Yksi asia johtaa toiseen. Poikien vaatekaapit siivottuani oli luontevaa siirtyä tämän harvinaisen flow-tilan viemänä lajittelemaan leluja poistettaviin, varastoitaviin ja tarvittaviin. Duplot ja pikkuautot kuulemma joutivat jo varastoon, että saadaan tilaa rummuille ja sähkökitaralle! Kuopuksen riemu oli hämmentävää urakan jälkeen... äiti, tää on ihan kuin uus huone! Hmm, siivoankohan tarpeeksi usein?
Vaatetusasiat eivät ole vahvimpia puoliani. Vaatteita tarvitaan, selvä se, mutta en mielellään suo aikaa enkä rahaa asukokonaisuuksien tuumailuun ja hankkimiseen. Mieluummin jotain kotiin tai puutarhaan tai vaikkapa matkaan. Vuodenaikojen taitteissa on kuitenkin pakko päivittää myös vaatekaappeja, ainakin lapsiperheissä. Eilen vietimmekin muutaman hikisen tunnin talvisissa toppavaatteissamme kaupungin ostoskeskuksessa kasaten käsivarsillemme farkkua, t-paitaa, boxeria, lippistä ja huivia jälkikasvullemme. Viime kesän kenkäresutkaan tuskin palvelevat enää tulevaa kautta ja koivetkin ovat luultavimmin venyneet jonkin verran... eli kenkäkauppaankin on lähiaikoina jouduttava. Kotiin päästyämme tartuin tositoimeen ja järjestin kumpaisenkin jässikän vaatekaapit. Iso kasa kittanoita t-paitoja, reikäisiä farkkuja, hapertuneita pikkuhousuja ja kaverinsa kadottaneita sukkia teki tilaa uusille pukimille. Taas yksi yliviivaus tekemättömien töiden listaan, hyvä, hyvä. Ja niin, kuvassa näkyvät uudet rottinkikorit olivat kuin piste i:n päälle vastajärjestetyissä kaapeissa, johan minä niitä muovisia monitoimikoreja katselinkin vuosikaudet!
Katinkainen kiikutti minulle tämmöisen upean plakaatin! Aivan meni suu suppuun ihmetyksestä; minulleko? Enpä ole moisia pystejä ja plakaatteja ennen saanutkaan, enkä ole osannut odottaakaan! Mutta mieltä tämä tunnustus totisesti lämmitti ja haluan ehdottomasti laittaa sen kiertämään. Suosikkieni lista on pitkä, mutta taidanpa ojentaa tämän Elinalle! Elinan sivuilta löytyy ideoita ja innoitusta vallankin näin puutarhakauden lähestyessä.
Herkuttelin taas viime kesäisillä kuvilla ja löysin tämän. Mieheni nappaama, kerrassaan napakymppi otos! Siili herkuttelemassa kissanruoalla ja kissa vieressä katsomassa; ähäkutti!
Sorruin edellisen postaukseni kuvissa melko harhaanjohtavaan tyylittelyyn, myönnän! Tämän päiväiset, äsken kuvatut otokset ovat lähempänä totuutta, noin yleensä ottaen. Johtuneeko alkavasta viikonlopusta, keväästä vai muuten hyvin menneestä päivästä, että en kotiin tullessani saanut minkäänlaista ahdistus- tai ärjymiskohtausta, vaikka näky kertoi karua totuuttaan? Ja toisaalta, ainakin yksi noista kasoista on minun jälkeeni jättämä... 
Muutaman kerran vuodessa minuun iskee tyhjennyspuuska. Surutta kokoan tavaraa kirpputorille lahjoitettavaksi, oman myyntipöydän ylläpitoon en ole enää aikoihin ryhtynyt. Kaappien ja laatikoiden kätköistä löytyy monenmoista unohdettua juttua, jonka olemassaoloa itsekin ihmettelee. Tyhjennyspuuska saa minut tyytyväiseksi. Järjestyksenpito helpottuu huomattavasti ja mieli kevenee. Tyhjennyspuuska ajoittuu selvästi tiettyihin aikoihin vuodesta, joulun alle ja kevääseen. Uudelle on tehtävä tilaa, niin mielessä kuin kodissakin... mutta paljon on sellaista, mistä ei luopuisi; asioita ja esineitä, jotka tuovat hyvää mieltä.
F.H. Burnettin vuonna 1911 kirjoittama kirja Salainen puutarha Inga Mooren kuvittamana uusintapainoksena on kerrassaan lumoava. Tarina ystävyydestä, keväästä ja luonnon parantavasta voimasta. Kuvitus ihastuttaa ja saa puutarhurin peukalot syyhyämään. Tästä kirjasta nauttivat niin isot kuin pienetkin. 
Ei auta, pölypalloja vastaan on pakko taistella, joka viikko. Lopputulos tosin palkitsee, vaikkakin vain hetkellisesti, mutta on se puhtaan kodin tuoksu ja olo vain ihana. Siivoaminen on parasta fengshuita, sanovat ja siihen uskon, vaikka fengshuihin en ole kovin syvällisesti perehtynytkään. Viikolla keräilin kokoon tavaraa, jota ilman uskon perheemme pärjäävän ja näin yhtäkkiseltään sain kokoon yhden jätesäkillisen ja pahvilaatikollisen. Karmeaa! Tavarat päätyivät lahjoituksena lähetyskirpputorille. Oikeasti nykyään yritän miettiä jo ostotilanteessa, mitä todella tarvitsen ja kannan enenevässä määrin huolta ympäristömme tilasta. Onneksi kotikunnassamme on loistava jätehuolto; jokaisen kotitalouden jätteet lajitellaan bio-, energia- ja kaatopaikkajätteisiin ja lisäksi kierrätyspisteitä lasille, metallille ja kartongeille löytyy reilusti. Meillä pestään nykyään maitopurkitkin ja kiikutan niitä sitten työmatkallani kierrätykseen. Ekologinen omatuntoni on herkistynyt ja hyvä niin. Pieniä tekoja, ei niillä maailmaa pelasteta, tiedän sen. Yksilötasolla tämä on vain ainut tapa vaikuttaa ympäristöasioihin edes jollain tavalla. Hmm, tarkoitukseni oli siis kirjoittaa lyhyt postaus Tolun tuoksuisesta kodista, mutta aloin paasaamaan ympäristöasioista... olen pahoillani! :D
Jättilaukkoja odotan tosissani, ne ovat ehdottomia suosikkeja!
Loistosalviaa rakastan myös. Taustalla valkoista myskimalvaa ja tuo hopeanharmaa perenna on hopeamarunaa. Penkissä kasvaa myös pieni pajupuu, Salix Helvetica muistaakseni. 
...klapintekoa ja lumen sulamista. Kunpa aurinko vielä näyttäytyisi täällä länsirannikollakin. 
Talo tyhjeni juuri, tosin vain muutamaksi tunniksi. Tekemättömien töiden lista on jälleen valtava. Ihan aluksi viikkosiivouksen loppuun saattaminen, sitten suurempina töinä takaraivossa tykyttävät klapien teko (ettei miesrukka joudu aivan yksin pakertamaan valtavan puusavottamme kanssa), kaappien siivous ennen kesää, vessan paneelien maalaus, varastojen täydellinen raivaus, mööpeleiden hionta ja maalaus, opiskelu... Itselleen tulee asetettua niin paljon tavoitteita ja aikarajoja. Nykyään vain huomaan lipsuvani vähän kaikessa ja yhä useammin yllätän itseni jumiutuneena johonkin täysin tuottamattomaan toimeen. Nytkin tasapainoilen mielessäni, miten käytän tämän muutaman tunnin yksinolon ja rauhan, tartunko toimeen vai istunko miettimään, lueskelemaan, olemaan. Mikä on viime kädessä tärkeää? Onko se puhdas ja tiptop-kunnossa oleva koti ja jatkuva suorittaminen, vai onko tärkeintä läsnäolo lähimpien ja oman itsensä kanssa? Kallistun ehdoitta viimeisen vaihtoehdon puolelle, mutta myönnän, että arjen pyörityksessä tulee usein valittua väärin. Nyt on kuitenkin poistuttava koneelta. Sängyt odottavat petaajaa, vessat pesijää ja pyykit viikkaajaa. Laitan kuitenkin upeaa musiikkia taustalle! Katsokaahan videon lopussa tanssiparin silmäpeliä... wow ; ) Elämäniloista viikonloppua ihan jokaiselle!
...vilautan teille jälleen yhden viimekesäisen kuvan. Riipumatto kaivetaan varastosta viimeistään sinä päivänä, kun Suvivirsi on laulettu. Puutarhassamme kasvaa kaksi koivua sopivasti riippumaton päässä toisistaan ja paikka on mitä mainioin lekotteluun. Sininen taivas siivilöityy koivunlehtien lomasta ja toisessa koivussa roikkuvasta linnunpöntöstä kuuluu taukoamaton tsirp, tsirp, tsirp linnunpoikasten vaatiessa ruokaa. Omat ja naapurin pojat harrastavat riippumatossa kaikenlaista ympärikieppumista ja kaverinpudotusta kun taas me miehen kanssa tykkäämme ottaa matossa romanttisia päiväunia ruoan päälle! Myös yksinäiset hetket riippumatossa ovat taivaallisia; mukaan hyvä kirja tai sisustuslehti, peitto sekä tyyny... ah, siitä ei hetki enää parane.
Siemenet ovat ilmestyneet kauppoihin ja aina kun semmoinen hylly tulee vastaan, täytyy vähän käydä hypistelemässä! Tein tosin inventaariota omalla pussivarastolla ja totesin, että näillä pärjäisi vielä muutaman vuoden... siemeniä on tullut ostettua joka kevät yli tarpeen! Jotain uutta olen jo taas toki ehtinyt ostaa. Ruokakaupan siemenvalikoimasta löysin valkokukkaisen köynnöskrassin siemeniä, joka oli uusi tuttavuus minulle. Koska viime kesänä tuoksuherneet eivät lähteneet kasvimaallani kasvun vauhtiin, kokeilen tulevana tätä köynnöskrassia. Köynnöskrassi on helppo kasvi, mutta kelta-oranssina kukkiessaan se ei ole iskenyt minuun. Kiva kun löysin tätä Tropaeolum majus Milkmaidia!
Puutarha-ajatukset pyörivät mielessä koko ajan... Viime kesänä innostuin oikeastaan ensimmäistä kertaa kuvaamaan puutarhaamme. Aikaisempina kesinä kuvattavaa ei vielä kovinkaan paljon ollut. Kuvia on niin ihana katsella tähän vuodenaikaan ja hämmästyneenä miettiä, etta joidenkin kuukausien kuluttua voin katselun lisäksi koskettaa ja nuuhkia samoja kasveja! Tulevana kesänä täytyy kuvata edellistä ahkerammin...
Vihdoin sain kantaa sisään yhden valmiin huonekaluprojektin pitkiin aikoihin. Tämän pikkuisen ei tosin tarvinnut odotella vuoroaan kovinkaan pitkään. Ostin pöydän alkuvuodesta täältä, kulutin muutamia sunnuntai-iltoja kylmässä ulkovarastossa maalia poistellen ja viime viikon aikana maalasin ja tein välihiontaa harva se ilta. Tänään mies porasi reiän laatikkoon ja ruuvasi vetimen kiinni ja tässä se nyt on; sillä paikalla mihin olin pientä pöytää jo tovin kaipaillut. Olen tyytyväinen. Tuo pikkuinen vedin ei muuten ollut pöydässä alunperin... siinä oli semmoinen kantikas nuppi, joka ei mielestäni sopinut tyyliin. Muistin piilottelevani jossain tätä rengasvedintä ja tovin etsittyäni sen löysinkin. Tämä vedin on kulkeutunut aikoinaan isommalle viikarille huutamani työpöydän laatikon kätkössä ja olen sitä jemmannut tulevaa käyttöä varten. Nyt sitä tarvittiin. 
Kuvitelkaahan, tänään on kevään ensimmäinen päivä! Talven selkä on taitettu, nyt mennään kohti kesää. Kevät on uskomatonta aikaa. Tuntuu melkein kuin kaiken voisi aloittaa uudestaan pitkän ja pimeän talven jälkeen. Voima alkaa virrata kun kuulee lintujen laulavan ja vesipisaroiden tippuvan räystäistä, näkee huikean sinisen taivaan ja tuntee auringon lämmön poskillaan. Tämä on sitä vuodenaikojen rikkautta, vaikkei se aina meitä suomalaisia lohdutakaan. Kevään alkamisen kunniaksi raahasin mieheni viime kesänä nikkaroiman sinisen Adirondack-tuolin raheineen terassille. Nyt on paikka, missä ladata itseensä päivä päivältä voimistuvia auringonsäteitä sekä jalostaa ideoita tulevan kesän puutarhakautta silmällä pitäen. Minulla on onni omistaa kädentaitoinen puoliso, joka vieläpä innostuu ideoistani ainakin joka toinen kerta. Tämänkin tuolin ja rahin hän teki lähes ilmaisista jätelaudoista ilman sen kummempia rakennusohjeita. Värin suhteen olimme eri mieltä, itse olisin toivonut valkoista mutta mies oli sitä mieltä, että kaikki ei voi olla valkoista, joten kompromissina päädyimme tähän siniseen puunsuojaan.
