torstai 8. toukokuuta 2014

KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ

Kun tänä vuonna oli mahdollista aloittaa puutarhatyöt jo maaliskuussa, ajoittuu ensimmäinen puutarhaväsymyskin jo toukokuulle. Ehkä vauhti kaiken innostuksen keskellä on ollut liian kova tai sitten olen tullut jo vanhaksi. Oikeastaan puutarhaväsymys on väärä termi kuvaamaan olotilaani, kun tällä hetkellä kaikki pakolliset velvoitteet tuntuvat tervanjuonnilta ja ajantuhlaukselta. Olen harmillisen kateellinen kaikille, jotka viettävät lomapäiviä toukokuussa ja haaveilen hitaista päivistä kotosalla ja puutarhassa. 
 Ehkä lämpö piristäisi. Kevät on ollut pitkä ja nyt kaipaan jo lempeää tuulta ja kaikkialta puskevaa vihreyttä. Sinnikkäimmät pukkaavat lehtiä kuten lämpöistä kiveä vasten kasvava köynnöshortensia.
 Väsymyksestä huolimatta olen lähes joka ilta tehnyt jotain puutarhassa. Alkuviikosta istutin perunat ja eilen koulin tomaatin ja chilin taimet ja kylvin sisälle kurkun, maissin, pavun ja lehtikaalin. 
 Taimiostoksia tulee tehtyä melkein vahingossa, viimeisimpänä luumupuu 'Kuokkalan punaluumu', loistojasmike, karhunvatukka 'Sonja' ja kuvan kaunopunahatut ja valkoinen syysvuokko. Näitä perennoja en vielä istuttanut maahan, lämmitelkööt kasvihuoneessa.
 Viiniköynnös 'Zilga' on tehnyt myös terhakoita lehtiä ja kukkia, selvä edistys viimevuotiseen.
 Tällä työmaalla saattaa olla pientä osuutta hetkelliseen vetämättömyyteen. Taustalla naisvoimalla kaivettu monttu, jota isäntä epäili haudaksi, mutta joka on siis se tuleva sammakkolampi. Istutusalueen muokkauskin on vaatinut ankaraa kaivamista ja olen nyhtänyt maasta voikukkaa juurineen oikein urakalla. Polku muodostui alueen keskelle luontevasti, tästä on hyvä kulkea kompostikasalle. Alueelle on tarkoitus istuttaa kauniisti kukkivia pensaita, jokunen havu ja jotain maanpeitettä. Narsisseille olisi tilaa pensaiden juurella.  
Kyllä me tästä piristytään, tuumaa Samuraikin. Iloinen asia oli sähköpostiin tullut viesti, jossa kerrottiin blogini valikoituneen top 10 puutarhablogin joukkoon täällä. Nöyrä kiitos huomionosoituksesta. Tasapuolisen levollista ja puuhakasta lähestyvää viikonloppua jokaiselle!

22 kommenttia:

  1. No enpä ihmettele, jos tuollaisen uurastuksen jälkeen vähän väsyttää! Olet todella ahkeroinut.
    Mun vapaa-aika on hetken kortilla ja pihahommat saavat odottaa. Toivottelen rentoa ja lämpöistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä jotenkin innostuu ja tekee huumassa kaikenlaista, väsymys iskee sitten perästä. Mutta nämä hommathan eivät katoa minnekään vaikka välillä huilaa ja tekee muuta!

      Poista
  2. Kerrassaan taas "pikkuinen" projekti... :D Mut tulee näyttämään varmasti taas todella hyvältä. Nyt lepoa ja rauhaa hetkiseksi, jaksat sitten ahkeroida kesän. Levollista viikonloppua, nauti työsi tuloksista! - Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Kevään huuma vie mukanaan ja kesällä sitä jo osaa ollakin ;)

      Poista
  3. Joo, komppaan edellisiä. Ei ole ihme jos väsyttää, aikamoiset kaivaukset olette saaneet aikaiseksi.
    Kevät on ristiriitaista aikaa. Toukokuussa pitäisi ehtiä niin paljon puutarhassa ja sitten on paljon muutakin kivaa tapahtumaa. On vappu, lasten kevätjuhlia ja näytöksiä ja äitienpäivä ym. Ja haluaisi olla vaan omassa pihassa.
    Välillä mietin että olisi pitänyt valita ammatti niin, että ehtisi olla omassa pihassa mahdollisimman paljon. Mutta kun on työelämässäkin puutarhuri, niin kiirettä pitää.
    Täytyy vaan olla itselleen armollinen ja välillä vaan katsella kevään tuloa.
    Ihana tuo kuva köynnöshortensiasta kiveä vasten! Istutin nimittäin toissapäivänä köynnöshortensian aivan samallalailla kiveä vasten omassa puutarhassa. Laitoin vielä pari heinäseivästä tueksi, mutta näköjään köynnöshortensia tarttuu hyvin kiveenkin kiinni. Kuva oli kuin kurkistus tulevaan, omassa puutarhassani :)
    Onnea top10 listaan pääsystä! Blogisi ansaitsee sen!!!
    Levollista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta! Ankean talven jälkeen mukavaa tekemistä on taas vaikka kuinka ja välillä ei tiedä mihin hyppäisi. Sinun ammatissasi työkiireet vielä korostuvat. Köynnöshortensia ottaa kiinni todella tiukasti kiveen ja toisella puolella kiveä hieman varjossa kasvaa toinen vähän tuuheampana. Kivi verhoutuu vähitellen köynnökseen ja näyttää siinä satumaisen kauniilta.

      Poista
  4. Hei miten aiot tuon Sonjan istuttaa? Karhunvatukka houkutta, mutta pelottaa se juurivesojen määrä? Laitatko sen lähelle kasvimaata?

    Ja onnittelut listalle pääsystä. Tämä on yksi munkin suosikkiblogeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutin vatukan kasvihuoneen kylkeen tuohon uudelle alueelle. Minulla ei ole vatukasta aikaisempaa kokemusta, mutta tuossa se periaatteessa voi kasvaa aika vallattomastikin. Jännä nähdä miten sen kanssa käy...

      Poista
  5. Tuttu tunne tuo minkä kuvailit. Sitä ikäänkuin täyttyy välillä kaikesta. Olet tehnyt hurjan paljon ihania juttuja siellä, ansaitsisit hieman extratunteja vain puutarhalle. Inhottaa kun ei saa viettää tarpeeksi aikaa puutarhassa, siitä tulee kyllä kateelliseksi ja vihaiseksi aina joskus. Ihana, että olet taas tuolla listalla missä kuuluukin olla! Välillä voisi kyllä tulla jo lämpöä. Nuo ostoksesi oli tosi makeat! Kade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka keväinen fiilis tämä muistaakseni on, väsymys ja innostus ja omien voimien kanssa tasapainoilu. Sitä kai tämä elämä onkin, ehkä se korostuu tiettyinä aikoina kun haluaisi ehtiä niin paljon. Täällä on vaihteeksi satanut, sekin on tehnyt hyvää.

      Poista
  6. Samppa on oikeassa, kuten kissat yleensä ;-) Kyllä se siitä! Ei kaikkea tarvitse eikä kuulukaan saada hetkessä valmiiksi. Siellä on tehty todellisia suurtöitä alkukevät! Mutta täytyy sanoa, että todella hienolta näyttää tuo uusikin alue, sitä voi kuvitella jo nyt ja nähdä, miten ihana siitä tulee!
    Tsemppiä tervanjuontihommiin. Nyt on tosiaan vähän vaikeaa olla erossa puutarhastaan. Siksi on kiva, että on niin viileää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kissoilla on viisautta näihin elämäntapa-asioihin ihan oikeasti! Muutaman kerran mietin, alanko kaivaa tätä uutta aluetta nyt vai myöhemmin, mutta olen tyytyväinen että aloitin, ompahan jo tuossa vaiheessa ja vähitellen voi tehdä sitä eteenpäin.

      Poista
  7. Kovastihan siellä on tehty töitä! Pieni lepo puutarhassa lienee paikallaan kaivuuhommien jälkeen. Meilläkin kasvari vihdoin valmis ja sinne suuntaan pian kaffille, vaikka ulkona ei ole lämmintä ja sataakin vielä. Silti olin illalla niin innoissani, etten saanut nukuttuakaan kunnolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnea, saitte kasvihuoneen valmiiksi! Olisipa kiva nähdä, millainen keidas siitä tuli ;)

      Poista
  8. Hienolta näyttää! Ymmärrän puutarhaväsyn, se on täälläkin.. vaikken mitään suurempaa aio tehdäkään, vasta on talven jäljet siistitty ja niin edelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väsy iskee välillä ja silloin on hyvä antaa olla. Onneksi se menee usein nopeasti ohi ja ainakin näin keväisin nyt ei vain malta olla poissa pihamaalta :)

      Poista
  9. Olet ollut ahkerana! Sadepäivät ovat tervetulleita, niin saa hieman lepäillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...tai sitten innostua puutarhatöistä uudelleen, kuten tänään kävi :D

      Poista
  10. Valtavaan urakkaan olet tarttunut. Kaivaminen on raskasta hommaa. Pitää huilia välillä. Kun olet muutaman päivän poissa pihalta niin sinne tekee taas mieli mennä.
    Ihania ostoksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fyysistä on, kroppa on naukunut ja paukkunut, mutta niska- ja pääkivut ovat olleet ihanasti poissa. Ja totta, ei toipumiseen tarvita kuin päivä tai pari ja taas mennään :D

      Poista
  11. Ei ihme että vähän väsyttää, olet kyllä tehnyt jo melkoisen urakan tänä keväänä. Muista istahtaa ihailemaan hetkeksi työsi tuloksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pioni, on ollut pakko tosiaan ottaa lepoa puutarhatöistäkin. Mutta ihmeesti sitä jo päivän tauon jälkeen on kiire kuokkimaan!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.