MULLAN KUTSU

 Hartaasti odotettu toukokuu on huristanut jo puoleen väliin ja tuntuu, että minä olen pudonnut kelkasta. Vuoden ihanin aika on nyt ja haluaisin vetää käsijarrun ylös ja huutaa stop. Arjen kuormat tuntuvat viheliäisiltä ja ainut mitä todella tunnen on mullan kutsu. Haluan möyriä puutarhassa ja ihmetellä luonnon heräämistä, moikkailla kastematoja ja tiirailla vesipisaroita kasvien lehdillä.

 On pakko taistella ympäriltä tulevaa negatiivisuutta vastaan, lakata lukemasta lehtiä ja kuuntelemasta uutisia. Keskittää huomio luomakunnan heräämiseen kaikkia aisteja käyttäen, hymyillä ihmisille, välttää itse lankeamasta kielteisyyteen ja epätoivoon, pukea aamuisin jotain värikästä ylle ja olla kiitollinen kaikesta hyvästä ja kauniista. 

 Huomaan hengästyväni blogimaailmassakin ja välillä on pakko vetää henkeä. Nyt on vapaata kokonaiset neljä päivää ja äsken kameran kanssa sateisessa puutarhassa kiertäessäni tunsin jo elpyväni. On tärkeä tietää, että saa välillä levätä ja tehdä asioita, jotka tuottavat mielihyvää. 

 Puutahan hoitava ja hyvää tekevä vaikutus on tullut minulle melkein pakkomielteeksi, se sanelee miten puuhastelen omassa puutarhassa ja millaiseksi sitä muokkaan. Puutarhan myötä kaikenlaista epätäydellisyyttä ja keskeneräisyyttä on oppinut ensin sietämään, sitten hyväksymään ja nyt tuntuu, että myös rakastamaan. Samaan aikaan kaikenlainen hypetys, turbobuustaus ja elämän päälle liimattu teennäisyys tuntuu koko ajan ahdistavammalta. 

Mutta nyt on hyvä. Kasvukausi on kauneimmillaan ja edessä on monia täydellisiä hetkiä. Saa tuntea itsensä juuri niin pieneksi kuin on ja keskittyä luonnon ihmeellisinpään aikaan. On lohduttavaa kokea, että taivas ja maa ovat vielä paikoillaan, luonnon kiertokulku toteuttaa itseään ja saan elää tämänkin kevään. Nautitaan ja iloitaan tästä kauneudesta.