PIENI PERGOLA JA ITSEKSEEN KYLVÄYTYVÄT ILAHDUTTAJAT

Muutama vuosi sitten kaadoimme etupihan reunalla kasvavan kuusimetsikön. Ajatus kuusikon katoamisesta sekä kirpaisi että houkutteli, mutta päätös oli lopulta tehtävä, kun myrsky kaatoi yhden kuusen melkein puuvajamme päälle. Kaikkiaan kuusia oli seitsemäntoista ja vuosirenkaiden perusteella ne olivat iältään noin 30-40 -vuotiaita. Yllä näkyvä liuskekivipatio on ollut kuusikon katveessa melkein puutarhamme alkuvuosista lähtien. Kivipatiota reunusti kolme ylvästä kuusta ja paikka oli todella tunnelmallinen. Ennen kuusten kaatoa olin ehtinyt korjata pation korottamalla sitä pintaan nousevien juurten vuoksi. Kuusten kaaduttua kivipatio oli surkea näky enkä tiennyt, mitä sille pitäisi tehdä. Koska kuusten myötä meni myös yksityisyys naapuriin päin, oli lähdettävä miettimään, millä tavoin saamme luotua alueelle uudelleen korkeampia raameja. Tuumailun jälkeen päädyimme nikkaroimaan pergolamaisen rakenteen, joka kuvassa on vielä maalaamaton. Yllätyin, miten kivalta se näytti valmistuttuaan. Tarkoituksena on siirtää villiviinikasvustot puutarhan toiselta kulmalta pergolaa verhoamaan, paikalla kasvaa myös itsekseen levittäytynyt alppikärhö, jota täytyy ohjata säleikköä kohti. 

Ilahduttavaa tässä kaikessa oli se, että kuusten kaaduttua alueella olevat suuret kivet pääsivät hienosti esiin ja loivat heti raameja uusille istutuksille. Kantoja oli kuitenkin jyrsittävä ja juuria kaivettava ennen istutuspuuhia. Tästäkin huolimatta uuden kasvillisuuden kanssa on pitänyt mennä maassa edelleenkin olevien juurakoiden ehdoilla, koska kaikkia oli mahdotonta saada pois. Kärräsin alueelle uutta multaa omasta puutarhajätekompostikasasta kottikärrykaupalla, joten en juurikaan yllättynyt, kun jo ensimmäisinä kesinä saimme nauttia näin upeasta kukkaloistosta ilman yhdenkään siemenen kylvöä. Ja kuten kuvasta näkyy, myös useampi pihlajan alku on lähtenyt hurjaan kasvuun päästessään kuusten varjosta. 

Jätimme muutamia kantoja niille sijoilleen muistuttamaan arvostamistamme kuusista. Ennen niin varjoinen alue kylpee nyt valossa, mutta kivet luovat suojaisia ja osin varjoisiakin soppeja, joihin olen istuttanut muun muassa alppiruusuja. Kuvassa näkyy, miten tonttimme alkuperäiskasvi, ahomansikka, on vallannut myös heti uusia alueita, niin somaa. Suurimmat istutukset alueelle on nyt tehty. Reunoilla on kasvamassa muutamia serbiankuusia, etualalla taas kartiovalkokuusia ja pesäkuusia. Alue rajautuu sorapihaan ja rajalla olleet betoniset muurikivet ovat vaihtuneet matalaksi luonnonkivilohkareaidanteeksi. Kiviaidanteen reunalle on istutettu lamohietakirsikkaa. Koska halusin paikalle myös yhden keskuspuun, on kahden kiven kainaloon istutettu tammi. Perenna- ja maanpeitekasveiksi on hiljalleen valikoitunut erityisesti perhosia ja muita hyönteisiä houkuttelevia kasveja.

KASVIHUONEEN REMONTTI JA KASVIMAAN UUDISTUSSUUNNITELMIA

Blogini näyttää nykyään päivittyvän pelkästään tammikuussa, kun mieli kääntyy jälleen tulevaan kasvukauteen! Viime vuoden puutarhakuvia löytyi ainoastaan puhelimesta ja sieltä vastaan tulivat nämä kasvihuoneen remonttikuvatkin. Rakensimme kasvihuoneemme vuonna 2011, jolloin puutarhan luomisvaihe oli muutoinkin kiivaimmillaan. Kasvihuone oli yksi suurimmista puutarhaani liittyvistä haaveista ja sen konkretisoituminen oli upeaa. Kuluneet vuotensa kasvihuone on palvellut hienosti. Se on tuonut iloa kevättalvesta myöhäiseen syksyyn. Tomaatinkasvatus on ollut olennainen osa kasvihuoneen suomia mahdollisuuksia, mutta ehkä tärkeintä on ollut sen tarjoama rentouttava ja onnellisuutta tuova fyysinen ympäristö. Merituuli puhaltaa täällä rannikolla keväällä ja alkukesällä melko voimakkaasti, joten kasvihuone tarjoaa ihanan tuulettoman keitaan puutarhatöiden lomassa. Halusin ehdottomasti kasvihuoneeseen vanhoista tiilistä muuratun sokkelin sekä korkeutta että ulkonäköä tuomaan. Vuosien saatossa sokkelin rappaukset olivat osin murentuneet erityisesti nurkista, joten remontti oli edessä. Hommaa oli tuumattu jo muutama vuosi, mutta viime keväänä ryhdyimme toimeen. 

Kasvihuoneesta oli luonnollisesti poistettava kaikki lasit, mutta runkoa ei tarvinnut purkaa. Tiilisokkeli purettiin lopulta lähes kokonaan ja muurattiin uudelleen kasaan osin samoja ja osin varastossa olleita tiiliä käyttäen. Aikaisemmasta poiketen suojasimme sokkelin bituminauhalla ja pellillä, joten toivottavasti kosteus ei pääse jatkossa samalla tavalla tekemään tuhojaan rappauksessa. Kaikkineen työ vei ehkä muutaman viikon ilta- ja viikonloppupuhteina. Tomaatintaimet ehtivät tuona aikana venähtää sisätiloissa ylipitkiksi, mutta pääsivät lopulta kesäkuun alussa kasvihuoneen multiin. Onneksi työ on tehty ja tänä keväänä kasvihuone on taas käyttökunnossa heti sesongin alussa. 

Muutama viikko takaperin törmäsin Tori.fi-sivustolla kahteen yllä näkyvän mukaiseen minikasvihuoneeseen. Hinta oli huomattavasti huokeampi kuin kuvassa ja lisäksi myyjällä oli tarjolla myös kuormalavan kauluksia. Tein kaupat kahdeksasta lavakauluksesta ja molemmista minikasvareista, joista toinen oli vielä kasaamattomana paketissaan. Tulevan kevään projektina onkin kasvimaan uudistaminen. Viimeiset vuodet olen viljellyt ilman lavoja, mutta olen alkanut taas kaivata kasvulavojen tuomia etuja. Tarkoituksena on alkuun tehdä lavakauluksista neljä kasvulavaa, joista kaksi on varustettu minikasvihuoneilla. Niihin olen suunnitellut istuttavani matalakasvuista paprikaa sekä tuoreena hyödynnettävää avomaankurkkua. Jos lavaviljely vie kovin menneessään, lisään lavojen määrää. Ylimpänä näkyvässä kasvihuonekuvassa on tiilistä aikaoinaan muuraamani yrttilava, joka on ollut käytössä erinomainen. Koska tiilimuuria ei ole suojattu ylhäältä päin, on rappaus murentunut myös siinä. Tarkoituksena on korjata tämäkin muuraus ja suojata muuri bituminauhalla ja reilunlevyisellä laudalla. On kiva suunnitella ja odottaa uusia alkavia puutarhaprojekteja, joita olisi kyllä yllin kyllin muitakin. Monet perenna-alueet kaipaisivat kipeästi uudistusta, koska tonttimme valo-olosuhteen ovat muuttuneet puiden ja pensasaitojen kasvun myötä ja nyt moni perenna kasvaa ei-suotuisalla paikalla. Katsotaan, mihin rahkeet riittävät tänä vuonna. 

 

LEMPEÄÄ PUUTARHAVUOTTA

Huh, elämä on edelleen raiteillaan, kun mieli kääntyy näin tammikuussa tuttuun tapaan kohti tulevaa kevättä ja uutta kasvukautta. Mikä ilo, että vuosi vuoden jälkeen puutarha tuottaa edelleen mielihyvää. Oma puutarhasuhde muuttuu ja jalostuu iän myötä samalla, kun arvostus tasapainoa, huolettomuutta, rentoutta ja hyvinvointia kohtaan kasvaa elämän kaikilla saroilla. Nämä arvot hiipivät lähes varkain myös puutarhurin ohjenuoriksi. 

Holistisuus eli se, että kokonaisuuden summa on enemmän kuin sen osien ominaisuuksien summa on ajatus, johon mieli suuntautuu yhä halukkaammin. Ei siis tarvitse antaa liikaa painoarvoa yksittäisille puutarhan repsotuksille, vaan kiinnittää huomiota siihen, mitä puutarha on kokonaisuutena. Kaikessa epätäydellisyydessään puutarha tuo iloa, elämää ja hyvinvointia paitsi minulle, myös kaikenlaiselle eliöstölle.

Kevääseen kiteytyvä uuden alku, toiveikkuus ja kaikki se tekemisen vimma on upeaa, mutta syöksee puutarhurin helposti myös kiivaaseen suorittamiseen. Tunne, etten ehdi enkä pysy luonnon vauhdissa on ikävä. Se vie puutarhaan olennaisena liittyvät ilon ja onnen tunteet ja tilalle hiipivät turhautuminen ja pettymys. En tänäkään vuonna ehtinyt, jaksanut, onnistunut. Se, että luopuu omaa puutarhaa kohtaan asettamista mielikuvista, jotka ehkä kumpuavatkin vääristä motiiveista, tuo rauhaa ja lempeyttä. Voinkin katsoa yhdessä luonnon kanssa muovaamaani ympäristöä rakkaudella ja kiitollisuudella. Jo se, että minulla on pala maata, jossa voin kasvattaa sekä kauneutta että ravintoa sekä seurata eläimiä ja hyönteisiä, on valtava siunaus. Lempeämmällä asenteella on mahdollista venyttää aikaa, madaltaa tavoitteita ja heittäytyä tilanteiden vietäviksi. Voi katsoa, mitä tänä keväänä ehdin, mistä innostun ja mikä jää vähemmälle. 

HERÄÄMISIÄ

Talvi on ollut pitkä monella tapaa, vihdoin saapunut kevät syleilee aisteja ja saa ihmisen jälleen eloon. Totean tämän joka kevät, mutta tuntuu ihmeeltä, että saamme jälleen kerran kokea tämän. Kaksi ensimmäistä puutarhapäivää on takana ja kehossa tuntuu ihana fyysinen väsymys. Tämä tunne on kovin tervetullut kaikenlaisen muun väsymyksen rinnalle ja luulen, että että tämä kehollinen kokemus hälventää hiljalleen taas kaiken mielen raskauden. 

Kasvihuone on edelleen tärkeä paikka, jossa voi ottaa etumatkaa poukkoilevaan kevääseen. Mehikasvit ovat jo elpyneet lämmön ja valon vaikutuksesta ja kevään ensimmäiset kukkahankinnat nostattavat tunnelmaa. Tänään tein ensimmäisen kimalaishavainnon, narsissien tuoksu houkutteli jo yhden aikaisen paikalle kasvihuoneeseen. Myös nokkosperhoset ovat tänään suorastaan parveilleet puutarhassa ja olen iloinnut myös kärpäsistä. Lintuladoilla vierailee edelleen varpusia ja sinitiaisia ja paikalla viihtyvät myös mustarastaat ja sepelkyyhkyt. Nostimme uuden linnunpöntön kasvihuoneen vieressä kasvavaan vaahteraan ja jo seuraavana päivänä sinitiaispariskunta oli pesänrakennuspuuhissa. Paikka on täydellinen bongailuun; hetekalla maatessa näkee kaikki pöntön tapahtumat. 

Lumikellot ovat vihdoin alkaneet viihtyä puutarhassamme. Nämä puistolumikellot ovat alkujaan Saaripalstan Sailan in the green -lähetys ja kun vihdoin uskaltauduin jakamaan pientä mätästä osiin, on kasvu vauhdittunutkin kovasti. Edessä onkin kukinnan jälkeen uusi jakaminen, toiveissa vähitellen levittäytyvä lumikellomatto metsäpuutarhan reunalla. 

Eilinen piipahdus Multasormessa poiki puuvajan seinustalle jälleen yhden tarjouksessa olleen ötökkähotellin. Viimekesäisissä hotelleissa onkin ollut useampi varattu miniyksiö. Huomenna on luvassa jälleen täydellistä säätä ja vielä yksi ylimääräinen vapaa, joka mahdollistaa kokopäivän mittaisen puutarhaelämyksen. Viikonloppu on kulunut pensaiden hoitoleikkauksissa ja haketuksessa, huomenna olisi omenapuiden vuoro. Tuleva viikko kuivattaa varmasti niin, että pääsen siistimään perenna-alueitakin. 

Viime vuosina puutarhailo on ollut ajoittain kateissa. Juuri nyt ilo kuplii jälleen enkä halua tukahduttaa tunnetta ajatuksilla kiireestä, pakosta tai edustuskunnosta. Kaivoin toissa iltana kirjahyllystä pitkästä aikaa Johanna ja Juha Tanskin kirjan Alussa oli puutarha -  viisaus kasvaa maasta ja  ammensin itseeni ajatuksia kirjoittajia mukaillen maankamaran sydämenlyönneistä ja puutarhan salaisuuksista, aisteista, tekemisestä ja mietiskelystä. Onnellisia kevätpuutarhahetkiä jokaiselle täällä piipahtavalle ystävälle. 

 

LUOPUMISTA, TOIVEIKKUUTTA JA UUSIA ALKUJA

Huhuu, täällä ei ole tullut käytyäkään hetkeen! Enpä tiedä mitä kerrottavaa minulla nytkään on, mutta kevät on seuraava vuodenaika ja se kai minut tänne johdatti. Oli taasen kaivettava puhelimesta kuvia, vuosiin en ole saanut aikaiseksi kuvata puutarhan näkymiä kunnon kameralla ihan siitä syystä etten ole blogannutkaan. Tänä talvena olen ollut kevään odotuksen suhteen rauhallisella mielellä. Ajatus kevään saapumisesta on ihana, mutta mikä ilo on ollut oikeasta runsaslumisesta talvesta. Ajatus neljän vuodenajan menettämisestä omaleimaisine sääilmiöineen on itselleni tuskallinen ja siksi olen kiittänyt tästä vanhan ajan talvesta ja asettunut sen suomaan olotilaan. Ihan varovaisesti olen alkanut taas hakea inspiraatiota tulevaan, mutta ihan varovaisesti vain. Vuosien kiivas visuaalisten puutarhaärsykkeiden hakeminen on kääntynyt kohdallani itseään vastaan. Kuva- ja informaatiotulvan sijaan käännän katseeni mieluummin sisäänpäin ja annan omille mielikuvilleni vallan. Juuri nyt ikkunasta avautuu etupihamme metsikön jäänteet. Seitsemäntoista suurta kuusta on poissa vaalimastamme metsiköstä. Syksyn Aila-myrsky kaatoi yhden ja turvallisuus edellä kaadatimme loputkin. Nyt aluetta hallitsevat isot siirtolohkareet, joiden sopukoihin on mahdollisuus luoda aivan uudenlainen puutarhan osa.  Alue vaatii näkösuojaa erityisesti tien suuntaan, joten istutettavaksi pääsee sekä puita että pensaita. Tietenkin tarvitaan rutkasti myös perennoja ja  maanpeitekasveja. Metsäpuutarhateema jatkuu tässäkin kohtaa, mutta osa alueesta on pyhitettävä myös jonkinlaiseksi huoltoalueeksi, jonne uudelleensijoittuvat kompostit ja muut välttämättömyydet. 

Ylimpänä kuva jälleen kerran itselleni rakkaimmasta alueesta puutarhassamme. Sinällään tuossa ei ehkä kenenkään silmään ole mitään erityistä, mutta itse aistin tässä kohden jotain merkityksellistä. Ehkä se on tuo kaunismuotoinen pihlaja, joka kasvaa siirtolohkareiden lomassa ja mänty, joka vinoudessaankin tuntuu vain kuuluvan tuohon. Tämä on luonnon muovaama suojaisa soppi, joka on nykyään osa puutarhaamme. Nämä luontaiset elementit ovat olleet puutarhamme perusta, valmiina kasvaneet puut ja kivenlohkareet. Etupihan kuusikon kaataminenkaan ei siis ollut päätöksenä suoraviivainen. Kuuset ovat tuoneet suojaa ja ravintoa sekä linnuille että oraville.  Itse jään kaipaamaan eniten puiden suomaa tuulensuojaa ja huminaa, joka on kuulunut puutarhamme äänimaailmaan. Toiveikkuus on kuitenkin aina läsnä, jos sitä tahtoo vaalia. Nyt minulla on mahdollisuus istuttaa alueelle monipuolisesti eri lajeja. Sinne mahtuisi esimerkiksi pähkinäpensas, josta olen haaveillut ja joka tarjoaisikin uudenlaista ravintoa eläimille. Nyt voin lisätä myös keväällä kukkivien hedelmä- ja koristepuiden määrää ainakin muutamalla ja suoda tällä tavoin hyönteisille uusia mesipaikkoja. Ja maan voi peittää ihanilla lehtomaisilla kevätkukkijoilla ja pikkusipuleilla. Kuusikon muistoa vaalien aion istuttaa aluelle myös uusia kuusia, jotka metsäkuusen sijaan ovat kapeakasvuisia serbiankuusia. Sen verran innoissani jo olen, että tein tilauksen tänään! 

Lempeää kevään odotusta teille jokaiselle, jotka tänne vielä tienne löydätte!

 

VÄREJÄ, AURINKOA JA TYÖN ILOA

Toukokuu on täällä, eihän sitä meinaa todeksi uskoa. Jokainen hetki puutarhassa tuntuu juhlalta. Luonnon heräämistä tahtoisi jouduttaa ja toisaalta ajan toivoisi pysähtyvän. Jos talvella ei ollut tekemistä, on nyt sitä yllin kyllin. Joka päivä voi valita, mihin ryhtyy ja kuten tapana on, puuhat vaihtuvat lennostakin. Nimittäin lapion hakumatkalla saattaa esimerkiksi huomata kevätkurjenmiekat, jotka täytyy samantien siirtää toiseen kasvupaikkaan, jossa ne toivon mukaan kukkivat taas ensi keväänä runsaammin.

 Hiljalleen puutarhan eri osissa alkaa kukkia, ensin pienesti ja vähitellen suuremmin. Vihreys alkaa vihdoin maalata näkymiä; johan tätä harmautta onkin kestänyt. Näiden pikkuisten ääreen on kumarruttava ja oltava miltei hengittämättä, jotta kauneus tallentuu kameran muistiin.

 Vapun tietämillä oli aikaa aloittaa isompaakin puhdetta. Vähän varkain aloin kaivaa ja muotoilla puutarhavajan nurkalle liuskekivipation pohjaa. Vauhtia työhön toi mies, joka kilttinä haki seuraavana päivänä pihaan peräkärryllisen kivituhkaa ja täytti kaivannon sillä. Minun työksi jäi kivien latominen. Koska jemmassa olleita kiviä oli rajoitettu määrä, piti ennen kaivuuta koeasetella kivet pation koon hahmottamiseksi. Onneksi kivet riittivät. Patio ei ole suuren suuri, mutta juuri sen kokoinen, että kuvassa näkyvä vanha, maalilla kohennettu kovapuukalusteryhmä sopii paikoilleen. 

Nyt on taas uusi istuskelualue, jonne suunnata keskikesän leppoisina hetkinä. Pientä silmäniloa piti tietenkin heti järjestellä; tykkään, miten valo siivilöityy näiden turkoosinvihreiden pullojen lävitse. 

 Värit tekevät niin onnelliseksi. Näin keväällä sielu suorastaan janoaa keltaista. Kesän edetessä hempeät pastellit taas tuntuvat ihanimmilta. Mielestäni ajatus siitä, että tietyt värit ovat inhokkeja ja tietyt suosikkeja, on vähän hassu. Oikea väri oikeassa paikassa voi olla melkein mikä vain. Nämä keltaiset kevätesikot ovat ihania ja juuri oikean värisiä juuri nyt!

 Puutarhavaja sai myös astinkiven, nyt askel kulkee mukavasti vajaan ja sieltä ulos. Kuminen kynnysmatto on palvellut valuhommissa jo kolme kertaa ja lisääkin näitä laattoja voisi valaa vaikka kuinka. Ruokaöljyllä siveltynä matto irtoaa kuin itsestään puoliksi jähmettyneen sementin pinnasta. Nyt on puinen muottikin jo poissa. Seuraavaksi vuorossa on vajan seudun istutukset, joita olen jo vähän aloitellutkin. Niistä tuonnenpana!

VARASLÄHTÖJÄ JA MUUTA MUKAVAA

 Kolme enemmän ja vähemmän puuhakasta puutarhapäivää takana ja tekemistä ja innostumista taas niin paljon, että tunnit vuorokaudessa eivät meinaa riittää. Kameraakin pitää taas muistaa kuljettaa mukana, työn lomassa on pidettävä säännöllisesti inspiraatiotaukoja ja kuvata päivittäin lisääntyviä ja muuttuvia puutarhanäkymiä. Kukintaa on vasta siellä täällä ja taas on aika listata sitä ikuista sipulikukkasuunnitelmaa syksyä varten. Tämän kokoiseenkin puutarhaan mahduttaisi pieniä kevätkukkijoita suunnattomat määrät. Tähän aikaan vuodesta kannattaa katsella myös myytävänä olevia kukkivia sipulikasveja sillä silmällä. Nyt ei ole tullut turhaan kaupoissa kuljettua, mutta viikko sitten ostin kevään ensimmäisellä taimistokäynnillä kaksi ruukullista triandrus-ryhmään kuuluvia 'Katie Heath' narsisseja. Istutin ne saman tien maahan ja pienistä yöpakkasista huolimatta ne ovat avautuneet vähitellen. Näiden torvet ovat alkuun kirkkaan keltaiset, mutta jo nyt niissä alkaa näkyä persikkainen sävy. 

 Idänsinililjat ja pienet kasvitieteelliset Humilis-ryhmään kuuluvat ''Black Base' tulpaanit, niitä nämä muistaakseni ovat, muodostavat yhdessä suloisen pikku kedon. Tuossa oikealla lepää Samurai-kissa, lyhdyssä on palanut kynttilä lähes joka ilta. 

 Viime keväänä kevätkurjenmiekat jättivät tässä kohtaa kukinnan kokonaan väliin ja nyt avautui ainoastaan muutama kukka. Taustalla näkyvä istuinryhmä sai viikonloppuna ylleen uuden mustan öljykerroksen, nyt kelpaa taas odotella pihlajan avautuvaa lehtikattoa istujan ylle .

 Pystykiurunkannuksen luonnonlaji on suhteellisen uusi tulokas puutarhassamme. Siirtelin näitä ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten erään autiotalon ojanpientareelta, jossa ne olivat levittäytyneet laajoiksi matoiksi. Voisin joku ilta lähteä paikalle uudelleen istutuslapion ja pussin kanssa. Taustalla jättilaukan varret kurkottelevat jo korkeuksiin. 

 Sahrameiden kukinta alkaa olla lopuillaan, mutta lammen reunalta löytyi vielä näin freesin näköinen mätäs. Tämä on melko kookas yksilö, lajike on hukassa.

 Kuten ensimmäisen kuvan narsissit, nämä jouluruusun kukat kuuluvat myös varaslähtöihin. Tämä on se ostamani jouluruusu ja näyttää, että se on suorastaan nauttinut olostaan saatuaan juuret pois ahtaasta ruukusta. 

 Sekalaisen referaatin päätteeksi vielä kurkistus puutarhavajaan, jossa myös työkalut alkavat järjestyä paikoilleen. Viikonlopun töinä oli näiden pienten työkalujen pesu ja öljyäminen. Kasvihuoneessa ollut pikkuhylly asettui sopivasti tuohon oven viereen ja tähän mahtuivat esille ahkerassa käytössä olevat tykötarpeet. 

Illan viime töinä kiinnitimme tuonne ylös vielä vanhat, poikien huoneissa joskus olleet seinäkoukut, jotka olivat kuin tehdyt lapioille ja talikolle. Kröhm, näitä työkaluja en vielä ehtinyt huoltaa, mutapaakutkin ovat jääneet niille sijoilleen. Ullakolla odottaisi vanha, miehen meidän ensimmäiseen kotiin sohvapöydäksi nikkaroima puuarkku, joka ehkä sopisi tuohon alle ja kätkisi sisään tärkeät, mutta vähemmän esteettiset työkalut. Minä kun en välittäisi pitää esillä noita kirkuvan keltaisia ja oransseja muovikahvaisia työkaluja...

IHASTUTTAVAT HAISULIT

 Jo useampana keväänä tekemättömien puutarhatöiden listalla on notkunut 'Mount Everest' jättilaukkojen siirto näkyvämmälle ja aurinkoisemmalle paikalle. Istutin aikoinaan kolmen kappaleen sipulisatsin ja yllätyksekseni kolmesta olikin muodostunut reilu kymmenen sipulin mätäs! Haju oli melko metka, ei ihme että nämä eivät kelpaa puutarhassa yllärivisiittejä tekevälle eläinkunnan väelle. Jakaessani muutama sipuli vähän kärsi, mutta nämä ovat melko vahvoja kavereita ja uskon sipulien vain nauttivan uudesta ja tilavammasta kasvupaikasta. Yhden ryppään sijaan sain istutettua näitä katseenvangitsijoita nyt kolmeen eri kohtaan. Tykkään toiston tuomasta rytmistä puutarhassa, joten tämä oli pieni ässäarpavoitto.  

 Jatketaan haisuliteemalla. Tässä kohtaa tarvitsen nyt teidän tunnistusapua. Tälle keväälle olin toivonut punertavien jouluruusujen kävelevän jossain minua vastaan. Agressiivisen kasvienmetsästyksen sijaan tykkään yllättyä siitä, että haavelistalla olevat kasvit tupsahtelevat vastaan vähän puolivahingossa. Näin touhussa säilyy pieni kutina ja löytämisen ilo. No muutama aamu sitten poljin töihin paikallisen kukkakaupan ohi ja huomasin, että oven vieressä oli runsaita vihreitä pehkoja. Vaikka töihin oli jo kiire, jarrutin sen verran että varmistin pehkot kookkaiksi jouluruusuiksi. Iltapäivällä oli palattava paikalle. En miettinyt sen kummemmin, mikä jouluruusulaji on kyseessä, mutta heti autossa huomasin kasvin vahvahkon ominaistuoksun. Purkin kyljessä luki ainoastaan Helleborus. Aloin miettiä, onko kyseessä Helleborus foetidus eli haisujouluruusu? Kasvusto on melko korkea, lehdet kapealiuskaiset ja sahalaitaiset ja nuokkuvat kukat melko pieniä.

Aikaisemmin olen kokeillut  vaaleajouluruusuja metsäpuutarhan puolella, mutta kasvusto on pysytellyt kovin vaatimattomana. Nyt istutin tämän komistuksen puutarhan aurinkoisemalle puolelle aronia-aidan suojiin. Kesän tullen tässä on jo suorastaan varjoista ja maa pidättää hyvin kosteutta. Eli ensimmäiset istutukset tälle keväälle on suoritettu ja mieli iloitsee siitä.