sunnuntai 4. tammikuuta 2015

HYÖTEISHOTELLI=ÖTÖKKÄTALO=INSECT HOTEL=BUG HOUSE


 Nikkaroimme eilen hyönteishotellin. Hotlassa voipi olla näin kesken talvikauden avattuna hiljaista, mutta ehkä kävijämäärät tästä vähitellen nousevat. Tämä puhde herätti miesväessä hilpeyttä ja epäilyksiä, mutta innolla he osallistuivat ja valmista syntyi. Näitä voisi tehdä lisääkin ja esimerkiksi Pinterestistä löytyy paljon hauskoja ideoita. Vastaavan näköisiä hyönteishotelleja myydään puutarhamyymälöissäkin, mutta itsetehtynä näille ei juurikaan tule hintaa; tähänkin löytyi kaikki värkit omasta varastosta. Kaiken lisäksi tekeminen oli hauskaa.
Idea hyönteishotelleista on syntynyt kaupungistumisen ja liian siisteinä pidettävien puutarhojen myötä, kun hyönteisten luontaiset pesintä- ja talvehtimismahdollisuudet ovat vähentyneet. Monet hyönteislajit ovat erittäin hyödyllisiä ympäristölle pölyttäessään kukkia ja hävittäessään tuhohyönteisiä. Monissa Euroopan kaupungeissa on rakenneltu kaupunkialueille melko kookkaitakin hyönteishotelleja, esimerkkinä nämä design-hotellit Lontoossa. Suomessa luontaisia ympäristöjä varmasti vielä riittää, mutta luonnonmukaisessa puutarhassa on hyvä pitää mielessä luonnon pienimmätkin asukit. Kaikkein paras tapa suosia hyönteisiä on jättää puutarhaan hoitamattomampiakin alueita, esimerkiksi risu- tai lehtikasoja ja vaikkapa lahoavaa puuta. Omassa puutarhassa olen huomannut, että myös halkopinot, kattotiilistä ladottu muuri ja pinotut terrakottaruukut vetävät pieniä talvehtijoita puoleensa.

37 kommenttia:

  1. Onpas ihana hotelli! Meidän metsäpuutarhaan kotiutui kerroksen pienempi hotelli viime kesänä, kun sen alelaarista bongasin. Tosin luin juuri puutarhalehtiä selaillessani, että se olisi pitänyt sijoittaa "julkisivu" etelään päin, joten täytyy vissiin siirtää hotellia :D Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, tuota sijoittelusuuntaa en tiennytkään, tämä taisi joka tapauksessa tulla vahingossa oikein sijoitettua :)

      Poista
  2. Hieno ekoteko. Niinhän se on, että lähes kaikilla hyönteisillä on oma tärkeä tehtävänsä luonnossa. Tuleeko meistä moni edes ajatelleeksi, kuinka välttämättömiä esim. kimalaiset ja mehiläiset ovat puutarhassa ja luonnossa ylipäätään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäänpä että iso suuri osa ihmisiä kokee hyönteiset lähinnä ongelmaksi, puutarhaihmiset taitavat olla valistuneimpia...

      Poista
  3. Ihana hotelli! Nuo ovat niin kauniitakin kaiken hyödyllisyyden lisäksi. Vielä en ole rakentanut omaa hotellia, mutta olen ajatellut, että halko- ja risukasat ja pihani hoitamattomat alueet ja pari lahoavaa puunrunkoa ehkä kompensoivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ovat hyödyllisyyden lisäksi ilo silmälle!

      Poista
  4. kivan näköinen!Itse voitin sellaisen valmiin hotellin joku vuosi sitten ja vaikka meillä onkin paljon puukasoja,ryteikköjä ym hyönteisten iloksi niin on hauska seurata hotellin elämää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, olet jo päässyt seuraamaan hotellin menestystä, odotan innolla!

      Poista
  5. Upea hotelli! Minullakin oli suunnitelmissa toteuttaa noista savisista salaojaputkista ihan katollinen hotelli, mutta siellä se on vaan kolmen putken hotelli edelleen ilman kattoa:) Se ei ehkä haittaa hotellin mahdollisia asukkaita, mutta kuulin että salaojaputket eivät ehkä kestä kovin pitkään ilman katosta:( Täytynee joskus tulevaisuusdessa pyytää isältäni lisää putkia ja toteuttaa vähän tasokkaampi hostelli;)
    Mukavaa pakkaspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaojaputket ovatkin aarteita tähän hommaan, niitä kun jostain saisi...

      Poista
  6. Onpa hieno ja vielä omaa käsityötä. Minua tosin arveluttaa ötököiden houkuttelu, voiko sitten valita mitä niistä houkuttelee etteivät perhosentoukat popsi ruusuja jne. Olen tosiaan noviisi. Ottaisin just sellaisen designhotellin vain hyödyllisille, hih. Nauratti tuo miesväen epäilys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva käsityö olikin, nopeasti syntyi ja ihan ilmaisista värkeistä! Enpä osaa sanoa tarkemmin, minkälaista porukkaa hotka vetää puoleensa, mutta loppujen lopuksi olen itse törmännyt aika harvoihin haittakavereihin... etanat, liljakukot ja ja kärhön lehtiä syövät pienet toukat tulevat mieleen. Uskon että mitä monimuotoisempi piha, sen tasapainoisempi...

      Poista
  7. Viimeisen päälle hieno hotelli. Olen katsellut tuollaisia puutarhamyymälöissä, mutta kallis hinta mietityttää. Jotenkin tulee sellainen olo, että uusavuttomille puutarhureille pyritään myymään ihan mitä tahansa ja vieläpä kalliiseen hintaan. Luonnonmukaisuus puutarhassa varmasti tuottaa suojaa myös hyönteisille. Toivon ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen päivitellyt hintoja eikä ole tullut mieleenkään ostaa. Tekeminen on ollut mielessä pitkään ja nyt lomalla tuli into kokeilla!

      Poista
  8. Hyöty ja kauneus yhdistyvät hyönteishotellissasi. Meillä on tontilla luomualueita, isoja oksakasoja ja ryteikköjä, jossa on siilien rivitalot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siilitkärsivien taitavat ollakin iso asuntopulasta kärsivien joukko tätä nykyä, ryteiköt pitäisi nostaa kunniaan.

      Poista
  9. Hee, ryteikköä löytyy ainakin meiltä, joten pörriäiset tervetuloa! Selkeästi näimme pörriäistuloksia, tai puutteita oikeastaan yksi vuosi, kun ennen omenien pölytystä tulikin kylmää ja pörriäiset ottivat nokkiinsa. Eipä tullut omenia sinä vuonna. Tuo hotelli on kyllä kiva idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Ja joo, kyllä hyönteisten puutteen merkitys havainnollistuu ihmisille nopeasti, ei tule satoakaan ja sehän on koko ihmiskunnan kannalta kauhuskenaario.

      Poista
  10. Se oli hieno! Haluaisin heti mennä autotalliin rakentamaan... Mutta mitä materiaali ovat nuo pienet ´putket´? Järviruoko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva kuulla, eikun nopeasti rakentamaan! Nuo 'putket' ovat bambua, ihan nistä kasvituista pätkittyä.

      Poista
  11. Onpa kivannäköinen, täytyy kysyä oisko meilläkin tuon verran puutavaraa tallessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän ei paljon puuta kulunut ja aina voi tehdä sen kokoisia miten materiaalia löytyy.

      Poista
  12. Mies teki meillä viime kesänä vastaavanlaisen hyönteishotellin.Olin ihaillut jo pitkään Multa Sormessa,hinta vaan oli korkea.Laitettiin kasvihuoneen ulkoseinään,eikä mennyt kauankaan kun ekat asukkaat oli majoittuneet.Hyönteiset muuraavat kolon tukkoon kun asuttuvat koloon.Luin jostain että esim vaeltajamehiläiset tykkäävät munia koloihin.Kiva nähdä keväällä mitä sieltä koloistaan kömpii aurinkoon.tv Ritu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla, että hotelli oikeasti vetää asukkeja puoleensa!

      Poista
  13. Hauskan näköinen hotelli pienille puutarhan asukeille!
    Miesväki varmaan oli tyytyväistä, kun hekin saivat kantaa kortensa kekoon yhteiseksi hyväksi ja sinun ilahduttamiseksi. Nuorimmat oppivat samalla myös käden taitoja ja itse tekemisen -asennetta.
    Oikein hyvää alkanutta vuotta Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tälläiset pienet yhteiset puuhastelut ovat mukavimpia juttuja perheessä :)
      Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle Irene!

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Klikkailin aikani kuluksi blogspotin "Seuraava blogi"-linkkiä ja muutaman klikkauksen jälkeen päädyin tänne. Nyt on tullut lueskeltua vanhoja juttuja ja niitä riittää vielä pitkäksi aikaa. Luulenpa että jään seuraamaan blogiasi jatkossa! Tuollainen hotelli olis kyllä tosi kiva meidänkin puutarhaan, vaikka siellä taitaa vielä olla paljonkin hoitamattomia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Silja ja tervetuloa seuraamaan! Ehkä täällä taas tapahtuu kun kevät lähenee ;)

      Poista
  16. Aloitte sitten hotellinpitäjiksi :) Meillä on hyönteisille tarjolla vain vapaa leiriytymisoikeus ja koska ympäristö ei ole liian siisti paikkoja löytyy joka makuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nnäin teimme :D
      Taitaapi rennot leirintäalueet kuitenkin olla niitä ykkösmestoja!

      Poista
  17. Paahteisen pihan emäntänä katson aina kadehtien varjopuutarhojen kuvia. Ihania hetkiä ja tunnelmia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruusunmekko! Varjoisat alueet kyllä antavat mahdollisuuden hieman erilaisen puutarhatunnelma luomiseen.

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.