maanantai 28. huhtikuuta 2014

PUUTARHAUNELMIA

 Kasvihuone tarjoilee jo parastaan. Asensimme talven säilössä olleet automaattiluukunavaajat paikoilleen ja ilmanala pysyy nyt sopivan lempeänä. Kesän edetessä tila käy ahtaaksi, nyt kasvihuoneessa on vielä mukavan väljää. Useamman vuoden vanha runkoruusu on kasvattanut ihanan tiiviin lehtikasvuston ja nauttii selvästi uudesta tilavammasta ruukusta. 
Retiisit tursuilevat lämpölavassa lupaavasti ja olen uskaltanut jättää lavan luukut jo yöksi raolleen. Uusien istutusalueiden maanmuokkaukset alkavat olla hyvällä mallilla. Reilunkokoisia laajennusosia on tekeillä kolme ja nyt olen viimeisen alueen kimpussa. Tänään kaivoin alueen halki polun ja ehdin isännän pienellä avustuksella jo täyttää polun sorallakin. Alueen toiseen reunaan haaveilen pienestä lammesta ja ehkä aloitan seuraavaksi sen kaivamisen. Laitan jossain vaiheessa kuvia, nyt ei ole näytettävänä kuin pelkkää multaa. Hommat ovat vähän niinkuin riistäytyneet käsistä ja olen jo nyt tehnyt enemmän kuin alun perin tälle kesää suunnittelin. Tänään kuitenkin kaivaessani mietin, että oma puutarha jos mikä on se paikka, jossa unelmat kannattaa toteuttaa ja juuri silloin kun hyvältä tuntuu. Lisäksi fyysinen uurastus on tehnyt talven veltostuttamalle kropalle erinomaisen hyvää ja usein vaivana olevat niskakivutkin ovat hävinneet. Puutarhanhoito hoitaa ja hellii ruumista, mieltä ja sielua.

12 kommenttia:

  1. Vaikutat olevan intoa täynnä ja sehän on ihanaa, kun saa saman tien toteuttaa! Herkkukuva tuo retiisin (tai salaatin?) lehdet kasvilavassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhkun ja puhisen innosta ja nautin pihahommista , jotka ovat täydellistä vastapainoa kaikelle muulle. Retiisejä ovat!

      Poista
  2. Oi ihanaa, kasvihuoneessa vihertää jpo. Loistavilta kuulostaa teidän suunnitelmat. Suunnitteleminen ja haaveilu on niin parasta.

    VastaaPoista
  3. Tuo on hyvä, että touhuaa silloin kun on inspis päällä, eihän sitä koskaan tiedä vaikka jäisi huomenna auton alle. Uh, kömpelösti ilmaistu. Kasvihuoneessa upean näköistä! Puutarhanhoito on kropalle kyllä ihan parasta liikuntaa, hakkaa muut mennen tullen. Odotan jo kuvia uusista alueista, vaikka voin multakuviakin mieluusti katsella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tottahan tuo on, elämä on tässä ja nyt! Minustakin puutarhanhoito on parasta liikuntaa, koska siinä saa jotain konkreettista aikaiseksi ja liikunta tulee sivutuotteena.

      Poista
  4. Hitsi miten hyvä vinkki tuo hakojen käyttö noin kannen avaajina! Pieni reikäkö vain porattu tuohon lautaan jonne hakasen koukut asettuvat? Kauniin siistiä kasvihuoneessasi, minulla on vielä siivoamatta, ehkä nyt vappuna saisin sen(kin) työn alle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja voin vakuuttaa, että ihan itse keksin kun tuota lavaa rakentelimme ;)
      Reikä tosiaan puussa vain. Kasvihuoneesta nautin niin, että minulla on aina kiire laittaa se kevätkuntoon.

      Poista
  5. Upea kasvihuoneparatiisi. Niin se on, että puutarha hoitaa hoitajaansa, paras kuntokoulu.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Cheri! Tänään olinkin hieman alakuloinen töistä tullessani, mutta illan mittaan jaksoin aloittaa puutarhalammen kaivamisen ja niin vain mielikin taas piristyi :)

    VastaaPoista
  7. Itse kaivoin meille viime kesänä kultakalalammikon. Kyllä siinä puuhaa riitti ja käsivoimia kysyttiin.

    VastaaPoista
  8. Kovaa hommaa, kun syvyyttä pitää saada riittävästi. Kultakalat lammessa ovatkin hienoja!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.