sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

IHANAT NEIDOT

 'Miss Vain' sahramit seuraavat tarkasti lämpötilaa. Auringon lämmittäessä  ihanat kukat avautuvat mutta muutoin pysytellään sievästi supussa.
Siirikin seuraa kevään etenemistä tarkkaavaisena, sillä tänä keväänä kaikki tapahtuu sille ensimmäistä kertaa. Yksi punkkikin on jo jouduttu poimimaan pörheän karvakauluksen uumenista. Kasvihuoneen korituoli on lempeä paikka päiväunille ja päivisin kasvihuoneen ovea onkin pidettävä kissoja varten raollaan. Tänään muuten kylvin kasvihuoneen lämpölavaan retiisit, aika huikeaa ja ennätysaikaista. Uuden istutusalueen pohjatyötkin etenivät, kun kärräsin kottikärrykaupalla haketettua puutarhajätettä nurmikon peitoksi. Seuraavaksi vuorossa onkin jyrsintä, homma, johon tarvitsen isännän apua. 
Otsikkoon viitaten, ihaniin neitoihin siis lukeutuvat kuvan sahramit ja Siiri, oma habitukseni ei keskellä kiivaimpia puutarhatöitä saanut ainakaan tänään kehuja! Ehkä sitten heinäkuussa liihottelen lähempänä Garden Girl-tyyliä ja poimin kukkasen sieltä, toisen täältä ;)

18 kommenttia:

  1. Niin, voihan sitä aina toivoa, että heinäkuussa ei olisi niin mutainen ja rynttyinen, mutta... voi olla, että on kumminkin ;-)
    Voi Siiriä ja Siirin korvakarvoja! Niin suloinen typy. Ja nuo krookukset, aah. Ja kylvöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luultavasti yhtä rynttyisenä mennään taas läpi sesongin :D
      Siiri on ihana neito!

      Poista
  2. Nämä neidot ainakin on suloisia, ja puhtaita:)
    Puutarhassa ahertaessa ei itse ehkä ole kauneimmillaan...Mää en oo kammannut tänään edes hiuksia, heti aamupäivällä menin pihalle ja vedin pipon syvälle päähän;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan turhaa kammatakaan, omasta päästäni löytyy yleensä aina havuja tai jotain muuta moskaa. Ja nyt mies luki jostain, että puutarhurit tuovat lintukirppuja mukanaan sisätiloihin ja meillä kun on tähän asti syytetty kissoja :D

      Poista
    2. Minä en taida kertoa meidän huushollissa tätä uutta tietoa ollenkaan;)

      Poista
    3. :D joo, ihan hys hiljaa tästä asiasta!

      Poista
  3. Voih mitkä kukat ja kisuli! Minnekäs tämä uusi istutusalue tulikaan? Olen jo tälläinen dementikkovanhus...tyylistä viis, puutarhanhoito on tärkeintä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi istutusalue tai yksi niistä näkyy tuossa seuraavassa postauksessa. Voi kun olisi lompsa kunnossa, että saisin nopeasti täytettä multiin!

      Poista
  4. Heh, ei se puutarhahabitus taida olla oikein kenelläkään kovin hehkeä. Itselläni edelleen miehen xl-toppahousut tän mahan takia, iso tonttulakilta näyttävä "grungepipo" päässä nutturan takia mutta leveä hymy naamalla. Jospa se kompensoisi... ;)

    Ihania sahrameja, niitä pitää omallekin pihalle istuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen virne pukee meitä parhaiten ja tosi puutarhurin varmaankin tunnistaa rönttöisestä olomuodosta!

      Poista
  5. Oikein kauniita ja söpöjä neitokaisia :)

    VastaaPoista
  6. Vai Garden Girl, no, ehkä hieman vähemmän kumisaappaita ja multaa :) Ihanaa aikaa sekä kissoille, että puutarhureille. Mutta, että nyt jo ovat punkitkin heränneet, täytyypä tarkkailla turkkia. Suloisia missejä nuo vaaleat kaunokaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on meille elämää parhaimmillaan!

      Poista
  7. Ihana kissa :) Sinun blogisi on aina niin ilo silmälle :)

    VastaaPoista
  8. ;DD Kyllä sitä on monesti melkoinen resupelle tuolla ulkona puuhastellessa! Naama ruskeana ravasta ja auringosta, aah! Minua vähän hirvittää kun paikallislehden toimittaja on tulossa perunan istutus aikaan tekemään juttua ja pelkään joutuvani kuvaan:/ Yritän kyllä kaikkeni josko haluaisi kuitenkin kuvata vain lapsia ja perunoita:)

    VastaaPoista
  9. Laita sinäkin Minna vain iloinen virne kasvoille ja mene samaan kuvaan lasten ja perunoiden kanssa ;D

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.