sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

VARASLÄHTÖJÄ JA MUUTA MUKAVAA

 Kolme enemmän ja vähemmän puuhakasta puutarhapäivää takana ja tekemistä ja innostumista taas niin paljon, että tunnit vuorokaudessa eivät meinaa riittää. Kameraakin pitää taas muistaa kuljettaa mukana, työn lomassa on pidettävä säännöllisesti inspiraatiotaukoja ja kuvata päivittäin lisääntyviä ja muuttuvia puutarhanäkymiä. Kukintaa on vasta siellä täällä ja taas on aika listata sitä ikuista sipulikukkasuunnitelmaa syksyä varten. Tämän kokoiseenkin puutarhaan mahduttaisi pieniä kevätkukkijoita suunnattomat määrät. Tähän aikaan vuodesta kannattaa katsella myös myytävänä olevia kukkivia sipulikasveja sillä silmällä. Nyt ei ole tullut turhaan kaupoissa kuljettua, mutta viikko sitten ostin kevään ensimmäisellä taimistokäynnillä kaksi ruukullista triandrus-ryhmään kuuluvia 'Katie Heath' narsisseja. Istutin ne saman tien maahan ja pienistä yöpakkasista huolimatta ne ovat avautuneet vähitellen. Näiden torvet ovat alkuun kirkkaan keltaiset, mutta jo nyt niissä alkaa näkyä persikkainen sävy. 
 Idänsinililjat ja pienet kasvitieteelliset Humilis-ryhmään kuuluvat ''Black Base' tulpaanit, niitä nämä muistaakseni ovat, muodostavat yhdessä suloisen pikku kedon. Tuossa oikealla lepää Samurai-kissa, lyhdyssä on palanut kynttilä lähes joka ilta. 
 Viime keväänä kevätkurjenmiekat jättivät tässä kohtaa kukinnan kokonaan väliin ja nyt avautui ainoastaan muutama kukka. Taustalla näkyvä istuinryhmä sai viikonloppuna ylleen uuden mustan öljykerroksen, nyt kelpaa taas odotella pihlajan avautuvaa lehtikattoa istujan ylle .
 Pystykiurunkannuksen luonnonlaji on suhteellisen uusi tulokas puutarhassamme. Siirtelin näitä ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten erään autiotalon ojanpientareelta, jossa ne olivat levittäytyneet laajoiksi matoiksi. Voisin joku ilta lähteä paikalle uudelleen istutuslapion ja pussin kanssa. Taustalla jättilaukan varret kurkottelevat jo korkeuksiin. 
 Sahrameiden kukinta alkaa olla lopuillaan, mutta lammen reunalta löytyi vielä näin freesin näköinen mätäs. Tämä on melko kookas yksilö, lajike on hukassa.
 Kuten ensimmäisen kuvan narsissit, nämä jouluruusun kukat kuuluvat myös varaslähtöihin. Tämä on se ostamani jouluruusu ja näyttää, että se on suorastaan nauttinut olostaan saatuaan juuret pois ahtaasta ruukusta. 
 Sekalaisen referaatin päätteeksi vielä kurkistus puutarhavajaan, jossa myös työkalut alkavat järjestyä paikoilleen. Viikonlopun töinä oli näiden pienten työkalujen pesu ja öljyäminen. Kasvihuoneessa ollut pikkuhylly asettui sopivasti tuohon oven viereen ja tähän mahtuivat esille ahkerassa käytössä olevat tykötarpeet. 
Illan viime töinä kiinnitimme tuonne ylös vielä vanhat, poikien huoneissa joskus olleet seinäkoukut, jotka olivat kuin tehdyt lapioille ja talikolle. Kröhm, näitä työkaluja en vielä ehtinyt huoltaa, mutapaakutkin ovat jääneet niille sijoilleen. Ullakolla odottaisi vanha, miehen meidän ensimmäiseen kotiin sohvapöydäksi nikkaroima puuarkku, joka ehkä sopisi tuohon alle ja kätkisi sisään tärkeät, mutta vähemmän esteettiset työkalut. Minä kun en välittäisi pitää esillä noita kirkuvan keltaisia ja oransseja muovikahvaisia työkaluja...

18 kommenttia:

  1. Sekä ulkona puutarhassa että puutarhavajassasi näyttää niin kauniille!
    Juuri viikonloppuna totesin miehelleni, että olen niin onnellinen omasta vajastani. On niin mahtava, kun työkaluilla on oma paikkansa. Ennen puutarhavajaa mun työkalut olivat milloin missäkin ja aina niitä sai etsiä.
    Aurinkoista uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina, nyt kauneutta alkaa olla helppo nähdä kaikkialla, kevään voima tuntuu vain yltyvän päivä päivältä! Vajasta on taatusti suuri ilo jo ihan sen käytännöllisyyden vuoksi, itsekin olen jo sen pannut merkille. Tavarat löytyvät aina oikeasta paikasta ;)

      Iloa ja aurinkoa myös sinun viikkoosi!

      Poista
  2. Vajasi on oikea esteetikon vaja, niin ihana! Tuo siniharmaa maalikin hivelee silmiä.
    Ihanat pikku narsissit! Ja Samurain oma lehto ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, sitä niin nauttii kun käytännöllisyys ja esteettisyys yhdistyvät! Täällä kestää vielä hetki, että narsissit oikeasti kukkivat, näistä varaslähtijöistä saa jo vähän iloa. Tuo kohta on kyllä lempeä paikka Samurain muistolle ja tiedätkö, että nuo pikkuiset tulput ovat sipuleina sinulta saadut <3.

      Poista
  3. Puutarhavajassa työkalut pysyvät siistissä järjestyksessä ja kaikki tarvittava on kätevästi käden ulottuvilla.
    Mukavaa huhtikuun jatkoa. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aivan ehdottomasti... ja puutarhurin elämä on asteen verran helpompaa ;D! Mukavaa huhtikuun loppua myös sinulle, kohtahan se on jo toukokuu!

      Poista
  4. Puutarhavajasi on niin hieno, että sinne unohtuisi helposti vain ihastelemaan.
    Pienet tulppaanit ja idänsinililjat on hieno yhdistelmä. Samurai olisi voinut näkyä isomminkin. Toisella kertaa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannoin vanhan minikokoisen kiikkustuolin vajaan ja itse asiassa ehdin siellä äsken vähän kiikutellakin kasvimaan käännön jälkeen! Tuo yhdistelmä on ihan sattuman kauppaa, nätisti sopivat keskenään. Samurain leposijasta ehkä joskus kuvaa... sitten kun siltä tuntuu... nyt ei vielä...

      Poista
  5. Hurmaavia, kukkivia kevätiloja ja ihana puutarhavaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, mitä iloja! Juuri äsken mietin jälleen kerran, miten tärkeä paikka puutarha on omalle mielen hyvinvoinnille. Se tuntuu lahjalta jopa eikä sitä halua koskaan pitää itsestään selvyytenä.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kauneunella meitä nyt todellakin hemmotellaan, siellä taitaa kevät olla jo pidemmällä, täällä täytyy vielä tarkasti kumarrella pienten kaunokaisten ääreen.

      Poista
  7. Ai että tämä kevät on ihanaa aikaa! Mulla onkin nyt lomaviikko, niin voin käyskennellä puutarhassa pitkin päivää ihailemassa kaikkea pientä mitä maasta puskee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämän parempaa aikaa olekaan! Nautinnollisia käyskentelyjä sinulle Anu!

      Poista
  8. Oi, ihania varaslähtijöitä ja muita kukkijoita! Tuossa jouluruusussa on lumoavan herkkä punerrus. Aurinkoista vappuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt odotellaan luvattua kevätsadetta, se antaa kasvulle vielä lisää pontta, ihanaa! Tuo jouluruusu on nätti, vielä kun löytäisi oikein tummanpunaisen. Sateen odotuksesta huolimatta auringonpilkahduksia sinne myös Minna!

      Poista
  9. Ihana vaja ♥ Luova kädenjäljesi näkyy viehättävänä lopputuloksena! Ihastuttavia nuo persikkaiset narsissit, kyllä kannatti ostaa. Voi tuota Samurain muistopaikkaa, nyyh. Onnellisia kevätpäiviä ja vapun kukkeutta sinne toivotellen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaja on kyllä ilonaihe jo käytännöllisyydenkin puolesta! Nämä narsissit olivat kyllä söpöjä minustakin. Tuolla Samurai tosiaan lepää, tuota katajaa vasten tuli usein kynnetkin teroitettua...

      Sinne Taina myös onnellisia hetkiä keväisessä puutarhassa ja iloista vappua!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.