Jalo-onnenpensas Forsythia 'Northern Gold' kukkii!
Pikkukäenrieskaa Gagea minima siirsin viime keväänä anoppilan puutarhasta ja pienet mättäät ovat levittäytyneet nopeasti. Suloisia ja pikkuriikkisiä kukkia, joita täytyy tarkastella maanpinnan tuntumasta.
Tummahelmililjat Muscari armeniacum kukkivat seuraavaksi.
Tänään pesin ikkunat ja kasvihuoneen lasit ulkopuolelta. Ehdottoman tärkeä kevättyö, jonka teen aina heti, kun naapuripellot on äestetty ja kylvetty. Aikaisemmin puuhaan ei kannata ryhtyä, koska peltotöistä nousee mieletön pöly. Kirkkaat ikkunat ja lasit ovat vaivan väärtti ja innon puuhaan olen perinyt äidiltä. Riippumattokin on jo paikoillaan.
Viime kesänä kolmella eurolla ostamani kääpiöpaju Salix arbuscula on availlut hitaasti pieniä lehtiään kasvihuoneessa ja kukkiikin somasti. Huomenna aloitan kitkemisen, rikkaruohot kasvavat jo!
Ihanat tunnelmat!
VastaaPoistaIlta-auringossa tulee parhaimmat tunnelmakuvat!
PoistaHei, eksyin tänne surffaillessani :) Pakko ihastella kukkivaa Onnenpensasta, meillä vasta nupuillaan!
VastaaPoistaEnsimmäistä vuottaan kukkii puutarhassamme ja ihastuttava on!
PoistaNiin keväistä! Meillä myös kasvaa pikkukäenriskaa, mutta nurmikolla. Siinä on pieni mutta hyvin kaunis kukinto!
VastaaPoistaEilen oli melkein kesäistä, ihana lämpö ja auringonpaiste, mitenkähän viilenevään säähän taas tottuu! Nurmikolla pikkukäenrieska onkin suloinen, pieniä keltaisia mättäitä on anoppilankin pihassa.
PoistaRikkaruohot tosiaan kasvaa jo. Se on kumma juttu, kun syksyllä on kitkenyt kaikki pois ja heti keväällä kaikki paikat on taas täynnä rikkiksiä!
VastaaPoistaIhana tunnelma kasvihuonekuvissa!
Joo, voikukat on jo kamalan suuria!
PoistaMeillä oli sama ajoitus tuossa Onnenpensaassa :) Ihanan ahkera olet, olisinpa minäkin. Olen jo menettänyt taistelun rikkaruohoja vastaan täällä, kuten aina. Jostain syystä rakastan kyllä niitäkin nykyisin, hih. Ihanat nuo verhot kasvihuoneessasi ja tuo asetelma <3
VastaaPoistaHartaasti on odotettu onnenpensaan kukintaa täälläkin! Kaikki elollinen herättää kyllä minussakin tunteita, mutta ainakin voikukkien kohdalla kylmetän tunteeni ja tartun aseisiin :)
PoistaAi että kasvihuoneesi näyttää kutsuvalta, kuten riippumattokin. Taidanpa ripustaa meidän vastaavan tänään;)
VastaaPoistaMinä vielä odottelen kasvihuonetta...
Kiitos Pioni! Ai että minäkin odotan jo raportteja kasvihuoneprojektistanne!
PoistaUpea kääpiöpaju, todellinen löytö :)
VastaaPoistaMinäkin tykkään siitä hurjasti!
PoistaIhan huipulta näyttää. Mulla kasvihuone vielä pesemättä ja just tajusin että odotankin ensin taloyhtiön maalaustyöt loppuun. Missä sun pikkupaju talvehti?
VastaaPoistaKiitos Pirkko! Pikkupaju on talvehtinut valoisassa ja viileässä varastossa.
PoistaHupsista, mulla on kasvihuone vielä talven jäljiltä varastona ruukuille ja koivunoksille, joita tarvitsen askarteluissa. Eipä silti taida tänä kesänä oikein ehtiä siellä mitään kasvattelemaan, kun monessa paikassa ei pysty olemaan samaan aikaan, vaikka miten yrittäis olla tehokas.
VastaaPoistaSuloisia nuo pikkukäenrieskat, muistankin viime keväänä nähneeni erään taimiston perennapurkeissa kasvaneen tuota, sieltä sais sitä ikään kuin kaupan päälle ;) Eikun ostoksille...
Raksakesä todella verottaa aikaa, mutta välillä vain muut asiat menevät jopa puutarhuroinnin edelle. Arvaan, että sulla on jo uuden tulevan puutarhan suunnittelu hyvällä mallilla! Käenrieska kaupanpäälle, hyvä tarjous :)
PoistaKäenrieskat ovat niin suloisia, pieniä nurmikon tähtösiä. Söpöinen pieni pajukin - pitäisikin käydä naapurista kaivamassa tuollainen samanlainen ja istuttaa se taloyhtiön alueelle :)
VastaaPoistaPienet jutut ovat yleensä niitä suloisimpia :)
PoistaMä olen aina miettinyt mikä tuo pikkukäenrieska on. Mäkin siirsin sitä omaan pihaan ja se on hyvä kevään värittäjä pienestä koostaan huolimatta.
VastaaPoistaIhania kasvarikuvia!
Kiitos Kati! Se on niin suloinen, pieni ja vaatimaton.
PoistaHei, löysin ihanan blogisi hakusanalla "verhot kasvihuoneeseen" :) Kysyisinkin että miten peset kasvihuoneen lasit? Onko siis käytössä jokin laite vai ihan käsinkö ikkunanpesuvehkeillä peset? Itselläni on nyt ensimmäistä kevättä kasvihuoneen laitto edessä ja lasien pesu tuntuu kovin hankalalta ja työläältä, mietin onko siihen jotain hyvää keinoa. Limittäien olevien lasien väliin on myös kertynyt vihreää jota en meinaa millään saada puhdistettua.
VastaaPoista