torstai 16. lokakuuta 2014

TALLINNAN TERVEISET

Kuvaterveiset Tallinnasta. Syysloman tyngän matkakohteena eteläisen naapurimaan pääkaupunki, jossa olin käynyt kerran aikaisemmin vuonna 1993. Päivässä ei paljon ehtinyt, joten keskitimme voimamme vanhankaupungin keskiaikaisen tunnelman aistimiseen. Yllä oleva kuva on otettu Hellemannin tornista käsin, josta avautui idylli yli vanhankaupungin.
 Minä kuljin, ihastelin ja jätin suosiolla kameran kanssa värkkäämisen isännälle. Senpä vuoksi kuvatarjonta onkin kooste komeita näkymiä, ei mitään piiperrystä ihastuttavista yksityiskohdista, joita oli kyllä tarjolla yltäkylläisesti. Sekä ylä- että alakuvassa näkyy Raatihuoneentori.
Turisteja oli liikkeellä miellyttävän vähän ja näimme useampia paikallisia päiväkoti- ja koululaisryhmiä opettajineen kaupungin kujilla. 
Keskiaika huokui erityisesti Katariinankujalla. Harmiksemme osa nähtävyyksistä oli kiinni alkuviikosta, joten sisään emme kovin moneen paikkaan päässeet.


Puisto- ja puutarha-alueitakin olisi ollut tarjolla hieman keskustan ulkopuolella, mutta ne jäivät toiseen kertaan. Yksi ihastuttava Hellemannin tornista näkyvä yksityinen terassi oli pakko kuvata; mikä suloinen ulkoilmaolohuone keskellä historiallista kaupunkia jollakulla onnellisella onkaan! Ihastuin myös Tallinnan käsityötarjontaan ja tuoksuviin villakojuihin. Yhdestä löysin itselleni kauniit käsin neulotut pitsivillapolvisukat eikä hinta päätä huimannut. Muistaakseni Viro teki minuun vaikutuksen jo viime kerralla yli kaksikymmentävuotta sitten ja niin kävi tälläkin kertaa. Pakko palata jossain vaiheessa, ehkä puutarhamatkan merkeissä...

12 kommenttia:

  1. Ajatella. En ole VIELÄKÄÄN käynyt kertaakaan Tallinnassa. Sitten kun menen, käyn kyllä Katarinankadulla !
    -Hellu ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kumma, että monet melko lähellä sijaitsevat kohteet helposti jäävät paitsioon. Oikein viehättävä paikka oli!

      Poista
  2. Kivoja kuvia. Tallinnan vanha kaupunki on idyllinen ja hyviä ruokapaikkoja on runsaasti. Kadriorgin puisto- ja puutarha ovat ehdottomasti käymisen arvoisia paikkoja. Olimmme mieheni kanssa pari vuorokautta Tallinnassa heinäkuussa ja tutustuimme edellä mainittuihin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin saimme maukasta ruokaa. Tuonne Kadriorgiin pitää joskus päästä, ilmeisesti siellä on hieno japanilainen puutarha. Lisäksi kasvititeellinen puutarha olisi listalla, kun seuraavan kerran tulee lähdettyä.

      Poista
  3. Kaunista!
    Minä olen käynyt Virossa (vain) kolme kertaa. Yksi reissuista oli puutarhamatka, joka oli mahtava kokemus. Matka oli matkatoimiston järjestämä matka, pikkubussilla. Kävimme tavallisten ihmisten puutarhoissa, joihin emme olisi päässeet omatoimimatkalla. Hämmästelin, miten mahtava puutarhoja ihmisillä oli ja miten yli 80-vuotiaat mummot, ihan syrjäkylillä tilailevat siemeniä ympäri maailman. Sain tosi paljon ideoita ja inspiraatiota matkalta.
    Suosittelen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, yksityiset puutarhat olisi hieno kokemus, Virossa on pitkät puutarhaperinteet.

      Poista
  4. Oi, olisi tosi kiva käydä puutarhamatkalla Virossa, nähdä Türin kukkamarkkinat ja vaikka mitä, Tartossa on kuulemma upea kasvitieteellinen puutarha. Olen käynyt Tallinnan kasvitieteellisessä, sekin on kiva paikka - ainahan ne ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tartossakin kävin vuonna -93 ja muistan kivan tunelman sieltäkin. Täytyy joskus kesällä lähteä tutkimaan paikkoja tarkemmin.

      Poista
  5. Matkat Tallinnaan ja yleensäkin Eestiin ovat olleet aina yhtä mukavia. Viimeksi olimme marras-joulukuussa Joulutorilla, ihan keskellä kesää emme ole koskaan käyneetkään. Yllä kerrotut puutarhakierrokset olisi ihan huippua, ehkä joskus onnistuu! Ja matkahan on lyhyt ja nopea tuonne meren toiselle puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka meren yli sujui jouhevasti, harmi vain kun täältä Pohjanmaalta on aina matkaa Helsinkiin. Mietin tuolla kuliessani juurikin joulunaikaa ja markkinoita, sekin olisi kiva kokemus!

      Poista
  6. Tallinna ja Viro ylipäänsä on mukava paikka reissata. Niin puutarha kuin muissa merkeissä. Olen käynyt Türin puutarha messuilla ja ikäväkseni täytyy todeta, että olin vähän pettymyt kasvien ja hintojen takia, mutta olihan siellä ihan ok käydä. En tosin menisi uudestaan. Mutta ne kaupalliset puutarhat siinä matkan varrella kiinnostaa kovasti, joten ehkäpä ensikesänä suuntaan sinne. Minullakin suuntana Tallinna maanataina, tosin tällä kertaa ihan kylpylämatka. Hoitoja ja herkuttelua...ihanaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksistasi. Helposti tuollaiset tapahtumat menevät vähän kuin piloille, kun niistä tulee iso juttu. Mukavaa lomaa!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.