SYKSYN TUNTUA

Viinimarjat on keitelty ja nyt jatketaan ompuilla. Ihana tuoksu leijuu talossa ja pakkanen täyttyy syksyn sadosta. Kynttilät ovat alkaneet kärytä iltaisin ja takka samaten.

YLÄILMOISSA

Tänään ilmakuvia. En kiivennyt katolle enkä kuusenlatvaan, riitti kun avasin yläkerran ikkunan ja kurkotin hieman. Mies kauhisteli uuden istutusalueen kokoa ja hankittavien taimien määrää, mutta lohdutin eteneväni hitaasti ja harkiten. Minulla on vähän semmoinen tuntuma japanilaistunnelmasta tässä osassa puutarhaa. Täytyy tosiaan edetä hitaasti ja kuunnella vaistoja, eikä lähteä suinpäin istuttamaan. Mongolianvaahtera tuohon keskelle ainakin tulee. Kukkivia ei juurikaan, paljon vihreän sävyjä ja erilaisia lehtimuotoja. Piste.

LEIJAPOIKA JA KUMPPANIT

Sänkipelto, joka suo mahdollisuuden kaikkeen kivaan.

 Vanha leija, joka näyttää toimivan edelleen.

Leijapoika, joka on tänään kysynyt ainakin sata kertaa, mitä mä tekisin.

Samurai, suuri saalistaja, joka haluaa ehdottomasti osallistua tähänkin operaatioon.

MINÄ TÄÄLLÄ TAAS

Minä, Olga täällä taas! Herättiin just äitskän kanssa sohvalta tai oikeastaan äitskä heräsi. Mua ei väsyttänyt yhtään ja siks söin sen korvaa ja tamplasin sen naamalla.  Mulla on kauhea kiire iltaisin, kun porukat tulee kotiin. Yksin on niin tylsää. Samuraikin hiippailee kaiket päivät reissuillaan eikä leiki mun kanssa yhtään. Se oli just jossain kaks päivää ja mä olin ihan varma, etten näe sitä enää koskaan ikinä enkä milloinkaan. Arvatkaa vaan, olinko aamulla innoissani, kun Samppa löntysti sisään. Pussasin ja pussasin sitä vaan ja sitten me mentiin yhdessä syömään. Samurai on tosi reilu mulle, tosin mua vähän ärsyttää, kun se pitää mua ihan vauvana. Oikeasti mä oon jo tosi iso kissa, oon pyydystänyt hiiren ja kaikkee.

TAKAISIN RUOTUUN

Täällä ollaan, vaikka hiljaiselta on vaikuttanut! Syksyn lähestyessä on saatava pesue vähitellen ruotuun, joka on tosin vaikeaa, kun ei itsekään malttaisi sanoa jäähyväisiä pitkille, laiskoille päiville ja myöhään valvotuille illoille. Nytkin pääsin illan mittaan niin hyvään tekemisen meininkiin puutarhassa, että teki melkein kipeää jättää lapio kottikärryjä vasten ja tulla sisälle hoitamaan iltatoimet. Kuvassa näkyykin tämän hetkinen työmaani. Laitan lisää kuvia, kunhan ehdin. Käytävillä on jo soraa. Tarkoituksena on kattaa reitit kivituhkalla ja ehkä seulanpääkivillä tai liuskekivillä. Nurmikko poistuu etualalta ja tilalle tulee kasveja, mutta niiden aika on vasta ensi kesänä.

PIENI ILONAIHE

Keväällä hehkutin, mitä kaikkia mahdollisia perennoja olin kylvänyt ja lupasin iloita jokaisesta onnistuvasta yksilöstä. No, lajien runsaudesta en voi puhua, mutta ainakin koreakärsämöt onnistuivat. Tykkään tästä kukinnosta eikä valkoisia kukkijoita ole koskaan liikaa tasapainottamassa puutarhan muuta väriskaalaa.

Mitä, missä, täh? Ai äitskä kuvaa taas.

Mä olen Olga. Mä saan nukkua iskän ja äiskän keskellä, koska oon niin pieni. Osaan kiivetä muuria pitkin kattoon asti, perkaan iskän kanssa mustikoita ja piiloudun pyykkikasaan. Mulla on vähä niinku isobroidi, Samurai. Se näyttää Jabba-liskolta, muttei oo yhtä pelottava. Tänään mä uskalsin jo läppästä sitä tassulla nenään. Mut nyt mun pitää mennä, nähdään taas!