Tämän kesän tähtiä kasvimaalla olivat taustalla näkyvä lehtikaali ja söpösti kukkiva maloppi. Floppeja tuli sitten sitäkin enemmän. Hernemaalle kävi hassusti heti alkuunsa, kun miesväki kaivoi kasvulaatikosta matoja onkireissua varten siinä luulossa, ettei kyseiseen laatikkoon oltu kylvetty mitään. Ei ollut onnea porkkanoiden ja purjojenkaan kanssa. Raparperiin ja ruohosipuliin voi sentään aina luottaa.
Tässä näette, miten pihamaamme kulmassa oleva kasvimaa on suurten kuusten varjossa. Olenhan minä ongelman tiedostanut, mutta kauniiden puiden kaato on tuntunut kestämättömältä ajatukselta. Nyt päätös on kypsynyt, puut kaatuvat ennen kevättä. Paitsi että kasvimaa pääsee valoon ja kosteus ja ravinteet toivottuun paikkaan, pääsee myös kesäinen ilta-aurinko pihapiiriimme laajemmaltikin. Ja kuusia meille jää vielä pienen metsikön verran.
Porkkanat jäivät tänä vuonna meilläkin kasvamatta (ei tietoa syystä, ehkä linnut keräsivät siemenet), mutta herneitä tuli hyvin. Niitä tosin menikin samaa vauhtia. :-D
VastaaPoistaSato on aina arvoitus, toivoisin vielä joskus ylpeileväni keittiöpuutarhallani ;)
VastaaPoista