sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

EHKÄ ENSI VUONNA SITTEN TAAS...


 Aamupäivän kauhunkankeus hälveni samantien, kun ensimmäiset puutarhavieraat saapuivat paikalle. Ihania kohtaamisia ja keskusteluja puutarhanhoidosta tuttujen ja suurimmaksi osaksi tuntemattomien ihmisten kanssa. Moni ennestään tuntematon kertoi seuraavansa blogiani, mikä sekin oli hurjan hauska kuulla. 
Keskeneräisyys ei tuntunut haittaavan ketään paitsi minua ja oli kiva kun ihmiset kyselivät rohkeasti. Seulanpääkiveykset kiinnostivat eniten ja kasveista ainakin hopeamaruna, tuoksumatara, tummakurjenpolvi, seppelvarpu, tarha-ajuruoho, ahomansikka, kellokärhö, valkoinen särkynytsydän sekä tontin vanha kataja saivat osakseen huomiota. Parasta antia oli kuulla, että ihmiset lähtiessään sanoivat saaneensa ideoita omiin puutarhoihinsa, sehän on koko homman idea! Kaiken kaikkiaan kävijoitä oli noin 70 ja tämän kokemuksen turvin uskaltaudun mukaan vastaisuudessakin. Tulevina vuosina toivottavasti aika ja voimavarat riittävät myös pienimuotoiseen taimimyyntiin, puutarha-aiheiseen kirppariin ja kahvitarjoiluun. Suuret kiitokset kaikille vierailijoille!
Nyt on hartaudella odotettu kesäloma alkanut. Lupasin pitää lomaa puutarhanhoidostakin, katsotaan onnistuuko. Luultavasti joku bongaa minut jo lähipäivinä jostain pusikosta tai taimiostoksilta...

33 kommenttia:

  1. Hienoa, että päiväsi oli onnistunut! Mahdoton määrä kävijöitä! Onnea siitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen helpottunut ja innoissani, tämähän oli kivaa!

      Poista
  2. Ihanaa... :) Olet varmaan ihan poikki...mutta onnellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä huojentunut olo ja vielä hieman ylikierroksilla :D

      Poista
  3. Kuulostaa mukavalta päivältä!
    Tosi harmi etten sitten päässytkään käymään teillä, joskus ehkä...
    Laitoin sulle sähköpostia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikin puolin positiivinen yllätys tämä päivä eli eikun rohkeasti Anu mukaan ensi vuonna, teidän ihana puutarha kiinnostaisi kovasti ihmisiä! Kiitos postista, laitoinkin vastausta tulemaan :)

      Poista
  4. Kiva kuulla, että päivä oli onnistunut kaikin puolin :) Ehkä ensi vuonna mäkin pääsen sinne saakka ;) Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin vähän salaa sinua odotellakin, mutta toivotaan, että pääset toisella kertaa! Ja jos tänne suunnalle on muuta asiaa, on kutsu voimassa. Ja kiitos, se on loma nyt, ihanaa!

      Poista
  5. Hienoa !
    Ja huomenna eka lomapäivä, mikäs sen mukavampaa.

    VastaaPoista
  6. Kiitos itsellesi, oli mukava tavata!

    Ideoita on pää täynnä ja toisten puutarhoja katsoessa huomaa kovasti työsarkaa täällä kotona. No, ei työ tekemällä lopu ja kivahan on, kun on projekteja vuosiksi eteenpäin. :)

    VastaaPoista
  7. Erityiskiitos Pieta sinulle ja koko perheelle, kun sieltä asti lähditte käymään! On ilo tavata blogista tuttuja ja saada kasvot täällä käyville ja tärkeiksi tulleille ihmisille. Olisi ollut hurjan hauska jutella pidempäänkin, harmi kun se on vähän haasteellista tämmöisenä päivänä, kun yrittää huomioida kaikkia. Pääsittekö vielä jatkamaan puutarhakierrosta? Ja voi, tuliaisesi oli niin herkullinen ja söpö, söin jo kaiken ja nyt rasia koristaa kasvihuonetta ja muistuttaa tapaamisestamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas kiva kuulla että maistuivat, kun ei tuliaisista koskaan tiedä. :) Minä sain tuliaisena kovasti ideoita, joita nyt hauduttelen vielä hetkisen. Ehkä syksymmällä työstän ne tuonne pihalle, tai sitten jäävät ensi kevääseen.

      Meillä matka jatkui kotiin, kun koulun leikkipaikalla oli niin riehakasta porukkaa jo. Ensi vuonna sitten, jos vain mahdollisuuksia on. Täällähän olisi kyllä ollut Pietarsaaressakin avoimia puutarhoja mutta tällä kertaa näin. :)

      Poista
  8. Teillä on tosi hieno ja mielenkiintoinen puutarha! Yhdistelet muotoja värejä esineitä ihanasti, joka puolella paljon katseltavaa. Toivottavasti olet mukana ensi vuonnakin :) T. Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Saattaapa olla, että pitää ottaa uusiksi :)

      Poista
  9. Ihanaa että tapahtuma oli onnistunut ja noin paljon vieraita kävi! Rentouttavaa kesälomaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda! Vieraat tekivät päivästä hienon, niin mukavia jutusteluhetkiä tuttujen ja tuntemattomien kanssa.

      Poista
  10. Voi, onpa mukava lukea että The Päivä oli onnistunut sinulla! Olit mielessä puutarhasi kanssa, kun eteläsuomen kontuja kiersimme. Ensi vuonna, silloin tullaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko, kiva kuulla että olit hengessä mukana! Toivottavasti ensi vuonna tapaamme näissä merkeissä!

      Poista
  11. Sun piha oli mun listan kärjessä joissa olisin halunnut käydä. Mulla jäi koko tapahtuma väliin kun olin niin kipeä koko viikon. Koko Avoimet Puutarhat on niin kiva tapahtuma ja mulle erityisen rakas kun sain sen parissa työskennellä vuoden 2013. Ihanaa että ihmiset osallistuvat ja vierailevat rohkeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tosi harmillista! Toivottavasti mekin näemme joskus näissä merkeissä, päivä oli kyllä tosi mieluinen itsellenikin.

      Poista
  12. Hienoa kuulla, että päivä oli onnistunut! Kelitkin taisivat olla paremmat kuin täällä etelässä! Meillä tihkutti sataa koko eilisen päivän ja oma kierrokseni jäikin tekemättä:( No toisaalta möyrin sitten kuitenkin omassa pihassa, niin että saappaat olivat varren yläosaan asti mullan peitossa;D Sadetakki ja kumpparit ovat mahtava yhdistelmä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä satoi yhden kuuron verran, muutoin oli oikein hyvä sää. Sadesää onkin mitä parhain puutarhassa puuhasteluun, silloin onnistuu kasvien siirtelykin.

      Poista
  13. Voi miten ihanalta kaikki näytti ja hurja määrä vieraita! Hienosti osasit ottaa oikealla asenteella. Olisi kyllä niin ihanaa päästä tuonne upeaan puutarhaasi, en yhtään ihmettele, että ihmiset tulevat riemusta kiljuen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin kyllä yllättynyt, että ihan näin ensi kertaa vieraita tuli noinkin paljon. Ensi vuonna ainakin tietää, ettei turhaan tarvitse jännittää.

      Poista
  14. Kyllä on kiva lukea kuinka kaikki ovat niin onnellisia näistä puutarha vierailuista. Ensivuonna on vuorossa lähialueet ja olet lista ensimmäinen jos vain osallistut =) . Kauniita ovat sormustinkukat. Rentouttavaa lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Nanna ja kiitos, loma tuntuu kyllä mainiolta!

      Poista
  15. Onpas teillä ollut ihanat puutarha-juhannusjuhlat! Upea kasvihuone! <3

    VastaaPoista
  16. Teilläpäin ei taitanut sataa ollenkaan puutarhapäivänä? Ainakin näin kuvista päättelin.
    Itse en uskaltautunut ulos pihastani, kun vettä tuli niin sellaisella paineella, ettei kuivana olisi selvinnyt.
    Mukava kuulla, että kokemuksesi olivat miellyttävät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pieni kuuro vain, onneksi. Täällä on ollutkin epätavallisen kuivaa, toisin kuin muualla päin Suomea.

      Poista
  17. Kiitos, oli kiva pistäytyä puutarhassasi, sateesta huolimatta. Ideoita tuli ja on ihana aina katsella toisten puutarhoja. Sen jälkeen on uutta virtaa tehdä töitä omassaankin.

    VastaaPoista
  18. Kiva kun tulitte käymään! Itsekin virittäydyn muiden puutarhoissa vierailtuani uuteen intoon!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.