sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

TERVEISIÄ PUUTARHAVAJASTA


 Viime päivät ovat olleet surun täyttämiä. Samurai-kissamme matka päättyi kuudentoista yhteisen vuoden jälkeen. Lähtö tapahtui lempeästi ja suunnitellusti, mutta ikävän ja surun määrä on vyörynyt yli suurella ja hetkittäin hallitsemattomallakin voimalla. Samurai tuli elämäämme samana vuonna, kun muutimme uuteen kotiimme ja aloitimme puutarhan luomisen. Nyt, kun hän on poissa, tajuan, miten suuri osa Samurain elämää puutarha on ollut. Jokainen kolkka muistuttaa hänen olemassaolostaan ja jokaisessa näkymässä näen Sampan lempeän olemuksen, toisinaan onnellisena auringonkilossa lekotellen, lammelta vettä juoden tai ajatuksissaan kaukaisuuteen kohti peltolakeuksia katsoen. Hänellä on ollut oma elämä, josta tiesimme vain osan. Miten paljon oman reviirin ylläpito onkaan vaatinut työtä ja miten monet kesäiset auringonnousut hän on todistanut meidän ihmisväen vielä nukkuessa. Tänä keväänä suru on läsnä puutarhatöissä. Viimeinen leposija on perennapenkissä katajikon suojassa, kohdassa jossa aurinko painuu mailleen. 
 Suru ja ilo kulkevat elämässä kuitenkin aina käsi kädessä. Juuri nyt on myös aihetta iloon ja kiitollisuuteen. Uuden kasvukauden alkaessa elämään tulee niin paljon uusia virkistäviä asioita, kun  puutarhaelämä alkaa! Yksi ilostuttaja näkyy kuvissa. Kauan haaveissa ollut, viime kesänä valmistunut puutarhavaja on vihdoin pääsemässä oikeuksiinsa. Syksyn viimeisinä töinä maalasin vajan sisäpuolelta. Talveksi sinne vain nosteltiin yhtä sun toista säilöön. Kun saimme muutama viikko sitten hyllyt seinälle, oli aika aloittaa viimeistely.
Vajan päätyseinälle järjestyi luontevasti kunnon työpiste. Valkoiset säädettävät pukkijalat sekä vanha täyspuinen pöytälevy löytyivät varastosta. Pöydän alle jää reilusti säilytystilaa. Toisessa tynnyrissä, jotka ovat muuten aikoinaan palvelleet poikien lelujen säilytyksessä, on lannoitteita ja toisessa multaa. Muutoin vajan sisustus on vielä vaiheessa, mutta vähitellen myös työkalut saadaan esteettisesti ja käytännöllisesti esille. 
Se että puutarhurin tykötarpeilla on nyt paikkansa ja kaikki on esillä insipoivasti, tuottaa suurta mielihyvää. Kasvihuoneesta taas vapautui tilaa kasvatukseen ja muutenkin sen tunnelma muuttui helpommaksi hengittää, kun siellä ei tarvitse pitää esillä kaikkea tätä tavaramäärää. Samalla kaikesta turhasta oli helppo luopua, vajaani haluan nyt vain kaunista ja tarpeellista. 
Minulla on suunnitelmia myös vajan ulkopuoliselle alueelle. Kynnykseksi täytyy valaa taas yksi koristeellinen betonilaatta ja liuskekivijemmalle löytyy vihdoin käyttöä. Niistä aion latoa vajan ovesta oikealle pyöreän alueen ja muotoilla sen reunoille kaarevan istutusalueen, jonka keskipisteenä on koristeomenapuu 'Musta Rudolf'. Tässä muuten vinkki ihanasta inspiraatiokirjasta, jonka tilasin itselleni talvella. Selina Laken Shed Style on täynnä innoitusta niin puutarhavajaan kuin muihinkin ulkotiloihin ja -rakennuksiin. 
Loppuun vielä kuva, jonka katsominen nostaa kyyneleet silmiin. Samurai-ystävämme juuri sellaisena kuin hän oli, lempeänä ja ystävällisenä, ikuisesti muistoissamme.

25 kommenttia:

  1. Samurai oli ihana kissa, jonka muisto ei poistu luotamme, vaikka hän poistuikin ♥ Osanotto suureen suruun. Tuo söpö kuva, jossa hän jakaa ateriansa siilin kanssa, on jäänyt näkömuistiin niin ihanana hetkenä, joka ehkä tosiaan kuvaa Sampan luonnetta täydellisesti. Siellä hän on, puutarhassaan yhä. Nyyh.
    Oi, vaja on täydellinen! Selina Laken superihana kirja Botanical style minulta löytyykin, joten voin vain kuvitella, miten ihana tuo shed-kirja on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, Samurai oli oikea sydänkäpy, jokaista vierasta aina iloisesti etupihalla vastassa. Vielä viimeisinäkin päivinä hän osoitti rakkautta, vaikka vointi alkoi jo olla huono ja askel raskas ja hutera. Tuntuu niin tyhjältä. Ehkä vähitellen ilo palaa muistoihin ja suurin suru väistyy.

      Selinan tyyli ruokkii aisteja, multakin löytyy tuo Botanical Style ja Garden Style myös.

      Poista
  2. Voi Samurai😢 Voimia surutyöhön💚 Ihanaa kuitenkin, että saat nyt iloa tuosta upeasta vajastanne. Liuskekivilaatoitus ja kaareva istutusalue kuulostavat hienolle👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, päivä kerrallaan. Puutarhassa puuhailu hoitaa, vaikka samalla muistot tulvivat mieleen. Suru ja ilo lomittuvat ja niin se kai on hyvä. Tänä viikonloppuna en oikein saanut mitään aikaiseksi, mutta suunnitelmat muhivat ja hiljalleen niitä voi sitten toteutella.

      Poista
  3. Lämmin osanotto suuren surun keskelle. ♥ Kaunista että hänen viimeinen lepopaikka löytyi puutarhasta.
    Onneksi tulevalle viikolle on ennustettu lämpimiä kevätsäitä ja tuossa ihanan täydellisessä puutarhavajassa kyllä kelpaa puuhastella. Kauniin botanical-henkinen sisustus. Valoa viikkoosi ja voi hyvin. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linda myös sinulle. Näin olin ajatellut, että viimeinen leposija on kuuluu tänne, ehkä paikka vähitellen tuo myös lohtua kun pahin suru väistyy. Tämä lämpö ja hiljalleen alkava kasvuunlähtö on taas niin ihanaa, miten paljon puutarha antaakaan iloa ja voimia! Ja vaja on kyllä nyt kiva ja oikeasti myös näppärä, kun sijainti on keskellä puutarhaa. Iloa ja valoa myös sinne Romppalaan!

      Poista
  4. Oi, voi, tiedän tunteen. Meillä on ehkä kohtapuolin sama edessä. Ellu on jo 15 ja alkaa olla vanhuuden vaivoja. Mutta toivottavasti vielä tämä kesä nautitaan yhdessä pihahommista. Teillä on hyvät muistot Samuraista ja ne kulkevat aina mukana puutarhassa. Ihana puutarhavaja! Minullakin on haaveissa, että saisin joskus raivattua vanhan pihasaunan puutarhavajakseni. Ehkä sitten, kun autotalli on saatu valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, näin se aika menee ja rakkaat lemmikit saavuttavat vanhuuden... liian nopeasti. Toivottavasti saatte vielä viettää yhteisestä aikaa mahdollisimman pitkään eikä Ellun vaivat etene liian nopeasti. Samurain kunto romahti lopuksi melko pienessä ajassa ja lähtö alkoi tuntua ainoalta ja armolliselta vaihtoehdolta. Mutta ihania muistoja on loppuelämäksi. Vanhasta pihasaunasta muokattu puutarhavaja kuulostaakin huippuidealle, siellä on varmasti myös hyvin tilaa!

      Poista
  5. Kirjoitit todella kauniisti Samuraista, lämmin osaanotto - lemmikit ovat niin lähellä sydäntä, että luopuminen on tuskallista. Lohduttava ajatus viimeisestä lepopaikasta ilta-auringon viimesäteissä.
    Onpa suloinen ja siisti puutarhavaja! Hyvää uutta puutarhakautta, toisaalta uusi kasvu varmasti myös lohduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi sinulle. Luopumisen tuskaan en arvannut kokonaan edes varautua... että näinkö kipeää se tekikin. Mutta vähitellen suru muuttuu kaipaukseksi ja muistot kultaakin kalliimmiksi. Ihanaa puutarhakautta Päivi myös, kyllä tämä uusi kasvu taas elvyttää ja eheyttää!

      Poista
  6. Lämmin osanottoni ♥
    Vau, miten ihana vaja!
    Tiedän niin nuo kahdenlaiset tunteesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina sinulle myös. Ilot ovat pieniä hippusia, joiden voimalla mennään eteenpäin raskaammissakin aalloissa!

      Poista
  7. Lämmin osanotto suuressa surussanne! <3
    Tuo viimeinen kuva sai minullekin tipan linssiin. Todella herkkä hetki.
    Tuo puutarhavajasi on niin kaunis! <3 Ja tuo varmasti iloa ihan päivittäin, kun puutarhatarvikkeita tarvitsee.
    Itsekin eilen fiilistelin omassa puutarhavajassani. Olen niin onnellinen siitä. Meillä on vain pieni ongelma ratkottavana. Alunperin puutarhavaja oli kaninkoppi. Mutta toisen kanimme kuoltua, otimme Sakura-kanin sisälle ja kaninkoppi vapautui puutarhavajakseni. Nyt olen huomannut, että olen aika pahastikin kanille allerginen ja kani pitäisi ehdottomasti siirtää takaisin kaninkoppiin. Mutta en haluaisi luopua myöskään puutarhavajastani, enkä toisaalta siirtää kania yksin koppiinsa. Vaikea ratkaisu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Riina. Vaja on kyllä jo nyt osoittanut myös kätevyytensä sijaitessaan oikeastaan keskellä puutarhaa. Työkalut kulkeutunut nyt omille paikoilleen eikä turhaan trampaamisen mene hermot;)! Voi että, näin nämä toiminnut välillä aiheuttavat päänvaivaa, toivottavasti pulmalle löytyy sopiva ratkaisu!

      Poista
  8. Meilläkin olisi pihan vanhassa teräshallissa tilaa tällaiselle. Olisi kiva saada kaikki puutarhavälineet ja grillausvälineet tälleen mukavasti esille. Ulkolelut saisi tosiaan hyvin säilytettyä tuollaisessa ämpärissä.

    VastaaPoista
  9. Lämmin osanottoni suruunne ja hyvää matkaa lempeälle puutarhakissalle! Pian tulee kaksi vuotta meidän Juuson muutosta pilven reunalle ja yhä rinnasta riipaisee katsoessani tietokoneen takana olevaa kuvaa karvaisesta kaveristani.
    Puutarvavajasi on tosi hieno. Johan tuonne pitää kantaa tuoli ja istua ihailemassa hyllyjen järjestystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Between. Voi että, uskon että suru ja ikävä ei lähde ja tunteet tulevat pintaan pitkänkin ajan jälkeen. Mekin olemme käyneet kaikki mahdolliset kuvatiedostot läpi ja etsineet muistoja Samuraista. Hih, sopiva tuoli on muuten etsinnässä, nurkassa on pieni tila ihan sitä varten!

      Poista
  10. Lämmin osanottoni. Rakas lemmikki jättää aina jälkensä sydämeen. Ihana, hellyttävä kuva lopussa. Voi kun olisi joskus noin siisti ja tyylikäs puutarhavaja. Tuolla kelpaa säilyttää tavaroita ja vaikka viettää sadepäivääkin. Aurinkoista huhtikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, pysyvä tassunjälki on painautunut toden totta sydämeen. Vaja-ajatuksena oli käytännöllisyys ja esteettisyys samassa paketissa, arjen ilot työskentelyn lomassa kun ovat niitä parhaimpia!

      Poista
  11. Lämmin osanottoni. Aivan ihana kuva. Kissani on minullekin tärkeä. Vaja on huippuhieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva, tämä on kyllä ihana ja hetki mieleenpainuva. Vajasta tuli kyllä kiva ja se on osoittanut jo käytännöllisyytensä.

      Poista
  12. Oi! Lämmin osanotto! Valitettavasti lemmikiiston luavuttava aina liian varahin.
    Ei oo torellista! Tua puutarhavaja o niinku suaraa leheren sivuulta. Mullei siivo pysyysi ku sekunni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika sinulle. Hih, otinkin kuvat heti 'stailauksen' jälkeen ja muu osa vajaa on vielä vähän vaiheessa. Mutta koitan pitää siivoa yllä. Tänne pitää saada joku lepotuoli myös, koska tämä on mun 'woman cave';D!

      Poista
  13. Lämmin osanottoni suureen suruun. <3 Puutarhavajasi on aivan hurmaava ja ihanaa, että se antaa iloa surun keskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati sinulle. Muistot ovat kaikkialla puutarhassa, vajassa ehkä ajatukset suuntaavat muualle, tästä kun ei ehtinyt muodostua Samurain valtakuntaa. Suunnitelmissa oli oma pehmeä peti ikkunan eteen, jopa kissanluukkua mietin.

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.