Kasvihuoneen ovi aukesi jälleen, kun lämpötila nousi nollan tuntumaan. Pääsimme Samurain kanssa sisään fiilistelemään ja sain haettua talvisäilössä olleet kannelliset peltiämpärit keittiöjätteen säilytystä varten, komposti kun alkaa olla täynnä jäädyttyään. Jos olisin tyhjentänyt toisen keittiöjätekomposteista syksyllä, ei säilytysongelmaa nyt olisi. Toinen vaihtoehto olisi laittaa keittiöjätteet biojäteastiaan ja antaa roskahuollon hoitaa loput, mutta en missään nimessä aio haaskata uhkeaksi mullaksi maatuvaa ainesta sillä tavalla!
Katolle oli kertynyt hurja kerrostuma lunta. Pudottelin lumet pois varmuuden vuoksi, en halua, että kruunujalokiveni murskautuu painon alle. Voi vitsit, ehkä jo maaliskuussa kannan japaninvaahterani varastosta kasvihuoneeseen.
Lumi on kieltämättä luonut hauskoja näkymiä, mutta onkohan sitä kuitenkin jo hiukan liikaa?
Kasvihuoneeseen on aina kiva päästä hetkeksi nuuhkimaan, siellä on hyvä odotella kevään tuloa, mutta kyllä siihen nyt tuntuu olevan vielä matkaa, lunta on niin että piisaa ja lisää taitaa olla vielä luvassa.
VastaaPoistaOn sitä, ihan liikaa!! Kiva, että pääsit kasvihuoneeseen kisun kanssa :) Ja extrakehut siitä, että ajattelet kierrätystä hankaluuksista huolimatta.
VastaaPoistaMeilläpäin ei loppuviimein ole kauheasti lunta vaikka joka päivä sitä tuntuu satavan. Ihan sopivasti, sanoisinko.
VastaaPoistaPidähän nyt huolta tuosta kruunujalokivestäsi, se oliskin ihan kauheeta, jos lumi tekisi tepposet sille. Mä täällä surffailen taimistojen sivuilla...
Tarja - kasvihuoneessa on jännä tunnelma talviaikaan, olen iloinen, että ovi suli ja pääsin käymään sisällä, siellä tuoksuikin kotoisasti kanankakalta!
VastaaPoistaSametti Hortensia - ja nyt on vasta joulukuu! Kunpa pakkaset pysyisivät edes loitolla :/ Biojätteen kierrätys on tosiaan muodostunut itselleni niin tärkeäksi, että en
todellakaan aio antaa herkullisia jätteitäni minnekään biojätelaitokselle, ne on mun!!!
Tiina - maisemat ovat kyllä kauniit eikä mun ole vielä tarvinnut tehdä lumitöitä, kun isäntä aina varaa sen homman ;)
Hyvä Tiina, olet samoissa fiiliksissä, mäkin jo melkein tein yhden siementilauksen, täytyy vielä tarkistaa vanhat jemmat ja laittaa sitten tilaten!
Nyt jo pääsit kasvihuonefiilistelyyn :) Lunta on liikaa, olin tänään taas kuistin katolla pudottelemassa lunta. Meillä satoi vähän vettä ja lumi vajenee kiitettävästi. Paras puoli runsaassa lumipeitteessä on se, että kasvit pärjäävät hyvin talven yli. Minullakin jäätyi kompostori, ehdottomasti ei kannata antaa hyvää esimultaa pois.
VastaaPoistaCheri - joo, ihan itsekin yllätyin, kun pääsin sisään fiilistelemään! Olethan varovainen katolla, hirvittää, miten ihmiset taas putoilevat lumia pudotellessaan. Onneksi kasveilla on mukavat oltavat paksun hangen alla ja kun lumet vihdoin sulavat, maa saa paljon kosteutta. Ajatellaan siis vain positiivisia ajatuksia :)
VastaaPoistaTäälläpä ollaankin optimistisesti menossa kesää kohti;) Saitkin kuulostamaan ajan lyhyeltä, maaliskuu ei todellakaan ole kaukana...
VastaaPoistaMeillä se on vielä kiinni, mutta plussaa kai jo luvattu.
VastaaPoistaHyvä Mieli - ainakin kevättä kohti ;)
VastaaPoistaPioni - plussaa tulossa, vaikka paukkupakkaset ovat mitä todennäköisimmin vielä edessäpäin!
VAloa kohti!
VastaaPoistaTäällä lunta taitaa olla no, sopivan runsaasti;) Lapset nauttivat lumipuuhista ja lumityöt ovat oivaa hyötyliikuntaa!
Kevät on silti jo melkein nurkan takana....täälläkin kasvihuoneen yltä piti lumet tipautella, ettei sorru valkoisen taakkansa alle.
Oih, näyttää niin lupaavalta kun pääsimme kurkistamaan kasvihuoneesi sisälle taas! Meillä myös poistettiin katolta lumia, kyllä niitä siellä olikin.
VastaaPoistaTinttarus - ehdottomasti! Pian päivän pidentymisen saattaa jo havaita.
VastaaPoistaPirkko - joo, kasvihuone on talvikuosissaan täynnä tavaraa, mutta paremmat ajat ovat tulossa!