perjantai 26. joulukuuta 2014

KIRJOJA PUUTARHURIN SIELULLE

 
Marraskuun ankeimpina viikkoina haalin joulunaikaa varten läjän edullisia kirjoja, siis lähinnä puutarha-aiheisia ja eksyipä mukaan ihanasti kuvitettu Kaislikossa suhisee -kirjakin. Puutarhurin tietokirjoja löytyy hyllystä jo niin paljon, että yritin valita vähän eri näkökulmaa aiheeseen. Möröt olen lukenut jo moneen kertaan, mutta nyt ne löytyvät omasta hyllystä ja tulivat taas kertaalleen läpikäytyä sohvan nurkassa hihitellen. Onnellisen puutarhurin vuosi on kyllä perusteos, mutta sen kaunis kansi houkutti tilaamaan. Puutarhan aika on kauniisti kuvitettu ja kirjoitettu soljuva kuvaus vuoden kulusta puutarhassa. Puutarha Italiassa ja Irlantilainen aamiainen ovat kevyttä iltalukemista, joissa tarinat saavat viedä. Mindfulness in the garden rauhoittaa ajatukset tarkastelemaan puutarhaa ja sen syvempää merkitystä, itsestäänselvyyksiä, jotka kuitenkin lukiessa avautuvat kuin ensimmäistä kertaa. En trädgård till tröst ja The backyard parables - näitä lukukokemuksia odotan eniten - en ole vielä aloittanut. 
Pinosta jäi uupumaan tämä Johanna ja Juha Tanskan Alussa oli puutarha. Kirja oli kuin kokoelma puutarha-aiheisia hartauksia ja luin sen yhden illan aikana. Pariskunnalta on ilmestynyt myös erilainen sisustuskirja, Talo minussa, minä talossa sekä Silitä kissaa, hengellisiä harjoituksia hengästyneille. Ensimmäinen hyllyssäni jo on, tuon toisen voisin myös hankkia.
Kirjojen lisäksi hankin uuden palapelin, rauhoittavaa puuhaa tämäkin, jossa ikävä kyllä valmiiksi väsynyt niskani jumittuu, varsinkin kun aloitin kokoamisen tässä olohuoneen pöydällä. Jotain on ihmisen aina tehtävä, joululomalla se voi olla jotain näinkin yhdentekevää ja samalla niin tarpeellista.

24 kommenttia:

  1. Mari Mörö on loistava tarinankertoja; kävin hänen avoimet puutarhat-päivässään Mörönperällä viime kesänä. Tuurin Irlanti-kirjoja löytyy minunkin hyllystäni. Parasta on kyllä tuo Kaislikossa suhisee. Hyviä lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta, häntä olisikin hieno kuulla livenä! Kaislikossa suhisee on jäänyt mieleeni lapsena telkkarista, kiva palauttaa tarinaa mieleen.

      Poista
  2. Ihania kirjoja siellä sinulla, nuo Mörön kirjat täytyy kyllä lukea, olen lueskellut hänen blogiaan ja juttuja Täysin pihalla face-ryhmässä, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin käyn aina katsomassa Vapaasti versoo-päivitykset, nämä hänen kirjansa ovat hykerryttävää luettavaa, suosittelen!

      Poista
  3. Ihana kirjapino! Onnellisen puutarhurin vuosi on kiva, tykkään lukea sitä sykäyksissä, kuten muitakin puutarhan tietokirjoja, aina niistä saakin jonkun uuden idean (ja lehtiö ja kynä on varattava sängyn viereen, jos sängyssä lukee!). Tuuriin olen vasta tänä vuonna tutustunut, Möröön en vieläkään, ainakaan kunnolla. Täytyy lukaista joku hänen kirjansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtiö ja kynä pitää tosiaan olla vierellä, nyt niitä ideota alkaa suoltumaan koko ajan lisääntyvällä vauhdilla! Möröllä on paljon tuotantoa, mutta nämä puutarha-aiheiset ihan must-luettavaa.

      Poista
  4. Upea kirjapino. Minulla on myös tuo Onnellisen puutarhurin vuosi kirja. Tutut kirjan toimittajat, jotka tekivät jutun pihastamme viime vuonna Viherpihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kävivät teillä jutun teossa! Kirja on kauniisti taitettu ja kuvat houkuttelevia.

      Poista
  5. Vau mikä pino puutarhakirjoja! Minäkin sain muutaman kirjan joululahjaksi, mutten puutarha-aiheisia. Täytynee pitää itse huoli siitä puolesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on tullut tapa, siis hankkia itse itselle joulunajan luettavaa. Osan tilasin nettiantikvariaatista, voin suositella! Hyvää palvelua ja edullisia ja hyväkuntoisia kirjoja.

      Poista
  6. Herkullista lukemista. Monta noista löytyy omastakin hyllystä ja puutarhakirjoja voi lukea aina uudestaan kyllästymättä. Tänään oli puutarhaystävä kylässä ja näimme jo mielessämme kukoistavat kasvimaat ja suunnittelimme kevään istutuksia. Kuten sanoit; seuraavaksi on kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siksi puutarha-aiheista lukemista tulee hankittuakin; niihin palaa aina uudelleen. Voi että, kuulosta ihanalta vierailulta, puutarhaystävät ovat elämän suola!

      Poista
  7. Oi mitä ihania luettavia! <3 Toiset kirjat on pakko hankkia vain kuvien ja tunnelman vuoksi vaikkei niissä varsinaista uutta asiaa olisikaan. Ihanaa Joulun aikaa sulle, Maria <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja puutarhakirjoissa kuvitus on lähes poikkeuksetta kohdillaan! Ihanaa joulunaikaa myös sinne!

      Poista
  8. Oi mikä kasa! Osa on tuttuja kirjoja, Möröön ja Tuuriin minunkin pitää tutustua.
    Pukki ei tuonut yhtään kirjaa, arvasinkin sen, joten hain kirjastosta dekkareita ja Prisman alesta löysin ihanan kärhökirjan. Kunhan olen lukenut jännärit läpi, on puutarhojen vuoro. Oikein rentouttavaa ja leppoisaa Joulun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dekkaritkin ovat oivaa lomalukemista! Minä olen vain aika jänishousu, ei passaa olla liian jännittäviä tarinoita ;)

      Poista
  9. No nyt on ihana ja vaikuttava puutarhakirjapino! Mörö ja Tuuri on minulle ihan vieraita, kiva kun täältä saa kirjavinkkejä. Ainoa tuttu pinosta on onnellisen puutarhurin vuosi, siinä on hienot kuvat. Ihana tuo ideavihko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa on tosiaan hienot kuvat, olen sitä vasta selaillut. Kirjavinkit ovat minustakin kivoja, aina joku tietää jonkun itselle vielä tuntemattoman. Ihana idea oli myös sinun listaamasi haaveet tulevalle puutarhavuodelle:)

      Poista
  10. Hienoa, että vielä joku hankkii kirjoja! Peukku sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä ainakin hankin kirjoja niin kauan kun niitä tehdään!

      Poista
  11. Kiitos kirjavinkeistä. Tuo mindfullnes puutarhassa kuulostaa liiankin hyvältä. Mun teki tänään mieli palapelihommailla mutta totesin ettei kroppa kestä. Mukavaa lomailunjatkoa sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihana pikkuinen kirja, tilasin muistaakseni Adlibrikselta. Palapelihommat ovat tosiaan kropalle yhtä tuskaa, voi kun pääsisi oikomaan jäseniään puutarhatöiden pariin...

      Poista
  12. Ihana kirjapino!
    Möröt on mun ihan lemppareita ja ne löytyy myös mun kirjahyllystä. Olen vieraillut kerran Marin puutarhassa ja se oli elämys. Sanoinkin Marille, että hänen kirjojaan lukiessa ei tiedä ahmisiko ne kerrasta läpi vai säästelisikö lukuelämystä, hiljaa nauttien. Olen ratkaissut ongelman lukemalla kirjat moneen kertaan.
    Mukavia lukuhetkiä välipäiviin! Itse olen täällä naureskellut mielensäpahoittajan parissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mörönperään olisi hieno päästä, on vain niin kaukana täältä. Mielensäpahoittajankin seurassa viihtyy :)

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.