keskiviikko 11. tammikuuta 2017

CLEMATIS LOVE

Nyt lumoudutaan kärhöistä! Kruunu Vuokko kokosi juuri aivan mahtavan tietopaketin kärhöjen kasvatuksesta ja hänen kuvansa puhuvat puolestaan. Pieni paneutuminen näiden neitojen sielunmaisemaan siis ehdottomasti kannattaa. Käykää katsomassa täältä, aivan uskomatonta kukintaa. Minullakin kärhöjä kasvaa, mutta ei todellakaan noin runsaana. Tulevana kasvukautena aion ottaa ohjeista opikseni ja käyttää hieman aikaa ja viitseliäisyyttä luodakseni myös omille kärhöilleni hieman paremmat olosuhteet. Puutarhan alkuvuosina hankin ainoastaan varmoja alpina -suvun kärhöjä. Muutaman jalokärhökokeilun ja -menetyksen jälkeen siirryin viticella -sukuun, joista voin kertoa pelkästään hyviä kokemuksia. Ainoastaan perusmuoto Clematis viticella hävisi erään syksyiden siirron seurauksena. Suurikukkaisia jalo- ja loistokärhöjä olen hankkinut uudelleen muutaman ja olenkin saanut ne menestymään yli talvien. Kasvu ei tosin ole vielä kovin runsasta, mutta kukkineet ovat joka vuosi. Eniten olen viehtynyt pienikukkaisiin muotoihin, joista ylivoimainen suosikkini on Clematis tangutica 'My Angel'. Se kukkii myöhälle syksyyn ja tekee ihastuvan sävyisiä kukkia. Myös kruunukärhöt eli Clematis macropetalat ovat mieleeni. Myös perennamainen integrifolia on ihana, se näkyy tuossa alhaalla vasemmalla. Viime kesänä istutin Clematis x diversifolia 'Arabellan', toivon kovasti että se talvehtii, kukissa on myös erityistä viehättävyyttä. Viime talvi vei ainoastaan Clematis x fargesioides 'Summer Snown' mennessään, vaikka sitä pidetään ilmeisesti kovinkin kestävänä. Yllä näkyy osa kärhöistäni, huomasin etten ole edes kuvannut kaikkia. Olen ollut aika varoivainen näiden hankinnassa, nyt tuntuu että haluan lisää ja lisää erilaisia. Kärhöjähän voi istuttaa melkein mihin vain, haaveissani näen niiden köynnöstävän valtoimenaan ja vapaasti ruusupensaiden lomassa, täytyy siis kääntää katseet sinne suuntaan...

10 kommenttia:

  1. Voi, että tää puutarhablogi-vertaistuki/-ystävyys on mahtavaa ja niin inspiroivaa!
    Olen aina ihaillut noita Kruunu Vuokon kärhöjä ja ilolla luin hänen käytännön vinkkejään tänään. Ja täällä saa lisää vettä myllyyn. Minulla ei ole vielä tuollaista kokoelmaa, mutta aika monta lajiketta jo kumminkin. Nythän tässä ihan innostuu!
    Tuntuu muutenkin, että me puutarhabloggarit ollaan oikein herätty ja into vaan kasvaa joka blogissa. :)
    Ihanaa, että vuodenkierrossa kääntyi kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä sitä aina tosiaan innostuu ja inspiroituu ja selvää pöhinää ja kuhinaa on jo havaittavissa siellä täällä ;)

      Poista
  2. KruunuVuokon kärhöistä meneekin ihan sanattomaksi, niin upeita ne ovat! Mutta onpa sinullakin jo monenlaista kärhöä siellä kasvamassa. Innostuisinkohan minäkin? Muutamat alppikärhöt nousevat uskollisesti joka vuosi, mutta muutama isokukkainen on hävinnyt, viimeksi viime talvena. Syksyllä istutin yhden lehtikuusen juurelle, jospa se alkaisi kiipeilemään sitä pitkin. Lumikärhöä tai mantsuriaa haluan, samoin isokukkaisia... Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, niin valtavan kokoisia ja runsaskukkaisia ovat Kruunu Vuokon kärhöt! Minulla on pieni mantsuria myös, huonossa paikassa vain kun ei ole vielä kukkinut, pitää ehkä siirtää jos se keväällä vielä nousee.

      Poista
  3. Multaki hävis molemmat lumikärhöt, mutta osasin sitä aavistellakki, ku puutarhakaverin lumikärhö hävis jo erellisenä talavena. Yhyren uuren aijon kuitenki hankkia. Alakukesällä kukkivat ja viinikärhöt mulla on selevinny parhaiten. Meinaan kuitenki kokeella viälä jalokärhöjäki. Ei ne nuahi Kruunu Vuakon mittoohi yllä, mutta yksiki kukka on vaivan arvoone :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, niitä on siis kadonnut muillakin. Se on kyllä niin nätti että täytyy varmasti kokeilla uudestaan toisessa paikassa. Näitä on ollut kiva lisäillä vuosi vuodelta ja kokeilla miten onnistuu.

      Poista
  4. Hienoja ja herkkiä kaunottaria löytyy kollaasistasi. Viinikärhöt ovatkin kestäviä ja runsaskukkaisia, eikä niiden kanssa ole yleensä pahempia ongelmia tullut eteen.
    Kiitos postaukseni linkityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko! Viinikärhöt ovat olleet kyllä ihana yllätys, niin kauniita ovat!

      Poista
  5. Kärhöt on myös mun makuuni. Sopivan rentoja kasvultaan, värikkäitä ja loisteliaita kukinnaltaan. Ja vaikka tulisi se yksikin kukka, on sekin valtavan kaunis muodoltaan. Ja pitäähän pientä haastetta olla.
    Sullahan on aika monta kärhöä jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, yhdenkin kukan vuoksi kärhö tekee onnelliseksi, niin ihastuttavia ovat!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.