lauantai 3. elokuuta 2013

OMASTA MAASTA

 Vihdoinkin tomaattisato on alkanut kypsyä. Maukkaimpia ovat pienet tummat 'Black Cherry' kirsikkatomaatit.
 Talvisen kuustenkaadon myötä kasvimaan valo on lisääntynyt huimasti ja se näkyy nyt aikaisempia vuosia rehevämpänä kasvuna. Tuoksuherneet tuovat kasvimaalle pikantin säväyksen romantiikkaa.
 Keltaisesta kesäkurpitsasta on tulossa hyvä sato, kasvissosekeittoa odotettavissa.
 Pensasmustikkoja on saanut poimia suuhun jo mukavasti, pakkaseen on säilötty mustikat metsän kautta. Taustalla kohoaa tummat salkopavut, jotka vasta kukkivat. Ehtiiköhän sato kypsyä?
Loppuun kuva juuri valmistuneesta työkaluseinämästä. Pala raudoitusverkkoa, puurimat seinän ja verkon väliin ja kiinitys, se on siinä. Ensi viikolla kutsuu jälleen työ, mutta vielä on kaksi kokonaista puuhastelupäivää tiedossa. Puutarhaflow on löytynyt, joten ei muuta kuin lisää multaa kynsien alle!

15 kommenttia:

  1. Minullakin 'Black Cherry' alkaa olla kypsää. Oletko kokeillut kesäkurpitsatahnaa? Ajattelin kehitellä sitä munakoisotahnan tapaan.

    VastaaPoista
  2. Ihania juttuja, ainoastaan kissanpentukuulumiset vain puuttuivat ;-)
    Tuoksuherneistä tulee mukavaa väriä kasvimaalle, mulla onkin kasvimaa tänä vuonna todella tylsä ilman niitä. Voi kun meillä olisi Etelä-Euroopan kasvukausi, niin niitä voisi kylvää vaikka nyt.
    Hieno ja hyvä idea tuo seinä, heti visioin siihen kasvukauden päätyttyä jonkun talvikoristelun lyhtyineen. Vaikka onhan teillä niitä kauniita lyhdyn paikkoja, ja ehkä ei ihan seinässä kiinni...

    VastaaPoista
  3. Saat paljon satoa, herkullista ! Eilen näin suklaakirsikkatomaatteja toisessa blogissa. Tämä mustakirsikkatomaatti on kait eri lajike ? Lämmintä loppukesää !

    VastaaPoista
  4. Ihania satonäkymiä! Työkalujen kohtauspaikka olisi tarpeen, sillä niitä joutuu aina vähän etsimään. Hajuherneet kuuluvat meilläkin aina kasvimaalle.

    VastaaPoista
  5. Hienosti kypsyy sato keittiöön. Tuoksuherneet somistavat kauniisti kasvimaata.
    Työkaluseinä on käytännöllinen, monikäyttöinen ja kaunis.

    VastaaPoista
  6. Ihanat tomskut. Ja kiva tuo työkaluseinämä, tahtoo olla aina(ainakin täällä) nuo istutuslapiot hukkateillä, tuostapa ne hyvin löytää.

    VastaaPoista
  7. Paras aika vuodeata meneillään. Lämmintä, pimenevät illat ja sato alkaa kypsymään. Ihanan runsasta luonnossa, kesä on täysi. Raudoitusverkosta todella on moneksi. Kiva tuo työkalujen säilytys juttu.

    VastaaPoista
  8. Toisinaan joutuu odottelemaan puutarhainspiraatiota, mutta kyllä se yleensä jostain löytyy;)
    Huomenna taidan päästä katsomaan pari pihaa, josta varmaan saan puhtia oman pihan laittoon...

    VastaaPoista
  9. Leena K - mmm, kuulostaa herkulliselta, täytyykin tutkia asiaa. Jostain sain myös sitruunaisen kuppitsahillon ohjeen, sitäkin voisi kokeilla.

    Saila - voi, arvaan että odotat niitä ;D
    Lupaan laittaa pian kisu-uutisia eetteeriin! Lyhtyasioita on tullut jo mietittyä, syksyn lähestymisen merkki...

    Eija - saattaa olla eri lajike, en kyllä ole ihan varma. Maukkaita ovat ja satoisiakin. Lämpöistä loppukesää myös sinulle!

    Cheri - työkalut tosiaan jäävät minultakin aina pitkin pihaa levälleen, sitten aika kuluu niiden etsimiseen!

    Irene - kiitos,minustakin se sekä kivannäköinen että käytännöllinen.

    Pivi - itsekasvatetut tomaatit ovat kyllä ihania, melkein kuin hedelmiä söis!

    Mari - elokuu on kyllä ihana, niinkuin toukokuukin.

    Pioni - tänään täytyy hakea inspistä, itse en nyt lähde kovin kauaksi, mutta onneksi muutama mielenkiintoinen kohde on tässä lähellä.

    VastaaPoista
  10. Työkaluseinämää on ehkä sovellettava omassa puutarhassakin :)

    VastaaPoista
  11. Mari - no ilman muuta, se on kätevä ja kiva kaikin puolin :)

    VastaaPoista
  12. Kiva idea tuo työkaluseinä. Täytyypi tännekin sellainen kyhätä.

    VastaaPoista
  13. Panin juuri blogiini hyvän kesäkurpitsakeiton ohjeen. Kannattaa vilkaista,sillä oli todella maukasta :)

    Mahtava määrä sulla tulossa tomaatteja. Oon kade,sillä omat runkotomaattini ovat aina tuottaneet huonosti satoa,vaikka olen eri lajeja testannnut. Päätinkin juuri,että jatkossa kasvatan vain pensasversioita.

    VastaaPoista
  14. Voi että miten mukavaa kun löysin blogisi.Sain tehtyä pienen puuarhan viime keväänä mökilleni,ja kaipailenkin vinkkejä yms.Jään seurailemaan! :)

    VastaaPoista

Sanasi ilahduttavat aina.