perjantai 7. marraskuuta 2014

AKILLEEN PALATSIN PUUTARHASSA

Lomailimme heinäkuussa Korfulla ja pääsimme näkemään Itävallan keisarinna Elisabethin, Sissinä paremmin tunnetun, vuonna 1890 rakennuttaman kesäpalatsin puutarhoineen. Sissi oli kreikkalaisen kulttuurin ja mytologian intohimoinen ihailija ja erityisen vaikutuksen häneen oli tehnyt myyttinen sankari Akilles, jonka mukaan koko palatsi nimettiin. 
Palatsi sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Korfun pääkaupungista korkealla Gastourin kylässä. Palatsi on restauroitu 1990-luvulla oltuaan pitkään rappiolla ja toimittuaan muun muassa sotasairaalana ensimmäisen maailmansodan aikana, myöhemmin italialaisten ja saksalaisten miehittäjien päämajana sekä sotien jälkeen Kreikan ensimmäisenä kasinona. 
Palatsin puutarhasta aukeaa upea maisema Joonianmerelle ja koko alas asti ulottuva metsä kuuluu palatsin maihin. Saapuessaan aikoinaan laivalla kesäpalatsiinsa Sissi sai ihailla jo kaukaa mereltä tätä kaunista näkymää aina rannasta kukkulan laella sijaitsevalle palatsille asti.
Heinäkuinen päivä oli todella kuuma ja metsästä kantautuivat kaskaiden ja lintujen äänet. Koko palatsi ja puutarha oli hieno sekoitus arkkitehtuuria, taidetta ja ympäröivää maisemaa.
Patsaita oli paljon ja ne olivat upeita. Olen yrittänyt jälkikäteen selvitellä, keitä hahmot olivat. Tässä Ares, sodan ja taistelun jumala.
Hän oli ilmeisesti Afrodite, rakkauden jumalatar.
Puutarhaan avautuvassa Viisasten miesten pylväskäytävässä komeili kolmetoista rintakuvaa antiikin filosofeista sekä runoilijoista. Myös Shakespeare oli päässyt joukkoon.
Etualalla koreilivat Yhdeksän muusaa; kreikkalaisen mytologian runottaria, tieteiden ja taiteiden jumalattaria.
Tragedian muusa Melpomene.
Juoksija-patsaiden luota laskeuduttiin alas kohti puutarhan keskipistettä ja kantavaa teemaa...
Kuolevan Akilleen patsaalle.
Soturi Akilleen heikko kohta oli kantapää ja Troijan sodassa hän sai siihen kuolettavan iskun Pariksen keihäästä; siitä sanonta Akilleen kantapää.
*
Sinisade eli Wisteria kukki portaikossa...
ja puutarhaa reunusti niin ikään sinisateen verhoama kaarikäytävä reunoillaan pensasmaiset lavetelikasvustot.
Tämä varjoinen kaarikäytävä oli upea ja tunnelmallinen keidas keskellä paahtavaa aurinkoa.
Metsään avautuvan polun varrella, hieman piilossa nuokkui englantilainen runoilija ja niin ikään kreikkalaisuuden ihailija Lordi Byron.
Tässä seinustalla oli viehättävä rosoisen antiikkinen puutarhatunnelma; kauniit uurnat ja vedenkeruuallas, patsaat ja köynnökset... täydellistä.
*
Loppuun vielä näkymä palatsilta alas Joonianmerelle. Kreikka on upea ja kiehtova maa ja tämä paikka on varmasti ollut onnettomiakin sävyjä sisältäneen Sissin elämän suuri ilo ja onni.

28 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat Korfulta. Olen itsekkin käynyt "Sissin" palatsissa lomamatkallamme mieheni kanssa muutama vuosi sitten ja paikka oli kyllä upea kuten Korfu yleensäkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korfu oli kaunis saari, vehreä. Upeita rantojakin löytyi ja palatsi oli ehkä hienoin kohde, missä olen Kreikassa käynyt.

      Poista
  2. Ihana puutarha! Olen käynyt joskus muinoin Korfulla päiväretkellä rteikan mantereelta ja silloin ei ollut puutarhoille aikaa. Ehkä joskus tulevaisuudessa... Näin lumimaiseman keskellä on kivaa muistella kesää ja kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikka on monimuotoinen ja täynnä nähtävää. Sekä mantereella että saarilla on omat omaleimaisuutensa ja loppuelämän voisi kuluttaa niihin tutustuen.

      Poista
  3. Hieno matkakertomus upeiden kuvien kera, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva jos pieni matkakertomus toi iloa!

      Poista
  4. Ihanaa, matkapuutarhapostaus! Onpa kiva, että jaoit tämän täällä, melkein kuin olisi itse päässyt minimatkalle <3
    Voi iih mikä paikka: kasvillisuus, rakennukset ja rakennelmat, patsaat...! Ja tuo näkymä!! Ja aurinko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntui oikealta hetkeltä keskittyä kokoamaan kuvista postausta; keskellä kylmää ja pimeää marraskuuta. Nyt haluaisin tuonne uudestaan tutkimaan tarkemmin kaikkea, höh!

      Poista
  5. Kiitos tästä pläjäyksestä, Maria! Ihana nojatuolimatka ja juuri oikealla hetkellä, etten sanois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait hyvää mieltä, taidan palata selaamaan vielä muitakin maisema- ja kasvikuvia; kissakuviakin olisi. Ehkä palaan pian kreikkalaisten tunnelmien merkeissä takaisin.

      Poista
  6. Voi mitkä maisemat, Sissi oli tosiaan löytänyt palatsilleen täydellisen paikan. Tuossa puutarhassa viihtyisin pitempäänkin jumalien, jumalattarien ja hengenmiesten seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli sijainniltaan mitä upein ja puutarhassa olisi ollut hienoa viipyillä.

      Poista
  7. Upean näköinen paikka! Kreikasta löytyy kyllä vaikka mitä hienoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista; pääsin kurkkaamaan myös teidän upeaan matkablogiin, olette kiertäneet ja nähneet vaikka mitä! Kreikka on ikisuosikkini.

      Poista
  8. Oi Kreikka! <3 Menisin milloin tahansa, jos pääsisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikka on ihana maa, sinne haluaa palata aina uudestaan.

      Poista
  9. Kiitos nojatuolimatkasta, aivan ihastuttava paikka!

    VastaaPoista
  10. Uih, mitkä maisemat ja nuo kaarikäytävät! Kyllä tuolla asustelisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kaarikäytävät olivat puutarhassa hienointa.

      Poista
  11. Matkoilla kannattaa ehdottomasti hakeutua puutarhakohteisiin!
    Niin kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nykyään googlaan aina etukäteen, mitä puutarhaan liittyvää kohteesta löytyisi;)
      Perhe onneksi tietää sen eikä pane pahakseen. Mieskin ihastui tähän puutarhaan.

      Poista
  12. Hyvänen aika mikä paikka! Kiitos kun pääsin matkalle mukaan. Tahtoo tuollaisen sinisadepergolan, tahtoo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisateen näkeminen teki kyllä vaikutuksen ja se, miten paksuin rungoin se oli kasvanut rakenteisiin. Paikka oli kyllä elämys.

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.