keskiviikko 20. toukokuuta 2015

KAIKKEA IHANAA

Puutarhanhoito ja kaikki siihen liittyvä on jatkuvaa seikkailua. Aina yllättyy ja innostumisen aiheita riittää loputtomiin. Yksi sydämen muljahdus tapahtui eilen, kun taimistolta löytyi itselleni uusi tuttavuus, aivan ihana kuvassa näkyvä keltakielokki. Tämä perenna on kuin luotu metsäpuutarhaan ja kas, taas keltainen väri löysi tiensä tänne!
Sitten löytyi tarjous, jota en voinut ohittaa. Valtavan kokoisia kevät- ja palloesikkoja myytiin pois euron kappale ja minähän ostin heti kuusi valkoista pallosesikkoa sekä saman verran ihanaa perinteistä vaaleankeltaisena kukkivaa kevätesikkoa.
Palloesikot päätyivät nekin metsäpuutarhaan, kevätesikot istutan tuonne aurinkoisempaan perennapuutarhaan. Tykkään toistaa samaa kasvia riittävän paljon, se luo selkeyttä ja rytmiä ja jotenkin rauhoittaa suuria näkymiä. Tässä kohtaa metsäpuutarhaa maa on vielä aika paljaana, mutta kun kuunliljat nousevat, asia vähän korjaantuu. 
Uusi sirotuomipihlaja avasi jo kukkansa, nämä ovat tosi kauniita. Jotenkin valkoinen ja vaaleankeltaiset sävyt sopivat metsäpuutarhan tunnelmaan, vaikka muitakin värejä ja sävyjä on luvassa kasvukauden myötä.
Isäntä innostui taas ja nikkaroi aivan uudenlaisen linnunpöntön pihlajaan. Kiljaisin kun näin tekeleen, malli on ällistyttävän hieno. Taas on pikku ystävillä yksi, mistä valita.
Loistoesikko 'Silver Lace Black' on ollut tähän asti huonovointisen oloinen ja aivan yllätyin, kun huomasin sen piristyneen. Tämä on yksi aarteistani. Vaikka on kiva toistaa samoja kasveja ja luoda osin yhtenäisiäkin istutusalueita peruskasveista, on aivan yhtä kiva ja tärkeä hankkia upeita yllätyksiä sinne tänne. 
Kauan kaipaamani narsissiaikakin on koittanut. Nämä 'Actaea' valkonarsissit ovat ihanimpia.
Kauniita ovat myös nämä syreeniaaidanteen alle istuttamani ystävältä saadut arvoitukset. Olisko kyseessä 'Tahiti', osaako joku sanoa?
Ojasta käsin kuvattu näkymä kohti kasvihuonetta ja taloa on näiden narsissien ansiosta näin kaunis. Tikkaita pitkin kiipeilee karhunvadelma 'Sonja'
Loppuun vielä yksi keväinen lempinäkymä. Hieman varjossa ison kiven ja vanhan katajakasvuston alla kesäpikkusydän kasvaa laajana mattona ja kirjopikarililjat nousevat sen lomasta. Sammal peittää ikiaikaista kiveä sekä kippuraisia katajanoksia ja metsäimarre ja ahomansikka paikan alkuperäiskasveina viimeistelevät paikan hyvän hengen. Ei kai tullut liian imelä postaus, puutarhassa nyt vain kaikki on niin ihanaa, erityisesti tällä hetkellä!

30 kommenttia:

  1. Vau, tuo alin kuva! Sitä voi jäädä tuijottamaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa, ihana!

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Varsinkin tuon viimeisen kuvan luonnollinen tunnelma viehättää kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se onkin just tuon luonnollisen tilan ansiota, kivi ja kataja.

      Poista
  3. Imelyydestä ei voi ollenkaan syyttää, ihanuudesta sitäkin enemmän ;-D Voi että, nytpä pääsen heti lähettämään sanasi takaisin: sylla on lyömätön värisilmä! Keltainen ja valkoinen metsäpuutarhassa on minustakin huippuihanaa. Raikasta ja valoisaa. Tuo kasvisi on ihan vaan kielokki (ei kallio-), tai tarkemmin sanottuna keltakielokki. Aivan ihana, loisto-ostos!
    Kuvasi ovat niin ihania, mutta kyllä vähän naurattaakin, että emäntä on siellä maannut ojan pohjalla ottamassa kaunista näkymää ojan pohjalta, kuulostaa siltä kuin kävisit siellä lojumassa ja ihailemassa useamminkin :-D Tai siis mun mielikuvitus saa aikaan tällaisen tulkinnan...
    Miehelläsi taas on lyömätön silmä muuten vain, upea pönttö ja onhan se sutkin valinnut ;-)
    Voisi ollakin Tahiti tuo narsissi, en uskalla sanoa siitä varmasti, kun narsissilajikkeita on varmaan 3000 tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, kiitos kun oikaisit, keltakielokkina se myytiin, revin jostain pään perukoilta väärän nimen, tyypillistä meikäläistä. Nimitin just yhdelle rouvalle kuolanpionia kaukasianpioniksikin! Kiitos vain, väritaju kai kehittyy puutarhahommissakin. Saa muuten nauraa, näytin just niin typerältä kuin kuvasitkin, täysin maastoutuneena kylmän kosteassa ojassa, mutta oli pakko kun tajusin että saan hyvän otoksen :D

      Pitääpä vinkata isännälle, että ainakin Sailan mielestä on valinnut hyvin, mahtaakohan vain mennä läpi?!

      Poista
  4. Oi, mitä ihanuuksia! Huikean kaunis yhdistelmä tuo kesäpikkusydän ja kirjopikarililja!
    Mistä tuon kalliokielokin löysit? On ihan pakko udella, kun joskus olen siihen kirjan kuvassa ihastunut, mutta missään ei ole vastaan tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivat hyvin yhteen sekä kasvupaikkavaatimuksiltaan että ulkonäöltäänkin! Keltakielokki (Saila oikaisi nimen) löytyi Lakeuden Vihertaimistolta Seinäjoelta, siellä on mielenkiintoisia kasveja.

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! Sieltä löytää aina kaikkea hiukan erilaisempaa, harmi että juuri nyt ei ole tilaisuutta lähteä Seinäjoelle :(

      Poista
  5. Kauniit kuvat ja ihana tuo 'Silver lace black' esikkosi! Ja mahtava tarjouskin osunut hollille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikko on yksinkertaisen ihana, melkein naiivin näköinen. Minä metsästän aina silmä kovana tarjouksia, nämäkin olivat alunpitäen maksaneet melkein 5 euroa.

      Poista
  6. Ihastuttavia kasvilöytöjä. Sinulla on kyky suunnitella isoja alueita luontevan näköisiksi. Ensimmäistä kertaa tapasin keltakielokin, se sai hyvän kodin metsäpuutarhassa. Linnuillekin on tarjolla design-koteja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Cheri! Minäkään en ollut ennen kuullutkaan keltakielokista.

      Poista
  7. Ihania kuvia ja kasveja niissä <3 Tuo kielokki minullakin kukkii nyt ensimmäisen kerran, todellinen löytö nuo esikot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sultakin löytyy tämä ihanuus! Esikot kyllä lähtivät halvalla.

      Poista
  8. Tuon alimman kuvan kasviyhdistelmä on todella onnistunut tuohon paikkaan, sammaleisen kiven kupeeseen. Riittävän paljon samaa kasvia antaa hyvän lopputuloksen, aivan kuten sanoit. Toisistaan poikkeavat lehtimuodot ja niiden sävyt näyttävät mielestäni myös silmää hiveleviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvien yhdistely on ainakin minulla semmoista tuuripeliä toisinaan, tämä sattumoisin toimii.

      Poista
  9. Me lukijatkin ollaan aika imelällä päällä näin keväällä, ettei liikaa kasvien ylistystä voi olla. Meillä käyvät vieraat ovat varmasti aivan kyllästyneitä, kun heti raahaan pihaantulijat jonkun kasvin luokse ihastelemaan.
    Mielellään siis ihastelen kaikkea muidenkin blogeissa. Noiden kasvien lisäksi, on kyllä tosi hieno tuo linnunpönttö.
    Ihania aikoja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se taitaa olla, kaikki on puutarhassa nuorta ja suloista.

      Poista
  10. Oikias oot, tuallaasia tariouksiahan EI voi vastustaa. Vihertaimisto on oikia aarreaitta. Harvoon tykkään kasvisekootuksista, mutta alakuva on napakymppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihertamistossa näytti olevan vaikka mitä, pitää mennä uudemman kerran!

      Poista
  11. Ooh mikä löytö nuo palloesikot ja kielokki. Minäkin hypistelin yhdellä taimistolla ihmeissäni kielokkia, jännä kasvi. Hyvä teemaväritys tuo kelta-valkoinen metsäpuutarhassasi! Linnunpönttö on aika upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia! On kiva kun teemavärit muuttuvat sesongin mukaan, kevät on otollista aikaa keltaiselle valkoisella raikastettuna. Pitkin kesää huomaa taas rakastavansa pastelleja ja sitten syksyä kohti janoaa tummaa punaa :)

      Poista
  12. Linnunpönttö on kyllä tosi hieno!
    Etkös sä ole ollut avoimissa puutarhoissa mukana? Ootko tänä vuonna ja millä nimellä? Yritän ehtiä jonnekin, jos vaan töiltäni ehdin. Olisi kiva nähdä sun piha livenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tykkään siitä kovasti :)
      Mä avasin viime vuonna puutarhan ekaa kertaa ja nyt harkitsen vielä tämän viikon, osallisuako vai eikö... olisi kyllä kiva saada sinut vieraaksi! ilmoittelen kyllä jos osallistun, profiili löytyy nimellä Marian koti ja puutarha.

      Poista
  13. Olipas hyvä esikkotarjous;olisi kyllä useampi kasvi lähtenyt munkin matkaani :)
    Ei mitään liikaa imelyyttä;nythän on vaan yksinkertaisesti niin kaunista,että saa imeltää ihan rauhassa,vaikka kuinka ja paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä esikoita voisi vieläkin käydä hakemassa toisissa väreissä, taidankin tehdä sen huomenna! Nyt on kyllä ihanin aika vuodesta, paljon myös tehtävää.

      Poista
  14. Moderni ja tyylikäs linnunpönttö!
    Ei yhtään imelyyttä - puutarhassa kaikki vaan on niin ihanaa näin keväällä pitkän talven jälkeen. Loppukesästä ehkä jo vähän kyllästyttääkin, mutta ei vielä. Nyt on jokainen pieni vihreä kasvintynkäkin suuri ihme. Tuohon keltakielokkiin tykästyin viime vuonna ja hankin tänä keväänä vielä lisääkin. Ne sopivat kivasti metsäpuutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Parhaat hetket ovat täällä, voi kun tästä voisi ottaa vähän enemmän irti.

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.