keskiviikko 1. tammikuuta 2014

PUUTARHAVUODEN MAUKKAIMMAT HETKET

Uuden alkaneen vuoden innoittamana on tietenkin koostettava menneen puutarhavuoden parhaimmat hetket. Kaikkea ihanaa on vuosi tarjonnutkin ja sen vuoksi ajattelin teemoittaa koosteet useampaan osaan. Aloitetaan menneen vuoden maukkaimmilla hetkillä. Huhtikuussa kylvin kasvihuoneen lavaan salaattia ja retiisejä ihan kokeilumielessä ja yllätyin, kun jo ennen tomaatintaimien istuttamista sainkin poimia kasvihuoneesta mitä maukkaimpia retiisejä. Kokeilusta taitaakin tulla jokavuotinen tapa.
Yrttien kanssa minulla on tapana oikaista reilusti ja hankkia kaupan vihannesosastolta valmiit yrttiruukut. Jakamalla juuripaakut useampaan osaan ja istuttamalla ne runsaampaan multaan kasvustot tuuheutuvat nopeasti. Vanhassa pesuvadissa kasvoi menneenä vuonna timjamia, basilikaa, oreganoa ja persiljaa. 
Viime keväänä oli tavoitteena panostaa aikaisempia vuosia enemmän myös kasvimaahan. Kaadoimme kasvimaan reunalta suuret varjostavat kuuset ja lisäksi paransin maata oikein urakalla maatuneella keittiöjätekompostilla. Kuusten kaadon myötä sain tilaa myös reilulle perunamaalle ja kaikki kasvoikin huomattavasti paremmin auringon paistaessa kasvimaalle koko päivän. Kasvimaa oli rehevyydessään ilo silmälle. Olkikate toimi myös hyvin ja onnekseni ostin tarjouksessa ollutta katetta niin reilusti, että sitä riittää tulevankin kesän tarpeisiin. Syksyn tullen kääntelin oljet maahan.
 Tomaatit antoivat jälleen hyvän sadon ja tälläkin kertaa maukkaimpia olivat 'Black Cherry'-kirsikkatomaatit. Minikurkut ja chilitkin kasvoivat hyvin. 
Kasvihuoneessa kokeilin myös vesimelonin kasvatusta. Saimme kokonaiset kolme pientä melonia, jotka jaoimme hartaana perheen kesken. Näitä tuskin tulen jatkossa kasvattamaan, mutta aina on kiva kokeilla jotain eksoottisempaakin. 'Zilga'-viiniköynnöskin tarjoili samankokoisen sadon, kolme pientä makeaa rypälettä. Toivon hartaasti, että joskus saan nähdä kokoineisen rypäletertun ihmeen.
Kesäkurpitsana kasvoi menneenä vuotena keltaista 'Gold Rush'-lajiketta. Kurpitsat olivat maukkaita ja sopivan pieniä, näiden kanssa en joutunut vaikeuksiin. Lajike pääsi uudelleen kasvatettavien listalle. 
Tulevana kesänä myös maissia on kasvatettava uudelleen. Aloitin esikasvatuksen sisällä ja jatkoin sitä kasvihuoneessa. Sato jäi aavistuksen verran raa'aksi, mutta tähkien aromi oli kyllä jotain aivan muuta kuin kaupasta ostettujen.
 Pavut olivat myös kokeilussa ensimmäistä kertaa. Keltaiset vahapavut eivät lähteneet kunnolla kasvuun, mutta nämä tummat salkopavut onnistuivat hienosti. Nopeasti kiehautettuna ja voin kera nautittuna ne myös maistuivat herkullisilta. Satoa antoivat myös marjapensaat ja omenapuu, uskollinen raparperi ja pieni mansikkalava. Ja niin, saimmehan me tietenkin perunoita, porkkanoita, ruohosipulia ja punasipulia, tilliä, herneitä ja muutamia maistiaisia myös pensasmustikoista. Mennyt puutarhavuosi oli siis oikein herkullinen.

12 kommenttia:

  1. Ihana idea laittaa teemoja puutarhavuoden antoisista asioista. Kun vielä kuvasti ovat niin kauniita, värikkäitä ja herkullisia, että ne voisi melkein syödä - en ole ihan varma kuinka hyvältä tietokoneen ruutu maistuisi :-D
    Ihana postaus taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vain Saila! Meinasin tiivistää kaiken haluamani yhteen postiin, mutta se ei vain kerta kaikkiaan onnistunut :)

      Poista
    2. Samaa mietin täälä, yhteen postaukseen ei vain millään mahdu koko puutarhavuosi.
      Ihanan maukas kasvimaakesä sinulla on ollut nam ja maiskis :)

      Poista
    3. Onneksi tässä on näitä pimeitä iltoja vielä ennen kevättä, ehdimme joukolla ilahduttaa toisiamme viime vuoden ihanimmilla puutarhakuvilla!

      Poista
  2. Herkulliselta ja todella antoisalta näyttää. Ja niin ihanna valoisia kuvia, että ihan kesää alkaa kaipaamaan. (Ihan kyllä muuten ei olisi kaivannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kevään ja kesän kuvissa valo näyttää nyt aivan utopistisen kirkkaalta. Mutta taas mennään tota ihanaa aikaa kohti!

      Poista
  3. ^ Olen ihan samaa mieltä kuin Saila. Nami, mitä kuvia ja herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Siemenkuvastoja onkin tullut postilaatikkoon ja kohta on aika päivittää uudet varastot!

      Poista
  4. Slurps,miten herkullisia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, melkein tuntee, miten rapsakat vihannekset rouskuvat suussa!

      Poista
  5. Oi namnam!! Puutarhavuosi sai veden kielelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman maan sato on aina parasta, siinä on maun lisäksi jotain elämää suurempaa; itse kasvatettuja ihmeitä.

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.