keskiviikko 7. marraskuuta 2018

JALOKIVISÄVYISSÄ

Kultasypressi Cupressus macrocarpa 'Goldcrest'
Blogi on uinunut hyvin pitkään ja paluu tuntuu miltei oudolta. Kuiva kesä läkähdytti puutarhan ja vei ilon ja innon puutarhassa työskentelyltä. Olenkin nauttinut kovasti syksyn tuomasta kosteudesta ja jopa hämäryydestä. Luonnolleni sopii vuodenkierrossa tämä hiljenevä ajanjakso, jolloin elämän tempo hidastuu ja luonto pelkistyy. Smaragdin vihreänä hohtava nurmi ja sammalet sekä havujen tumma vihreys luovat kiehtovasti kontrastia lakeuksien kynnetyille pelloille ja paljaille puiden rungoille. 

Tunnustan että puutarhan syystyötkin ovat vielä osin kesken, mutta leuto sää näyttää jatkuvan, joten luotan siihen, että ehdin vielä viettää aikaansaavia hetkiä ulkona ennen pysyvän pakkasjakson alkua. Pientä somistusta kuitenkin laitoin viikonloppuna etupihan terassin pöydälle. Ajatus callunoista masensi, mutta ensimmäistä kertaa ikinä huomasin ihastuvani puutarhamyymälässä noihin kultasypresseihin. Hohtavat jalokivisävyt ovat vetäneet minua muutenkin viime aikoina puoleensa ja näissä pikkuisissa havuissa sävy on mielestäni kertakaikkisen herkullinen. Ja ah, tässä sympaattisessa havussa on vielä sitruunainen tuoksu, joka tulee esiin sormenpäillä hieraistessa, täydellistä!


lauantai 17. maaliskuuta 2018

PATOUTUNUTTA PUUTARHAPUHETTA

Maaliskuun valo ja aurinko on läpitunkevan ihanaa, mutta yhdistettynä raakaan kylmyyteen myös mieltä ja kehoa raastavaa. Puutarhurin mieli on jo melkoisen levoton, pakkautuvaa energiaa on yritettävä kohdentaa kaikkeen vähänkään kasvuun ja uuteen puutarhakauteen liittyvään. Mullan kanssa olen pelehtinyt vasta tomaatintaimikylvösten verran, mukaan voi tietenkin laskea myös tänään laitetut pääsiäisohrat; silmäniloksi ja kissojen virkistykseksi. 

Talvisin huvitan itseäni puutarha-antiikin metsästyksellä ja voin sanoa tämän talven olleen sen suhteen erittäin menestyksekäs. Saaliina jo aikaisemmin esitellyt sinkkiamme ja Singerin jalat sekä viime viikonloppuna vielä toiset Singerin jalat! Jalkoja ei siis tule puuttumaan, on mistä väsätä viehättäviä puutarhapöytiä erilaisille ruukkukasvikokoelmille ja muille kivoille puutarhasomistuksille. Myös viehkoja vanhoja lasipulloja on löytynyt, viimeisimpänä yksi uusi, iso ja pullea mamselli. 

Puutarhavajasta olen hokenut sekä täällä että kotona jo kyllästymiseen saakka, mutta vihdoin valo alkaa oikeasti näyttää vihreältä, jee! Viimeisen taiston jouduimme käymään tulevan vajan sijainnista, mutta nyt on sekin tilanne 1-0 perheen pääpuutarhurin eduksi, siis minun. Kuulostan tyrannilta, mutta oikeasti en ole kuin ainoastaan näissä puutarha-asioissa! Talven aikana olen silmäillyt erinäisiä vanhan romun hankintapaikkoja ikkunat ja ovet silmissä kiiluen. Ensin löytyivät ikkunat, kuvassa näkyvät kaksiruutuiset, jotka olivat kovaa puuta ja rakenteiltaan ehjät. Pulitin 15 euroa per kappale ja olin tyytyväinen. Ovien suhteen asetin tavoitteen melko korkealle, olisihan sellaiset vanhat pariovet nyt aivan ihanat. Vaikealta näytti, en halunnut koluta paikkoja loputtomiin enkä myöskään köyhtyä liikaa. Madalsin rimaa vanhaan yksiosaiseen peilioveen, mutta mitään madonsyömää tai rimpulaa lautakyhäelmää en suostunut ostamaan. Onneksi Pohjanmaalla riittää vielä vanhaa, jykevää ja sopuhintaista mööpeliä ja rakennusmateriaalia; nyt on ovikin löytynyt, Jurvasta hain perjantaina työpäivän jälkeen. Myyjän kanssa saimme tovin äheltää, jotta ovi saatiin auton sisään ja kotimatkalla näkyvyys tien oikealle puolelle oli melko heikko. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, jahka lumista päästään, täällä aletaan rakentamaan! Alla oleva kuva kertoo, mihin tarkoitukseen vaja osin tulee. Vuosien saatossa puutarhaan on kertynyt monenlaista tykötarvetta ja rekvisiittaa, joka talven tullen on nostettava suojaan. Tähän saakka olen nostellut tavaramäärän kasvihuoneeseen, mutta kevään tullen haasteena on kasvihuoneen käyttöönotto. Siellä kun alkaa ihan näinä hetkinä jo tarkenemaan, sisään vain ei meinaa mahtua. 
Huh, olipas minulla paljon asiaa, patoutunutta puutarhapuhetta. Eilisiltana selasin blogini tekstejä vuosien takaa, sitä tulee harvoin tehtyä. Tunsin huvittunutta ja hellyttävää lämpöä itseäni kohtaan, miten täynnä intoa sitä onkaan ollut alkuaikoina. Sitähän on keksinyt vaikka tikusta asiaa ja saanut sen kuulostamaan niin ihanalta. Kamerakin on ilmeisesti roikkunut aina kaulalla. Nykyään tuntuu, että täällä virtuaalisessa puutarhamaailmassa kaikki on jo nähty ja näytetty, moneen kertaan pureskeltu ja märehditty. Jo aikaa sitten olen saanut itseni kiinni samojen aiheiden ja kuvakulmien ääreltä; omiin juttuihinsa on jossain vaiheessa ollut totaalisen kyllästynyt. Taukojen pito on ollut terveellistä, on ikävä rasittaa itseään, saatika muita jo moneen kertaan kuulluilla tyhjänpäiväisillä löpinöillä. Se on se garden flow, joka edelleen saa kuvat ja tekstit syttymään. Silloin kun itse on innostunut  ja puutarha-asioiden ytimessä, on hyvä aika tulla tänne blogiinkin flowta jakamaan. Silloin joku muukin varmasti virkistyy kuvieni ja tekstieni äärellä. Jatkan siis samalla epätahtisella päivitystiheydellä, mutta linjoilla pysyn! Taputan itseäni myös olkapäälle ja jatkan edelleen epäkaupallisella linjalla. Minun on helppo elää ja hengittää, kun en sido itseäni markkinahenkisiin voimiin.

Ihanaa maaliskuuta ja voimallista pian alkavaa puutarhakautta jokaiselle!

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

HENGÄSTYTTÄVÄ, HEKTINEN, IHANA HUHTIKUU

Rikkaruohoelämää-blogin Between ojensi minulle huhtikuisen haasteen keväänodotustunnelmaa kohottamaan. Haasteen tarkoituksena on listata viisi itselle tärkeintä kevään merkkiä, jotka ilahduttavat omaa sielua voimakkaimmin. Huhtikuu onkin mahtava kuukausi, jolloin ainakin minulla on jo täysi tohina päällä. Pitkä odotus suorastaan purkautuu sielusta ulos vimmaisella tarmolla. Valoa on jo niin paljon ja vaikka säät vielä oikuttelevat ja puutarhassa työskentely vaatii paneutumista lämpimään pukeutumiseen, meno on jo hurjaa! Ensimmäinen kevään virstanpylväs on kasvihuoneen kuntoon laittaminen. Talvisin säilön siellä kaikenlaista puutarhatavaraa, joten ensin kasvihuone on tyhjättävä ja nosteltava sieltä työkalut ja istututusastiat paikoilleen. Seuraavaksi kunnon pesu painepesurilla sekä sisä- että ulkopuolelta. Sitten se mukavin vaihe eli kaiken kauniiksi laittaminen. Varastosta saan vihdoin kantaa ulos siellä talvehtineet kasvit, joista osa pääsee aloittelemaan ulkoilmaelämää kasvihuoneen suojissa.
Toinen virstanpylväs on tietenkin ensimmäisten kevätkukkien avautuminen. Jo versojen maastanousu on niin hienoa, kukinta on jo sitten lähes maagista! Joka kevät vain harmittaa, ettei syksyllä ymmärtänyt upottaa maahan satoja tai tuhansia pienen pieniä sipuleita, sillä niitähän puutarhaan mahtuisi ihan loputtomasti. Ja ne kaikki ovat niin ihania, kuten tässä tämä talventähti ja hieman alempana olevat krookukset, lumikellot ja sitten tietenkin kevätkurjenmiekat, idänsinililjat ja kasvitieteelliset tulppaanit.
Kolmas varma huhtikuinen kevään merkki ovat kaikenlaiset huoltotoimenpiteet, kuten puutarhakalusteiden pesu ja esillenosto ja tarpeen tullen maalaushommatkin. Muutama vuosi sitten piristin ruskeat kovapuukalusteet maalaamalla ne talon ulkomaalauksesta ylijääneellä maalilla. Kunnon pesu painepesurilla ja sitten vain kaksi kerrosta maalia pintaan. Voin kertoa, että hyvin on maali pysynyt ja kalusteet jotenkin paljon raikkaammat ja puutarhan tunnelmaan sopivammat.
Neljänneksi virtaanpylväksi nimeän talven ajan mielessä hautuneiden suunnitelmien alkuun saattamisen. Maa muuttuu huhtikuussa muokattavaksi ja lempipuuhaani onkin uusien istutusaluieden muotoilu. Vähän mittailua, kaarevien linjojen hahmottelua ja sitten vain nurmikon kääntöä hartiavoimin. Toisinaan poistan nurmikerroksen kokonaan ja tuon puutarhakompostikasasta tilalle uutta multaa, toisinaan vain käännän nurmipaakut maahan nurinpäin ja kokoan pintaan kohopenkin samaisen kompostikasan muhevasta mullasta. 
Tätä kirjoittaessani alan melkein päästä kiinni huhtikuun hengästyttävään, hektiseen ja ihanaan tunnelmaan. Keväällä elämä isolla Eellä alkaa eikä silloin haluaisi tuhrata aikaansa esimerkiksi tylsiin sisätöihin. Minulla onkin tänä vuonna tavoitteena perata huusholli ennen näitä ihania päiviä siihen malliin, ettei sitten tarvitse potea tunnontuskia tursuilevasta talosta.
Viides ihana huhtikuinen kevään merkki on vielä melko paljaan puutarhan siistiytyminen. Joinakin keväinä olen pystynyt siistimään metsäpuutarhaa jo maaliskuussa. Suuret kuuset roskaavat tuhottomasti ja ensimmäisenä aloitan aina käpyjen, oksien ja havunneulasten keruun. Kivetyiltä poluilta on nautinto haravoida roskia, kuulen melkein metalliset raapaisut jo korvissani! Kasvihuoneesta esille nostetut puutarhatyökalut pääsevät taas käyttöön ja osaltaan myös luomaan puutarhaan elossa olevaa tunnelmaa.
Huhtikuu on siitäkin ihana, että kaikki on vielä edessäpäin. Tuntuu, että aikaa on loputtomasti ja onnelliseksi tekevää puuhaa riittää ja riittää. Tässä vaIheessa vuotta ei voi kuvitellakaan, että jossain kohtaa on jälleen valmis taukoon ja lepoon.
Huhtikuun odotus on jo alkanut, oikeastaan odotan jo maaliskuutakin, sillä monena keväänä  se on ollut jo ihanan lämmin ja lupaava. On ollut myös tuskallisia keväitä, jolloin kylmyys vain jatkuu ja jatkuu, mutta puutarhurin mieli on aina pohjimmiltaan positiivinen eli en ainakaan lähtökohtaisesti ala uskomaan toisintoa viime keväälle. Kiitos Between haasteesta ja Maatiaskananen myös, hän nimittäin haasteen alunperin laittoi kiertämään! Ja pahoittelut, jos tekstini oli jotenkin ryöpsähtelevää, huomaan suoltavani ajatuksia sen suuremmin miettimättä. Se on kai seurausta samanlaisen rennomman otteen valtaamasta minästä, en vain enää jaksa enkä halua kuormittaa itseäni liiallisella suorittamisella ja liian korkeille nostetuilla rimoilla, ne ajat ovat takana päin ja se tie nähty. Ja huomaan itsekin nauttivani ihmisistä ja asioista, jotka ovat rentoja ja välittömiä ja joissa ei ole mitään pakotettua tai päälleliimatun oloista. Eikös me puutarhaihmiset vähän semmoisia pruukaa ollakin! Iloisin ja rennoin mielin kohti huhtikuuta!

lauantai 13. tammikuuta 2018

UUTEEN PUUTARHAKAUTEEN VARUSTAUTUMISTA

Tässä toinen satsi kesää kameran muistikortilta. Siemenestä kasvattamani etelänruusuruoho Knautia macedonica on viehättävä mutta kuriton.
Ihailen perennan kukintoa, väritystä sekä kaartuvaa kasvutapaa, mutta jossain vaiheessa rentoilu käy melko mahdottomaksi ja on tartuttava saksiin. Siementaimia on putkahdellut mukavasti, mutta ei ollenkaan riesaksi asti. Oikein ihastuttava perenna kaiken kaikkiaan ja saakin sen vuoksi anteeksi pienet rönsyilyt.
Tein juuri siementilausta ystävän kanssa, eihän sitä ilman siemeniä vain pääse uuden puutarhavuoden alkuun. Nyt aion kokeilla monivuotista ruusunätkelmää ja kaksivuotista harmaakäenkukkaa. Hyötypuolelta ostoskoriin kilahti itselleni vielä kokeilematta jäänyt mustajuuri.  
Vapaa-ajalla tulee työstettyä puutarhasuunnitelmia nyt ahkerasti, kohtahan ollaan jo maaliskuussa ja  silloin on ainakin periaatteessa mahdollisuus jo aloittaa monenlaista puutarhapuuhaa. Vauhdikkaan työviikon ja pienen flunssan nahistamana lähdin eilen iltapäivällä vielä kirpputorille. Pieni kutiseva aavistus antoi ymmärtää, että tulevan puutarhavajan ikkunat saattaisivat odotella minua. Kutina ei pettänyt, sillä löysin vanhat ja erinomaisen hyväkuntoiset, kaksiruutuiset ikkunat oikein sopuisaan hintaan. Sekä puuosat että lasit olivat ehjiä ja ikkunoiden paino kertoi, että aikanaan käytetty puu oli tiivistä laatutavaraa.

maanantai 1. tammikuuta 2018

MENNYTTÄ JA TULEVAA

 Olikohan tämä viime kesän ainut säiden puolesta täydellinen päivä, en nimittäin ottanut kunnon kameralla kuvia kuin tänä ainoana... nyt harmittaa. Mutta ihaillen katson kasvihuoneen seutua, joka ihan todella henkii tavoittelemaani cottage garden -tunnelmaa. Nyt kun katson ikkunasta ulos samaa maisemaa, näky on ankea. Ensi kesänä istutan lisää jotain talvivihreää myös tähän osaan puutarhaa, ehkä lisää kääpiöserbiankuusia ja kartiovalkokuusia. Joka vuodenaikaan ilostuttava puutarha on elämänpituinen tavoite, mutta joka vuosi voi tehdä jotain sen edistämiseksi. Tuossa kasvihuoneen takana onkin nyt kasvamassa syksyllä istutettu kuusiaita, toiveissa on saada puutarhalle matalahko huonemainen rajaus peltoa vasten ja sitä talvivihreyttä myös.
 Uusi sinkkiamme pitäisi saada jotenkin mahtumaan tuohon kasvihuoneen liepeille. Ilmassa on myös pientä lupausta puutarhavajan rakentamisesta; se helpottaisi kovasti varsinkin talviajan säilytystä, nyt kaikki ylimääräinen on pinottuna jälleen kasvihuoneeseen. Haaveissa siintää köynnöksillä ja kasveilla maisemoitu pieni tupanen, leikkimökki jota lapsuudessa en omistanut. Nyt tutkailen rompemarkkinoiden tarjontaa vanhoista ovista ja ikkunoista, olisi hyvä löytää ne ennen lopullisten piirustusten muotoutumista. En tainnut viime keväänä kylvää lainkaan pioniunikon siemeniä ja silti noita ihanuuksia nousi pitkin kesää sieltä täältä. Syksyllä en myöskään jaksanut kerätä siemenkotia pois, joten sama villi meno jatkuu tulevanakin vuonna
 Rucola ja japaninkaali 'Mizuna' kasvoivat vallattomasti vanhassa puukaukalossa. Perunamaa oli suuri, koska purin kasvimaalta maatuneet kasvilavat ja istutin ihan perinteiseen tyyliin ja näin maksimoin käytettävän pinta-alan. Uusi lajike 'Colomba' oli aivan huikea, valtava sato ja niin tasalaatuisia ja terveitä pottuja, sama lajike menee istutukseen tänäkin vuonna. Lapin puikulaperunan sen sijaan jätän väliin, maukkaudestaan huolimatta haasteellinen lajike keittiön näkökulmasta, niin pikkuruisia ja keitettäessä helposti hajoavia olivat.
 Saaripalstan Sailalta saamani alppipiikkiputki kasvoi ensimmäistä kertaa täyteen mittaansa, tämäkin tuossa kasvihuoneen liepeillä. Aivan ihana teräksensininen sävy ja samaan aikaan ankarat ja kauniit muodot. Tämä on hieno perenna pehmeiden pastillisten punaisten kaveriksi.
Juuri nyt tekee mieli listailla tulevan vuoden puutarhatöitä. Osa jää joka tapauksessa aina toteutumatta syystä tai toisesta, mutta lista selkiyttää omia haaveita ja tavoitteita ja ilman listoja kevään odotus vain olisi liian tylsää. Tässä joitain ajatuksia, joita mielessä on herännyt:

1. Etupihan suurten kuusten alustalla olevan maan muokkaus keittiöjätekompostin ja kunnon mullan avulla sieltä täältä istutuksille sopivista kohdista - viime kesänä vähän jo aloittelin ja nyt kuusten varjossa kasvaa pieniä lämpäreitä viiruhelpeä, taikinamarjaa, yksi siirretty alppiruusu, kaksi köynnöshortensian tainta isoja kiviä vasten ja alesta löytynyt sinivaleunikko. Paikka on haastava, mutta syvempiin koloihin kuusten juuria kiertäen mahdollisuus ainakin joillekin kasveille on olemassa, täytyy vain kokeilla.

2. Cottage garden eli talon takana sijaitseva puutarha kaipaa edelleen suurten perenna-alueiden istutusten selkiyttämistä - keväällä on tartuttava lapioon ja rohkeasti nosteltava perennoja ylös. Samalla alueet ehkä jälleen laajenevat. Keväällä on tehtävä heti maan kuivuttua kunnon kanttaukset. Niitä pieniä tyyliin sopivia havuja sekä katseen vangitsevia kukkivia pensaita aion lisäillä istutusten joukkoon.

3. Pohdinnassa on myös edelleen cottage gardenin pyöreähkön ja melko laajan nurmialueen rikkominen suurella saarimaisella istutusalueella. Se muuttaisi ratkaisevasti tunnelmaa ja mahdollistaisi isommatkin istutukset. Tahtoisin lisää koristeellisia keväällä kukkivia puita, huonemaisuutta ja polveilevuutta.

4. Sitten se mahdollinen puutarvajan rakentaminen, ainakin alkuun laittamisesta on ollut puhetta. Lipputangostakin olemme haaveilleet jo pitkään, sille olisi myös paikka katsottuna etupihan puolelle. Katsotaan vain kuinka kukkaronnyörit antavat periksi.

5. Tänä vuonna olen myös suunnitellut avaavani puutarhan Avoimet puutarhat-päivänä 1.7.2018.

lauantai 30. joulukuuta 2017

PUUTARHURIN TALVISIA ILOJA

 Muutaman päivän maisemat olivat näin kuorrutteiset, nyt lämpötilat ovat taas sahailleet ja lumipuuterit hävinneet oksilta. Flunssaisena on ollut aikaa ahmia puutarhatietoutta ja tehdä tulevan puutarhavuoden suunnitelmia. Tyhjäsin kameran muistikortilta viime kesän kuvasaldon ja teki mieli parahtaa, niin vähän olin puutarhaa kuvannut. No, uusi vuosi on aina uusi alku, ainakin minulla on enemmän aikaa intohimolleni tulevana vuonna kuin menneenä. 
 Minulla on aina pieni tutka päällä tietyn tyyppisten romujen suhteen. Vanhoja ompelukoneen jalkoja ei koskaan voi omistaa liikaa, joten olin valmis ajelemaan ensimmäisenä adventtina vähän edemmäs maakuntaan, kun somat jalat olivat taas myynnissä kelpo hintaan. Kipeäksi itseäni en näistä ihanuuksista suostu maksamaan, mutta vähän kauemmaksi saatan karauttaa, jos houkutus on kovin suuri. Pitäisi inventoida puuvarastoja, josko siellä olisi sopivaa kansivärkkiä ja pyytää isäntää kauniisti semmoisen nikkaroimaan. Taas yksi kaunis pöytä puutarhan esillepanoja varten... ja tutkailu jatkuu, näille pöydille kun olisi tarvetta ympäri puutarhaa.
Ja sitten seuraavaan löytöön, jonka nimeänkin löydöksi isolla alkukirjaimella. En oikeastaan ole edes haaveillut vanhasta ihmisen mentävästä sinkkiammeesta, koska olen olettanut näitä löytyvän lähinnä vain Ruotsin kultivoituneilta kirppari- ja antiikkimestoilta, mutta toisinaan iloisia yllätyksiä sattuu. Tuossa joulun pyhinä näin ammeen nettimarkkinoilla, mutta aijai, hinta oli liian kova. Mielessäni oli kipuraja, jonka olisin suostunut maksamaan. Sen verran houkutteleva amme kuitenkin oli, että pari iltaa sitten kävin vielä kuikuilemassa sen tilannetta ja kas, hinta oli tippunut vielä kipurajani alittaenkin, joten sormet täristen laitoin myyjälle viestin ja lupasin noutaa ammeen saman tien pois. Ja taas kotona ihmeteltiin mamman ostoksia ja ounasteltiin, oliko tuohon tarkoitus haudata joku. Ei, ei tälläkään kertaa; luulen, että istutusaltaaksi tulee tähän kasvihuoneen liepeille. Vedellä täytettynä olisi kiva myös, mutta ehkä hyötykasveja ryöppyen silti ihanin.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

BIRR CASTLE GARDENS - VIELÄ KERRAN IRLANNIN PUUTARHOISSA

Birr Castle Gardens osui paluumatkareittimme varrelle. Olin löytänyt paikan viime jouluna lahjaksi saaamastani järkälemäisestä The Irish Garden -opuksesta ja muistin, että myös Hanna Tuurin kirjassa Vihreän saaren puutarhoissa on kuvaus paikasta. Itse linna on yksityisomistuksessa ja avoinna rajoitetusti, mutta ympäröivät puutarhat ovat avoinna yleisölle läpi vuoden. 
Alueella sijaitsee myös tiedekeskus, jonka juuret juontavat 1600-luvulta näihin päiviin saakka linnaa asustaneen Parsonsin suvun miesten kiinnostuksesta tieteeseen ja keksintöihin. Edelleen linnan mailla kohoaa toimivaksi restauroitu valtava kaukoputki, jonka lähes kaksimetrinen linssi tosin on kaapattuna Lontoon tiedemuseossa. 
 Linnaan emme ehtineet tutustua, mutta puutarhat kiersimme läpi. Puksipuusolmupuutarha oli mielestäni upea, vain vihreän sävyjä, kauniita muotoja, siistit sorakäytävät ja yksi katseenvangitsija.
 Kasvihuoneita oli useampi, joista osa vain erittäin huonossa kunnossa ja kiinni yleisöltä. Tässä kasvihuoneessa oli melko kattava kokoelma erilaisia pelargoneja ja verenpisaroita sekä yksi erittäin epäkohtelias penkillä puhelintaan tuijottava japanilainen miesturisti, jonka jalkojen yli jouduin loikkaamaan käytävää kulkiessani.
 *
 *
*
Etukäteen odotin jännityksellä maailman korkeimmaksi mitattua, yli 300 vuotta vanhaa puksipuukujaa. Olihan se valtava, mutta ikä oli alkanut jo verottaa puksipuiden tuuheutta.
 Tilasta toiseen kulkiessa tunnelma henki vahvasti mennyttä aikaa, osin tuli jopa fiilis vähitellen villiintyvästä ja rappioituvasta miljööstä, joka tekikin paikan erityisen kiehtovaksi. Tässä hieno esimerkki pergolasta, jonka Wisteria on ottanut vangikseen.
 Ehkä vaikuttavin näkymä oli tämä valkopyökkikujanne, joka on aikanaan luotu solmimalla latvat kiinni toisiinsa.
 Kuvasin tämän vesiaiheen, mutta vasta kotona havahduin seikkaan, että vesiaihe on rakennettu kelttiristin muotoon. Lisäksi palasin Tuurin kirjan tekstiin, jolloin myös vesiaiheen reunoilla kasvavat pyöreälatvuksiset puut saivat merkityksen. Puut ovat lännenmansikkapuita (Arbutus unedo), Irlannin erikoisuuksia, jotka Tuurin mukaan ovat sukua kanerville ja alppiruusuille ja kukkivat myöhään, usein vielä joulukuussakin.
 Tämä kutsuva polku ja aukko puksipuuaidanteessa johti pettymyksekseni vain huoltoalueelle, mutta oli siitä huolimatta viehättävä yksityiskohta.
 Eteenpäin kuljettaessa metsästä alkoi kuulua voimistuvaa veden solinaa ja polku vei kohti porttia ja äänen suuntaa.
 Hortensiat kukkivat portin molemmin puolin ja suuret puut kohosivat korkeuksiin muurin toisella puolella.
 Valtavan kokoinen arboretum puu- ja pensaskokoelmineen on yksi Irlannin merkittävimmistä. Koko alueella erilaisia kasvilajeja on yli 2000, joita sukupolvet ovat keränneet eri puolilta maailmaa kasvinkeräysmatkoillaan. 
*
*
 Mutkitteleva joki kiersi ympäri arboretumia ja suurimman kohinan päästä paljastui viehättävä vesiputous sammalpeitteineen ja saniaisineen.
Köynnösruusut kiipelivät siellä täällä muureja vasten, muutoin kukintaa ei tähän aikaan paljon ollut. Tuuri kuvaa, miten keväällä Birrissä kukkivat erilaiset lukemattomat magnoliat ja maa peittyy kukkivista narsisseista... ajatuskin huimaa. Luulen, että tulen haaveilemaan uudesta matkasta Irlantiin koko elinaikani tai ainakin siihen saakka, kunnes pääsen sinne taas puutarhoja koluamaan...

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

KYLEMORE ABBEY & VICTORIAN WALLED GARDEN

 
 En tiedä käykö täällä enää kukaan. Tulin kuitenkin kertomaan, että blogin pitäjä on ollut viime aikoina sidottu kiireisiin, jotka ovat nyt vihdoin hellittäneet. Uutta energiaa on alkanut vapautua heti painostavien päivämäärien pyyhkiydyttyä kalenterista, siinä syy miksi piti tännekin rientää! Puutarha on edelleen suuri rakkauteni, kulunut kesä vain ei ollut innostuksen kannalta paras mahdollinen juurikin edellä mainitusta syystä. Keväällä aion antaa rakastetulleni takaisin kaikki laiminlyöntini. Koska omasta puutarhasta ei juuri kuvia kertynyt, ilostutan teitä kesälomamatkamme puutarhapitoisella annilla.

Vietimme mieheni kanssa viikon mittaisen autoiluloman Irlannissa. Lensimme Dubliniin ja jatkoimme sieltä vuokra-autolla länsirannikolle. Tukikohtamme oli pienessä Clifdenissä, josta käsin liikuimme pitkin rannikkoa. Rakastan Irlannin maisemia ja maan kotikutoista tunnelmaa ja omalla autolla tuli nähtyä ja koettua niin paljon enemmän. Clifdenistä oli vajaa parikymmentä kilometriä Kylemore Abbeyyn, joka on yksi Irlannin vetovoimaisimmista ja upeimmista kartano- ja puutarhakohteista. Kartano omaa vaiheikkaan historian, josta en nyt ala tässä jaaritella. Tarjoan sen sijaan välähdyksen kartanon yhteydessä sijaitsevasta Victorian Walled Gardenista. Kuten kuvista näkyy, vihreys ja kosteus hallitsi maisemaa ja juuri siinä on mielestäni yksi syy Irlannin upeuteen.
Loistonsa parhaimpina aikoina 1800-1900-luvun taitteissa puutarhassa työskenteli neljäkymmentä tarhuria. Lämmitettyjä kasvihuoneita oli  alunperin kaksikymmentäyksi. Kartano koki surullisia vaiheita ja puutarha jäi lopulta rappioitumaan. Kartanossa tyttökoulua ylläpitävien benediktiiniläisnunnien toimesta puutarhan restaurointi aloitettiin lopulta vuonna 1995 ja yleisölle se avattiin vuonna 2000. Yllä olevassa kuvassa on yksi restauroiduista kasvihuoneista.
*
Kissalla oli mukavat oltavat toisessa kasvihuoneessa, jonne yleisöllä ei ollut asiaa.
Aikoinaan kasvihuoneiden lämmitys on toiminut edistyksellisellä vesikiertoisella järjestelmällä ja jokainen kasvihuone on nimetty siellä kasvavan eksoottisen hedelmäpuun mukaan. Muuratut kivijalat oli jätetty esille ja kylteistä saattoi lukea, oliko kyseessä ollut Persikkahuone, Sitruunahuone vai ehkä joku muu.
Puutarhan perällä oli kaunis pääpuutarhurin talo. Talon vieressä sijaitsi yllä näkyvä puutarhavaja sekä työntekijöiden asumus, joka oli kaikessa vaatimattomuudessaan karu ja kolkko. 
Vanhojen puutarhatyökalujen kokelma oli todella hieno, vietin vajassa pitkän tovin ihaillen vuosisataisten työkalujen upeaa esillepanoa.
Puutarha on aikanaan rakennettu rinteen alle ja se on muotoiltu suojaisaksi. Tiilimuurit kiersivät puutarhan joka ilmansuunnasta. Turkoosiksi maalatut sisäänkäyntien ovet loivat upean kontrastin tiilen kanssa.
Puutarhan länsiosa oli pyhitetty hyötyviljelyyn.
Hedelmäpuut kasvoivat 'espalier' -tyylisesti muureja vasten...
ja latva-artisokat pullistelivat.
Puutarhan itäpuolella sijaitsi viktoriaaniselle ajalle tyypillinen kukkiva muotopuutarha. Pääpuutarhurin talo näkyy ylhäällä vasemmalla.
Itse kartano sijaitsee puutarhasta hieman etäänpänä, Pollacappul-järven rannalla. Kartanon ja puutarhan väliä kulki minibussi kymmenen minuutin välein, kävellen matka vei parisenkymmentä minuuttia. Bussia odottaessamme pieni punarinta tuli viereeni penkille ja keikutteli päätään pyydellen murusta Mars-patukastani, jonka hän toki saikin. Ihana kohtaaminen!

Kartanolta itään päin mentäessä vastaan tuli ehkä kaunein koskaan näkemäni pieni kirkko. Kartanon alkuperäinen rakennuttaja ja omistaja Mitchell Henry rakennutti tämän goottilaisen kappelin vain 45-vuotiaana kuolleen vaimonsa ja yhdeksän lapsensa äidin muistoksi. Järven rantaa myöden kulki todella taianomainen kävelyreitti kappelista itään päin. Valtavat havu- ja lehtipuut loivat polun ylle tunnelin ja toisella puolella pitkin kohoavaa vuorenrinnettä valtavat alppiruusukasvustot verhosivat maaston. Kuin viimeistelynä soliseva puro virtasi alas rinnettä laskien polun alitse järveen. Tahtoisin todella palata paikkaan jonain päivänä.