Sain Saaripalstan Sailalta syyskuussa kuukauden puutarhakuva-haasteen ja nyt mennään jo marraskuussa. Menkööt tämä kuva nyt haastekuvasta kaikessa tylsyydessään. Olen vain tyytyväinen, kun sain istutuspöydän liepeiltä kaikki likaiset istutusastiat ja työkalut pestyä ja kannettua kasvihuoneen suojaan. Olin jo saanut useamman huomautuksen, kun yölliset myrskytuulet rämisyttelivät astioita ja häiritsivät unta (makuuhuoneemme sijaitsee tuossa seinän takana)! Eilen ja tänään olen saanut muutkin puutarhahommat siihen malliin, että ei haittaa vaikka talvi tulisi. Vielä voisi jatkaa rikkaruhojen kitkentää ja kuusiaidan leikkuukin onnistuisi. Tylsintä hommaa on aina kaiken roinan putsaaminen ja varastoiminen sekä puiden verkotus, olen tyytyväinen kun sain ne nyt viikonlopun aikana tehtyä. Kokeilin istuttaa valkosipulia ja kaivelin kasvimaan lavan turvaan vielä parikymmentä puoli-ilmaista perennan taimea talvehtimaan. Viikolla ostin vielä yhden raaskun jalohortensian ja kannoin sen muiden kavereiden kanssa varastoon talvehtimaan ja odottamaan uutta kevättä. Kaikki kukkasipulitkin ovat nyt maassa. Tänä vuonna istutin:
Galanthus woronowii
Narcissus albus plenus odoratus
Narcissus Polar Ice
Narcissus Princess Zaide
Narcissus Ice Wings
Narcissus Jetfire
Narcissus Minnow
Narcissus Baby Moon
Iris reticulata
Iris reticulata Katharine Hodgkin
Crocus botanica Vanguard
Crocus Remembrance
Crocus Yellow
Scilla siberica alba
Fritillaria meleagris
(kokeilen myös hyötää ruukussa)
Allium atropurpureum
Allium sphaerocephalon
Allium caeruleum
Allium Purple Sensation
Allium Mount Everest
Tulipa miscellaneous turkestanica
Tulipa Grand Perfection
Tulipa Havran
Tulipa Sapporo
Tulipa Showcase
Tulipa Queen of Night
Vielä tekisi mieli koittaa hyötää jotain, joskos kävisin vielä kerran hypistelemässä viimeisiä sipulivalikoimia.
Loppuun vielä vinkki: olen viihdyttänyt itseäni iltaisin katselemalla Youtubesta Gardener's World 2014 (Organic Gardening)-sarjaa. Puolen tunnin jaksoja on kolmekymmentä ja sarjassa iki-ihana Monty Don puuhailee sykähdyttävässä Longmeadowin puutarhassaan koko Englannin pitkän kasvukauden varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Jokaisessa jaksossa esitellään myös intohimoisten puutarhaihmisten puutarhoja ja erityisiä kiinnostuksen kohteita. Mutta parhaat palat ovat Montyn omasta puutarhasta. Uskon että ihastutte!
Kiitos vinkistä, täytyypä käydä tutustumassa Montyn puutarhaan. Minäkin sain tänään viimeisetkin sipulit maahan, kun alesta löytyi vielä muutama vastustamaton pussillinen. Vielä olisi pestävää ja talvisäilöön korjattavaakin, sinulla on asiat hyvällä mallilla.
VastaaPoistaNoita pusseja on vaikea vastustaa! Täällä on nyt lumi maassa ja pikku pakkanen, olen tyytyväinen kun sain itsestäni irti viimeiset työt viikonloppuna.
PoistaIhastuttava lista. Mulla hyvin poikkeuksellinen syksy, en yhden yhtäkään sipulipussia ole ostanut. Eniten ehkä siksi, etten oikein tiedä mihin niitä istuttaisin. Vanhempien puutarhaan en enää viitsisi ja oma pihamaa ei ole siinä mallissa, että sinne voisi vielä mitään istuttaa :) Täytyypä sukeltaa Youtuben kiehtovaan maailmaan ;) Kivaa alkavaa viikkoa sulle!
VastaaPoistaYmmärrän, nyt saat keskittyä vain sen tulevan puutarhan suunnitteluun ja sitten täyttää sen pikkuhiljaa kaiken maailman ihanuuksilla! Kiitos, onneksi työviikkoni päättyy jo huomenna, olen jo viikonlopun tarpeessa!
PoistaWau, todella mahtavan listan verran olet kuopsutellut sipuleita maahan. Ihana odotella tulevaa kukintaa!
VastaaPoistaAloitin narsisseilla ja lumikelloilla jo syyskuun alussa ja viime viikolla sain viimeiset tulppaanit maahan. Olen ostellut ja istutellut pikkuhiljaa, kevään odotus tuntuu taas kovin jännittävältä!
PoistaKiitos töllötysvinkistä.
VastaaPoistaSulla on puutarha hyvässä kunnossa nyt, ihan kateeksi käypi ;) Tosiaan nämä siivoilut, ruukkujenputsailut ja muu talvipakkaaminen on tylsiä puuhia. Sipulit sentään sain maahan ajoissa. Komea onkin sipulinlaittolistasi.
Yllättävän paljon sitä jää kaikenlaista puuhaa syksyksikin. Hommia, joihin on usein pakottauduttava, mutta aina niistä päästyään saa hyvän mielen!
PoistaTulpaanit olisi niin ihania, mutta en raaski enää niitä hankkia, kun menevät kuitenkin parempiin suihin. Ja kiitos vinkistä Youtuben puolella. Täytyy vilkaista tylsinä sadepäivinä. Monty on ihan mahtava!
VastaaPoistaHarmillisia nuo myyrät, ihmettelen kun täällä niistä ei ole ollut vaivaa. Mukavia hetkiä Montyn kanssa!
PoistaKiitos vinkistä!
VastaaPoistaMullakin kävi taimiflaksi, kun sain neljällä kympillä aika monta euron perennaa mukaani. :) Siitä on jo muutama viikko, joten luulisi taimien jo juurtuneen. Pari puskaa on kyllä vielä ruukuissa, hupsista! Pitänee tsempata vielä kun lapion saa maahan. Sipuleita ajattelin vielä käydä metsästämässä.
Ohhoh mikä saalis!!! Täytyisi keskittää hankinnat syksyyn, mutta keväisin ja kesäisin ei voi vastustaa kiusausta ostella koko ajan jotain.
PoistaOi, millaisen kattauksen sipulikukkia oletkaan ehtinyt istutella! Itselläkin on muutamia sipuleita maassa, vielä haetaan sopivaa paikkaa. Tulppaanit piti siirtää kesällä, kun eivät kukkineet vanhassa paikassa. Joten ehkä ensi syksynä pääsee hamstraamaan tarjoussipuleita :)
VastaaPoistaTänä vuonna istuttelin pikkuhiljaa enkä jättänyt kaikkea viime tippaan, helpotti kummasti urakkaa!
PoistaKiitos vinkistä! Ihanaa odottaa kevättä ja sipulikukkien valloittavaa kukintaa!
VastaaPoistaMelkein jo jännittää!
PoistaJestas, nythän löysin hienon blogin. Puoli päivää vierähti lukiessa ja katsellessa. Onneksi vielä jäi lukemista. Loistokkaat kuvat, muutakin kuin vain kukinto, kokonaisuuksia, laajoja näkymiä. Arvostan myös kasvien nimiä. Puutarhasi on kaunis!
VastaaPoistaUlla
Kiitos, kiva kuulla Ulla! Tykkään itsekin katsella näkymiä ja kokonaisuuksia :)
PoistaKiitos puutarhaohjelmavinkistä, taidan joku päivä istahtaa koneen äärelle pidemmäksikin hetkeksi...
VastaaPoistaIhanasti kuin runomuodossa kukkasipulisi, jotka ilahduttavat ensi keväänä:)
Mulla on jo niska ihan jumissa tuijottelusta, olen jaksossa 24! kevään odotus on alkanut näistä istutetuista sipuleista...
PoistaKiitos vinkistä, talvella luulisi olevan aikaa seurailla puutarhaohjelmia.
VastaaPoistaMinäkin istuttelin hurjan määrän sipuleita ja perennoja vielä syksyllä, toivottavasti myyrät antaa olla rauhassa.
Ihmeen paljon sitä siivous- ja tyhjennyshommaa on syksyisin, marjastamisen ja mattojen pesun lisäksi. Nyt jo helpottaa,kun lumi on maassa, eikä tarvi mennä pihahommiin. Tunnelmallista marraskuuta sinulle!
Totta, nyt kun tuo lumi tuli ja maa jäätyi. Syksyllä on tosisaan paljon työtä, mutta nekin sujuvat kun pitää mielessä tulevan kevään :)
PoistaKiva oli lukea istutuslistasi, hienoja kasveja tulossa! Ihana tuo hyllykkö ja rautapöytä-systeemi, ihastuin...
VastaaPoistaToivottavasti suurin osa kukkii keväällä! Rautapöydän ompelukoneen jalat löytyivät vuosia sitten kirpparilta pilkkahintaan.
Poista