikkeessa olevat valkoiset reunukset raikastavat ärtsyn keltaisen ja mustanruskean yhdistelmää. Näitähän löytyy myös keltareunaisena 'Gold Lace' lajikkeena. Esikoita on kasvatettu vuosisatoja englantilaisissa puutarhoissa ja viktoriaanisena aikana erilaisia erikoisuuksia toden teolla keräiltiin ja aseteltiin näytille upeisiin Auricula Theatre -nimisiin rakennelmiin. En tiedä, miten saisin myös perinteisen pihaesikon viihtymään puutarhassamme. Olen kokeillut istuttaa niitä muutamiin eri kohtiin, mutta mitään laajamittaista kasvuun lähtöä ei ole tapahtunut. Mielestäni pihaesikot ja erityisesti violettiin vivahtavat utuisen kellertävällä keskiosalla väritetyt ovat todella viehättäviä. Nyt ainakin viime vuonna istuttamani ovat talvehtineet, jospa ne lähtisivät hiljalleen leviämään suuremmaksi lämpäreeksi. 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

TERVEISIÄ PUUTARHAVAJASTA


 Viime päivät ovat olleet surun täyttämiä. Samurai-kissamme matka päättyi kuudentoista yhteisen vuoden jälkeen. Lähtö tapahtui lempeästi ja suunnitellusti, mutta ikävän ja surun määrä on vyörynyt yli suurella ja hetkittäin hallitsemattomallakin voimalla. Samurai tuli elämäämme samana vuonna, kun muutimme uuteen kotiimme ja aloitimme puutarhan luomisen. Nyt, kun hän on poissa, tajuan, miten suuri osa Samurain elämää puutarha on ollut. Jokainen kolkka muistuttaa hänen olemassaolostaan ja jokaisessa näkymässä näen Sampan lempeän olemuksen, toisinaan onnellisena auringonkilossa lekotellen, lammelta vettä juoden tai ajatuksissaan kaukaisuuteen kohti peltolakeuksia katsoen. Hänellä on ollut oma elämä, josta tiesimme vain osan. Miten paljon oman reviirin ylläpito onkaan vaatinut työtä ja miten monet kesäiset auringonnousut hän on todistanut meidän ihmisväen vielä nukkuessa. Tänä keväänä suru on läsnä puutarhatöissä. Viimeinen leposija on perennapenkissä katajikon suojassa, kohdassa jossa aurinko painuu mailleen. 
 Suru ja ilo kulkevat elämässä kuitenkin aina käsi kädessä. Juuri nyt on myös aihetta iloon ja kiitollisuuteen. Uuden kasvukauden alkaessa elämään tulee niin paljon uusia virkistäviä asioita, kun  puutarhaelämä alkaa! Yksi ilostuttaja näkyy kuvissa. Kauan haaveissa ollut, viime kesänä valmistunut puutarhavaja on vihdoin pääsemässä oikeuksiinsa. Syksyn viimeisinä töinä maalasin vajan sisäpuolelta. Talveksi sinne vain nosteltiin yhtä sun toista säilöön. Kun saimme muutama viikko sitten hyllyt seinälle, oli aika aloittaa viimeistely.
Vajan päätyseinälle järjestyi luontevasti kunnon työpiste. Valkoiset säädettävät pukkijalat sekä vanha täyspuinen pöytälevy löytyivät varastosta. Pöydän alle jää reilusti säilytystilaa. Toisessa tynnyrissä, jotka ovat muuten aikoinaan palvelleet poikien lelujen säilytyksessä, on lannoitteita ja toisessa multaa. Muutoin vajan sisustus on vielä vaiheessa, mutta vähitellen myös työkalut saadaan esteettisesti ja käytännöllisesti esille. 
Se että puutarhurin tykötarpeilla on nyt paikkansa ja kaikki on esillä insipoivasti, tuottaa suurta mielihyvää. Kasvihuoneesta taas vapautui tilaa kasvatukseen ja muutenkin sen tunnelma muuttui helpommaksi hengittää, kun siellä ei tarvitse pitää esillä kaikkea tätä tavaramäärää. Samalla kaikesta turhasta oli helppo luopua, vajaani haluan nyt vain kaunista ja tarpeellista. 
Minulla on suunnitelmia myös vajan ulkopuoliselle alueelle. Kynnykseksi täytyy valaa taas yksi koristeellinen betonilaatta ja liuskekivijemmalle löytyy vihdoin käyttöä. Niistä aion latoa vajan ovesta oikealle pyöreän alueen ja muotoilla sen reunoille kaarevan istutusalueen, jonka keskipisteenä on koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Tässä muuten vinkki ihanasta inspiraatiokirjasta, jonka tilasin itselleni talvella. Selina Laken Shed Style on täynnä innoitusta niin puutarhavajaan kuin muihinkin ulkotiloihin ja -rakennuksiin. 
Loppuun vielä kuva, jonka katsominen nostaa kyyneleet silmiin. Samurai-ystävämme juuri sellaisena kuin hän oli, lempeänä ja ystävällisenä, ikuisesti muistoissamme.

lauantai 11. tammikuuta 2020

PUUTARHATÖISSÄ

Puutarhahaaveiden täyttämä joululoma päättyi ja arkeen oli taas palattava. Verkkaisuuteen ehti kahdessa viikossa tottua, joten ensimmäinen työhönpaluuviikko on ollut sen mukainen. Sää on mitä erikoisin ja herättää ristiriitaisia tunteita. Yllä oleva kuva ei sentään ole tuore! 
Joka tapauksessa leuto tammikuu tuo aivan omanlaisia mahdollisuuksia puutarhurille. Leikkasin viikko sitten vadelmapensaista edellisvuoden versot ja nuorimmainen tarttui pyynnöstäni moottorisahaan ja katkoi etupihan kuusista alimmaisia oksia. Lisäksi leikkasin metsäpuutarhan laidalta alas kaikki virpiangervot, joiden juurakot kaivan kevään tullen ylös ja siirrän jonnekin puutarhan toiseen laitaan. Nyt olen nauttinut hakettamisen riemuista ja tuoretta puuhaketta on päässyt levittelemään samantien havujen ja pensaisen alustoille. Lämpökompostorit ovat toimineet upeasti koko ajan ja tänään tyhjensin valmiin sisällön kasvimaalle. Yleensä kompostorit jäätyvät talvisin jossain vaiheessa ja edessä on tilanne, jossa täytettävänä oleva on piripinnassa ja edellisvuotinen, jo lähes valmista massaa sisältävä on umpijäässä. Tällöin olen kerännyt kertyvän keittöjätteen erilliseen umpinaiseen astiaan, jonka olen sitten keväällä tyhjännyt kompostiin. Nyt voin rauhassa täytellä käynnissä olevaa loppuun saakka ja siirtyä sitten täyttämään seuraavaa. 
Viime kevään ja alkukesän aikaan kirjoittelin muistiin sipulikukkasuunnitelmaa. Ainoastaan tällöin on mahdollista hahmottaa, mitä minnekin haluaisi ja missä kaivataisiin keväistä kukkaloistoa. Toisinaan hyvätkin suunnitelmat saattavat odotuttaa toteutumistaan ja niin suurin piirtein kävi nytkin. Rutikuiva kesä ja alkusyksy ei houkutellut sipulikaupoille, mutta lokakuussa ostin kassillisen ihania tarjoustulppaaneja, jotka olivat osa suunnitelmaani. Eniten tahtoisin kuitenkin lisäillä kevään ensimmäisiä kukkijoita, kuten ylimmässä kuvassa loistavia sahrameita. Lisänä tietenkin lumikelloja, joita tosin on haastava saada kasvamaan sipuleista, talventähtiä, kevätkurjenmiekkoja, erityisiä rakkaudenkohteitani narsisseja, kasvitieteelisiä tulppaaneja, jotka ovat hiljalleen taantuneet sekä muita ihanuuksia. Helmihyasintit ja idänsinililjat onneksi levittäytyvät vuosi vuodelta ja niitä olen pyrkinytkin jakamaan uusille kasvupaikoille vuosittain.
Teimme työkavereiden kanssa viime vuonna pikaisen reissun Uumajan puutarhamessuille. Messuostokset jäivät vähäisiksi, mutta ehdoton ilonaihe oli tämä Narcissus moschatus (pahoittelut epätarkasta puhelinkuvasta), joka kuuluu luonnonlajeihin. Jännitävää nähdä, nouseeko tämä keväällä maasta. Täytyykin etsiä nuo viime vuotiset sipulilkukkamuistiinpanot esiin. Nyt kun minulla on tuo puutarhavaja, voin koota muistilistoja sen seinille, jospa se pitäisi pitäisi puutarhurin aktiivisempana pitkin sesonkia!

lauantai 4. tammikuuta 2020

TAMMIKUUSSA ETSITÄÄN PUUTARHA-ANTIIKKIA

Jokavuotinen tammikuun puutarhapuuhani liittyy kirppareihin ja muihin käytetyn tavaran hankintapaikkoihin. Eilen iski taas pakottava tarve lähteä katsastamaan, löytyisikö kirpparilta jotain kiehtovaa ja puutarhaan sopivaa. Tyhjin käsin ei tarvinnut tulla kotiin tälläkään kertaa, sillä löysin kuvassa näkyvän 12-litraisen Högforsin keramiikkaruukun. Minulla oli samanlainen vuosia sitten, mutta se meni valitettvasti rikki. Muistan, kuinka harmittelin tapaturmaa; ruukussa kasvoi sinä kesänä laventeli ja yhdistelmä näytti kertakaikkisen upealta. 
Viime vuoden teemana oli näiden kookkaiden lasipullojen metsästys ja niitä löytyikin kiitettävästi. Lasi sopii mielestäni todella hyvin puutarhaan ja yksittäisellä pullolla tai muutaman pullon ryhmällä voi syntyä  upea vaikutelma kukkiin, oksiin ja lehtimuotoihin yhditeltynä. Karsin viime keväänä kaikkea puutarhaan kertynyttä tavaraa rankalla kädellä. Onneksi löysin ystävän, joka tuli mielellään hakemaan pois laittamaani itselleen. Erityisesti ruosteista metallitavaraa ja erilaisia istutusastioita oli kertynyt hiljalleen kasoittain. Nykyään hankin tämmöistä somistetta hyvin valikoiden. Kaikenlainen sisustusrekvisiitta ja uusi tavara sekä kauhistuttaa että ahdistaa ja ne on helppo kiertää kaukaa, mutta tietyt aikaa kestävät vanhat ja käytetyt tavarat kiehtovat. Senkin olen oppinut, että jos en oikein keksi tavaralle järkevää käyttöä ja luontevaa sijoitusta, jätän sen jonkun toisen löydettäväksi. Eilisellä kirpparikäynnillä kyllä pyörittelin pitkään vanhaa, kookasta ja jykevää puukaukaloa, joka sekin olisi ehkä löytänyt paikkansa  puutarhassa, mutta jätin sitten ostamatta. Jonkun mielestä tämmöinen on varmasti turhaa, mutta itselleni valikoidut esteettiset asetelmat ja puutarhan näkymien korostaminen jollain mielenkiintoisella esineellä tuottavat suurta iloa ja tyydytystä.