sunnuntai 14. lokakuuta 2012

YLLÄTYSPOSTIA

Ihanat blogiystävät ovat pitäneet huolen, että tänäkin syksynä muistan tähdätä katseeni ensi kevään kukintaan. Saaripalstan Saila lähetti jo jokin aika sitten keltaisia metsätulppaaneja, Tulipa sylvestris ja hohtavan pinkkejä tähtitulppaaneja, Tulipa humilis, Violacea Black Base. Viikolla sain toisen yllätyspaketin Pikkuisen puutarhan Hortensialta, josta paljastui kuvassa näkyvät aarteet. Hortensia oli pakannut sipulit niin suloisiin kääreisiin, että melkein tekee mieli pitkittää istuttamista sen vuoksi. Itseltäni alkusyksy on mennyt hieman ohi puutarhan osalta enkä ole hankkinut vielä ainuttakaan sipulia. Juuri alkanut viikon syysloma suo onneksi aikaa ja voimia viimeisiin pihapuuhiin. Nautin puutarhan talviunille laitosta, tunne on samanlainen kuin peitellessä lasta yöpuulle, lämmin, pehmeä, turvallinen ja uutta aamua odottava. 

7 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat pienet ilahdutuspaketit! Tuo 'Persian Pearl' on ehkä kaikkien aikojen maailman ihanin tulppaani. Tajusin itsekin vasta tällä viikolla, että niitä voisi istuttaa miljoona lisää. Aina tulee vain katsottua uusien lajien pusseja.
    Syysloma, ihana juttu! Mukavaa lomailua! Toivottavasti teillä ei ole ollut ongelmia tulvista.

    VastaaPoista
  2. Hei, nyt vasta luin kommenttisi edelliseen juttuun, en kyllä muistanut että olin tuonut sulle kultapalloa! Juttua lukiessani luulin, että olet saanut sen jo aiemmin joltakulta sielläpäin. No hyvä että edes se on lähtenyt kasvuun, toisin kuin se pioni.

    VastaaPoista
  3. Minäkin aion uhmata puutarhatonttimme myyyriä ja istuttaa huomenna paljon vaalenapunaisia tulppaaneja.

    Leivon pariskunnan kirjasta Tulppaanitarhan lumo sain vinkin, miten voi pienialaisesti viljellä tulppaaneja ja myyrät eivät niihin pääse kiinni: Kokeilin sitä pienillä White Touch -tulppaaneilla viime vuonna ja se onnistui!

    Kaunista puutarhasyksyä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Kyllä, kultapallotaimesi on kotiutunut juurevasti lakeuksille ja tuo kovasti iloa! Luulen, että joudun lähtemään lähipäivinä tarkistamaan, vieläkö sipuleissa on valinnanvaraa. Planttu ainakin mainosteli pusseista 50 prossan alennuksia. Viime viikonlopun tulvahuiput näkyivät kyllä tässä meidänkin kylällä. Laihianjoki tulvi juuri näillä main todella paljon, koulun pihallakin oli toista metriä vettä ja tiekin oli osaa kohtaa poikki. Onneksi vesi lähti heti maanantaina laskuun sateiden tauottua eikä suurempia vahinkoja tullut. Jotain tulvan voimakkuudesta kertoi kuitenkin tieto, että viimeksi joki on tulvinut yhtä voimakkaasti keväällä -83.

    VastaaPoista
  5. Leena - minä olen ollut yllättynyt, miten istuttamani tulppaanit ovat nouseet uudelleen. Mutta loisto kannattaa varmistaa joka syksy! Ihanaa puutarhasyksyä myös sinulle Leena!

    VastaaPoista
  6. Ihania yllätyksiä olet saanut!
    Minä olen istutellut hirmuisen määrän sipuleita, viime kevään onnistumisista innostuin ostamaan lisää...
    Eilen erehdyin Terraan ja siellä oli sipulit alessa, samoin ruusut ja muut pensaat -70%. Tietysti niitä lähti mukaan!
    Tunnelmallista lokaluuta sinulle!

    VastaaPoista
  7. Eeviregina - tällaiset huomionosoitukset lämmittävät mieltä. Hienoa, että olet satsannut tulevaan kevääseen, oikeasti toivon itsekin vielä innostuvani sipulihyllyille. Alet kyllä ovat loppusyksystä sitä luokkaa, että on helppo sortua! Tunnelmaa sinunkin lokakuuhun!

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.