lauantai 8. helmikuuta 2014

AVOINNA VAI EIKÖ SITTENKÄÄN

Valtakunnallinen Avoimet puutarhat-tapahtuma järjestetään tänä vuonna 29.6. Kauhunsekaisin tuntein olen jo periaatteessa mukana. Profiili on luotuna tapahtumajärjestäjän sivulle, mutta pidätän vielä itselläni oikeuden valita profiilin valikosta kohdan 'ei osallistu teemapäivään 2014'. Blogissa puutarhan avaaminen tuntuu turvalliselta, mutta mitä tapahtuu, jos sitä tullaankin katsomaan ihan oikeasti? Täällähän on vielä niin paljon tehtävää, nurmikkoa ja tyhjää multatilaakin ihan liikaa! Ajatus oman puutarhan avaamisesta kuitenkin kiehtoo, koska kaipaan suunnattomasti tämän rakkaan elämäntapaa hipovan harrastuksen jakamista muiden yhtä innostuneiden ihmisten kesken. Puutarhaan ei oikein sovi ajatus loppuun asti viedystä ja täydellisen valmiista. Itselleni puutarha on suurta mielihyvää tuova temmellyskenttä, uusien ideoiden kokeilulaboratorio, jossa voin elää ja oppia kuin lapsi; yrityksen ja erehdyksen kautta, alati uusia paljastuvia syy-seuraus-suhteita ihmetellen! Itsekriittisyys on helmasyntimme ja sen vuoksi saatamme menettää monet uudet ja ihmeelliset kokemukset ja tuttavuudet. Palataan aiheeseen keväämmällä, ehkä minunkin pikku keskeneräisyys on avoinna kesäkuun viimeisenä suununtaina...

26 kommenttia:

  1. Minusta puutarhassasi on jo niin monta kypsään ikään ehtinyttä paikkaa, että ihan hyvin voit avata sen yleisölle - se ei millään muotoa vaikuta keskeneräiseltä! Keskeneräiset kohdat ovat omassa mielessäsi, mutta eivät ne näy muille, puutarhasi on täydellinen jo nyt ulkopuolisen silmissä.
    Mutta eihän se täydellisyys olekaan pointti, vaan uudet ajatukset, jakamisen ilo ja sekin, että on aina hirmuisen kiinnostavaa käydä jonkun itse ideoimassa ja toteuttamassa puutarhassa, ja kuulla sen tarinat. Uskon, että todella moni saisi puutarhastasi paljon iloa - ja toivottavasti et itse kovasti saisi stressiä... voin kuvitella, että jos minulla olisi mahdollisuutta avata puutarhaani, olisin stressistä kankeana, kun olen sellainen jos pitää joitakin juhlia järjestää (siksi en järjestä :-D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jakamisen ilo, se on se juttu. Pelkään kyllä, että stressaan, olen hyvin pitkälle samanlainen juhlienkin järjestäjä kuin sinä :/

      Poista
  2. Itsekriittisyys on kyllä paheemme, josta täytyisi pikkuhiljaa oppia luopumaan;)
    Lähes joka puutarhassa on ylimääräistä nurmikkoa ja multaa näkyvissä, mutta ei anneta sen haitata. Pikkuhiljaa kohti unelmia, jotka vielä saattavat matkan varrella muuttuakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turha kriittisyys on monessa suhteessa rajoittavaa eikä siihen ole muuta lääkettä kuin mennä reipaasti kohti uusia juttuja ja olla miettimättä liikaa seurauksia etukäteen ;)

      Poista
  3. Voih, lähtisin varta vasten täältä sinne katsomaan puutarhaasi! Toki voihan sen varmaan toteuttaa muulloinkin, jos päätätkin olla osallistumatta? :) Puutarhasi toisi kyllä ihmisille älyttömästi silmänruokaa, ideoita ja innoitusta, joten sikäli suosittelen osallistumista ehdottomasti! Aatteleppa, kun saisit joukon ihmisiä innostumaan puutarhanhoidosta oikein toden teolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten mun on melkein pakko lähteä mukaan, olisi nimittäin hurjan kiva jos tulisit! Ja blogiystävät ovat tervetulleita milloin vain :)

      Poista
  4. Vai onko tapahtuma niin aikaisin kesällä tänä vuonna...? En minäkään ole vielä päättänyt jos olen mukan tai en... :)

    VastaaPoista
  5. Tottakai uskaltaudut mukaan, se on aina ihan mahtavaa kun saa puutarhaansa vieraita, jotka ovat tosissaan kiinnostuneita ja jaksavat kuunnella tarinoita puutarhan synnystä ja kasveista! Kaipaan sellaista niin ja sen tähden aloin alunperin blogiakin pitämään. Vieraasi ihastuvat varmasti näkemäänsä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna rohkaisusta! Itse kaipaan samalla tavalla puutarha-asioiden jakamista ja sen vuoksi niin kovasti haluaisinkin osallistua.

      Poista
  6. Kannatetaan! Ilman muuta kannattaa lähteä mukaan vaikka ymmärrän hyvin tuon stressin ja jännityksen. Minusta puutarhasi näyttää kyllä hyvinkin valmiita ja on muutenkin tosi ihana. Varmasti kiinnostaa monia, itsekin tulisin jos matka ei olisi niin pitkä! Pois turha ramppikuume ja yhteinen nauttiminen tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Eihän sitä muuten tiedä, millaista se on, jos ei kokeile. Jos päivä on fiasko, se on vain yksi muiden joukossa ;D

      Poista
  7. Minäkin pidän peukut pystyssä osallistumisesi kannalta. Sinulla on niin kivoja ideoita ja paljon kokemusta jaettavaksi muillekin, että minä ainakin tulisin mieluusti katsomaan. Kokemusten vaihto on antoisinta puutarhaharrastuksessa ja mikä sen mukavampaa kuin kävellä kaunista puutarhaa läpi yhdessä. Juuri kokemusten ja niksien vuoksi minäkin aloitin bloggaamisen. Ehkäpä nähdään kesäkuussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla, olisi huippukiva tavata!

      Poista
    2. Jos vaan mahdollista, olemme Minnan kanssa tulossa yhdessä katsomaan puutarhaasi :)

      Poista
  8. Wau! Mahtavaa! Eikun osallistut vaan. Sehän tsemppaa kivasti kunnostamaan sitä puutarhaa. Ja jää takuulla harmittamaan jälkeenpäin jos et "ovia avaakaan". You go girl! Soot varmaan aika kaukana meistä, kun olet III-vyöhykkeellä, ite oon V. Muuten tulisin viiivana avajaispäivänä ;) Ja en usko että kukaan odottaa mitään ihmeen täydellisyyttä, sehän on toisaalta ihan luonnoton ja mahdotonkin.
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon tosiaan, ettei kukaan ainakaan karvaasti pettyisi. Kiitos kannustuksesta Helena!

      Poista
  9. Huippua! Sinun puutarhaa olisi upea päästä katsomaan. Juuri oikealla asenteella olet mukana. Puutarha ei ole koska valmis....

    VastaaPoista
  10. Hienoa, ilman muuta olet avoinna :) Tsekkaan etäisyyden, koska ehdottomasti haluaisin tulla katsomaan kaunista puutarhaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkistin sijainnin ja aloimme jo suunnitella pientä kesäretkeä sinne suunnille, joka voisi sopivasti alkaa juuri kyseisenä päivänä :)

      Poista
    2. Voi ei, en varmaankaan voi perääntyä, kun teilläon jo suunnitelmat noin pitkällä :D
      Olisi huippukivaa tavata ja kyllä te täällä Pohjanmaan rannikolla löydätte muutakin katseltavaa ;)

      Poista
  11. Voi, olisipas kiva tulla käymään puutarhassasi! Jos tämän mahan kanssa reissaaminen ei käy aivan voimille, niin tulen, jos päätät osallistua. Kevään kylvöjen sijaan siis pitäisi kai keskittyä masun kasvattamiseen, vaikka siementilaus meni kyllä tänään nettikauppaan. Saapa nähdä miten tomaattien käy, jos rouva makoilee maha pystyssä makuuhuoneen suojissa. Onneksi kastelijoita taitaa riittää ilman minuakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilman muuta tulet, jos vain suinkin vielä vatsaltasi pääset :D

      Poista
  12. Jos odotat, että puutarha on valmis ennen kuin sen voi avata vierailijoille niin sitä päiväähän ei tule koskaan :)
    Useimmat puutarhansa avanneet ovat olleet kovin tyytyväisiä tapahtumaan, se on varmasti kovin antoisaa. Tekisi kovasti mieli lähteä sinne asti vierailulle, taival on vain aika pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Ensimmäinen kerta vain hirvittää, sitähän paljastaa myös jotain itsestään avatessaan puutarhan yleisölle. Mutta toivon ja uskon, että rohkeus palkitaan ja saan kokea antoisan päivän ja tavata monta ihanaa puutarhaihmistä ja pääsen jakamaan kokemuksia puolin ja toisin. Olisi aivan mahtavaa jos tulisit!

      Poista

Sanasi ilahduttavat aina.