maanantai 14. huhtikuuta 2014

KEVÄÄN ONNEA

Kevätkurjenmiekat Iris Reticulata ovat aloittaneet kukintansa. Puutarhamme ensimmäiset laatuaan, kauniita ovat.
 Kevätkaihonkukat Omphalodes verna kukkivat myös ja näyttää siltä, että kasvusto on vasta nyt päässyt vauhtiin riuduttuaan useamman vuoden hieman kuivassa paikassa.
Siiri on ihastunut alppiruusuun ja hiertää poskiaan lehtiin aina ohi kulkiessaan. Ehdin iltasella vähän puuhastella puutarhassa ja työn alla on nyt monta juttua yhtä aikaa, ihan niinkuin kuuluukin. Istuttelin orvokkeja kuistille ja siitä siirryin multakasan kimppuun. Kun mullan kaivaminen alkoi kyllästyttää, lähdin kärräämään kiviä metsäpuutarhasta uuden istuskelunurkkauksen liepeille. Välillä piti fiilistellä ja käydä istuskelemassa Samurain kaverina kasvihuoneessa. Oi tätä kevään onnea!

18 kommenttia:

  1. Kaunis iiri! Juuri postailin kevään ekasta lumikurjenmiekasta, sen väriin olen totaalisen ihastunut. Aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä keväisiä kurjenmiekkoja onkin ilmeisen monen sorttista, ihania ovat todellakin!

      Poista
  2. Ihanasti kurjenmiekka kukkii! Minäkin olen puuhaillut monen moista. Välillä siistinyt metsäpuutarhan pohjaa ja välillä kärrännyt multaa sinne. Multakasa vaan on vielä niin jäässä, että kun pintakerroksen saan kärrättyä on aika odottaa, että keko sulaa lisää. Siinä sade tulee avuksi. Seuraavaksi siistin perennapenkit! Onnea on oma puutarha missä möyriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on oltu jo ahkerina, voin kuvitella miten innoissasi olet,kun saat luoda ihan uutta aluetta puutarhaasi!

      Poista
  3. Apua, olen ihan unohtanut kevätkaihonkukat! Tänään on heti mentävä katsastamaan kukkivatko ne. Luultavasti, kun sullakin on jo noin komeassa kukassa. Metsäpuutarhasta olisi kiva nähdä kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Voi että siellähän kukkii jo vaikka mitä!! Meillä on ollut jotenkin tosi hyytävää ja kasvimaatakin kun yhtenä päivänä ajattelin alkaa kääntelemään, niin talikko kalahti ihan jäähän:( Ei kuki iirikset täällä vielä pitkään aikaa ja kaihonkukassakin näkyy pienet lehtiruusukkeet vasta. Mukavaa pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain pientä, ei vielä kauheasti kuitenkaan. Ehkä luvattu lämpö antaa keväälle lisävauhtia!

      Poista
  5. Joka kevät ihailen blogeissa näitä kevätkurjenmiekkoja ja mietin miksi en ole itse hommannut. Paitsi saattaa olla että ehkä hankinkin. Saa nähdä mitä sieltä taas nousee tänä keväänä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näitä tupsahtaa sinunkin puutarhasta, keväällä ei aina muista, mitä syksyllä on maahan kaivanut!

      Poista
  6. Ihania kukkia siellä jo! Hyvä, että hankit rhodon Siirille puskettavaksi :) Niin suloinen tyttö! Hauska tuo Sinun monitoimisysteemisi, teet kaikkea vuorotellen, tuloksia tulee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa voi hyvällä omallatunnolla tehdä mitä huvittaa, se kun on omaa valtakuntaani :D
      Välillä hommat seisoo, sitten taas saa valmistakin!

      Poista
  7. Tuo kuulostaa ihan meikäläiseltä, ensin jotain puuhaa ja yhtäkkiä jotain ihan toista;) valmista tulee joskus jossain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sielläkin tehdään puutarhahommia luovalla ja rennolla otteella ;)

      Poista
  8. Ihania kirkkaita värejä talven harmauden jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, nämä pienet väripilkut ovat äärettömän tärkeitä!

      Poista
  9. Ihannaa nyt on kevät ja aurinko alkaa lämmittää kiva seurata kevät puuhiasi ! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa, täällä sitä puuhastellaan entiseen malliin!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.