Kun ei ole mitään mainittavaa asiantynkää eikä uusia kuviakaan, laitetaan kesällä napatut, unholaan jääneet muistot näytille. Tuo minun mallipoikani vilahtelee melko usein kuvissani näemmä. Kukka on kyllä kaunis, ei voi muuta sanoa. Nauttikaahan pimeästä ja sateisesta viikonlopusta, kukin tyylillään. 
Armoton pimeys ja joka aamu uudestaan taistoon haastava arki nostavat pintaan haaveita ja niiden poikasia. Onko oikeasti aina ihan pakko? Jos jonain aamuna voisikin kääntää kylkeään, antaa sateen vihmoa, herätä siihen, kun päiväposti kolahtaa laatikkoon, keitellä teetä ja syödä voikkuleipää, kiivetä yläkertaan ja laittaa vaikka Amelie pyörimään. Lakkaiskohan yhteiskunnan rattaat pyörimästä? Tuskin.
Tämä söpöliini lippunauha juhlistaa joulun aikaa keittiön ikkunalla. Löysin sen Vanha-Aika-putiikista. Näitä lippuja voi liehuttaa juhlan kuin juhlan kunniaksi, läpi vuoden.
Kaappien kätköistä on löytynyt pieniä punaisia juttuja. Tähän aikaan vuodesta punainen on itsestään selvyys ja punaisella jos millä saa piristystä aikaan koska vain. Yläkuvan Pinokkio on tunteikas muisto ensimmäiseltä Italian matkaltamme, jonka siihen aikaan 3-vuotias esikoisemme sananmukaisesti kustansi itselleen, pikkuveljelleen ja rutiköyhille vanhemmilleen voittaessaan matkalahjakortin.
Lumi suli, tietenkin, mutta taas sataa uutta. Kaikki näyttää niin kauniilta lumisena. Toivokaamme siis taas kerran lumista joulun aikaa. Somistin varastojen ulko-ovet kuten viime talvenakin, vanhoilla luistimilla. Asetelmaa voisi täydentää vielä muutamalla havunoksalla. Jouluinen tunnelma hiipii kotiin ja pihapiiriin vähitellen, melkein varkain. Vielä on liian aikaista tontuille, mutta jotain leikkimieltä ja hyvän mielen tuojaa täytyy jo laittaa esille. Intouduin virittelemään myös talven tuntua tänne blogiin. Mankassa soi viime jouluinen levyhankinta, Enyan And Winter Came. Latasin kolme kauneinta kipaletta; näpsytelkää nappuloita ja nauttikaa.
Kyllä tämä pimeys onkin pimeää. Kotiin tultuaan ei itsestä irtoa kuin pakolliset puristukset. Onneksi on olemassa kynttilöitä, joulumusiikkia, Uno-kortit, Harry Potterit, kutimet, kissa, takka... ja lapset sekä mies! Nämä edellä mainitut asiat ja tyypit ovat tehneet tästäkin illasta ihan mukiin menevän!
Lumen aikaansaama taianomainen kauneus on niin mykistävää, etten viitsi lisätä tähän aamuiseen kuvasarjaan turhia selittelyjä.
Nyt jos koskaan on pimeää ja kohti pimeämpää mennään vielä monta viikkoa. Valokuvaaminen ei oikein onnistu ja sen myötä blogikin päivittyy hitaammin. Pihapuuhat ovat nyt taakse jäänyttä aikaa ja pikku hiljaa olen alkanut krapsia kaappeja ja komeroita. Joulua ei kaapeissa vietetä, ei, mutta kyllä ne kaapit on hyvä siistiä silloin tällöin ja kyllähän sille joululle on kiva tehdä tilaa niihin kaappeihinkin! Keittiöstä perkautui aika iso kasa tarpeetonta tavaraa kirpputorille lahjoitetavaksi ja lisää ei ole tarkoitus ostaa. Heti tänään löysin kuitenkin jotain pientä ihanuutta paikallisesta halppiskaupasta eli tuon kuvassa näkyvän pikkusiivilän kohdalla oli pakko tehdä poikkeus. Lisäksi oli ostettava muutama uusi murokulho. Nekin olivat niin söpöjä ja hinta 1,75 kpl.
Pimeydestä huolimatta tässäkin vuodenajassa on hohtoa. Joulu on jo melko lähellä ja edessä kauneimmat joululaulut, lasten joulujuhla ja monet muut odotusta värittävät jutut. Nyt voi keskittyä moneen sellaiseen puuhaan, mitkä jäävät valoisien aikojen jalkoihin. Itse olen aloittanut neulomisen monen vuoden tauon jälkeen ja uimahalliin on päästävä vähintään kaksi kertaa viikossa. Kyllä tämä tästä. Vuoden vaihteen jälkeen alkaakin kevään odotus, joka tosin on melkoisen pitkä niin aikaisin aloitettuna! Nyt pakkaamaankin ne uimakamppeet ja hallille koko konkkaronkka...
