Puutarhablogeissa on kiertänyt haaste, jossa aiheena on inspiraation lähteet. Minut haastoi Hernepensaskujanteen Jori, kiitos! Inspiraatiohan tarkoittaa yksinkertaisimmillaan innoitusta. Eilen postilaatikossa odotti kerran kuukaudessa ilmestyvä innoittaja, The English Garden. Lehden sivuilta pääsee melkein kuin pienelle puutarhamatkalle ja artikkeleita ja kuvia täytyy tutkia hitaasti nautiskellen. Upeita puutarhoja katsellessa saattaa omaan mieleen jäädä pieni yksityiskohta tai kasvi tai kasviyhdistelmä, joka jää elämään omaa elämäänsä ja kumpuaa sieltä sitten toteuttamiskelpoisena ideana. Englantilaisen puutarhan henki innoittaa ja sitä on vaikea pukea sanoiksi. Iltaisin olen viihdyttänyt itseäni myös telkkarin ääressä ja katsellut digiboxilta ties monettako kertaa Christine Walkdenin kuusiosaista Puutarhan lumoissa-sarjaa.
Puutarhalehdet täyttävät lehtikorit eikä niistä oikein malttaisi luopua. Puutarhakirjatkin ovat yliedustettuina kirjahyllyssä ja olen selaillut taas netistä mahdollisia puutarhakirjan muotoisia joululahjatoiveita, itselleni tietenkin! Talvi on aikaa, jolloin ladataan ideoita ja innoitusta kevättä varten ja inspiroituakseen tarvitaan materiaalia. Blogitkin avautuvat tähän aikaan uudella tavalla ja teidän muiden inspiroivia blogeja tulee luettua paljon suuremmalla intensiteetillä kuin keskellä kiivainta kasvukautta. Puutarhasta talven myötä syntyvä lepo on tarpeen paitsi luonnon myös meidän puutarhureiden uudistumiselle. Keväällä takataskussa on taas lista mahdollisesti toteutuvia suunnitelmia, jotka ovat talven aikana muhineet päässä.
Tänään inspiroiduin paikallisessa Multasormessa, jossa kukkasipulihyllyt vielä notkuivat vallinnanvaraa ja tarjouksessa oli 10 pussia kympillä. Sivuuttamattoman tarjouksen siivittämänä tein nopean suunnitelman mitä istuttaa ja minne. Ostoskoriin päätyi muun muassa valtavan kokoisia valkokukkaisia 'Mount Everest' sorjalaukkoja, kerrottuja 'Showcase' tulppaaneja, valko-violettikirjavia 'Vanguard' krookuksia sekä kääpiötulppaaneja. Illan aikana mieleeni tuli yllä näkyvä keväinen, puolivahingossa syntynyt metsäpuutarhan ihanin kasviyhdistelmä: Saaripalstan Sailan postittamia keltaisia metsätulppaaneja ja tuoksumataraa. Luonto itsessään on innoittajista suurin eikä oma kyky yhdistellä kasveja vedä vertoja sille, mitä luonnossa usein näemme. Yleensä sommittelun tulos omassa puutarhassa on sattumaa ja joskus ilo lopputuloksesta voi yllättää täydellisesti.
Ja voi kun vielä tulevaisuudessakin pääsisi tekemään matkoja paikkoihin, joissa puutarhainspiraatiota on tarjolla hengästymiseen asti. Kovasti kaipaan myös mahdollisuuksia päästä kurkistamaan muiden kotipuutarhureiden pensasaitojen sisäpuolelle. Jokainen rakkaudella luotu puutarha ja jokainen puutarhaa luova ihminen kätkee sisäänsä insiraation lähteen, jota kannattaa raottaa myös muille.
Ihana postaus, oikein pakahduttavan ihana <3 Mulle tuli hirvittävä kaipuu English Gardeniin, tilaukseni kun päättyi ja aattelin pihistellä enkä uusinut sitä. Mutta joulu on tulossa, siinäpä ratkaisu! Talven aika on tosiaankin uusien ideoiden muhitteluaikaa. Tuo sipulitarjouksesi oli huippu, osuisipa tuollainen kohadelleni niin en voisi vastustaa. Mulla on uudessa kukkasängyssä metsätulppaania ja tuoksumataraa, ooh! Tuskin maltan odottaa.
VastaaPoistaVoi kiitos Pirkko! Nyt vain pieni joululahjatoive listalle. Ihanaa, sinnulla on tulossa sama yhditelmä tuoksumataraa ja metsätulppaaneja. Tuo matara on ihastuttava muutenkin ja olen levitellyt sitä metsäpuutarhan käytävän varrelle.
PoistaVoi hienoa, että jaksat olla innostunut! Hienoja löytöjä teit puutarhamyymälässä. Hirmu halpaa. Minä tarvitsisin puutarhakirjavinkkejä jos viitsit antaa, varailen kirjastosta....ja tänne puutarhaan olet ainakin tervetullut vaikkei kyllä english garden -tyylistä inspiraatioaittaa täältä löydykään :)
VastaaPoistaTarjous oli erinomainen, varsinkin kun valinnanvaraa oli vielä. Luulen hakevani hetken kuluttua vielä toisen satsin... olen kyltymätön tämmöisissä tilanteissa :D
PoistaVoi että, yrittän vinkata hyviä kirjoja jos löydän. Englanninkielisissä on niin paljon valinnan varaa, että niiden läpikäymisessä netistä uupuu jo alkuvaiheeheen, kaikkea ihanaa tosin olisi tarjolla. The English Gardenissa on onneksi joka numerossa kirjavinkkauksia, ehkä selailen niitä läpi ja katson joskos sieltä löytyisi. Ja arvaa vain, haluaisinko päästä näkemään sinun puutarhasi ja sinut tietenkin! Onneksi olen jo saanut kutsun, tulen varmasti kun tilaisuus koittaa!!!
Ihana kirjoitus <3 Kiitos ihanasta blogistasi, olet todellinen inspiraation lähde!
VastaaPoistaVoi Tiinaseni kiitos! Taidamme innoitaa toisiamme puolin ja toisin :)
PoistaOih pitäisiköhän heti tältä istumalta vielä kurvata meidän paikalliseen, vïmeksi olivat vielä täydellä hinnalla! Ei vaan haravointi on tämän iltapäivän ohjelmassa, aamu kului kolmelle ihmisen taimelle talvivermeitä hankkiessa. Huoh kaikilla kaikki jääneet pieneksi. No hyvähän se vaan toisaalta kun kasvavat kovasti:) Ihanaa minäkin istutin loppu kesästä tuppaan tuoksumataraa pikkuruisen punalehtiruusun helmoihin<3
VastaaPoistaTuoksumatara sopii kyllä monenlaisten kasvien kaveriksi, olen ihastunut siihen täysin. Talveen on varustauduttava, vaikkei se aina niin kivaa olekaan :)
PoistaIhanaa inspiroivaa viikonloppua sinulle! Kiitos, että saan inspiroitua täällä blogissasi!
VastaaPoistaVoi kiitos Maarit!
PoistaSun blogi on tosiaan ihana ja inspiroi meitä monia kuopsuttelijoita!
VastaaPoistaKuvistasi tulee aina jotenkin ihanan rauhallinen olo, ne on jotenkin niin raikkaita ja yksinkertaisen kauniita.
Ja muo aina inspiroi, kun mä nään kirjahyllyjä ja varsinkin puutarhakirja rivistöjä!
Olipas kauniit sanat Riina, kiitos paljon! Minäkin tykkään kirjariveistä ja erityisesti puutarhasellaisista!
PoistaOlen imenyt suuret määrät inspiraatiota blogistasi, kiitos siitä. Kaikki suunnitelmasi tuntuvat tarkkaan harkituilta, mutta lopputulos on aina luonteva ja erittäin harmooninen. Mukavaa talvilepoa ja suunnitelmien muhitusta sinulle.
VastaaPoistaIhana kuulla Cheri! Puutarhan ollessa kyseessä uppoudun haaveiluun ja ideointiin täysillä, kumpa jaksaisin aina innostua muistakin asioista samalla tavalla ;D
PoistaSinun ajatuksesi ja näkemyksesi inspiroivat varmasti kaikkia blogisi lukijoita! Tekstiä ja kuvia on joka kerta nautinto lukea.
VastaaPoistaKiva kuulla Saila! Ajatusten jakaminen innostaa jo itsessään!
PoistaJälleen kerran niin kauniita kuvia ja inspiroivaa tekstiä.
VastaaPoistaPitäisikö sittenkin tilata joku ulkomainen puutarhalehti? Sitä jäin pohtimaan.
Kiitos sinullekin Irene! Joku kerran kuukaudessa laatikkoon tuleva inspiraationlähde on kyllä melko tarpeellinen, varsinkin talvikuukausina ;)
PoistaInspiroivia kuvia löytyy blogistasi, aina!
VastaaPoistaMinä voisin käydä ensi viikolla kurkistamassa, josko vielä löytyisi alesipuleita, joista inspiroitua:)
Kiitos samoin sinunkin blogistasi Anu! Tänään sain jo suurimman osan maahan, vielä olisi yksi purppura-valkoinen tulppaanialue kaivettavana, täytyy ensin kitkeä penkistä rikkaruohot, se kun se uusi alue jossa ei vielä kasva kovinkaan paljon.
PoistaKaunis postaus...jäin leijailemaan..
VastaaPoistaterveisin
Kivipellon Saila
Voi, kiva kuulla!
PoistaTosi ihanan näköistä! :) Mulla on blogissa arvonta, ajattelin vinkata sullekin jos et oo vielä osallistunut! http://bytiahenriikka.blogspot.fi/2014/10/syksyn-arvontaa.html
VastaaPoistaKiitos Tia!
Poista