Voi sentään, hetken jo tuntui että kaikki puutarhajutut täällä on käsitelty tyhjiin mutta taas tuntuikin ihan mukavalta ladata kuvat koneelle ja antaa mennä. Koko kesän on tekemättömien puutarhatöiden näkymättömällä listalla lukenut tiilialtaan muuraus. Pohjatyöt ovat olleet valmiina ainakin kaksi vuotta ja betonianturan valua varten hommattiin laudat toukokuussa. Antura valettiin joskus kesälomalla ja lauantaina vihdoin tuntui siltä että tänään meikätyttö muuraa.
Siinä se nyt seisoo ja juuri semmoisena kuin sen kuvitelin. Oikeastaan se näyttää massiivisemmalta kuin kuvitelmissani mutta se on vain hyvä se. Vielä en ihan tiedä, mitä tuohon kylvän tai istutan, ensi keväänä sen sitten näkee. Se voisi toimia hyvin yrttialtaana, salaattien kasvatuksessa tai sitten uusien hentoisten taimien 'nursery bed'-tyyppisenä esikasvatusalustana, kuten joskus alunperin suunnittelin.
Anturan valun yhteydessä toteutin myös pitkään suunnitelmissa olleen porrasaskelman kasvihuoneen oven eteen. Kuminen kynnysmatto oli sekin odottanut tätä tarkoitusta jo vuosia.
Nyt alkaa kasvihuoneen maisemointi olla valmiina. Nämä sinkkisoikoissa kasvavat jalohortensiat ovat ilona tuosta edestakaisin kuljettaessa, varsinkin sinisessä on ihanat värivivahteet.
'Zilga'-viiniköynnös on tehnyt noin parisenkymmnetä terttua ja pääverso on kasvanut niin, että se ulottuu jo melkein koko kasvihuoneen päästä toiseen. Ehkä ensi vuonna terttuja roikkuu sitten katon täydeltä.
Tuoksuherneet sulostuttavat niin ikään kasvihuoneen ovensuussa. Ihana tuoksu pölähtää nenään ja silmänruokaa riittää myös. Nämä kasvavat siinä joskus kevättalvella hankkimassani taikinatiinussa.
Oikeastaan kaikki kasvit ovat olleet ihan minimaalisella hoidolla koko kesän ja rytöpaikkoja on siellä sun täällä. Eilen kuitenkin oikein havahduin, että loppukesän auringossa ja lämmössä on syntynyt monta kaunista näkymää, puutarhurin laiskuudesta huolimatta.
Vielä moni kukkiva antaa kauneutensa loistaa ja näkyä, kuten tässä neilikkaruusu 'Pink Grootendorst'.
Ihanimman yllätyksen aikoihin tarjosi köynnösruusu 'New Dawn', jonka istutin viime kesänä ja joka ei antanut vielä alkukesälläkään itsestään kovin varmoja elonmerkkejä. Se oli jo ehtinyt lakastuttaa ensimmäiset kukkansa ennenkuin huomasin suloisuutta ollenkaan. Häpeän ihan itseäni.
Hortensioita tahtoisin aina näin loppukesällä lisää ja lisää. Tänään ostinkin taas yhden pallohortensian, tällä kertaa metsäpuutarhaan. Olen jotenkin tykästynyt erityisesti pallohortensioihin, ovat niin varmoja ja mutkattomia. Tässä etupihan syyshortensioiden ja nimensä hukanneen viinikärhön keimailua. Syksyn tulo tuntuu mukavalta, kun kesä on oikukkaista säistä huolimatta ollut niin kiva ja kaunis. Toivon ja salaa uskon, että minulla on vielä puutarhakauden uusi tuleminen odotettavissa, vähän jo lumikellon sipuleita hypistelin kaupassa. Viikonloppuna kai sataakin, silloin olisi hienoa päästä taas kunnon kosketukseen mullan kanssa.
Eikös oo hiano tunne, ku saa vihiroonki toteutettua jonki pitkäaikaasen suunnitelman. Voi olla ittehensä tosi tyytyvääne. Sähän oot oikee ammattimuurari. Hiano lopputulos ja hianot jalohortessat:)
VastaaPoistaNo on kyllä, hyvältä tuntuu :)
PoistaMuuraus oli aika helppoa ja tosi kivaa.
Kyllä sinusta muurariksi on. Ja aivan upea porras!
VastaaPoistaNo ei mun tekniikka kyllä ollut kovin ammattimaista, lähinnä läsin levittelin laastiin ;)
PoistaKivaa oli kyllä!
Kappas minä olen valanut ihan samanlaisen laatan kumimatolla:) Tarvitsen niitä vain lisää vielä ainakin kaksi. Niistä tulee portaan salaiseen syreenimajaan<3
VastaaPoistaOlipa muuten kiva kuulla sinusta ja puutarhastasi <3
No niinpäs olinkin, hauska sattuma! Ihana idea nuo portaat.
PoistaIhania kuvia! Aivan ihana on tuo porrasaskelma. Minä ostin tuon New Dawn ruusuköynnöksen keväällä. Kovin vähän se kasvoi, mutta samalla tavalla kukkii kuin sinullakin. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaNew Dawn on kyllä kaunis!
PoistaMiten kauniita kuvakulmia olet taas löytänyt. Ihana tuo tiililaatikko, ikuinen ja kestävä! Ja tuo kasvihuoneen porras, haluan heti samanlaisen. Meillä on tällä hetkellä väliaikainen keikkuva lankku siinä. Haluaisin myös pallohortensioita ison kuusen eteen, riutuvan kukkapenkin tilalle. Taas hyviä ideoita... kiitos!
VastaaPoistaMeillä ei ollut porrasta ollenkaan ja se oli ärsyttävää, nyt on tukeva sellainen. Kiva jos sait ideoita!
PoistaTosi hieno porrasaskelma! Miten kävi sille kumimatolle? Voiko sitä käyttää toistamiseen.
VastaaPoistaNiin ja piti vielä sanomani, että sinulla on tulevaisuus muurarina.
Kumimatto lähti irti tosi helposti, voin käyttää uuudestaan. Suihkutin pintaan silikonisprayta, hyvin toimi.
PoistaVoi mahdoton miten upea tiililava! Ja kynnysmatto. Ooh, ihanat!
VastaaPoistaKiitos Saila :D
PoistaVautsi mikä muuraus ja porrasaskelma! Sähän oot taitava.
VastaaPoistaJa puutarha on olemassa, oli puutarhuri laiskana tai ahkerana. Siitä voi ja saa myöskin nauttia yhtälailla, vaikkei aina jaksaisikaan kuopsutella.
Mun blogissa on sulle mukava haaste.
PoistaOta se vastaan, jos tunnet sen omaksesi, mutta ei mitään paineita. :)
Kiitos Riina, muuraus ei ole kauhean vaikeaa, ihan kivaakin. Voi ei, multa on mennyt haaste ihan ohi, olen ollut niin poissaoleva täällä.
PoistaMahdottoman hienoja juttujahan siellä on saatu aikaiseksi! Minäkin rapistelin kaupassa sipulipusseja mutta vielä jäivät odottamaan. Huuu, toivottavasti syksy on pitkä ja lämmin, että ehtii vielä kaikkea kivaa ennen roudan tuloa.
VastaaPoistaKiitos Pieta. Minä ostin vasta tänään ekat sipulit.
PoistaNo kyllä kannatti tehdä postaus, kun on tuollaisia mahtavuuksia saatu aikaiseksi pihalle. Ihailen!
VastaaPoistaHortensiat ovat kyllä ihailtavan uskollisia kavereita. Sopivat hyvin Suomeen, kun vaativat hapanta maata. Taitavat siis sopia myös sinulle tänä kesänä, jos kerran laiskistuttaa! Jos yhtään lohduttaa, laiskan tarhurin kädenjälki on näissä kuvissa tosi mahtava, joten jos noin hyvää tulee nykyisellä puuhastelutahdilla, miksi sitä turhaan rehkimään enempää? (Paitsi jos tietysti on aikaa ja puuhastelukärpänen iskee.)
Minulla eräs ystäväni poikkesi ensimmäistä kertaa blogiini ja halusi hetipikaa tulla katsomaan pihaa paikan päälle, koska kuvat olivat kuulemma niin mahtavia että pihankin täytyisi olla viimeisen päälle viritetty. Vieressä ollut siskoni naureskeli ja totesi, että taitavat olla vaan viimeisen päälle rajattuja :)
Oletko muuten ajatellut, että altaan voisi myös muovittaa ja täyttää vedellä!
Sini K.
Viherpihan Kasvihormoni-blogista
Kiitos paljon Sini! Minäkin kärvistelen aina kun joku tulee katsomaan puutarhaa livenä :)
PoistaOn ne vanhat tiilet vaan älyttömän kauniita! Hienosti muurattu ja porrasaskelmakin on mahtava. Oma työlista senkun kasvaa, kun näkee näitä hienoja houkuttavia ideoita :)
VastaaPoistaOn ne! Mulla oli nämä työlistalla kans useamman vuoden ;)
PoistaTulipa todella kiva tuosta tiilialtaastasi ja upea tuo valamasi porras. Ihanaa ja kaunista kukintaa vielä näin loppukesällä.
VastaaPoistaKiitos Kruunu Vuokko!
PoistaUpea porras!
VastaaPoistaTiililava on tyylikäs!
Noihin pallohortensioihin minäkin olen tykästynyt. Ne aloittavat kukinnan niin aikaisin, että siitä saa nauttia pidempään kuin syyshortensioiden. Lisäksi ne valaisevat upeasti monta vähän tummempaa aluetta.
Juuri noin ajattelen minäkin pallohortensioista :)
PoistaToisinaan tuntuu, blogia aika kauan pitäneenä, että kaikki aiheet on jo käsitelty, mutta kummasti sitä keksii jotain sanottavaa kun käy kameran kanssa puutarhaa kiertämässä:)
VastaaPoistaVoi kyllä munkin pitää istuttaa viiniköynnös kasvihuoneeseen, kun tuo avomaan versio ei taida tuottaa ikinä satoa.
Ihan samaa ajattelen minäkin, mutta silti aina löytyy jotain uutta, toden totta! Istuta vain, näyttää ehtivän näin viileänäkin kesänä satoon asti.
PoistaAivan ihana blogi ja jään ehdottomasti seurailemaan, sekä poimimaan vinkkejä :)
VastaaPoistaOstimme toukokuussa talon isolla puutarhatontilla ja paljon on tekemistä, sekä näkemistä vielä nyt ensimmäisen kesän jälkeen.
Ensi kesänä suunnitelmissa on ainakin kasvihuone!
Kiitos Elisa, kiva kuulla! Onnea uuden kodin ja puutarhan laittoon!
PoistaKaunista kaikella tapaa. Ihastelin myös kovasti tuota isoa hortensiaa, taitaa olla Mustila. Wautsi, että saatte ihan oikeita viinirypäleitä, uskomatonta Suomessa!! Kärhöä muistan ennenkin arvuutelleeni ja teen sen taas, Minuet voisi olla, Little Nell samanlainen mutta vaaleampi. Ihana on jokatapauksessa.
VastaaPoistaKiitos Sametti Hortensia! Mustila on joo ja kiitos, Minuet se ehkä oli, olet auttanut minua aikaisemminkin tuon nimen kanssa, kiitos taas! Viinirypäleet keitin omppujen kanssa mehuksi, tuli ihan kivan makuista.
PoistaTosi hieno tiili ´laatikko´ja aivan upea porrasakelma! Mulla on kanss kasvihuone tiilipohjalla ,tuo laatikko olisi kiva idea ! :) / Malin
VastaaPoistaVanhoista tiilistä on kyllä kiva tehdä juttuja puutarhaan, tykkään niiden rouheudesta.
PoistaHieno tuli! Mäkin olen haaveillut tuollaisen kynnysmaton tekemisestä jonnekin (en vaan tiedä minne).
VastaaPoistaHortensiat on kivoja. Mä tykkään vaihtelevasta kukinnoista, niin sekoittelen erilaisia. Samalla saa kukintaan vähän eriaikaisuutta. Aikaisista syyshortensioista kivoin on "Early Sensation", tosi varma ja tautivapaa. Tsekkaa! Myös "Lime Light" tuo vähän eri sävyä, mutta ei ole niin jäätävän iso kuin monet. Ne jalohortensiat (twist n shout ja kumppanit) ovat olleet melko pettymys. Kasvusto paleltuu talvella ja aloittaa alusta keväällä. Näiden pitäisi ns. kukkia koko kesä, mutta tällaisena kesänä ne eivät ole edes ehtineet kukkavaiheeseen. Ja koko kesäkuun ne ovat sellainen risuinen jämä.
Onko vinkata jotain hyviä lajikkeita mistä olet tykännyt?
Sekaistutukset ovat hyviä, aina on jotain meneillään. Syyshortensiatkin on kivoja, nämä pallohortensiat ovat vain suosikkejani.
PoistaOikein ihana porras! Tuollaisesta olen minäkin haaveillut :)
VastaaPoistaOlen aina ihaillut tuota edellisessä posauksessa olevaa kiveystä männyn ympärillä. Meillä kasvaa suuri tuomi tuolla tontin laidalla, enkä haluaisi jättää sinne nurmikkoa. Tuollainen kiveys olisi varmasti hyvä ratkaisu;)
Pirjo, nuo kiveykset ovat olleet tosi toimivia, tee ihmeessä!
PoistaKylläpäs tiilialtaasta tuli komea! Ja voi miten hieno porras! Ei voi kuin huokailla ja ihailla tuollaisia aikaansaannoksia. Kaunista syyskuun jatkoa!
VastaaPoistaKiitos Maria, kauan minä näitä suunnittelinkin ;) Kaunista syksyä sinnekin!
PoistaUpea porras!
VastaaPoistaSinulla on ihana blogi - löysin tänne juuri :)
Kiitos Anu, kiva kun löysit!
PoistaKiitos Marri kauniista sanoista!
VastaaPoista